Blogi

Näytetään kirjoitukset elokuulta 2011.
Seuraava

¤ Voittamisen ja Menestymisen Maailma ¤  1

Älkää vastustako pahaa tarkoittaa että on lakattava taistelemasta ongelmia vastaan.
On tärkeätä, että vältän antamasta ongelmilleni mitään valtaa, sen enempää mielessäni kuin jokapäiväisessä elämässänikään. Annan Hengen Korkeamman Tietoisuuden vaikuttaa näihin ongelmiini. silloin Hengen Valo hälventää pimeyden. Kannan tietenkin vastuun teoistani.

Älä tuomitse ketään äläkä mitään
Kun lakkaan pohtimasta kuka on oikeassa ja väärässä kun keksin keinon kohdata ongelmani harmonisesti, tuomitsematta, teen tyhjäksi egon tarpeen syyllistää toisia, joka väistämättä vain pahentaa ongelmaani.
Arvotelemalla toista ihmistä en määrittele häntä. Määrittelen vain itseni henkilöksi, jolla on tarve arvostella. Henkinen energiatasoni nousee heti, kun onnistun vastustamaan voimakasta kiusausta tuomita toista, osoittaa että he ovat väärässä ja minä oikeassa.
Todellista suuruutta ei ole se, että ihminen on parempi kuin toiset, vaan että hän on parempi mitä hän itse oli ennen.
Koska tiedän, että minulla on yhtä paljon opettettavaa sinulle kuin sinulla minulle, olen hyvin selvillä, etten ole yhtään parempi kuin kuka tahanasa ihminen tällä planeetalla. Samalla tiedän kuitenkin, että olen parempi kuin se joka olin ennen. Paljon parempi. Sillä tavalla minä mittaaan kykyäni kohottaa henkistä energiaani. Olen parempi kuin ennen. Enää minua ei hallitse täydellisesti egoni tarve olla oikeassa, saavuttaa sitä tai tätä, voittaa. Kykenen nykyisin kysymään, miten voin palvella, sen sijaan että ensimmäiseksi miettisin, miten itse hyötyisin eniten. Huomaan levittäväni rauhan, armon, rakkauden, anteeksiannon, yhteyden, ystävällisyyden ja ilon sanomaa, en niinkään sanomaa siitä miten voitetaan, osoitetaan et

Ainoa ero elävän ja kuolleen kukan välillä on se, että elävä kukka kasvaa. Tämä on todellinen henkisen kehityksen koetinkivi. Kasvanko minä? Olenko parempi kuin ennen?
On hidastettava vauhtia, jotta henkiset värähtelyt nopeutuisivat
Hidastamalla tahtia ja ajattelemalla tyyniä, rauhallisia ajatuksia hälvennämme stressiä ja ahdistusta elämässämme.
Rauhoittamalla mieleni, vapauttamalla sen loputtomasta keskenään kamppailevien ajatusten pulinasta sallin hengen nopeampien värähtelyjen vaikuttaa sisälläni. Nuo nopeammat värähtelyt ovat harmonian, rakkauden ja rauhan värähtelyjä.

Ihmiset ovat usein epäoikeudenmukaisia, järjettömiä ja itsekeskeisiä. Anna heille silti ANTEEKSI.
Jos olet ystävällinen, Sinua voidaan syyttää itsekeskeisistä taka-ajatuksista. Ole silti ystävällinen. Ystävällisyydellä suojelet energiakenttääsi saastumiselta. Jos ole riippumaton toisten syytöksistä, et enää voi suuttua etkä loukkaantua niistä. Ole ystävällinen, koska ystävällisyys kuuluu Sinun luonteeseesi, älä niiden reaktioiden takia joita toivot voivasi toisissa tuottaa. Aito ystävällisyys riittää ehkäisemään vajoamisen väärien syytösten saastuttamaan energiakenttään.
Jos menestyt, saat joitakin valheellisia ystäviä ja joitakin todellisia vihamiehiä. Menesty


raskas päiväkirja  2

koitan tehdä tästä kevyen ja yksinkertaisen.

