Ilmiöt

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2011.

Vaihtarit ulkomaille!  11

Hei nyt mä tarvitsen kokemuksia ja neuvoja.

Mitä etuja ja huonoja puolia on ollut vaihtareissa ulkomaille?

Kuullut ainakin muutamia ihania kertomuksia, ja ihmiset ovat sanoneet että eivät vaihtaisi kokemusta mihinkään. millaisessa elämäntilanteessa vaan tuollaisiin hommiin pitäisi lähteä.

Mulla olisi mm. myös mun uuden oppisopimukseni kautta mahdollisuus päästä upeisiin paikkoihin ja nähdä asioita ulkomailla. Ajatus kiehtoo hirveästi ja kun opettaja siitä puhui olin aivan innoissani!

Toisena vaihtoehtona olisi tehdä aivan jotain uutta ja vaihtaa muuten vain hetkeksi maisemia ja kokeilla oikeasti työelämää ulkomailla. Harmi vain kun ei ole tippaakaan hajua siitä mitä on tarjolla ja mistä kaiken löytää ja minkälaisia mahdollisuuksia mihinkin on.

Isojen riskien ottokin on vähän aina haastavaa, eikä haluaisi luopua mistään tutusta ja rurvallisesta suomessa, esim. rakkaasta vuokra-asunnosta vaan haluaisi pahan paikan tullen palata takaisin vanhaan.

Vaikka yllytyshullu olenkin, niin hullu en ole kuin tämä eräs mies joka huutokauppasi omaisuutensa ja menetti lopulta vaimon,omaisuuden sekä kodin ja mitä siinä listassa olikaan :) Mutta enpäs minä ole mikään arvostelemaan. Kukin tavallaan. Help me!


Spy Hard Extra!

Missejä oli, mutta onko malleja tai miljonäärejä?

Make Up Store 15v 17.11. Miss Suomen perintöprinsessa Niina Lavosella näyttää olevan kana kynimättä.
Make Up Store 15v 17.11. Miss Suomen perintöprinsessa Niina Lavosella näyttää olevan kana kynimättä.

Make Up Store 15v 17.11.
Miss Suomen perintöprinsessa Niina Lavosella näyttää olevan kana kynimättä.

Baarikärpänen 25.11. Kokki Susannen, 18, kaveri Joni, 26, kertoi olevansa töissä Helsingin Turbohuollossa. Ei selvinnyt, onko kyseessä huulet vai moottorit.
Baarikärpänen 25.11. Kokki Susannen, 18, kaveri Joni, 26, kertoi olevansa töissä Helsingin Turbohuollossa. Ei selvinnyt, onko kyseessä huulet vai moottorit.

Baarikärpänen 25.11.
Kokki Susannen, 18, kaveri Joni, 26, kertoi olevansa töissä Helsingin Turbohuollossa. Ei selvinnyt, onko kyseessä huulet vai moottorit.

Baarikärpänen 25.11.	 Lukiolainen Topi, 18. Onko Tessun kanssa tullut välirikko?
Baarikärpänen 25.11. Lukiolainen Topi, 18. Onko Tessun kanssa tullut välirikko?

Baarikärpänen 25.11.
Lukiolainen Topi, 18. Onko Tessun kanssa tullut välirikko?

Baarikärpänen 25.11. Kaverukset Musse, 21, Mikael, 22, ja Pete, 23, olivat juomassa. Mitäs sitä kiertelemään.
Baarikärpänen 25.11. Kaverukset Musse, 21, Mikael, 22, ja Pete, 23, olivat juomassa. Mitäs sitä kiertelemään.

Baarikärpänen 25.11.
Kaverukset Musse, 21, Mikael, 22, ja Pete, 23, olivat juomassa. Mitäs sitä kiertelemään.

Baarikärpänen 25.11. Opiskelija Jenna, 18, ja autokorjaaja Angelos, 18. Lähes taivaallinen mies.
Baarikärpänen 25.11. Opiskelija Jenna, 18, ja autokorjaaja Angelos, 18. Lähes taivaallinen mies.

Baarikärpänen 25.11.
Opiskelija Jenna, 18, ja autokorjaaja Angelos, 18. Lähes taivaallinen mies.

Baarikärpänen 25.11. Varastotyöntekijä Eero, 20 ja kemian opiskelija Veera, 20. Juuri sitä oikeenlaista.
Baarikärpänen 25.11. Varastotyöntekijä Eero, 20 ja kemian opiskelija Veera, 20. Juuri sitä oikeenlaista.

Baarikärpänen 25.11.
Varastotyöntekijä Eero, 20 ja kemian opiskelija Veera, 20. Juuri sitä oikeenlaista.

