Blogi

Joskus ku enempi lukee näit plokei ni melki hätkähtää mite paljo on yksinäsii hyvii tyyppei täälläki. Onks se näköharha? Ehkä ne vaa sattuu mulla silmää perskohtasest syystä? Ja voi olla niiki ettei tää oo edustava otos ees sitis liikkuvist, saati ylesemmi. Mut aika helveti lohduto vaikutelma tulee välil. OK, osa on yksinäsii omast valinnastaa. Siin eijo mitää haikeeta, kai. Sit on sellasii mil on jonkullane haku päällä ja Kaipuu ja on ilmesesti ollukki vaiks kui kaua ja sitä Omaa ei vaa tuu vastaa. Ja sit on sellasii mikkä on edellisest suhteest enempi tai vähempi paskana ja ainaki väliaikasesti jonkullases luattamuspulas. Ne on noi kaks jälkimmäst jengii mikkä must surettaa enkä mä tiätäs sanoo edes kummat niist ois surullisempaa väkee.

Ehkä mullon väärä miälikuva. Ja mist sitä muka tiätää mikä kelleki on surullist.

Mä kuiteski löysin Elämäni Urokse ja oma Sialumparini. Ehkä mun pitäski nähdä et oon helveti rikas: kaikki ei tapaa ikinä omaasa. Sitäpais mä oon sillai kuivilla et sit ku tää ahdistuspaska on kaikki ni mun ei tarvi ikinä enää etsii yhtää mitää ku mä jo tiän mis mun raksu on ja halpiskopiot on nii turhii et niit ei viitti ees ajatella. Ku on saanu parasta ni miks tyytys huanompaa? Emmä nää mitää syytä jossei nimenomaa haluu vittuuntuu ja funtsii aina et tääki sais olla sellane ja sillai. Mialuummi mä oon ilma. Ja oonki siis lopu ikääni ja hei! nyttei se tunnu enää mitekää tuskaselle, enimmä aikaa. Kaikki on aika hyvi. Ja ens viikolla hiuka paremmi. Ja keväällä varmaa iha jees.

Mut mä en voi olla miättimättä: on tää elämä aika latteeta kyl tällai. Se ois voinu olla kauniimpaaki.

Mä enno sisarusteni kans mitekää likesis väleis. Se eijo sinäsä mitekää yllättävää: mä oon likesis väleis harvoje kans ja ne mä oon valinnu ite. Enikeis, sisko soitti mulle keskellä päivää ja mä tiäsin heti et jotai eritystä on mutten joutanu funtsii ku vastasin ja kuulin et nyt on täti saanu sairaskohtaukse ja sairaalas. Mun ainoo setä kuali vuasi sitte, ainoo eno haudattii viikko sitte ja nyt mun ainoo täti on Meikus tutkimuksis ja huame ehkä kuulee jonku ennustee tai sit ei. Voi vittu.

Oikeesti ainoo ennuste on tiätty et me kuallaa kaikki. Jonai päivänä.

Sit mä otin itteeni niskast kii ja soitin sille eks-urokselle. Se on iha samallane helveti pihakoira ku mikä se on ollukki jo pitemmä aikaa, pihalla kaikest. Vahtikoira. Palveluskoira. Okei, mä enno ehkä kauhee villi ja vapaa ja mä voisinki haluu oikeesti olla enempi sylikoira ku metsäkoira – mut vittu pihapiskiks en rupeis! Ja sellast on must vittumane kattoo, ni mä hoinki ittelleni et tää ei kuulu mulle tää ei kuulu mulle ja koitin vaa saa jotai järkee siit, vaiks eipä siit paljo apuu mun ahdistuksee ollu. Joteki mun on silti vähä hiuka parempi olla nyt ku sain sen kii. Ehkä tää ei mee ikinä ohi mut ehkä ehkä ehkä tän kans voi oppii elää. Sen kans et rakastaa toista eikä ikinä tapaa ja se sestä.

