Ilmiöt

Näytetään kirjoitukset huhtikuulta 2010.
Edellinen

Mokatkaa paremmin  8

Olen tullut tunnetuksi sellaisena ihmisenä, joka möläyttelee poliittisesti epäkorrekteja lausuntoja juuri silloin, kun poliittiseen ryhmään kuuluva jäsen sattuu olemaan takanani kadulla. Tosielämän mokat eivät kuitenkaan usein ole vetäneet vertoja nettimokille, joiden peruminen on huomattavasti hankalampaa kuin tosielämässä, missä voi vetäytyä tyytyväisesti taka-alalle.

Näin me olemme mokanneet netissä - ja näin sen olisi voinut meriselittää.

Tapaus Kaveri ja Tunnustusten luola

Kaverillani oli huomattavan pitkä ja tasapainoiselta vaikuttanut suhde naisen kanssa. Mielen syövereissä mies kuitenkin pohti eroa naisesta ja haaveili aivan toisenlaisista suhteista, joita en siveyssyistä paljasta. Kaveri helpotti taakkaansa ja purki tuntonsa pitkäksi tarinaksi Tunnustusten luolaan. Palvelusta sai koodin, jolla voi käydä tarkastamassa saamansa kommentit. Kaveri tallensi syntinsä tunnustaneena ja helpottuneena osoitteen ja koodin koneensa kiintolevylle. Ikävä kyllä utelias tyttöystävä sattui avaamaan tämän tiedoston ja löysi tiensä Luolaan, osasi yhdistää asiat toisiinsa ja veti vuoden itkupotkuraivarit.

Meriselitys: Aina kannattaa syyttää liiasta uteliaisuudesta: "No mä vain testasin, luulisitko sä mua tollaseks... Ja oikeesti, luuleksä että mä oikeesti tykkäisin suupalloista?"

Miten kävi: Ero.

Miten välttää: Maun mukaan joko puhumalla suoraan tai kryptaamalla kiintolevy.

Tapaus Kämppis ja 2700 euroa

Digitaalisten laskujen aikakautena on aivan normaalia unohtaa maksaa lasku ja saada siitä perintätoimiston kirje (jep, olen katkera). Joskus laskujen maksaminen tosin voi olla liiankin tehokasta, kuten ex-kämppikselleni kävi. Neito maksoi 300,00 euron sijasta 3000 euroa vuokranantajan tilille. Vuokranmaksun jälkeisenä päivänä hän oli lähdössä matkalle, ja 2700 euroa olisi ollut about se matkabudjetti kertaa viisi. Vuokranantaja lomaili Etelä-Amerikassa, eikä tekstiviesteihin ja puheluihin tullut vastausta. Kämppis perui maksun soittamalla pankkiin, mutta rahat viipyivät silti päälle viikon jossain Etelä-Amerikan ja Suomen välissä.

Meriselitys: Sama selitys isovanhemmille = kunnon hätäreissukassa.

Miten kävi: Rahat tulivat juuri kun kämppis alkoi olla kyllästynyt pelkkien rinkeleiden syömiseen.

Miten välttää: Ottamalla silmä käteen tai siirtymällä mummojonoon pankkiin.

Tapaus "Se on kusipää, muttei kerrota sille"

Irkkikanavalla oltiin kyllästyneitä tyrannisoivaan "kaveriin". Valitukset hoidettiin yksityisviestein - irkissä tämä hoituu /msg-viestillä. Jos kenoviivan vahingossa typottaa esimerkiksi pelkäksi seiskaksi (7msg), ilmestyy erittäin yksityiseksi tarkoitettu viesti koko kanavan näkyville. Ennusteiden mukaisesti jossain vaiheessa iltaa kanavalle, jossa ääliö vielä irkkasi, ilmestyi viesti: "7msg Vois toikin kusipää ymmärtää lähteä."

Meriselitys: "Kusipää" on erittäin yleinen suomalainen lempinimi!

Miten kävi: Jätkä ymmärsi lähteä kanavalta. Ja perustaa vihakanavan samalla.

Miten välttää: Pysyttelemällä kaukana kusipäistä. Vaihtamalla lankapuhelimeen.

