Blogi

M E D I A  1

M E D I A

P R O P A G A N D A

Television luoma illuusio todesta vaikuttaa meihin kaikkiin -halusimme sitä taikka emme.

Meidät on tahallisesti ja tahattomasti psyykattu sekä manipuloitu television, internetin, lehtien yms. välityksellä elämään niiden ehdoilla, vaikka usein luulemme olevamme itsenäisiä ja luulemme omaavamme vapaan tahdon.

Tietysti alttius median arvottamaan maailmaan on jossain määrin yksilöllistä, mutta se on todella vähäistä. Ainoastaan vielä jonkin aikaa maailmanmenolta syrjäisissä paikkoissa kulttuuri ei ole sopeutunut ja totunut globaaleihin ilmiöihin sekä niiden tuomaan kulutuskäyttäytymiseen. Me demokratisoituneessa maailmassa nielemme viihdearvon omaavia uutisia usein totuudeksi -ehkä parempi nimitys

tälle olisi ilmoitus -uutinen ja totuus eivät ole välttämättä sama asia.

UUTISET JA PROPAGANDA

Ei ole lainkaan tavatonta, että juuri media luo/dramatisoi/viihteellistää uutisia. Jos sotatoimialueella ei tapahdukkaan mitään järisyttävää kuvausryhmän ollessa paikalla, voi olla mahdollista että järjestetään "todentuntuisia" joukkokohtauksia joista näin ollen syntyy oikeita selkkauksia ja viattomia uhreja. Ja tätä voi jo sanoa median luomaksi todellisuudeksi.tai propagandaksi -uutistoimistot antavat niitä tietoja joita sinne toimittatavat palkkaa saavat toimittajat -eivät he mitään kaikkitietäviä Jumalia aina välttämättä ole, vaan palkkaa työstään saavia ihmisiä.Esim. Iranista Los Angelisiin etupäässä paenneet ovat perustaneet TV-asemia lähettääkseen demokratian sanomaa ja viihdeohjelmia synnyinmaahansa kaataakseen hallituksen ja vaihtaakseen vallan demokraattisemmalle hallitsijalle.

UUTISOINTI SUOMESSA

Katsokaapas maikkarin uutiset ja laskekaa monta uutista siellä on. Viimeksi kun laskin sain kokonaiset 5 uutista
ja loppukevennyksen -joka saikin eniten uutisaikaa. Jos olisin sohvaperuna, niin voisin saada sellaisen käsityksen, että maailmalla ei juurikaan niin paljoa tapahdu.

STTn uutiset ostetaan lähes järjestäin BBCltä JA REUTERSilta

Ihminen on evoluution tulos samalla tavalla kuin muutkin lajit maapallolla. On tunnettua, että luonnonvalinnan heikkeneminen kotieläinten osalta heikentää niiden ominaisuuksia. Esimerkiksi koiran ja kotikissan aivojen koko ja älykkyys ovat alhaisemmat kuin niiden villien kantamuotojen. Aivojen koko ei yleisesti korreloi älykkyyden kanssa suoraan, mutta kun on kysymys samasta lajista, niin näin voi olettaa korrelaation olevan olemassa.

Ihmisen evoluutio on luonut lajille suuret aivot olosuhteissa, joita ei enää ole. Nykyisen hyvinvointivaltion kaupunkilaisen "luonnonvalinta" perustuu täysin eri asioihin kuin esi-isien ja -äitien 100.000 vuotta sitten. Niinpä evoluutio ei enää kulje samaa jatkumoa. Ei voi kuin arvailla mikä nykyisen evoluution suunta ja päätepiste on, mutta joka tapauksessa vanha älykkyyden tasoa nostanut kehitys on pysähtynyt.

Väitetään, että tilalle on tullut koulutuksen luoma älykkyyden kasvu. Tälle ei ole mitään perusteita. Ensimmäiseksi, evoluutio perustuu perimään ja luonnonvalintaan. Sitä ei tapahdu enää entisillä ympäristötekijöillä.. Oikeastaan pyörä on jo kääntynyt päinvastaiseen suuntaan, eniten jälkeläisiä saavat muut kuin hyvin koulutetut. Toiseksi ei kai kukaan väitä, että koiran koulutus lisää sen geneettistä älykkyyttä?

M E D I A N LUOMAT MIELIKUVAT

Kettutytöistä on esim. tehty mediassa käsite; he edustavat kaikkea kaunista

ja söpöä. Heidän touhujaan ei haluta pitää rikollisina -vain tiettyyn ikään kuuluvana
kapinointina.