Tivoli 25.11. Lukiolainen Elli, 18, kertoi laittautuneensa kiireellä. Mutta Elli ei silti pillittänyt.
Tivoli 25.11. Lukiolainen Elli, 18, kertoi laittautuneensa kiireellä. Mutta Elli ei silti pillittänyt.

Tivoli 25.11.
Lukiolainen Elli, 18, kertoi laittautuneensa kiireellä. Mutta Elli ei silti pillittänyt.

Tivoli 25.11.	 Hoitotyönopiskelija Ansa, 19, pelkäsi joutuvansa deitti-sivulle. Älä huoli, ei me koiteta ansoja viritellä.
Tivoli 25.11. Hoitotyönopiskelija Ansa, 19, pelkäsi joutuvansa deitti-sivulle. Älä huoli, ei me koiteta ansoja viritellä.

Tivoli 25.11.
Hoitotyönopiskelija Ansa, 19, pelkäsi joutuvansa deitti-sivulle. Älä huoli, ei me koiteta ansoja viritellä.

Tivoli 25.11. Tatuoija Minna, 20, ja automaalariksi opiskeleva Jenny, 19. Minkeillä on inkkiä.
Tivoli 25.11. Tatuoija Minna, 20, ja automaalariksi opiskeleva Jenny, 19. Minkeillä on inkkiä.

Tivoli 25.11.
Tatuoija Minna, 20, ja automaalariksi opiskeleva Jenny, 19. Minkeillä on inkkiä.

Tivoli 25.11. Elina, 18, etsii töitä. Eikä pelkästään baareista.
Tivoli 25.11. Elina, 18, etsii töitä. Eikä pelkästään baareista.

Tivoli 25.11.
Elina, 18, etsii töitä. Eikä pelkästään baareista.


Tavoite nimeltä 2012  10

Nää ei ole uudenvuodenlupauksia. Nää on ihan puhtaasti sitä, että aion suunnitella mitä tosissaan seuraavan vuoden aikana hauaisin saavuttaa.

Uudenvuoden lupaukset on yleensä sellaisia et ne aina luvataan ja ne ei ikinä pidä. Jos 2 promillen humalassa haluaa jotain luvata niin onhan se ihan ymmärrettävää ettei ne aina pidä.

Tavoitteita on kuitenkin aina hyvä asettaa ja niitä pitääkin olla. Mitä kaikkea haluaisi kuluvan vuoden aikana saavuttaa ja mihin tähdätä. Mä en ainakaan halua junnata paikallani ja samassa tilanteessa kun aina voi pyrkiä parempaan.

Tässä mun alustava lista:

1. säännöllinen kuntoilu
2.terveellinen ruokailu
3. haluttu kunto
4. opiskelutavoitteiden saavuttaminen
5.taloudellisen tilanteen parantaminen
6.velkojen maksu
7. venäjän kielen oppiminen
8. uusi harrastus, pianon soitto, tanssi tai laulaminen (tai kaikki nämä)
9. eri maiden näkeminen ( väh. 4 matkaa vuoden aikana)
10. parantaminen kaiken suhteen :)

Onko mun lista ihan typerä. Aika itsestäänselviä juttuja kyllä moni?

Ja lista kyl kasvaa ainakin puolella. Kaikkea sitä haluis.. Ja kaikkeen pystysi, mutta mihin riittää rahkeet ja voimat ja ennenkaikkea itsekuri!


Kissanristiäiset!  5

Syksy ja alkutalvi on ihan selvästi aikaa kaiken maailman juhlille ja avajaisille sekä ylensyöntiin ja seurusteluun.

Facebook ja postilaatikko on suorastaan pursunnut kaikenlaisia erilaisia kutsuja ravintoloiden synttärijuhliin, avajaisiin, vaateliikkeiden kanta-asiakasiltoihin sekä tapahtumiin.

Jos noissa kaikissa kävisi, olisi varmaa että ei olisi paluuta enää selvään elämään ja kunnon yöuniin. Olenkin jättänyt suuren osan väliin ja kutsua kunnioittaen käynyt pelkästään pyörähtämässä ja kiittämässä kutsusta osassa paikassa.

Tietysti joskus on niin mukava porukka ja tunnit vierähtää ohi sekunnissa ja tulee juhlittua ilman suunnitelmaa.

Olen huomannut, että synkkinä iltoina jotenkin hirveästi aktivoidaan ihmisiä liikkumaan ja markkinoidaankin kaikenlaista hirveästi ja luodaan ihmisille ylimääräisiä tarpeita.

