Ilmiöt

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2009.

Tuppeensahattu Sarasvuo  7

Muistan kuinka aikoinaan katsoin telkkarista Hyvät pahat ja rumat -ohjelmaa, ja tykkäsin kovasti Jari Sarasvuosta. Mutta nyt olen tullut katumapäälle. Minua hävettää, että pidin Jaria fiksuna.

Kun Jari rakastui hiihtäjä Virpi Kuituseen, huomasin, että hän on muuttunut. Hän raivostui kuvaajille, jotka halusivat parista yhteiskuvat ja pyysi mediaa jättämään heidät rauhaan. Ahdistus julkkiksena olosta johti vihaan mediaa kohtaan.

Nyt Jari on kuitenkin mennyt liian pitkälle. Hän väitti äskettäin Aamulehdessä, että ”media häiritsee poliitikkojen työrauhaa”. Sarasvuo sanoi myös, että: ”Vanhasen lautaskandaali oli törkeää vallan väärinkäyttöä ilman näyttöä. Ajatus korruptiosta on posketon. Eräässä lehdessä julkaistiin jonkun professorin väite, että kukaan ei varmasti antaisi kymmeniä tuhansia euroja vaalikampanjaan ilman tietoa vastapalveluksesta. Mä olen antanut kymmeniä tuhansia, ja tiedän, että näin ei ole."

Aika paksu väite Jarilta. Uskon, ettei Yle olisi uskaltanut julkaista ”lautakasauutista” ilman pitäviä todisteita. Olen nimittäin itse tehnyt monta juttua lähdesuojan turvin, eli minulla on todisteet taskussani ja haastattelemani lähde on luvannut tulla tarvittaessa oikeuteen todistamaan. Ja nyt henkilöt, kuten Sarasvuo, luulevat, että media vaikeuttaa poliitikkojen työtä. Väitän, että Sarasvuon kaltaisten puheiden takia median työ on vaarassa. Sananvapautta ja lähdesuojaa halutaan kaventaa koko ajan. Se on perusoikeuksien poistamista!

Suomessa julkkiksia kohdellaan silkkihansikkain verrattuna muihin Euroopan maihin. Väittäisin, että se ”paha etelän media” ei ole täällä Suomessa kuten pääministerimme ja ilmeisesti Jarikin luulevat vaan Etelä-Euroopassa. Jarin pitäisi mennä viettämään muutama päivä jonkun sikäläisen julkun seurassa, niin Suomi tuntuisi taas oikein mukavalta maalta.

Ai niin, olisi mukava tietää, kenelle Jari on lahjoittanut vaalirahaa kymmeniätuhansia. Ettei vaan Matille tai keskustalle…


Hirviöt Helsingin yössä  4

Viikonloppuna vietettävään Halloweeniin otettiin varaslähtö jo viime lauantaina, kun Cuba juhli kaksivuotista taivaltaan ”Heaven and Hell”-teemalla. Pukukoodi oli sen mukainen, ja bilekansa koostui pirun komeista miehistä ja enkelikasvoisista naisista.

Villin tunnelman takasi reilu tarjoilu. Koska ilmaisen viinan bileissä on aina porukkaa, juhlien onnistumisen indikaattorina voi pitää sitä, kuinka paljon ihmisiä jää jäljelle kun tarjoilu loppuu. Cubassa väki ei vähentynyt, vaan meno parani pikkutunneille siirryttäessä. Nähtiinpä siellä jopa pari spontaania tankotanssiesitystäkin..

Hassuja hahmoja nähtiin myös viime viikon keskiviikkona Uniikin uuden levyn julkaisujuhlassa. Räppikansan keskellä Circuksessa heilui kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz. Zysse, joka on useimmin totuttu näkemään vain Strindbergin terassilla (ja toisinaan myös Eduskunnassa), on ilmeisesti aloittanut nuorten äänestäjien kalastelun jo hyvissä ajoin seuraavia vaaleja ajatellen. Toinen vaihtoehto on, että Ben fanittaa tosissaan Rähinän poikia. Niin tai näin, pukuun sonnustautunut poliitikko paistoi joukosta kuin pissaraita lumihangesta.