Harmaa Ääni
http://groups.msn.com/imuttft67s4b0h1nve547rcon0/_whatsnew.msnw

HARMAA VALTIO  4

ILMATILA

Suomen ilmatilaa loukkaavat venäläiset pääsääntöisesti. Myös muuten maamme ilmantorjuntavoimat eivät ole aikansa tasalla. Miksei olla amuttu alas koneita jokka venäläiseen tapaan paskat piittavat meidän ilmatilastamme? Myös USA eri liittoumin kuten NATO ja sen salaisimmat operaatiot kulkevat näppärästi Suomen kautta -olemmehan me diplomatiastaan tuttu ja turvallinen maa jäädä verekseltään kiinni mistään (esim. Maame kautta ihmisoikeuksia loukkaavat tapahtuva liikenne.) Näissä asioisa suomalaiset miehet ovat toi-mineet akkamaisen jälkijättöisesti itkemällä väärin käytöksistä pääsääntöisesti liian myöhään -yleensä naisnäkökulma ymmär-tää nämä hieman nopeammin. Onko muka suomalainen pelkuri-ei, mutta useammat poliitikot antavat sen kuvan, että Suomea jotenkin ulkoisesti. (NATO-jäsenyys on ovelasti piilossa Elisabeth Rehnin Hornet-hankintojen takana. (Voiko päättäjien poliittinenmuisti olla todellisuudessa näin lyhyt -EI !

HARMAATALOUS

Venäläiset ovat tulleet kuorimaan osansa harmaantalouden voitoista (esim. tullilakien kiertäminen yhteistyösssä suomalaisten kanssa, pimeät rakennushankkeet, ja muu rikollisuus) Suomen näennäinen hyvinvointi johtuu
pitkälti harmaastaloudesta. Suomi on ajautunut siihen
tilaan, että sen on joutuu sietämään harmaantalouden ja
rikollisuuden voimavarojen suhteesta ryöstetyn valtion-
kassan kanssa. Valtionkassa symbolisoi Suomen vaurautta,
ja se kassa on nimike. Rahat ovat päättäjät jo Käyttä-
neet ja tuhlaaneet peitelläkseen rikolliset jälkensä.

http://www.luuserinvalinta.net/propa/video07.html

ITKEN  5

I T K E N

Nykyään lojaaleita ovat vain jotkut rikolliset, järkevät ihmiset (ei oo tarpeeksi, jos mua sanotaan sellaiseksi -siis järkeväksi)
Tosin tunneäly on yhtä järkevää kuin muutkin älyteoriat.
Ehkä-sana ei ole lojaalia. Ihmisten rajaton mukavuuden halu oksettaa jos oksettais ja vituttaa jos vituttais.
VALEHTELU EI OLE VAIKEAA, SILLÄ SITÄ HARRASTAVAT ITSEÄÄN REHELLISIKSI JA ESIM. HUUMORINTAJUISIKSI ITSEÄÄN KUTSUVAT -HE VALEHTELEVAT ITSELLEEN.

Mä epäilen aina itseäni ja kyseenalaistan kaikki tekoni ja aikeeni. Tyytymättömyys ja itsensä rakentaminen paremmaksi ihmisenä on vaikeeta ja vaatii itsekuria -inhoan omahyväisyyttä ja turhaa esillepanoa.
LAISKUUS, HELPPOUS
JA KEVEYS MYYVÄT SIELUMME -TEKEVÄT MEISTÄ PÖLYNIMUREITAMME JA MUITA LELUJAMME ARVOSTAVIKSI ÄÄLIÖIKSI. NETTI yMs. turha EI PARANNA MAAILMAA,
VAAN JUURI HELPOTTAA MEITÄ RAPPEUTUMAAN NOPEAMMIN JA KIVUTTOMASTI.

NAUTTIKAA KIVUSTA TAI KUOLKAA -ON TÄMÄN HETKEN TILANNE TODELLISUUDESSA.

Netti, jumittavat ajan vietepelit , Geekoot (G3=geegula täs blogissa) yms. on määrättävä kolmiolääkkeeksi ja muutenkin mediaa tulisi ohjailla valtion tai päättävien ihmisten toimesta.

