Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on raittus.

Irti suorituskeskeisestä elämästä, keskittyen läsnäoloon.

Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut.
Tommy Hellsten: Saat sen mistä luovut.

Taas kerran päivä koulussa. Tänään tutustuimme lähemmin omiin tunteisiimme sekä niiden antitunteisiin.

Tämän päivän oivalluksena lähinnä se, että vaikka olen useaan otteeseen täälläkin kirjoittanut addiktina ihmisenä olevani monilta osin tunne-elämältäni yliherkkä, niin oikeammin minulla on yhä äärimmäisen vaikeaa löytää itsessäni vallalla olevat tunteet. Varsinkin silloin, kun kyse on negatiivisista tunteista kuten viha, häpeä tai syyllisyys.

Toisaalta tänään huomasin konkreettisesti sen, että olen taas kerran palannut suorittamaan elämää, aivan kuten pelkkä olemassaoloni ei riittäisi.

Tänään päätin sen, että alan tietoisesti opetella läsnäoloa, koska suorituskeskeiselle ihmiselle pelkkä oleminen on äärimmäisen haastavaa. Yksi suurimmista syistä tähän päätökseen oli se, että olen jatkuvasti viime aikoina puhunut kyllä paljon siitä että minun tulisi jättää vähemmälle taas kerran edestakaisin säntäilyäni, mutta toisaalta en ole ollut valmis tekemään yhtään mitään konkreettista asian eteen. Nyt aion tehdä. Yksi tärkeimmistä teoista liittyy viime kuukausina eräänlaisena pakopaikkana pitämääni älypuhelimeen. Päätin nimittäin ensiviikon keskiviikolle luovuttaa oman älypuhelimeni vanhemmalle tyttärelle ja ottaa itse käyttööni puhelimen jossa ei ole ollenkaan nettiä.

Uskon tämän konkreettisesti auttavan minua arjessani lähinnä siinä, että nykyisellään kun tuo kapula "eksyy" käteeni joka välissä päivää, niin ehkä nyt minulta löytyy sensijaan kyky rauhoittua olemaan läsnä tässä hetkessä niin itselleni, puolisolleni kuin lapsillenikin.

Se miksi tuon ylläolevan kirjan tekstin tuohon kuvasin, johtuu pelkästään siitä että huomasin tuota lukiessani sen, etten ollenkaan ole viime aikoina kokenut eläväni, mutta suorittavani elämää aivan kuten en muutoin ansaitsisi olemassaoloani. Myönnän lisäksi yrittäneeni rakentaa itselleni olemassaoloa kirjoittelemalla jatkuvasti mitä erilaisimmilla sivustoilla netissä. Osa tuosta kirjoittelusta edelleen kumpuaa tarpeesta jakaa omaa toipumisen tarinaansa, mutta silloin kun se menee niin pitkälle että lähimmät ihmiseni alkavat tuosta kaikesta kärsiä, ollaan taas kerran eksytty äärimmäisyyksiin, kuten minun tapauksessani on tapana käydä.

Se mitä tunteita itselläni tässä päivässä päälimäisinä oli, oli syyllisyys, häpeä sekä viha. Koin syyllisyyttä siitä, että olen kuin vahingossa jättänyt perheeni vähemmälle huomiolle, keskittyen mitä erilaisimpiin haasteisiin mitä elämä tarjoilee. Häpeää koin lähinnä siitä, että huomasin olevani vielä monilta osin enemmän hukassa itseni kanssa kuin olen luullutkaan ja vihaa koin lähinnä suhteessa itseeni ja siihen, että aina minun tarvitsee mennä asioissa äärimäisyyksiin, ennenkuin olen valmis havahtumaan todellisuuteen.

Nyt siis tarkoituksena jättäytyä kokonaan pois sosiaalisen median pyörityksestä, keskittyen opettelemaan läsnäoloa ja vain pelkkää olemista. En nimittäin usko etteikö tuolla somessa elämä pyöri omaa ihmeellistä rataansa ilman minua ja "viisauksianikin." Toisaalta uskon että keskittymällä läsnäolon ja olemisen opetteluun suora hyöty siitä tullenee siinä että minä ja perheeni voimme varmasti heti kohta paremmin. Vieroitusoireitta tämä tuskin onnistunee, mutta toisaalta se mitä kohden tällä pyrin, siintää sen verran kirkkaana määränpäänä edessäni että sitä kohti kulkeminen haasteista huolimatta tullenee olemaan kohtuullisuuden rajoissa.

Eli tästä lähtien joutunette lueskelemaan täällä "voivotteluani" lähinnä tämän uuden opettelun haasteellisuudesta, mutta toisaalta uskon saavani kirjoitella myös siitä mitä hyvää vähemmälle jäävä netissä notkuminen tullessaan tuo.


Ihmisen kaipuu rakkauteen  3

Rakkaus, tuo eheyttävä voima.
Rakkaus, tuo eheyttävä voima.