Oh Mother, I can feel the soil falling over my head 

And as I climb into an empty bed 

Oh well. Enough said. 

I know it's over - still I cling 

I don't know where else I can go 

Oh ... 

Oh Mother, I can feel the soil falling over my head 

See, the sea wants to take me 

The knife wants to slit me 

Do you think you can help me? 

Sad veiled bride, please be happy 

Handsome groom, give her room 

Loud, loutish lover, treat her kindly 

(Though she needs you 

More than she loves you) 

And I know it's over - still I cling 

I don't know where else I can go

Over and over and over and over 

Over and over, la ...

Pieni särki
ihan särki
rantaan istui.
Päätä särki.

Mietti särki:
"Mikä järki
maailmassa,
kun on särki?"

Sielu särki
itki särki.
Sisuksissaan
koukun kärki

särki, märki…
Mikä järki?
Runostakin
katos kärki.

Olin ystävättäre kans shoppaamas viime viikol ku ohi kulki nuarempualine uros mikä tuaksu (n)uuuuuuuuhhhh nii ihanasti urokselle ettei mitää rajaa. Mun tuli paris sekas tippa linssii iha liikutuksest ku se oli nii ihku uros.

Tänää mä oon haistellu urost mikä haisi must pikkästi lihasopalle. Sellaselle entisvanhaselle liämisopalle misson paljo kokonasii mustapippureit ja laakerillehti ja sillai. Jossai kohtaa mä tajusin et niit hajui oli oikeesti kaks päällekkäi, se toine oli se maustejuttu ja se toine oli joku muu. Ja mua ällötti aina ku se haju tulvahti sillai enempi mua kohti.

Ja mä muistin taas mite ihanaa on halaa hyväntuaksust urosta mikä ei haise tupakalle eikä vanhalle viinalle eikä ällööntyneelle hielle.

Ni mä jäin miättii et voisko ton haistisaki saa amputoituu joteki ja menettäskö siin jotai muuta ku hiukka ruakahaluusa – ja oisko sekää nii paha asia. Ainakaa ei tarttis alkaa tavaratalos volisee sen takii et pongaa urokse.

Mä oon ollu koko viiko sivus, tai no, viime viikost asti enempiki. Tää on ollu taas tosi helveti huano viikko vaiks mä olin kovasti toivonu et paranemine ois alkanu täst. Mä en sit saanu siihe aineksii. Mulle ei annettu.

Sen mä nyt kummiski oon huamannu et mun sitiaddiktio on aika huanos kantimis ja et mä oon pysyny henkis vaikkenno näyttäny kuanoonikaa sätis. Ihme joo. Siti on nootittanu mulle et mun pitäs maksaa tääl olemisesta jos meinaan ja mä oon pual viikkoo miättiny sivutoimisesti niiku et meinaanko ja miks. Kai mä maksan sen vaiks sais tua sätis notkuu muuteki. Jos jaksaa.

Sen toise puale viikkoo mä oon miättiny elämääni ja ei, se eijo rapeeta ku voileipäkeksi. Se eijo makeeta ku kinuskikastike eikä sitä voi vertaa ees kesätuulee mererrannas mikä tua mätää kaislaa nenää ja karvaa silmii. Perskohtasta tulevasuutta eijo ja tyäperäne näyttää erittäiki heikolle just nyt. Miks elämä on pelkkää sinnittelemist ja kipuu? Mä en tajuu mite sen vois muuttaa. Mä oon liika vanha alottaa kaikkee alust ja mä oon liika nuari jäämää ulos ja pääsee eroo.

Päätin olla kunno täti ja ostin sisko penikolle ekat joululahjat. Ja joulukalenteriki on keittiös pöydäl sen punase kuare viäres minkä iteljooni oli lykänny ovest mun joulukortteja varte. Ne ajattelee siis et mä viittisin viä kirjottaa sellasii ja maksaa niist. Ok, saatammä jokuse kirjottaa. Mä ootan jouluu vaa siks et sejjälkee tulee kevät, joskus ees. Muute vitut välitän.