Tätä on turhauttavaa kirjoittaa, koska kukaan juurikaan ei ymmärrä että yritän herätellä ihmisiä tajuamaan todellisen asioitten laidan, mutta te/ME keksimme tavan valehdella itsellemme. On helppo peittää kaikki tyhmyyteen ja sen varjolla esim. päästää itsensä helpolla, muka säästääkseen itseensä -mihin oikein säästätte itseänne. ONNELLISUUTEENKO -onni on muutakin kuin hauskaa se on asiakokonaisusuus. TULEVAISUUS ON, MUTTA KEITÄ SE KIINOSTAA. EI MUAKAAN HUVITA OLLA POLIITTINEN ; MUT MÄ TUNNEN OLEVANI VELKAA SEN JA VASTUU PAINAA KUIN PAKKOLIIKE. JOS ETTE KESTÄ LISÄÄ, ETTE TOTEUTA UNELMIA. KOLEKTIIVINEN TAJUNTA JA SEN TILA NÄKYY ROOLIPELIEN OSALLISTUJIEN MIELIKUVITUKSETTOMUUDESTA -kaikki on ammenettu jostain
joka toimii sähköllä en naura teille vaan itken, koska ette ymmärrä. Ja vaikka ymmärtäisitte ette osaisi toimia.

Kun kirjaudutte joskus ulos , se ei tarkoita sitä että olisitte
pihalla...siis ihan oikeassa ulkoilmassa. TE jokka nauratte,
nauratte toivon mukaan itsellenne se on jo pikkasen, mut ei riitä. ÄLjkää säälikö ketään-varsinkaan itseänne -ertte ole sen arvoisia. LOjaaliuden perikuva on teidän koiranne tai se komerossa oleva Huuveri IMETTE KUIN HUUVERIT VIIHDETTTÄ JA IHAILETTE KAIKKEE TYPERYYTTÄ ja silti te voitte pahoin -jos ette tunne niin -menkää hoitoon. MUA EI KIINNOSTA VIIHDYTTÄÄ -IRONISTA, vaika oonkin artisti jonka muka pitäis elää siitä. MÄ VIHAAN FANEJA JA TE OOTTE PERSEESTÄ.
KATKON RAAJOJANI, MUTTA NÄMÄ OVAT VAIN SANOJA.
SITTEN KUN TEEN KAAOKSEN -JOS SIIHEN EI KUKAAN MUU ENÄÄ KYKENE TEILLÄ ON VAPAA TAHTO. REPIKÄÄ TÄSTÄ.

NYKYÄÄN IHMISETY TURHAUTUVAT, MUTTA LAITTAVAT TELKUN PÄÄLLE ; SYÖVÄT PILLERIN tms. JA LUULEVAT
SEN AUTTAVAN -METSÄÄN JUOKSEMINEN JA JA HUUTO ; RAIVON SURUN ITKEMINEN OVAT JÄRKEVIÄ KEINOJA, MUTTA NIITÄHÄN TE HÄPEÄTTE NÄYTTÄÄ.

IHANTEENNE OLLA SE MIKSI ITSEÄNNE LUULETTE ON
HAAVE JOKA EI TULE TÄYTTYMÄÄN ELLETTTE PYSTY MUUTTUMAAN AJAN MUKANA.

TOIVOTTAVASTI EDES JOKU YMMÄRSI MIKSI TÄMÄ ON KIRJOITETTU.
MÄ PELKÄÄN JOTAIN; SE ON SE ETTÄ USEIMMAT LUKIJOISTA
KOKEE OLEVANSA IRTI JA TÄMÄN NÄIDEN ASIOIDEN ULKOPUOLELLA TAI YLÄPUOLELLA, VAIKKA ME KAIKKI OLEMME JUURI TÄSSÄ.

Luuserin valinta
http://www.luuserinvalinta.net/propa/video06.html

HARMAA ÄÄNI RY

Jouni Korpi "Zombie"

Miss Vallankumous  7

Kun jotain kirjoittaa parantaakseen maailmaa,

se voi vaikuttaa propakandalta.

Se salataan tai ajatuksien virrassa tiedotetaan.

Aatteen, liikkeen vuoksi teen mitä tarvitaan

-en itseäni säästää haluakkaan.

On aika sanoja muuttuvia toteuttaa;

tajuta kuinka paljon vastuuta voikaan yksinään kantaa.

Ei aikaa kannata rahalla mitata

ja ajatuksiaan hukata peloillaan -häpeämme turhaan.

Ja on hävytön rajattomuus -se tulee aikanaan

hajottamaan suhteellisuuta ahneella vallanhimollaan.

Epäilen jatkuvasti itseäni ja kaikkea -mikä on todellisuuta.

