Blogi

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2007.

TUULIMYLLY  1

Minä en taistee tuulimyllyjä vastaan

-ne eivät ole minun vihollisiani,

vaan tekemättömiä tekojani.

Minä rakennan tätä tuulimyllyäni

keskelle metsää humisevien korpien.

Täällä jänisten ja oravien poluilla tiettömillä

sammaloitunut nurmikenttä.

Tänne lapsena eksyimme; minä, veljeni

sekä kasi serkkupoikaa.

Rakensimme jalkapallokentän -Aurinkopallon kenttä.

Tänne palasin sattumalta -vastasatanut marraskuinen lumi

peitti silkinohuena mättäät ja pensaat joita kentälle oli

kasvanut. Tuulivoimistui ja taivaalta satoi kiviä.

Niistä minä rakensin aluksi tonrnin

satoine porrasaskelmineen kiivettäväksi

katsomaan tornin ikkunoista lukemattomiin honkiin ja kuusiin.

Tuuli yltyi ja repi rakennustelineet mukanaan -ne minä kerään ja

tuulimyllyn rakennan -aina uudelleen.

Rakennan sitä tuulimyllyä aina talvisina öinä

- sitä koskaan valmiiksi en saa. Ei ole sitä traktorin tekemää tien

tapaista. Kentän vallanneet puskat tuulessa ilkkuvat - samoin kuin ne

lukemattomat kivet. Kivet joita rautakangella väänsimme maalitolppien tieltä.

Täällä heitimme myös keihästä ja jousipyssyt rakensimme. Aina tänne

palaan -tähän kenttään johon aurinko ei yllä, eikä mikään reitti sinne

löydä. Herätessäni tajusin, että tuulimylly tuulessa pyörii.


NOLLAKERHO  1

Nollaan uskon, meen onnelaan.
Se on nollakerhon taivahal.
Pahuus tiivistyy joukois keskustas,
mut mehän asutaan taajamas.
Korsossa, Hervannassa tai Suomen maas.
Ei oo aina niin vitun kiva asua.
Katso katua edessä avautuvaa
ja koittaa nopeammin shopailla.
Kassan kautta -köyhäntietä ei kuljeta;
meil on oikeus ritsata.
Me ollaan kartsan kunkkuja;
liimapäitä, pummeja, huoria.
Kassan kautta -köyhäntietä ei kuljeta;
meil on oikeus ritsata.
Me ollaan kartsan kunkkuja;
liimapäitä, pummeja, huoria.


witun werottaja  3

Päiväni on ollut kaikinpuolin paskamainen. Piti käydä katsomassa Aune-mummoa sairaalassa ja samalla pyytää häntä muuttamaan testamenttiansa minun kohdaltani. Lääkärit sekä asianajani sanoivat, että Aune-mummo on niin pahasti dementoitunut, ettei tunnista enään ihmisiä saatika muista mitäään muutakaan -eli se niistä rahoista. Sitten ajoin koko asiasta vittuuntuneena liian lujaa urheiluautollani kolarin, josta selvisin säikähdyksellä.


-TORAKAN AIVOILLA-  2

VALTION TULISI OHJATA MULTIMEDIAA.
VALTION TULISI OHJATA TALOUS ELÄMÄÄ.
VALTIO JA HARMAATALOUS OVAT KAKSI SAMAA ASIAA.

(ja täs on joku)