Tänään on mukavaa ku ei kylkiluut satu ja on nukkunu, mut ihan varmutteex torstain tennisvuoron voin antaa muille.
-jopot on silti ihan yliarvostettuja pyöriä pienine renkaineen -koitan olla paikkamaaamatta tänäänkä sen %¤%&%%&%¤%% rengasta ku ei huvita on kaikee muuta koirakin nuolas, eli tänne tuli joku.

joo, oon lukenu kirjaa marianne faitfullista ja kuinka se tykkäs keefin kullista .enempi ku jaggerin..tosi mielenkiintosta

maalasin semmosen taulun jota pystyn katsoon kakstuntii putkeen ja se näytttää aluks ihan paskalta ja värivammaselta -onnex tänne en saa imutettua tällä nickillä mitään uusia kuvia x:D
joten laitan noita parivuotisia taas

aijaa tänään on tiistai vasta,...no sit voi kyllä hyvinkin olla tennistä ohjelmassa torstaina rellun ja kumppanieno ihan sama vaikka satais:)

tenniksessä oppii nopeeta tajuun tilan ja ajan merkityksen, samoin ku lätkässä ja teatterissa sekä elokuvassa tai vaikka formuloissa ja rallissa
-pitää ottaa tila eka haltuun ja merkkaaamalla pelipaikkaaaaaaa ja olemaslla keskittynyt siihen ween palloon: -jos tullee jotain diipadaapa-juttuja se syötetty pallo on todennäkäöisesti jo mennyt tai osuu muniin tms.

tää levy on Voice Of The Seventh Woods -tää on ihan tajutonta...täs on niinku kaikki elementiti....eikä juuri ollenkaa lauluu ku lopussa ja se onkin sit upeeta.tätä kuunnellessa voittaa aapelin biliksessä -tulee muutenkin voittamaton olo -eli kybän levy...tää on ihan shamaanimusaa

GIN Jennie
GIN Jennie

täs ollaan broidin kaa jossain kalkussaTreella niittten kuuluisien naapurintyttöjen kaa

broidi ja  mä ollaan pokattu irmelit
broidi ja mä ollaan pokattu irmelit

NollaPisteEnerGiA  1

’Nollapiste energia’ on kaikista halvin ja ympäristö ystävällisin energia-ratkaisu
’Nollapiste energia’ on kaikista halvin ja ympäristö ystävällisin energia-ratkaisu!! …mutta yritäpä saada energia-teollisuus ”päästämään” tämä piilotettu teknologia markkinoille! ..siinä olisi Vihreille pikku jobi!
Nikola Teslankin rakensi jo aikoinaan näitä 'Nollapiste energia' laitteita ..eli nk. "valo-eetteri energia"-laitteita.

Valoeetteri
http://fi.wikipedia.org/wiki/Valoeetteri

Tässä Nikola Teslan artikkeli vuodelta 1932
THE ETERNAL SOURCE OF ENERGY OF THE UNIVERSE, ORIGIN AND INTENSITY OF COSMIC RAYS * by Nikola Tesla
http://www.tfcbooks.com/tesla/1932-10-13.htm

..tässä taas Nikola Tesla artikkeli vuodelta 1907
TUNED LIGHTNING by Nikola Tesla
http://www.tfcbooks.com/tesla/1907-03-08.htm

Tässä artikkeli Teslalta vuodelta 1891 jossa hän kertoo “eetteri universumista” joka on siis täynnä ‘ainetta ja energiaa’ ilman tyhjää tilaa.
EXPERIMENTS WITH ALTERNATE CURRENTS OF VERY HIGH FREQUENCY AND THEIR APPLICATION TO METHODS OF ARTIFICIAL ILLUMINATION by Nikola Tesla
http://www.tfcbooks.com/tesla/1891-05-20.htm

'nolla-piste energia' perustuu kosmisen säteilyn hyödyntämiseen mm. sähkö-magneetti moottoreilla, jotka käyttävät nk. "yli yksikön'-teknologiaa, jonka siis jo Nikola Tesla löysi ..jo noin sata vuotta sitten!!

Teslan ympärillä olleet pankkiirit (JP Morgan, Rockefellerit jne) ja mm. General Electric vaan ei halunnut päästää teknologiaa markkinoille koska kyseinen "kollektiivi" halusi tehdä voittoa fossiilisilla polttoaineilla ..ja se on pidetty jemmassa jo vuosi kymmeniä

Tässä klippi Australian SKY-uutisista jotka tekivät jutun ko. ”ilmaisen energia” generaattorista …pitäisikö kaverit pyytää suomeenkin esittelemään generaattoriaan??

FREE ENERGY Home Generator Zero Point Energy Off the Grid
http://www.youtube.com/watch?v=3ZZj5pbuWio

…ja muita rakennettuja ‘yli yksikön’-energia generaattoreita

THE TESLA SWITCH
"We used as a starting point for our experiments, the switching device John Bedini had built for the Tesla Symposium.."
http://www.icehouse.net/john1/tesla.html

JOHN BEDINI'S COLLECTION OF FREE ENERGY MACHINES
http://www.icehouse.net/john1/john1.html

The Energy Machine of Joseph Newman
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Energy_Machine_of_Joseph_Newman

BEDINI'S FREE ENERGY GENERATOR
http://www.icehouse.net/john1/foreward.html

IS THERE A REACTING AETHER? Here is the Proof: It powers the BEDINI Machine!
http://aetherscience.net/www-energyscience-org-uk/2000/es2001.html