Ja sitä asiaa on - pääsäni soittoaan jatkaa

Kaikki voi mahdollista olla, ja mun pitää osata elää sen kanssa

-en saa olla voimaton, vaan levoton.

Ja tajuan jonkun haluavan kuunnella kaikkea tätä mitä kannan

-en yksin ookaan, vaan osa joukkomme tajunnassa.

Ja sitä asiaa on -täytyy kirjoittaa.

Onko tämäkään mitään todellista, vai luulenko vaan.

Mun tarvii olla valveilla; oon osa liikettä,

joka voi Jumalalta muistuttaa -vai luulenko vaan.

Kuka saisi minut värään väriin uskomaan -pakko ei oo uskoa.

Voin olla uskomatta vailla toivoa

-elää sääliin sairastuneena.

Ja sitä toivoa saan jakaa joukossa,

pysyä nöyränä harmaassa massassa

tai uskoa tiedon julistaa, tatuoida aivoja toimimaan -tuntea vastuunsa,

ja osata se suhteuttaa -mitata tajunnan voimaa.

Ja sitä voimaa on, ja en saa liikaa huolestuttaa -leikkiä Jumalaa.

Siksi epäilen uskoani kasvavaa -turhaksi voi joku muuttua.

Elän ajan virrassa ja piirrän tulevaisuutta

-se ei koskaan loppunutkaan.

Ja se saa mut yhä uudestaan kuvittamaan tulevaisuuksia.

Mun on jatkettava matkaa.

En saa pelätä, en saa itseänikään pettää -tai muutun turhaksi.

Seison sanojeni takana tai jauhan paskaa, se velvoittaa mut tajuamaan,

että yksin saa kuolla ja joukossa teoksi asiat muuttuvat.

Mun on tajuttava, kanavoida patoja tai hajottaa -paremmin suoriutua.

Tarvii kerätä voimaa, propakandaa kirjoittaa -saada muita uskomaan

kaiken olevan mahdollista -ei oo varaa aikaa tuhlata.

Täytyy delegoida; viisasti voimia ottaa ja antaa

-olla valittamatta tai kissa pöydälle nostaa

Rakastaa elämää ; tehdä kuolemalla oikealle silti tilaa

-ei ole varaa miellyttää tai olla epävarma.

Hetkensä on kaikilla -asioilla oma paikkansa.

Jos haluaa antaa; se jostain täytyy ottaa -turhuutta karsia.

Arvomaailma pitää olla kohdallaan joukossa suuressa;

elää osata arkea, maailman ääntä kuunnella,

olla nöyränä osa harmaassa massassa.

Mun tehtävä on liikuttaa ja toimia joukossa karttana.

En odotta maailmalta liikoja, vaan elän joukon voimasta.

Kolektiivinen tajunta on mulla kotina

-osata rakastaa ja vihata;

oikeeta haluta.

Mä tarvin toivoa kestää onnea; ja osata ottaa

jotain mulle oikeeta.

Sä oot mulle tärkeä ja kuljet joukon mukana

-mun oma osani.

Toista ei voi omistaa;

voin vain toivoa, että kestät mukana.

Me voidaan kuolla matkalla

-unelma onnesta voi kadota.

On matkaa jatkettava.

http://www.luuserinvalinta.net/propa/video05.html

Kiihtyvä inflaatio  4

Odotan mielenkiinnolla kuinka nopeesti tuleva hallitus nopeuttaa väistämätöntä laman tuloa. Suomen Kaksi pankkia on aika nopeasti tyhjennettävissä kun paniikki iskee. Inflaation kiihtynee entisestään,
ja saamme mietittävää , että oliko viljavarastoja yms. tyhjennettävä niin paljon, että viljaa ja viljautotteitakaan ei ole pian varaa kotimaassa kaikkien ostaa kasvavan inflaation seurauksena. Kotimainen omavaraisuus on aika pitkälle luomuntuotannon varassa. Pakettipellot tulisi ottaa käyttöön ja pystyä olemaan maatoloudessa omavaraisia -nyt kun ilmastokin on suotuisampi.