Lude Vaan Korsosta lähellä Italiaa. En jauha Paskaa, vaan Korsoa

Siitä on jo wandoja-HOMONA wandojA.
EKAN KERRAN OLI KAI JÄTE-HOMO tai VESA,
mut se alko pokkana pöriseen ilman sanoja ILMOJA !
Ja me tajuttiin -se oli se sen vaikutin.
Pää ei jäädy huurussa, vaan ku se on pihalla !
Mee kotiin ! -Nojoooouup No, wittu mee kotiin!
Sun pitää palautua, omaksua, tehdä huolella
-ei smurffina, et oo Turussa -et oo kotonakaan.
Mieti huolella, lävistä nuolella tuota neitoa,
joka punoo valkoisia viiruja hampusta -tajuux hampusta ?
Se tuli tolla metrolla suoraan Oulusta -tajuux Oulusta ?
Se ei kai sit spennaa ku sanon et oon Korsosta -rauhallista.
Tu-tuux vipeltään, mennään täyttään duracellit-joo niitä paristoja.
Tennissukkia, ei airistoja, ei hajoo polla -vaan pystyy keskittyyn,
keskittyyn kuoleen -pystyyn ei jää, vaik pystyy.
Mä oon LudeVaan Korsosta, se on aika lähellä Italiaa.
En jauha paskaa, jauhan korsoa -kai sama ku siellä Oulussa...
Käykkö koulussa ? Ameebana vai vasta nousussa ?
Hyvä. Koulu pitää huolella hoitaa, pitää hoitaa pokaa; sun opettajaa
Kuunnella rehtoria, saarnata tohtoria -ei saa jäädä jumittaan,
pitää edetä ! Sillä ! NOuh! IhQQ ! EDETÄÄN -ei hirtä, ei jumita.


MULTI -E- KILPAILU  3

TÄSSÄ ON KILPAILU SIVUPistäkää nimi jollain värillä ja Tekstit mustalla ! (jos kirjoitatte tälle sivulle) ZomQ

antiAnti sanoo, et jäsenten tekstin värillä , koolla , tai nickillä ei ole väliä kunhan se on jäsententexteihin laitettu/EI SIIS TÄMÄ SIVU, VAAN TOI ALIN SIVU).RAATI: AntiANTI, HEEBO, mANU ja ZomQ Look ! Raati on yksimielinen että juuri tätä isompi teksti diskataankilpailusta -koskee avustavia valvojia jokka laitavat suoraan tänne textinsä ( voi laittaa silti samaan kuin jäsenetkin) Tän olis voinut selostaa helpommin, mut tärkeintä on ottaa hatkat.

--------------------------------------------------------------------------------
RAP on sanomaa, tietoa, asennetta. Nutrolex ei paranna, vaan se kaiken paskan hoitaa kerrallaan. Sä opit parantaan maailmaa, lopettamaan sotia, opit arvostaan¨kauneutta. Oot valveutunut, mut et oo kiusax, vaan TosiTärkee; levität rakkautta, sanomaa.Mut , et saa rauhaa -Jumalat ei nuku koskaan.

Mä oli ennen ihan normi, mut kokeilin NUTROLEXIA-luulin, et ne oli jotain viagraa...ne oli paljon vahvempaa, oon pahassa jamassa -koukussa...tässä siitä TosiTörkeetä ASIAA ZomQ

--------------------------------------------------------------------------------
Sanon tän vain kerran, me löydetettiin sut verkosta dr.shit.comista. Jos nimelläkään vittuilet tuotteistamme, poistamme sut kartalta. Terveisiä sulle Dr.NUTROLEX.Comista. Se sut ja kaikki omistaa -ei tarvii edes todistaa -painaa vaan napista ja poistaa mitä huvittaa.

Tähän pitää kertoa, et tämä lääke muka on mun mielikuvituksen tuotetta:)

Nutrolex-lääke auttaa muummuassa orgasmiin, seksiin, parisuhteisiin ja potenssiin.

ENNEN OLI VIAGRA, JA SIT MENTI IN HAUTAAN SLAAGEILLA MAKSETUISTA ITSETUNNOISTA.

SYÖ PÄIVITTÄIN NUTROLEXIA

MUT TÄNÄÄN SEISON JUMALANA HOUSUISSA JA HAMEISSA -LIIKUN NOPEESTI NIRVANOISSA.
NIITÄ ON MONIA TUHANSIA TÄYSIN ERILAISIA.
ÄLÄ USKO KAMASUTRAAN, VAAN SYÖ NUTROLEXIA. SEN JÄLKEEN EI TARVI KELATA
-Turhia kelata, ottaa traumoja parisuhteesta tai puutteesta.
"Mä en oo mikään tyrkky, mut sä
kannoit mut pois sieltä paskasesta läävästä pörisemästä. ostamasta, myymästä,

itseäni pettämästä." Mä näin VALON ! "

"Siinä oli taikaa kun multa tuli kahdesti taxissa." mAnu

JOO, MÄ MUISTAN, MUT SE VIE AIKAA.