Jokainen meistä kaipaa rakkautta, olemmehan ihmisiä. Minä olen viime päivinä pysähtynyt tämän aiheen äärelle, pohtiessani elämääni. Olen äärettömän kiitollinen Luojalleni siitä, että hän taas kerran pysäytti minut, sillä ymmärrän kulkeneeni taas kerran tiellä joka ei olisi tuonut tullessaan mitään hyvää.

Kuten aikaisemmissa kirjoituksissani kerroin, olen viimeisen 1,5 vuoden periodilla toiminut yrittäjänä, saaden itseni taas kerran totaaliseen taloudelliseen umpikujaan. Nyt mietittyäni elämääni, omia valintojani, ymmärrän miksi näin kävi.

Aloittaessani yrittäjyyteni, päätin etten ota lainaa. Puolen vuoden starttirahakauden päätyttyä kuitenkin otin. Tuossa hetkessä olimme erään ystäväni kanssa perustamassa eräänlaista avokuntoutuspalveluita tarjoavaa yritysyhteistyötä, jonka pyörittämiseen tarvitsimme toimitilat. Tuo toimitilan vuokraaminen ei sinällään olisi ollut yhtään paha asia, mutta ottaessani lainaa tuota varten, tulin samalla antaneeksi periksi omille haluilleni. Ilmoittauduin samantien autokouluun, ajaen itselleni moottoripyöräkortin ja hankin itselleni pyörän, perustellen sitä itselleni sillä, että olin kärsivällisesti odottanut tuota unelmaani yli 20 vuotta. Totta toinen puoli, mutta tuon pyörän ostettuani, kuin huomaamattani tulin harhautuneeksi tielle, josta koko elämäni mukana kulkeneet talousongelmat saivat taas kerran alkunsa.

Yhden Jyväskylän reissun pyörällä tehtyäni, totesin etten tuolla kyseisellä pyörällä voi pidempiä reissuja tehdä. Sen jälkeen vaihdoin pyörää. Päästellessäni pitkin baanaa 1100 kuutioisella Hondallani, koin hetken aikaa eläväni. Samoihin aikoihin sain töitä eräästä päihdekuntoutusyksiköstä ja tuloni muuttuivat säännöllisemmiksi. Tuon muutaman kuukauden työrupeaman aikana vaimoni sai vakityön ja päätimme sijoittaa omaan kotiin. Saimme lainan ja pian yksi suurimmista unelmistamme oli totta.

Kesän lopulla työni loppuivat, enkä toisaalta ollut yhtään huolissani, sillä olihin minulla jo reilun puolivuotta ollut suunnittelilla hakea ELY-keskukselta rahoitus erääseen nuoria syrjäytyneitä auttavaan projektiin, jota kuntamme etsivän nuorisotyön kanssa yhteistyössä olimme suunnitelleet. Suuria suunnitellessani, päästin itseni pois realismista, vaihtaen tuon jälkimmäisen moottoripyörän autoon, jollaisesta olin jo pikkupoikana haaveillut, perustellen sitä sillä, että myydessäni meillä olevan auton, saisin rahaa sen verran, että eläisimme siihen asti kun projektirahoitukseni ratkeaisi. Vaihdoin siis pyörän autoon, myyden käteisellä vanhan automme. Ollen vähän aikaa enemmän kuin tyytyväinen. Tämän jälkeen alkoivat ongelmat. Ensin autoon piti tehdä kaikkiaan 6 huoltoa, joiden kustannuksista tappelin myyjäliikkeen kanssa aina kuluttaja-asiamiestä apuna käyttäen. Seuraavaksi projektini rahoitussuunnitelmat joutuivat vastatuuleen, kun ELY-keskuksesta ilmoitettiin, ettei rahoituspäätöstä ole tiedossa seuraavaan puoleen vuoteen, johtuen jostain ihmeen järjestelmäpäivityksistä, joita heillä oli omissa prosesseissaan menossa. Tuossa hetkessä, jälkiviisaana, kun olisin luovuttanut, olisin säästynyt paljolta. Minun ei olisi tuolloin, viime syksynä tarvinnut muuta kuin myydä tuo muutamaan kuukautta aikaisemmin ostamani auto, laittaa firmani telakalle ja todeta hommien menneen nyt tällä kertaa näin. Periksi antamisen sijasta, aloitin nyt mietittynä, jo valmiiksi tuhoon tuomitun taistelun. Hullunkiilto silmissäni aloin kiertää markkinoimassa yritystäni, parhaimmillaan toiselle puolelle Suomea ajellakseni, omakustannuksella puhumaan elämästäni ilmaiseksi, pelkkää markkinointia tehdäkseni. No, jokainen ymmärtää ettei tuo ole ilmaista, kuten ei ole tuollaisen ökyauton pito, puhumattakaan uuden kodin sekä 7-henkisen perheen elämisestä. Minulle siis kertyi hyvin pian suuret summat lisävelkaa, joiden rahoittamisen hoidin yritysrahoituksilla, kunnes loppuvuodesta olin tilanteessa, että ensimmäiset velkani alkoivat erääntyä, eikä minulla ollut palkkatyötä, jolla noita maksella. Yksi epätoivoissa otettu pikalaina (400€), oli porttini helvettiin tällä kertaa. Kuin pisteenä iin päälle, aloin samoihin aikoihin neuvotella erään suuren yrityksen kanssa koulutuskokonaisuudesta, jonka onnistuessa tiesin, että kaikki taloudelliset vastuuni olisivat kerralla pois pyyhkäistyt. Kuinka ollakkaan nuo neuvottelut etenivät sen verran verrkkaiseen tahtiin, että ehdin alkaa rahoittaa elämistä noilla pirun pikalainoilla, huomaten pian ottavani pikalainaa, maksaakseni pois pikalainaa, käyttäen erotuksen elämiseen. Muutama hassu kuukausi myöhemmin, tein kynän ja paperin kanssa listaa, todeten olevani totaalisen kusessa. Ainoan toivon levätessä tuossa aikaisemmin mainitsemassani koulutuskokonaisuudessa. En vieläkään luovuttanut, vaan jatkoin taistelua, uskoen että asiat järjestyvät kyllä. Toisin kävi.