Taas tuli oltuu iha helveti tyhmätyhmätyhmä. Siin eijo mitää yllättävää mut silti seki kyrpii taas. Oikeesti mä vaa olisin halunnu tiätää muutama totuude mut ilmesesti mun ei kuulu. Vitunko välii silläkää loppupeleis. Ehkä muutamakki yäunet ja asia korjaantuu pikkuhiljaa. Ehkä. Jollei sit muutu pikkuhiljaa poliisiasiaks niiku sanotaa.

Käväsin viime torstana sätis ja tulin sanoneeks yhe (1 kpl) lausee mikä viittas edellise päivä trakediaa. Siin ei ollu mainittuna paikkaa eikä henkilöit eikä tekoo mut joo, myännän et sinne se tiätty viittas. Paikal olleet sättimiliisit oikas mua heti et sätis ei kuulu puhuu asiost mitä iltapäivälehdet mässyttää eikä kukaa kuulemma haluu sellasist puhuu. Tää oli must iha mykistävä upee sääntö ja vetää nöyräks etten oo hokassu aikasemmi.

Oonki sit tehny itelleni apuneuvoks listaa et sätis ei saa puhuu esmes:
– seksist
– viinast (tai kaljast)
– telkkariohjelmist
– urhelust (vallankaa autourhelust tai mistää isommist skaboist)
– uusist leffoist tai levyist
– isommist konserteist tm kulduurijutuist

Nyt jos tän yhdistää siihe et aikasemmi mua opastettii et sätti eijo paikka mis sopis kertoo omii perskohtasii asioitaa… ni mä sit sainki miättii aika hyvä tovi et mitä mä osasin sanoo sellasist aiheist mist iltikset ei ilmesesti kirjota (tai ainakaa mässytä) ja mikkä ei olis mun ns Omaa Elämää, siis esmes
– ns. kaupallise ja ns. tiäteellise valaampyynni erost
– nivelreumakuntoutuksest ja uusist hoitomuadost
– kerpiilie jalostuksest
– vuade 1956 yleslako taustoist
– luamujuureksist

Aika vähä.

Ni ajattelinki et reenaan viä vähä et millai ollaa sätis sanomatta mitää – mä tiän et jokkut sen hyviki osaa mut must se ajatus on aina ollu vähä apsurdi. Ehkä pelkil hymiöllä on sit Ilosesti Sityläne?

;P

Kuulemma ei voi uros lukee sellast kirjaa minkä nimi on Kaikki mitä rakastin. Jo nime takii sellane romsku on vittu iha lässympeetä. OK. Ku kattoo mitä kirjoi isämpäivä alla kaupattii ni ne on joko jotai sotaa tai akenttijuttui – tai sit tiatokirjoi, mut se on eri katekoria kokonaa.

Enikeis, mä sit luin ton mainitu Siri Hustvedti romsku ja miätin et mikä täs ois se ku tökkis urospualist lukijaa. OK, siin ei kauheesti räiskitty vaiks ruumiita tuliki: aika iso osa siit toiminnast ei ollu äksöniä muual ku korvie välis. Sekö se olis? Olisko minämuatone kerronta raskauttavaa (kertoja-päähenkilö oli kuiteski miäs)?

Oli siin joo rakkauttaki – rakkautta taiteesee, ystävie välist rakkautta, miähe ja naise rakkautta, vanhemma ja lapse rakkautta – mut ei silläkää mummiälestä varsinasesti mässytetty tai pehmistelty, ja oikeestaa toi käännösnimiki on jo valinta tulkinnaks. Orikinaali on What I Loved ja sehä vois jo olla kysymyski et niiku mitä helvettii oikeesti tuli rakastettuu. Mut onks nii et ainoo rakkaus mitä uroskirjas max saa olla on isämmaarrakkaus?