Suomi on tehnyt tyhmästi jättämättä hoitamatta järkeviä suhteita tulevaan laman voittajaan Venäjään .-siellä pian siperiasssakin voi kasvatta mitä vaan. Ja onhan maa maailman rikkain muutenkin luonnonvaroiltaan: -kultaa, öljyä, maakaasua, timannteja jne. -silti tyhmät jenkit suoltavat heille vielä rahaakin
Suomessa venäjän abiturentteja oli alle 40 kpl -tämä kertonee jotain Suomen kaukonäköisyydestä

Kiina on ja alkanut hoitamaan oman maansa sosiaalietuuksia, ja sieltä on länsimaitten huonompi riistää enää halpatuontivoimaa, ja uskon tämän kehityksen jatkuvan Intiaan ja niin pois päin. Länsimailta loppu riistettävät ja joudumme seisomaan tyhjänpäällä ihmetellen kuka niitä meidän luomia brändejä mielikuvistamme ostanee.

www.luuserinvalinta.net/propa/video07.html

Kiihtyvä inflaatio  1

TIVOLLI  15

Raskaansarjan elukat ovat sapuneet meidän tivolliin.
En saa unta ja ääntelen kuin olis pipo silmilläin.
Näin mä kerran aikaa kai liikaa -tein siitä laulunkin.
Sen toivat mieltään soittavat eläimet -olemme käsikkäin.
Katselemme punaista aurinkoa nousevaa ja kuolemme.
Meitä ei oo sidottu aikaan tai paikkaan tähän
-meidän ei tarvitse mitään tulevaa pelätä enään.
Me olemme omillamme ja seisomme tyhjän päällä
iloiten, nauraen , itkien surusta ja onnesta.
Olemme tuhansia vuosia tulleet tänne jäämään
-vain pienen hetken kestää soittomme tää.
Me leijjumme yksinämme nousten kuolleista;
surematta menneitä -ne luojan armosta unohtaen.
En kuulu enää niihin takaisin aina palaaviin -haluun edetä.
Yhteistä on elämä ja kaikki muu on yksinäisyyden kruunamaa.
Ei oo mitään hävittävää, kuin olla jättämättä muistiin jälkiä.
On tapana meillä aina opettaa muita ja eläimille kertoa;
Se mihin biisi jäikään kun se alkoi meitä todella koskettamaan.
Me silloin paljon liikutuimme ja itkimme onnesta järkyttyneinä.
Äänet jotain vanhaa ajat sitten unohdettua esiin tuovat.
Meidän bändi on taas kasassa ja tivollissa soitamme jotain meidän omaa.
Me ollaan hetken hurmoksessa ja sitten pää tyhjää täynnä.
Tää on koettu jo aiemmin, mut aina se meitä osaa liikuttaa.
Sydän itkee pois ahdistusta ja poskemme hehkuvat
-hehkuvat onnesta, siitä kuinka paljoa me ei tarvitakkaan.
Me ei olla vetureita kivirekien
-ei olla marttyyreita kaikkien
vaan omilamme tajuamassa;
kuinka taas pitikään
oivaltaa olla ihminen.
Me saadaan kolhuja ajassa
tai paetaan niitä turhuuteen.
Aika on vapaa
-se ei kasaa toiveita.
Se antaa meille tilaa
ja poistaa kaiken turhan valheineen.
Me olemme taas kasassa; omillamme tyhjän päällä soittamassa.
Me olemme omillamme
ja tän hetken tunnemme elävämme.

witun musiikki  16

Kyl mäkin lihoisin, mut juon niin paljon luomumaitoa Oboy-kaakaon kanssa, että
pysyn vailla turhia rasvakerroksia. Vuorokaudessa kaakaota voi mennä
hyvinkin 3-6 -litraa.
Niin tosin ympärivuorokautiset nukkumattomat yöt lisäävät tietty kulutusta, ja olen opetellu juomaan silloin tällöin mehua MEHUA.

Jos mut on pakko vaieta ja tipahtaa, joutuu dokaan ittensä sekopäiseksi ja arvaamattomaksi dilleksi.

Jokkut kaverit ovat huolissaan kaakao-addiktiostani, koska pysyn näin erittäin virkeänä -vaikken aina haluaisikaan.

Onhan niitä maailmassa muitakin piristeitä, mut ne ei väsytä/rasita niin paljoa -ainakaan ilman kaakaota. Jopa kahvikin tarvii kaakaota ja tietty paljon maitoa.

On rassaavaa pitää viiden tunnin palopuheita tai vaan muuten kertoa opettavaisia juttuja kavereitten riemuksi tai ilman -täytyy ymmärtää hiihdellä himaan laulamaan välillä, ja saada aikaan musiikkia. Onneksi monet kaverit sentään ymmärtävät, soittaa ja tehdä musaa -se voi raihoittaa vähäksi aikaa ja vammauttaa kyllä sitten pidemmällä aikavälillä.

Suklaasta ja muista makeisista en viitsi puhua mitään samaan hengenvetoon.

Miss Vallankumous  30