Tuo suuri yritys oli nimittäin siinämäärin suuri, ettei sen prosessit pyörineetkään erikoisen nopeassa tempossa ja sen vuoksi yhteistyömme käynnistyminen siirtyi aikaisimmillaan ensi syksyyn, minun herätessä siihen karuun todellisuuteen, etten millään kykenisi huolehtimaan enää noita velkoja, joita vajaan vuoden periodilla olin yrittäjyyteeni, perheeni elämiseen sekä omiin päähänpistoihini hankkinut. Lopulta ymmärsin lyödä liinat kiinni. Vasta kylläkin siinä vaiheessa, kun jo sisälleni tutusti kasautunut itseviha ryöppysi yli äyräidensä.

Nyt tätä kaikkea prosessoidessani, olen tiellä tyyneyteen. Olen nimittäin muutamana aamuna, vaimoni lahtiessä tienaamaan asuntolainan lyhennykseen rahaa, vietyäni lapset kouluun, lähtenyt kiertelemään lähellä kotiamme olevaan metsikköön, löytäen sieltä aivan ihmeellisen rauhan sisälleni. Johtunee osaltaan siitä ihmeellisestä elämän kulusta, että asumme nyt oman perheeni kanssa samalla kylällä, jossa koko lapsuuteni vietin, joten haen nyt 30 vuotta myöhemmin, samasta metsiköstä itselleni rauhaa sisälleni, josta hain tuolloin rauhaa sisällä velloneeseen kaaokseeni johtuen lapsuuskodin sekä koulukiusaamisen aiheuttamista ahdistuksista.

Tälle aamua, istuessani hiljaisuudessa, linnunlaulua kuunnellen, sisälleni virtaisi käsittämätön kiitollisuuden tunne. Samalla huomasin miettiväni, ettei minulla ole elämässä mitään hätää. Kaikki nämäkin tapahtumat ohjaavat minua johonkin sellaiseen suuntaan, mihin minun on hyvä kulkea. Mistä tämän tiedostan?

Siitä yksinkertaisesta syystä, että ollessani tuolla metsässä, koin olevani rakastettu, kannettu, juuri tässä ja nyt, juuri tälläisenaan. Saaden ajatuksen, jota kohden tässä nyt lähden kulkemaan. Ajattelin nimittäin sitä, että mitä minä olen koko elämäni etsinyt. Rakkautta. Tuota tilaa, jossa kaikki on hyvin, vaikka sen ulkopuolella vaikuttaisi olevan totaalinen kaaos. Tuon tilan minä löysin ja matkasta tuohon tilaan, ajattelin seuraavaksi alkaa kirjoittaa kirjan. Päätin nimittäin nyt sen, että haen kesän ajan töitä, ollen samalla lapsilleni kotona läsnä, mutta joka päivä käyden tunnin parin mutkan tuolla metsikössä hakemassa sisälleni ajatuksia, mistä sitten kirjoittaa. Syksyllä, tarkemmin elokuussa, viettäessäni 40-vuotis synttäreitäni, minulla on kasassa opus, joka kertoo yhden ihmisen tarinan kaipuusta rakkauteen. Tuo matka kaikkineen, julkaistaan sitten kirjani tai ei, tulee olemaan minulle varmasti yksi eheyttävimmistä kokemuksista koko elämäni aikana. Tuosta prosessista myös täällä blogissani seuraavaksi ajattelin kirjoitella, joten lämpimästi tervetuloa mukaan matkalle rakkauteen.

Kaikkea hyvää elämäänne. Voikaamme hyvin.

p.s Jos tiedät jonkun ihmisen joka voisi auttaa kirjani julkaisemisessa, niin vinkkaathan hänelle minusta. :)