- EN OO VIELÄKÄÄN HAUDASSA. ZomQ

"Wittu, ethän sä voi muistaa kun et nimeä kysellyt lainkaan ?" mANU

SÄ OOT MUN, SÄ ET OO KORTISSA.

MÄ MYÖNNÄN, ET OON RAKKAUDESTA SOKEENA.

Mä olinkin fiksu vahingossa,

sä et esiinny mun kataloogissa.

DODDIIN , EIX TÄTÄ VOIS JATKAA TÄTÄ T A R I N A A ! ZomQ

--------------------------------------------------------------------------------

¤¤ PARAS BIISIN NIMEN KEKSIJÄ VOITTAA PALKINNON MYÖS ! ¤¤

Tähän pitäs alottaa ja kirjottaa Jottaa ei ookkaan lankaa punaista mun puhkikuluneissa taskuissa.Ei valoo, vaan suuri haloo. Yoo, mustaa seksiä ei taidettu aiemmin keksiä.Vitun zombi; sul on rivitys päin Persettä HEEBOTäytyy säätää, hengitä syvään ja ota ne herneet pois nenästä -noin et selviä kauaa pystyssä. Joo, tän tarinan vois kai alkaa alusta, niinku alussa oli joku sana. Se kiellettiin. Nutrolex on pannassa, kauppasaarrossa ja monesti haudattuna ympäri palloa.ZomQ

--------------------------------------------------------------------------------

Mummoja torilla passissa
litrat spermaa kassissa
Tois$iaan cumshottaa
Nauraa hekottaa
Vitun rypyt silottaa
ja elämää ehostaa
Alkaa ja pakastaa
lunta sataa valtoimenaan
Transun aatamiomenaan
Mummo mällin saa osumaan
Ja vitun rypyt silottaa
pakkanen ja joulukuu ------$$$ sötö

--------------------------------------------------------------------------------

Lisää haluaa mummo lunta
-kallista unta ei kun ei haudata.
Mummo se aukoo latua,
ja torilla riittää asiakkaita.

Kaarina

--------------------------------------------------------------------------------

oli janne ja hessu ,piipusta loppu kessu.

..... isopaha



KUUTAMOLLA  2

Moon kuutamolla
aina sun kaa
sataa kaatamalla
moon sun unessa
kaahamassa autolla
moon aamulla
ja sä et oo vittu siinä
-mun vierelläni.

Moon kuutamolla
kun en saa
sua kokonaan
rakastaa
Moon hiekkaa
johon sinä kirjoitat
sormellasi;
anna anteeksi

Moon hajalla
täynnä aukkoja
ilman tunteita
täynnä arpia
Moon peltiä
täynnä reikiä
sä voit sormellasi
osoittaa rakkautesi.
Moon sun hautasi
-päästän sut vapaaksi.


witun rasistit !  4

Mäkkään en tunne ketään somalia nimeltä enkä muutenkaan. Ne kai on aina säätämässä jotain tärkeetä ja kehittävää kun niitä ei missään näy. Kerran mä kypsyin ja kävelin 17 kilometrii Hervantaan kun joku vitun somali pölli mun auton. Ne oli siellä kaikki jossain kerrostalossa jos oli jokkut kerhotilat, papit, minigolffit,portsarit...-vittu !

Sit mä tajusin, et mullahan on häätö edessä ja kämppää ei löydy millään, eikä kaikkien pirihuorien luukuissa kenekään pää kestä 10 -vuotta kauempaa. Jumalalutaa ne hymyili mulle muka kohteliaasti. Mä halusin ostaa yhdeltä niistä sen kultaketjut ja se ei huolinut mun shekkiä -vitun lakunalle. Mä käskin yhden niistä sanoo aaaa -joo nyt näky oikeet valkoiset holivuudhampaat. Mä en kysellyt et saaks mä lainata sen hampaita. Mä luotan lihasmuistiin jossain asioissa:)