Halloweenin tyylikkäimmästä hirviötarjonnasta tullee vastaamaan uusi yökerho, joka avataan lauantaina. Saa nähdä, mitä tällä uudella lihatiskillä on tarjottavanaan kaupungin yöhön.

Maailman suurin mojito ala Cuba
Maailman suurin mojito ala Cuba

Merenneitojen ja -miesten opas verkkokalastukseen  8

Olen tehnyt sitä noin 50 000 minuuttia - ääneen nauraen, häveten, kyllästyneesti huokaillen. Hypännyt yli taitamattomat räpellykset, palannut välillä vanhaan suosikkiin, päässyt tapaamaan fiksuja ja söpöjä, koiria ulkoiluttavia lattaritanssijoita ja lapsenmielisiä takkutukkia. Kuulutkohan sinäkin tähän joukkoon, jonka deitti-ilmoituksen olen lukenut?

Mikäli on joskus joutunut huijatuksi ja päätynyt leffateatteriin testailemaan modernia kidutuskeinoa, romanttista komediaa, tietää kuinka rakkaustarina alkaa: kirjakaupassa, sattumalta kadulla, ensilumen leijuessa puistossa. Ei sohvalla rikkinäiset bokserit jalassa, yön ainoana valopilkkuna modeemin ledi. Mutta hei, kuka haluaa jonkun tulevan kirjakaupassa heittelemään ilmoille iskurepliikkejä, kun lastaa koriaan täyteen roskakirjallisuutta. Kaivautukaamme siis peiton alle ja siirtykäämme verkkokalastelemaan.

Hyvän deitti-ilmoituksen kirjoittaminen vetää vertoja työhakemukselle; molemmissa voi kusettaa kunnolla, tulla palkatuksi puolisoksi/työntekijäksi ja lentää koeajalla pihalle. Rehellisyys aviopuolison rahat ja hopeat perii. Salaperäinen femme fatale kerää baarissa ihailijoita, mutta olemattoman mielikuvituksen paljastava "ota selvää..." -ilmoitus voittaa ainoastaan "kysy lisää jos kiinnostaa" -sutkautuksen. Kieltämättä kiinnostaa yhtä paljon kuin sukkiesi väri. Mieluummin tosin lukisin sukistasi.

Joku viekas mies on selvästi lukenut Cosmonsa ja iskenyt deitissä naisten heikkoon kohtaan: turhanpäiväisten testien tekemiseen. Naistenlehdistä tuttu testiformaatti on mahdotonta jättää täyttämättä. Eniten a-kohtia? Onneksi olkoon, palkinto odottaa parin klikkauksen päässä! Tulipa vastaan testeihin luottava teekkarineitikin; "pyöreä tappi pyöreään reikään" -testejä rakastavat miehet varmasti venyttelivät sormiaan ja lähettivät rakkauden koodinsa matkaan lentosuukkojen kera.

Post-it-laput esiin, tässä tulee tiivistettynä kielioppisäännöt: Itsestään kolmannessa persoonassa puhuminen on pelottavaa ja potentiaalisen kirvesmurhaajan merkki. Kolmen pisteen väärinkäyttö on rikos ihmisyyttä vastaan, samoin lyriikalla mässäily (tunnustan!). Kekseliäs tyyppi keksii täysin uuden formaatin ilmoitukselleen (työhakemus tai autonmyynti-ilmoitus ei ole sellainen).

Viisas oppii omistaan ja muidenkin virheistä, joten tunne vihollisesi - lue ilmoituksia ja pane paremmaksi. Treffeille voi sitten mennä vaikka sinne puistoon lumihiutaleita jahtaamaan.