Het kun kylmät ilmat on tulleet (mun mielestä jo liian kylmä nyt), on mua aika vaikee saada liikkumaan ylimääräistä ulos. En voi sietää kylmää ja joka kertaa tuntuu kuin mua kidutettaisiin. En siis maltakkaan odottaa kun joulukuussa palaan matkalta. Mä varmaan pakenen suomesta alkuvuodeksi jonnekkin. Voi olla vaan, että kuitenkin työt vie voiton ja joutuu kitumaan..

Mun mielestä niin paksua vaatetta ei ole keksittykään ettei tuntisi kylmää...


Spy Hard Extra!

Uusia paikkoja ja vanhoja partoja.

Venue 4.11. Ravintola-alan opiskelijat Merita, 18, ja Joanna, 18. Kenttäopiskelua parhaimmillaan!
Venue 4.11. Ravintola-alan opiskelijat Merita, 18, ja Joanna, 18. Kenttäopiskelua parhaimmillaan!

Venue 4.11.
Ravintola-alan opiskelijat Merita, 18, ja Joanna, 18. Kenttäopiskelua parhaimmillaan!

Dtm 19v 9.11.	 Drag Queen Sheila, 27. Barbie gone bad.
Dtm 19v 9.11. Drag Queen Sheila, 27. Barbie gone bad.

Dtm 19v 9.11.
Drag Queen Sheila, 27. Barbie gone bad.

Dtm 19v 9.11. Opiskelijat Matias, 26, ja Minna, 26. Poika sinä olet tähti.
Dtm 19v 9.11. Opiskelijat Matias, 26, ja Minna, 26. Poika sinä olet tähti.

Dtm 19v 9.11.
Opiskelijat Matias, 26, ja Minna, 26. Poika sinä olet tähti.

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Yrittäjä Angelika, 34, oli pitkään etsinyt silinterihattua ennen kuin sopiva löytyi. Hattutemppu!
Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Yrittäjä Angelika, 34, oli pitkään etsinyt silinterihattua ennen kuin sopiva löytyi. Hattutemppu!

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11.
Yrittäjä Angelika, 34, oli pitkään etsinyt silinterihattua ennen kuin sopiva löytyi. Hattutemppu!

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Bilettäjät Joni, 24, ja Zinu, 23. Pojat tukevat toisiaan.
Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Bilettäjät Joni, 24, ja Zinu, 23. Pojat tukevat toisiaan.

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11.
Bilettäjät Joni, 24, ja Zinu, 23. Pojat tukevat toisiaan.

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Parturi-kampaaja Minna, 21, rakennusinsinööriksi opiskeleva Toni, 22, ja valmistunut Karde, 22, tykkäävät Orkideasta. Floristeja selvästi.
Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Parturi-kampaaja Minna, 21, rakennusinsinööriksi opiskeleva Toni, 22, ja valmistunut Karde, 22, tykkäävät Orkideasta. Floristeja selvästi.

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11.
Parturi-kampaaja Minna, 21, rakennusinsinööriksi opiskeleva Toni, 22, ja valmistunut Karde, 22, tykkäävät Orkideasta. Floristeja selvästi.

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Oikeustieteen opiskelija Lauran, 24, kaveri Martsu, 26, ei suostunut kertomaan mitä tekee. Vastustan!
Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Oikeustieteen opiskelija Lauran, 24, kaveri Martsu, 26, ei suostunut kertomaan mitä tekee. Vastustan!

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11.
Oikeustieteen opiskelija Lauran, 24, kaveri Martsu, 26, ei suostunut kertomaan mitä tekee. Vastustan!

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Äitiyslomalla oleva Ines, 21, juhli synttäreitä tarjoilija Minyan, 18, kanssa. Omiaan siis.
Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11. Äitiyslomalla oleva Ines, 21, juhli synttäreitä tarjoilija Minyan, 18, kanssa. Omiaan siis.

Orkidea 20v taiteilijajuhla @ Circus 12.11.
Äitiyslomalla oleva Ines, 21, juhli synttäreitä tarjoilija Minyan, 18, kanssa. Omiaan siis.

Club Silk 12.11. Markkinointikoordinaattori Sissu, 32, oli Silkissä ensimmäistä kertaa. Sitä ennen hän näyttää viihtyneen puuvillassa.
Club Silk 12.11. Markkinointikoordinaattori Sissu, 32, oli Silkissä ensimmäistä kertaa. Sitä ennen hän näyttää viihtyneen puuvillassa.

Club Silk 12.11.
Markkinointikoordinaattori Sissu, 32, oli Silkissä ensimmäistä kertaa. Sitä ennen hän näyttää viihtyneen puuvillassa.

