Toinen mahdollisuus

Pohdintaa elävästä elämästä, raitistuneen alkoholistin silmin katseltuna.

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on voimattomuus.

Tiedän kokemuksesta.

Tie auki vapauteen.
Tie auki vapauteen.

Tiedän, miltä tuntuu kun on pakko juoda, vaikka järki kirkuu vastaan. Tiedän, kuinka toivotonta on yrittää selittää läheisille, niille joita vähiten maailmassa haluaisi satuttaa ja joita silti eniten kaikessa satuttaa, etten pahuuttani aiheuta heille jatkuvaa tuskaa ja kärsimystä. Minä tiedän, miltä tuntuu kun päässä alkaa takoa pakonomainen ajatus siitä kuinka ryyppy auttaa ja tuo autuuden. Tiedän mitä työtä on kontrolloida, hallita, hillitä ja säännöstellä juomistaan vuosia, kyetäkseen hoitamaan edes ne tietyt velvoitteet. Tiedän myös sen, kun koittaa päivä, jolloin ei enää vain yksinkertaisesti jaksa välittää. Tuo hetki on se, missä pimeys alkaa ja valo katoaa elämästä. Tila, jota on ihan turha yrittää selittää ihmiselle, joka itse ei ole samaa kokenut.

Saman olen saanut kokea loputtoman erilaisten pakonomaisten riippuvuuksien muodossa. Ei väliä mikä tuo riippuvuuden kohde lopulta sitten on, mekanismi taustalla kaikessa sama.

Sen vuoksi voin sanoa myös sen, että tiedän kuinka epätoivoisen tuskaisaa ja ahdistavaa on elää riippuvuudesta kärsivän ihmisen lähellä. Kaikki se järjettömyys, jota omat riippuvuudet ovat aiheuttaneet, näyttäytyy tuossa vain eri näkövinkkelistä. Sen myötä ymmärrän myös sen tuskan, mitä läheinen tässä kaikessa läpikäy. Kuinka toivotonta on seurata vierestä sitä, kun itselle rakas ihminen systemaattisesti tuhoaa kaiken hyvän elämästään, enkä voi kerrassaan mitään estääkseni tuon, vaikka kuinka epätoivoisesti yrittäisin. Itseasiassa vauhti vain näyttää kiihtyvän, sitämukaan mitä enemmän yritän tehdä auttaakseni.

Nyt tässä jo jonkin vuoden ajan näitä riippuvuuksia itsessä tarkastelleena voin todeta myös kokemuksesta tietäväni sen, että ulospääsy tuosta kaiken tuhoavasta kaoottisuudesta edellyttää tietyn tasaisen tuskan. Juuri sen suuruisen, jonka kukanenkin kohdallaan tarvitsee, kyetäkseen luopumaan siitä harhasta että itse ratkaisisi kyseiset ongelmat.

Yksi yhteinen kulminaatiopiste riippuvuuksista erkaantumisessa on, joka jokaisen tulisi tiedostaa, lähtiessään niistä eroon pyrkimään. Alkoholisti ei enää löydö kohtuutta juomisessa. Saati sitä jatkuvasti epätoivon vimmalla etsimäänsä euforiaa, mitä alkuun juomisesta sai. Mitä enemmän tuota tavoittelee, sitä kauemmas tuo kokemus katoaa.

Läheiselle yksi vaikein asia omassa toipumisessa on myöntää olevansa totaalisen voimaton sen suhteen, mitä läheisen elämässä tulee tapahtumaan. Tuo kontrollin menetys on portti vapauteen, mutta samalla myös se eniten pelkoa aiheuttava asia ja juuri siksi läheisen on liki vaikeampi luopua kontrollista, kuin mitä esimerkiksi holistin on luopua rakkaasta aiheestaan.

Niin tahi näin, molemmilla edessä on suuri haaste. Itsensä pakenemisen sijaan, tulisi uskaltaa alkaa tutustua itseensä. Pahimmillaan tämän harjoittaessa sitä, että ihmisen tulisi opetella pois sukupolvelta seuraavalle siirtyneestä puhumattomuudesta, sanoittamaan ja kohtaamaan omia ajatuksia sekä tunteitaan.

Minä tiedän kokemuksesta, ettei tuo todellakaan ole helppoa. Tiedän myös kokemuksesta sen, kuinka mahdottomaksi myös pakeneminen lopulta käy.

Siksi voinkin kokemuksesta todeta käsi sydämellä sen, että onneksi aikanaan minulla oli saman kokeneita ihmisiä, jotka kulkivat rinnallani. Aivan samoin kuin itse saan tänään kulkea ihmisten rinnalla.

Minä tiedän ettei tie ole helppo, mutta tiedän myös kokemuksesta sen, että yksi askel kerrallaan siitä tulee lopulta mahdollinen.

Vertaistuessa merkityksellisintä on juurikin samaistumisen kokemus. Yhteinen kieli, jota vain saman kokenut voi aidosti ymmärtää.