Mä en tiä. Sen mä tiän et vittu mä en ottais mun taloutee urost mikä lukis pelkkii akenttiromskuja. Enkä varsinkaa urosta mikä vaa kattois siit kirjast tehdy leffa! Niimpä mä sit oonki vanhapiika ja kaikille on parempi nii. :P

Yhtä pimeetä ku et arvioi kirjaa siit tehdy leffa perusteella on et arvioi kirjaa pelkä nime tai takakansiteksti perusteel.

Oli taas yks oikee huippuhetki ajokoira uralla: ku tultii hautajasist ni olin nii puhki et en meinannu päästä autost pois. Koitin pinnii enkä jaksanu ja olin iha et alanko ikkee taas – mut sit hokasin sentää avaa sen turvavyä ni se helpottiki sitä ulos nousemist. Asiat on joskus aika piänest kii. Mut en menis väittää et olisin ollu erityse liikenneturvalline kuski siin paskasatees. Emo ei piitannu.

Hautajasis on aina kylmä oli ne mil säällä vaa ja mitä sit onki päällä. Onneks meil on toi sauna mis saa ittesä joteki lämpeemää. Mä en tajuu millä jokkut italialaset tai saksalaset lämpee mut onneks ei mun tarvikaa tajuu – ehkä ne vetää pari pulloo punkkuu tj.

Mä miätin tos et vittu nyt oisin kyl volissu tänä syksynä tän vuade kiintiö ja pari seuraavanki vuade. Mut ehkä pitäs vaa ajatella et mä pääsen kuiteski vähällä: mun ei tarvi ikinä hautaa mun rakasta, eikä mun tarvi kantaa suruu siit et joku itkis helvetisti mun takii. Mä enno kellee kovi tärkee tai rakas, ja tavallaa se on tosi lohdulline ajatus.

Tyäkaveri päätti olla yhtesölline tj ja kysy et mite mulla menee ja milt must tuntuu. Sanon et iha OK, tänää enno meinannu ampuu ketää. Se oli tyytyväne siihe. Mä jäin miättii et mitä ihmee välii sil kysymisel on. Jos sul on paha olo oikeesti ni kerroksä sitä jollei ulkopualiselle, siis et sanosit äänee? (Ekkä vaiks netis sättipalstalla.) En tiä, joku ehkä sanoski. Mut niiku tiädetää itsarinki tekijöst ni ne mikkä sanoo ei tee ja ne ku tekee ni ei sano.

Kyl mäki oon jonai muina päivinä ajatellu et jonkuse tyypi voiski ampuu, mut mä oon harmito: mul eijo pyssyy. Voikko kuvitella, et tyyppi milleijo pyssyy ampus jonku? Jooei. Voikko kuvitella et tyyppi mil on vaiks metsästysase kaapis ampuis jonku? Nii-i. Se voi olla täyspäine ja viksu ja sit tapahtuu jotai… ja naps, se eijokaa enää iha täyspäine eikä välttis ees selvimpäi. Elämä heittää joskus jopa niit vakaita. Eikä kukaa ois voinu ikinä ees kuvitella siit tyypist… Siks must on turvallista tiätää et mä oon paitsi aseeto myäs hannari.

On se silti oudoo millasii eilieneit ihmisil on kotona. OK, naapuri tai tyäkaveri voi olla pimee eikä sitäkää huamaa kaikist yhtä selkeesti, mut joteki must on aina yhtä kummallist et ihmiset oikeesti elää toise kans ja näkee mitä se puuhastaa ja ajattelee et toi on nyt kuiteski joku vaihe taas ja se menee koht ohi. Yleesä ne menee. Ainaski teineil. Mite sitä jaksas olla jos koko aika vahtis kotona kaikkei lähimpiää et napsuuks ton pääs liika tiheesee tai liika kovaa vai mikä sil on? Mis kohtaa on se raja? Emmä vaa tiätäs, enkä tiä. Kai me ollaa vaa eilieneit kaikki.

Ja muute, sen tyypi ku lanseeras kiinankaali salaattehi ja raastesii sais kans amp–, tai nii, panna syämää lopuks ikääsä pelkkää kuivaa kiinankaalii.