Blogi

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2011.
Seuraava

= p e L k o =  1

Pelon tilalle minulle on tullut jännitys. Ennen teatterimme ensi-iltaa jengi, minä mukaan lukien, on lähes aina aika jännittyneenä ja teemme kaikenlaisia riittejä, meditaatiota, littaleikkejä sun muuta rauhoittaaksemme jännityksen – ettei se kasvaisi paniikkiin asti. Sitten kun pääsee lavalle, jännitys laukeaa ja alkaa saada kiksejä, jotka ovat parasta huumetta mitä tiedän.

Tuskin on näyttelijää, joka ei ennen ensi-iltaa pikkaisen jännittäisi – se kun kuuluu asiaan. Olen nykyään onnellisempi kuin koskaan ja mulla on duuni, jota parempaa ei olekaan. Olkaamme siis rohkeita ja kulkekaamme kukin omalla tyylillämme, ylpeänä vailla typerää pelkoa ja häpeää. Tämä elämä kannattaa elää joka solulla yli sata prosenttisesti, sillä voihan olla, ettei ole seuraavaa mahdollisuutta tarjolla.

Ainoa asia jota voin pelätä, olen minä itse.


= Visio Ihmiskunnalle =  2

Kaikkialla Ihmiset toimivat korkeamman itsensä inspiroimina, tehden oikeita päätöksiä toteuttaen ne täydellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti.

Ihmiset ovat mieleltään puhtaita, tunteissaan tasapainoisia sekä henkisesti valveutuneita.

Jokainen on yhteydessä luovuuteensa, voimaansa, rohkeuteensa ja viisauteensa.

Yhteistyö, tiimityöskentely ja jakaminen toimivat ennenkuulumattomalla tasolla.

Ihmiskunta kokee rakkauden, uusien ideoiden ja sieluyhteyksien vuodatusta.

Maailma on täynnä toivoa, optimismia ja positiivisia tulevaisuuden visioita.

Ihmiset tuntevat, että universumi on ystävällinen ja työskentelee aina heitä varten.

Ihmiset uskovat runsauteen ja kykenevät luomaan sitä elämäänsä.

Ihmiset tukevat apua tarvitsevia ja ovat avokätisiä avunannossaan ja jakamisessaan.

Kritiikki on korvattu ymmärryksellä, rakkaudella ja yhteistyöllä.

Jokainen valotyöntekijä tulee valon, toivon, inspiraation, rohkeuden säteileväksi keskukseksi.

Kaikki Ihmiset tulevat tietoisiksi valokehoistaan.

Ihmiskunta on liittynyt Jumalalliseen tahtoon.

Ihmiskunnalla on valaistuneita johtajia kaikissa johtavissa asemissa.

Rajat ihmisten, valtioiden ja rotujen väliltä puretaan.

Ihmiset tiedostavat olevansa yhtä sekä toistensa että kasvi-, eläin- ja mineraalikuntien kanssa.

Eristyneisyys kääntyy yhteisöllisyyteen, yksinäisyys toveruuteen, ja erillisyys yhtenäisyyteen.

Kaikki ihmiset ovat vapaita seuraamaan ja elämään heidän kaikkein korkeinta päämääräänsä.

Ihmiskunta tulee tietoiseksi heidän korkeimmasta tarkoituksestaan.

Jokainen laajentaa tietoisuuttaan, herää todelliseen näkemykseensä, kehittää elämänmuotoaan, niin että voivat toteuttaa sielunsa todellista tehtävää.

Ihmisten olemus muuttuu sielun rakkauden, valon ja tahdon välittäjäksi.

Kaikki ihmiset kunnioittavat ja elävät harmoniassa maan ja siinä olevan elämän kanssa.

Ihmiskunnan suunnitelma kehittyy kaikessa kauneudessaan ja täydellisyydessään.


= AUTO =  1

Rakas päiväkirja, Eilen tapasin uuden irmelin.

Irmelini oli siivoamassa autoansa, ja minä kohteliaana herrasmiehenä ja muutenkin ainavalmiilla mielellä varustettuna ryhdyin auttamaan häntä auton siiivioamisessa. Autosta tuli kuin tulikin niin siisti kuin vain auto voi olla, mutta ilmeisesti moottoria kiiloittaessa meiltä oli jäänyt joku juttu huomaamatta, ja auto ei suostunut käynnistymään.

Tänään puhelimessa sovimme, että maanantai on hyvä päivä puuhailla autossa ja koittaa löytää paremmin sitä juttua korjaamaan moottorissa piilevä vika.

Tunnen oloni kevyeksi ja mahtavaksi – voisin helposti hypätä tasajalkaa varsin korkealle ja kolauttaa pääni kattoon.