Club Silk 12.11.	 Kaverukset Sebastian, 21, Axel, 21, Jonas, 20, ja Aleksi, 21. Pojilla on pahat mielessä.
Club Silk 12.11. Kaverukset Sebastian, 21, Axel, 21, Jonas, 20, ja Aleksi, 21. Pojilla on pahat mielessä.

Club Silk 12.11.
Kaverukset Sebastian, 21, Axel, 21, Jonas, 20, ja Aleksi, 21. Pojilla on pahat mielessä.


Viikonloppu duunari!  8

Arkivapaa? Viikonloppuvapaa?

Olen huomannut, että aika kaksipiippuinen juttu. Toisaalta viikonloppuisin on kiva rellestää tai ottaa ihan rennosti, mutta nyt messuja viikonloppuisin kolunneena arkilepo tuntuu kyllä ihanalta.

Ennen raadoin viikot putkeen ja viikonloppuisin korjasin saldon, mutta nyt vaihdoin hetkeksi viikonlopun keikkoihin ja arkena hoidin muut asiat.

Tuntui kyllä hyvältä vaan olla ja mennä omalla aikataululla arkisin ja treenata rauhassa ja nähdä ystäviä. Tosin ei sitä joka viiikonloppu varmaan töissäkään kiva ole olla.

Vihdoin olen onnellinen, että olen tosiaan löytänyt työn, josta pidän, mutta jossa on haasteita. Toisinaan rankkaa, mutta palkitsevaa. Pidän myös työkavereistani paljon.

Olen myös saanut toteuttaa paljon pitkäaikaisia haaveitani, eikä ole tarvinnut miettiä joka pennin perään.

Solmin juuri oppisopimukseni koulussa ja täytyy sanoa, että tulee olemaan haastavat 1,5 vuotta vähintään ellei kaksikin. Vaatimuslista on mieletön, mutta kun tuon osaamisen kerään nostan itselleni kyllä hattua.

Sitten eikun oma liiketoiminta käyntiin ja menestymään. Olen pitkään toivonut oman yrityksen ja liiketilanp erustamista. Pitäisi vaan saada lisää tietotaitoa ja rohkeutta peliin sekä kunnon panokset.

Edessäni on nyt reilun 3 viikon kestävä työmatka, josta en vielä kerro enempää, mutta postaukset tulette saamaan ajallaan kaikesta huolimatta jos ei ole teknisiä ongelmia. Palataan siis arjen merkeissä joulukuussa ja ihanaa joulun odotusta kaikille.


Rööperi love  6

Viime maaliskuussa muutin Helsingin keskustan kupeeseen punavuoreen.

Täytyy kyllä sanoa, että tämä paikka on kyllä aivan oma paikkansa ja asukkaat kutsuvatkin tätä pikku kyläksi. Jokaisen vastaantulevan voi melkein tunnistaa ja kaikki moikkaavat kaikkia. En tietenkään tunne kaikkia ohiviliseviä ihmisiä, jotka ovat toimistorottina alueella. Mutta naapurit kyllä.

On nykyään hirveän harvinaista, että naapuria viitsitään edes moikata. Muistan ennen pienenä kun koko piha lapsuuden kotikerrostalossani oli kuin suurta perhettä ja talkoot oli suurta herkkua, vaikka silloin pitikin heilua luuta kädessä. Joka kesä kaikki kokoontui grillijuhliin ja pikkujoulut olivat ikimuistoiset.

Tavallaan kaipaan samaa meinkinkiä, kun tiesi jopa naapurin koirien nimet vaikka unissaan ja jos pienenä avaimet jäi kotiin ja vanhemmat oli töissä pystyi menemään siksi aikaa vaikka naapuriin ja olla kuin kotonaan.

Punavuoressa on ripaus vanhaa aikaa todella ja monet tunnenkin. Samassa kerroksessa asuvat 2 asukasta ovat hyviä tuttuja ja on muutamat illat tullut juhlittuakin yhdessä ja myöskin vastapäinen kerrostalon mukava vanhempi mies on hauskaa juttuseuraa. Tykkään punavuoresta tosi paljon. Ei ole ihan keskustan hälinässä mutta kuitenkin niin lähellä. Ja ihana kaunis kaivopuisto vierellä. Oikea kesäkylä.

Pientä miinusta tietenkin antaa se, että kuulemma joku alkoholistejen majatalo tuossa ja koko kesän sain itkien katsoa verissäpäin olevaa konttaavaa miestä joka kännit vedettyään yritti kontata takaisin majataloonsa. Oli sydäntä riipaisevaa katseltavaa.

Rööperi elokuvan ensi-ilta televisiossa on 14.marraskuuta maikkarilla.