Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on elämä.

Lisää viinaa ja tättärää  8

Syntynyt rellestää..No ei vaiskaan. Nyt on uusi vuosi ihan käsillä ja vajaan 3 tunnin päästä ammutaan raketit. Mun uusi vuosi on mulle nyt todella tärkeä ja entistäkin merkityksellisempi. Tänä uudenvuodenaattona ammun ehkä elämäni ensimmäisen kerran raketin taivaalle symbolina siitä, että kaikki vanha ja menneisyys saa suksia taivaalle ja räjähtää. Samalla alkaa, uusi ja parempi vuoteni mikä pitää sisällään kaiken mitä voin ikinä toivoa.

Olen odottanut vuodenvaihdetta kuin kuuta nousevaa. Viime vuosi mitä vietin oli vuosi joka junnasi täysin paikallaan. Olin vetäytynyt omaan kuoreeni enkä edennyt missään. Kaikki tuntui vaikealta ja hukutin murheeni juhlimalla taukoamatta.

Ennen luulin, että eräs ihminen on elämäni mies, Mutta tajusin että asia on täysin päinvastoin. Minua on käytetty törkeästi hyväksi omien etujen tavoitteluun ja kun et tanssi pillin mukaan olet täysin arvoton.
Nyt kohta klo 00.00 avaan shampanjapullon ja itken ilosta kuinka elämä on täynnä uusia mahdollisuuksia ja upeita asioita. Rakastan ystäviäni ja ne ovat minulle entistä tärkeämpiä päivä päivältä. Kiitos ihanasta joulusta ja nyt uudesta vuodesta mun ihanalle mr x:lle :)

Kiitos teille Cityläisille. että ootte jaksanut seurata mun blogia. Aika usein ollaan tuolla top-listalla oltu luetuimmissa ja kiva, että mun jutut herättää teissä keskustelua puolesta ja vastaan. Ihanaa, onnellista ja mahtavaa uutta vuotta teille kaikille rakkaat :) <3


Kadotetut periaatteet  15

Mä olen taas viime aikoina miettinyt paljon asioita. Miten saisin asiat rullaamaan ja miten saisin tasapainoisen hyvän elämän aikaiseksi. Ei vain nousu ja laskukausia. Tekemiskausia, laiskuuskausia, juopottelukausia, syöpöttelykausia ja kuntoilukausia.

Loppujen lopuksi parin viikon innostuminen ja kaiken lopahtaminen ei todellakaan tee mitään muuta kun hajottaa pala palalta ja lyttää maahan. Onnistuuko missään, kestääkö mikään koskaan ja kiinnostaako kohta enään mikään?

Mä itse olen rakentanut aina innokkaasti elämääni ja tehnyt asioita ja sitten mun palapeli aina hajoaa ja palat hukkuu. Tai tuuli vie ne mukanaan. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.

Mä en ole tahallani tälläinen ihminen. Oli jo pakko lukea netistä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kun mulla tosiaan on kauheita debiskausia ja sitten luulen valloittavani maailman sen jälkeen. On ollut myös päihdekausia ja sitten taas ollaan niin kunnolla ja töissäkäyviä. Tosiasiassa mun elämä tähän hetkeen on ollut yhtä hullunmyllyä ja yritystä nousta ojanpenkasta epätoivoisesti aurinkonvaloon.

Onneksi perusasiat on pystynyt hoitamaan vaikka kyllä se on työnteossakin ajoittain tuloksissa näkynyt tuo ailahtelevuus. Tässä on siis totuus siitä mitä mun sinkkukesä ja taaksejäänyt avioliitto ja suru on saanut tälle 22.w tyttöselle aikaan.

Nyt kuitenkin toivon ettei tämä ole vain mun nousukausi vaan pikkuhiljaa olen nyt tajunnut mun menon ja yritän kovaa vauhtia kasata niin vankkumattoman tornin, että se ei varmasti kaadu ja mä voin sieltä korkealta katsella itsevarmana mun elämäni suuntaa.