PS:
lisäisin tänne uusia kuvia, mut ei tuo moderobotti anna ku oon jotain kämmänyt enkä vieläkään syytä tiedä....tietty vois tulla tänne ihan eri numballa ja nickillä, mut olisisko se sääntöjen mukaista:)

laitan jonkun vanhan....mmmmm ..joo

aida
aida

¤ maailmanrauhaa ¤  1

Suomessakin tullaan ja ollaankin purkamassa kaikki rakenteet uudelleen ja aloitamme kaiken aivan alusta. Ja toivoa saa edlleen sekä käyttää mielikuvitusta -mihin se on päättäjiltä hukkunut. No , ne ei päätä onneksi kaikkea tai saavat sitten ohjausta ja taivas tulee maan päälle kunhan ootte kilttejä ja uskallatte uskoa ja toivoa sekä tehdä myös kaikee hauskaa ja mukavaa toisilllinne niinku saduissa -ne ovat jo totta ...ainakin omalla kohdallani. lohikäärmeet ja toimivat taksina jne....käyttäkää mielikuvitusta ja lopettakaa tuo typerä valituksenne ja syyttelynne sekä valehtyelu...itselleen valehtelu on kyl liian helppoa kun tämä matriisi jossa me elämme purkautuu ja sen takaa paljastuu upea todellisuus kaikkine mahdollisuuksineen. ja muista turthamaisuuksitamme ...se karsitaan kummiskin pois tuo kaikki materialismi ja se on hyvä kunkin aloittaA itsensä kohdalta. muistakaa hym,yillä¨ja ja toivoa asioita ihmisille niin kuin toivoisitte heidän tweeille/MEILLE toivovan. itysekkyys, turhamaisuus ja muu jonnin joutava on jo ihan historiaa ja tämä maailma on jo muutoksen kourissa.

Luvassa on lisää päättäjien yhteiskunnallisia paljastuksia ja muutoksia.
Joillekin jokka eivät ole harmoniassa tai henkisesti vahvoja elämä voi muuttua todella rankakksi ja olisis korkea aika ruveta miettimään arvomaailmaaansa uudestaan. SILTI ME KAIKKI OLEMME SMASSA VENESSSSÄ JA SAMANARVOISIA JA KAIKELLA ON AIKANSA.
ja voin lluvata rajttomasti aikaa, sillä sitä ei ole -tämän ehkä jokkut ns. valopäät=valaistuneet ovatkin tajunneet:) näitä valopäitä tulee entistä enmmän henkisen tietoisuuden liisääntyessä.

Pitää muistaa , että ketään pakottamalla ei mitään saa aikaiseksi ja elämä ei ole mitään kilpailua -ei ole häviäjiä eikä voittajia. meillä on kaikki, mutta olemme vain unohtaneet ja heräämässä uuteen tietoisuuteen.

Vuonna 80 meiltä otettiin ajasta tunti pois -en tarkoita karkausvuotta ja juuri kukaan ei huomannut mitään ku et kiirettä pitää.
Toinen hyvä huomio on se , että aurinko on ollut hieman isompi jo kaksi vuotta ja sen takana on ihmisille vielä näkymättömissä oleva keskus- aurinko joka on valkoisempaa ja viileämpää valoa.
Tietty paljon maanjäristyksiä ja "tsunameita" ja aurinmkotuulia puhaltelee korjatakseen ihmisten aikaansaannoksia jokka ovat jo jos voi sanoa kääntyneet ihmistä itseään vastaan, mut np.

DON´T WORRY. BE HAPPY

Tämä kaiki tieto on esim. Tähtisilmäsivustolla ja tarkotukseni täällä maanpäällä on toimia erään laISENA MAJAKKKANA JA OHJAANA -IHMISET OVAt jo 100.000 vuotta siitten unohtaneet jotain varsin olennaista ja ovat alkkaneet siksi esim. pelkäämään kaikea turhaa:)
olemme veitsenterällä, mut emme yksin tämän kaiken kaaokselta tuntuvan edesä. Toivon teille kaikilole kaikee kivaa ja positiivista ajtteklua, sillä negaatioista ei oo kuin haittaa. Itse käytän 5-vuotiaan lapsen vinhaa mielikuvitusta aikas usein ja näen maailnman todellakin eri silmin kuin olisin tylsä aikuinen -minä olen 2022 vuotiaS VANHASIELU ja valon lapsi aina ja ikuisesti...niin ja tietysti shamaani:)

Rakkkaus on monelle vaikee asia ja liian omistushaluisesti käsitetty juttu....ja suvaitsevaisuuttahan ei oo koskaan liikaa. antakaa toisille ja itselle ja toisille mahdollisuus, sillä epäuskokin on ihmettelyn sijasta monasti negaatiota joka ei johda mihinkään hyvään. Nyt on taas naisten vuoro muuten johtaa maaipalolla:)

Tarkoitus on yhdistää tässä maailmassa ihmisiä tekoihin eikä erotella ja lokeroida heitä . Me olemme kaiki samaa yhtä isoa olentoa -ykseys.
Olemme vaSTA HERÄÄMÄSSÄ ja tajuamme, että meilä on piukkuvarvas ja se kuluu osana meidän ruumiisemme.

maailmanrauhaa ja maailmanpelastusta toivoen tätä kirjoittelen omine virheineni ja ne voimaksi kääntäen:)


Seuraava