jotain selkärankaa  2

Suomalaiset ruikuttajat saisivat hävetä. Täällä kun valitetaan kaikesta ja tää on hyvinvointivaltio. uusavuttomuus lisääntyy kun kaikki ostetaan valmiina ja lapset eivät kerkiä rikastuttamaan mielikuvitustaan leikkimällä, kun se katsotaan käyttäytymishäiriöksi - tai sit lapselle kasataan niin paljon trendikkäitä harrastuksia (kun kaikista pitää tulla palandereja ja räikkösiä yms.), että lapset eivät itse saa ohjata tekemisiään, vaan kaikki toiminta tapahtuu tiukassa valmennuksessa ja kontrollissa. Lapsille jokellellaan älyttömyyksiä, eikä kerrota totuutta sopivastikkaan.
Enää ei näe juuri lasten tekevän metsään majoja taikka mäkiautoja ihan ittekseen. Ei oo ihme , että kaikki kädentaito unohtuu, ja sit kun sähkö ja järjestelmä yms.loppuu , seotaan ja kuollaan nälkään. Edes 35-vuotiaat eivät tunne esim . kovinkaan monta yrttiä joilla parantaa itseään -syödään vaan lääkkeitä pahaan oloon. Ihmisiä haudataan elävinä erilaisiin laitoksiin yhteiskunnan maksaessa kalliisti tämän. Tällaiset ihmiset voisivat monissa tapauksissa sovitttelujen jälkeen maksaa itse itsensä ja saada elämisen arvoisen elämän.

Ollaan ahneita , itsekeskeisiä ja tavoitellaan ainoastaan omaa etua ja näennäisesti perheen joka on yleensä perheen irvikuva. Vanhukset ja keskiikäiset huonommin koulutetut syrjäytyvät ja unohtuvat koloihinsa. Yksinäisyys lisääntyy , ja rikkaat puhuvat kuinka turvatonta on -ei oo. Elämä itsessään ilman riskejä ei ole elämä'ä. ihmiset katsovat telkkaria ja tappavat muutenkin lyhenevää aikaa. Nuoret odottavat vanhenevansa ja vanhat taas haluaisivat keinoja kaihtamatta nuorentua -tässä on hyvä sauma mainostajien ottaa rahat pois. Ihmisten ahdingolla tehdään rahaa ; huorat, treffipalvelut, hiustenkasurohdot, laihdutusmenetelmät, tyhmät tosi teevee ja sarjaohjelmat luovat vääristyneitä ihnateita , eikä kukaan osaa elää tätä hetkeä onnelklisena -kuin ne jokka ovat juuri rakastuneet. Montako lintua osaat tunnostaa, montako kasvia, montako kalaa, montako nisäkästä, montako hyönteistä.Tarviiko perhe uuden näppärän kaupunkiauton shoppailuun. Kuinka monessa autossa on enemmän kuin yksi matkustaja. JUMALAUTA !


BitBIT VISION esittää  5

Tässä tämä oli tää mun lafka jota hoidan.
Aika iisiä hommaa. Paits et toi walopää on saanut päähänsä laajentaa ja perustaa tupakkatehtaan. Virolaisia tupakinkäärijöitä
soittelee tänne ihme aikoihin. eix kundit kääri ollenkaa muka. wee kun tää alkokin stressaan tää duuni.

tos on toi vitun mainos tai joku

B I T B I T VISION FILMS ry tarvitsee näyttelijöitä, kuvaajia, ohjaajia, valomiehiä, lavastajia, editoijia, tuottajia, mainostajia, taloudellisesta puolesta vastaavia, kirjanpitäjiä, myyntineuvottelijioita, maskeerajia, puvustajia yms.

Sinulla ei tarvitse olla välttämättä työkokemusta, kunhan sinulla

on halua, uskoa, ja kykyä oppia uutta. Mielikuvituksella ja hyvällä

tiimityöllä pärjää.

Teemme elokuvia, dokumentteja, mainoksia, animaatioita.Kun kirjoitat tänne , anna kaikki mahdolliset tietosi joista on apua näyttelemisen ja audiovisiuaalisen tuotannon suunittelussa, tekemisessä, tuottamisessa, mainonnassa ja esittämisessä.

Jos sinulla on kykyjä moneen hommaan, mainitse ne kaikki.

Muista laittaa yhteystietosi mukaan !

Jos et halua tehdä näille sivuille hakemustasi, voit tehdä sen osoitteeseen aaronarera@msn.com