Yksi tärkeä asia minkä aion sisäistää on se, että ihmisellä pitää olla periaatteita. Mä olen jotenkin jossain vaiheessa onnistunut hukkaamaan ne mutta nyt aion luoda niitä itselleni. Minkälaisia periaatteita teidän mielestä ihmisellä pitäisi olla?

Mun listaykkösenä voisi olla se että talous ja työ pitää hoitaa moiteettomasti ennen kuin ajatellaan mitään muita humputuksia. Toinen voisi olla että juhliminen kuuluu viikonloppuihin.

Sitten pitääkin jo pohtia kaikenlaisia periaatteita. Ei mitään kliseitä vaan sellaisia mitkä saa sut ajattelemaan järkevästi ja tajuat, että ne on vain sun oman itsesi hyväksi.

En toki väitä ettenkö olisi nauttinut elämästäni ja tästä kesästä. Mä haluaisin vaan jotain pysyvää ja turvallista mun elämääni ja varmuutta asioihin. En jaksa juosta työpaikasta toiseen, vaihtaa tuttavapiiriä kuin sukkiani, olla mieli maassa ja taivaassa ja sitä rataa. Mun mielestä ois kivaa jos mun arki olisi peruskivaa töitä ja ihania oikeita ystäviä. Viikonloput virkistäviä illanistujaisia ja välillä villejä bailuja. Sitten kun kaipaa erilaista niin voi mennä vaikka ulkomaille tai kokeilla uusia harrastuksia jne. Alanko mä vanhenemaan? Kuullostanko ihan tylsälle vai enkö mä ole koskaan saanut elää tuota "normaalia" elämää ja se kiinnostaa mua nyt!


Uusi askel  2

Jokaisella on elämässä joskus sellainen vaihe, kun on aika jättää vanha taakse ja kääntää uusi sivu elämässään. Vanhoista asioista jää aina kultaisia muistoja ja niistä luopuminen voi tuntua kipeältä.

Sama asia koskee niin ihmissuhteita, työtä, kun kaikkea muutakin.

- Kun käytät päätöksen voimaa, saat energiaa päästä minkä tahansa tekosyyn yli – ja voit muuttaa mitä tahansa osaa elämässäsi, heti. Sinun on vain tehtävä päätös. -

-Anthony Robbins

Näin sanotaan, jä päätöksiä pitää tehdä, jotta muutosta on luvassa. Olitpa siis tyytymätön mihin tahansa osaan elämässäsi, vain sinä omalla panoksella voit yrittää parhaasi muuttaaksesi sitä.

Joskus joku asia on tehnyt sinut ennen onnelliseksi elämässä, mutta se ei enää toimi, tai saa sinut liian usein onnettomaksi. kuten esimerkiksi parisuhde. Jos se ei toimi enää vaikka kuinka sitä toivoisi, on aika päästää irti. Siinä vaiheessa ei auta itkut markkinoilla, mutta sureminen on luonnollista. Joskus on kuitenkin noustava, jos haluaa vielä olla onnellinen elämässään.

Yleensä myös kun yksi asia menee huonosti, samalla kertaa usea asia tuntuu kaatuvan niskaan. Silloin tuntee olevansa tunnelin päässä, eikä valoa näy. Silloin on vaan pakko kääntyä vaikka viimeisillä voimilla ja kävellä niin kauan, että pääsee loputtomasta tunnelista kohti valoa. Tämä käy väistämättä ihmisille jossain vaiheessa jos ei heitä toivoaan hukkaan.

Näihin ajatuksiin minäkin olen tullut nyt eron jälkeen, mikä on ollut minulle äärimmäisen raskas, ja nyt yritän vihdoin rakastaa itseäni, ja tehdä elämästäni iloisen ja hyvän elää. sitä kautta voin tehdä muutkin elämässäni onnelliseksi.

Tsemppiä kaikille elämän kaikissa vastoinkäymisissä ja arvatkaa mikä piristää, hyvät ystävät, hyvä leffa, liikunta ja tietysti mahtavat halloween bileet.

Ensi blogini kertoo mun mahtavista lauantaina pidettävistä halloweenkekkereistä.

Siihen asti se on morooooo..