Viktor Schaubergerin ”imploosio- teknologia” oli myös tällaista “nolla-piste energia”-teknologiaa
http://en.wikipedia.org/wiki/Viktor_Schauberger

Myös kanadalainen John Hutchison on keksinyt “nolla piste-energia” laitteita ja ”ikuisia pattereita”
http://en.wikipedia.org/wiki/John_Hutchison

New Energy Series 2: John Hutchison Part 2
http://www.youtube.com/watch?v=iNeshiY4ixI&feature=related

…tietoa eetteristä (valoeetteri)
Dynamic Luminiferous aether
http://en.wikipedia.org/wiki/Luminiferous_aether

Aether theories
http://en.wikipedia.org/wiki/Aether_theories

Etheric force
http://en.wikipedia.org/wiki/Etheric_force

Rene Descartes puhui jo 1600-luvulla tällaisesta ‘täynnä ainetta olevasta universumista’ eli “eetteri-universumista”.
http://en.wikipedia.org/wiki/The_World_(Descartes)

”eetteri-energia” on samaa kuin kvantti-fyysikkojen ”nolla-piste energia”, eli se on energiaa joka on tuotettu partikkelien välisestä sähkömagnetismista, eli kosmisesta säteilystä jolla kehomme atomitkin pysyvät ”yhdessä ja erikseen toisistaan”. ..eli sitä on aivan kaikkialla universumissa.

Mutta tätähän ei sähköntuottajat halua tunnustaa ..mutta kvantti-fyysikot ovat sitä TAAS löytämässä, siis teknologia joka tuottaa ilmaista sähköä tästä ’kosmisesta säteilystä’ eli ’nolla piste säteilystä’

Nollapiste-energia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nollapiste-energia


Tässä poinnttina on se, että kaikki vanha paska pitää myydä pois alta mahdollisimman nopeeta tai sit kalliillla (ihan sama) et se uus teknologia olis meillä jo nyt, vaikka myönnän itsekkin kehittäneeni ihan vahingossa jotain valoseiniä tai tarkemmin sanoen ollleeni joissakin ideariihissä japanilaisten sun muitten kaa... oikeestaan aika moni ihminehän joka netissä esittele julkisesti jotain ideaa tai mielipidettä on potenttiaalinen kehittäjä johonkin huomaamattaAAN TAI SIT EI.


= viikko vai kaks..mmm =  1

vieläkin kylki ihan paskana ku mä en osaa herätä näköjään ku oikeella puolella vaik nyt olis hyvä tää vasen. Noi jopot ei oo mitäää soraseitten
kunkkuja mummokkin ajaaa ohi. Otin lipat joku mmm...puolitoistaviikkoo sit. Perussettii tää on, mut menee niin vitukseen noita yrttejä jo aamusta ettei tarvi sädettääänegaatiota ihmisten ilmoilla ja vetään lisää yrttiä
-mä oon saaanut ihan muutenkin m palaan fyrkkaa hukkaaamalla tavaroita ja fyrkkaa ihmejuttuihin.

Mut tuol luonnossa kun pyörii, niin sieltä löyty ihan kaikki lääkkeet mitä tarvii -se on taivaan tosi; hullunruohoo, nokkosta, sienii, marjoja, peuroja , vihtaa jne...ihmiset on vaan niin vieraantunut luonnosta sen verta ettei ne osaa ees nähdä mitään ilmiselvää jota on kaikkialla...ne vaan kävelee ja kelaa omia juttujaan ja murheitaan eikä ne tajuu et ne on taivaassa ja kokoajan ku ne pelkää -ne ei halua, viitsi tai uskalla elää rakkaudesta. jaan asiat silleen, et sitä tekee juttuja joko rakkaudesta tai pelosta tai sit on muuten vaiheessa tän session.

i meil on tääl boltsilla kaikille kaikki, mut me ollaaan kämmätty -siis ME...ei kukaaan muu.Ei oo muita kuin me.

Kiva kun saa valittaa jostain kerrankin ja muistaa itsensä taas näin aamuin -tää on sitä narsismia joka ei oo ihan sama juttu kuin ykseys.

mua ei kiinnosta jauhaa paSKAA, JOTEN TÄNKIN KIRJOTIN TAPPAAAKSENI AIKAA NYT ALKAA HERÄILEEN TAAS) JA PYSYÄKSENI 10 AHKERIMMAN BLOGGAAJAN NIPUSSA -SEKIN ON NARSISMIA . Jos ihminen ei oo tippaakaan itsekäs, hän on todennäköisesti enkeli tai muuten vaan tyhmä:)


Seuraava