Tapaus "Oikea viesti väärälle ihmiselle"

Miespuolinen kaveri löysi Messengerin ja alkoi viihtyä siellä, etenkin kun pystyi keskustelemaan Puolassa vaihdossa olevan tyttöystävänsä kanssa. Skypestä innostunut mummo aktivoitui myös Messengerin saralla ja kyseli säännöllisesti kuulumiset nuorelta herralta. Kofeiinin ja kaipauksen säväyttämä keskustelu lähti uusille urille, kun mummo sai lapsenlapseltaan hämmentävän, tosin melko viattoman, viestin: "Haluaisin pussailla sua peiton alla koko yön".

Meriselitys: Ei kaipaa meriselitystä, mummo toivottavasti uskoo aidon selityksen.

Miten kävi: Mummo antoi rahaa valmistujaisissa ja tyttöystävä palasi Puolasta.

Miten välttää: Puhumalla niin absurdisti, ettei viesti väärälle ihmiselle haittaa, vaan aiheuttaa vain hämmennystä ja mahdollisia mielenterveysepäilyitä.

Tapaus Laiska paska

Mies haki töihin erääseen firmaan, jonka toimiala liittyi erittäin tiukasti nettiin. Haastattelussa hän oli hurmaava ja tunnollinen jätkä, joka odotti innolla pääsevänsä ns. uusien haasteiden pariin. Rekrytoija kuitenkin teki jokaisen työnantajan pakollisen peliliikkeen, googletti miehen. Älyn jättiläinen oli kirjoittanut netin keskustelupalstalle omalla nimellään työmotivaatiota tihkuvan viestin: "Kävin just haastattelussa. Jos ja kun pääsen duuniin, aion vain kaikki päivät tsiigata pornoa ja nostaa liksaa!"

Meriselitys: Työttömät ja moraalittomat kaimat. Pahansuovat pitkäaikaistyöttömät kaverit.

Miten kävi: Mies jäi työttömäksi, mutta konttori sai parit naurut.

Miten välttää: Googlelta ei pääse pakoon, joten nimeksi kannattaa vaihtaa Suomen yleisin kombo, Juhani/Maria Virtanen.

Mokatkaa paremmin.


Lihan himo!  5

Maailmassa on monenlaisia ongelmia. Itse asiassa suurimmalla osalla ihmisistä on ongelmia. Suuria ja pieniä. Se, että joku kärsii enemmän kuin minä, ei tee minun pikkuongelmastani yhtään sen vähäpätöisempää. Jokaiselle ihmiselle itseä koskettavat ongelmat kun ovat ne läheisimmät. Pääministeri hermostuu, kun ei saa sitä tiettyä maitoa kaupasta, Ruotsin kunkku saa slaagin, kun hänen perheestään kerrotaan intiimiasioita ja Madden ongelma on ”sika”, jonka kanssa hän vietti viimeiset seitsemän vuotta. Minun ongelmani on tällä hetkellä sian puute.

Jatkuvan on-off-on-off-elintarvikealan lakon takia, en ole kohta kolmeen viikkoon saanut tuiki tavallista jauhelihaa. Se saamarin nautasika on aina loppu keskellä viikkoa, kun minä olen menossa kauppaan. Lihan himoni on niin suuri, että näin jopa äskettäin unta lihapullista. Maiskutin niitä onnessani perunamuusin kera ja voi herranpieksut, että maistui hyvältä. Haluan leipoa suuria pullia ihan omassa uunissani, kuin Marja Tyrni konsanaan. Unelmoin siitä ihanasta päivästä.

Saadakseni selvyyden siihen, milloin jauheliha taas ilmestyy kaupan hyllylle, katselin sitten maanantaina kympin uutislähetystä. Siinä uutisankkuri kysyi toimittajalta, mitä lakkoilu nyt oikein tarkoittaa tavallisen tallaajan kannalta. Toimittaja näytti hyvin hämmentyneeltä ja vastasi takellellen, että ei voi tietää, miten kauan kiista jatkuu. Pitäisi siis olla varsinainen Einstein, jotta voisi ennustaa minä päivänä viikosta kannattaa käydä kaupassa, että siellä vielä olisi edes muutama jauhelihapönikkä jäljellä. Ennemmin saa lotossa seitsemän oikein kuin jatkossa lihatuotteita, maitoa ja leipää.

Tiistaina ajattelin sitten olevani muita kuluttajia ovelampi. Soitin kauppaani ja kysyin, milloin minun pitäisi piipahtaa siellä, että saisin sitä jauhelihaa. Vastaus oli, että ehkä torstaina tai perjantaina. No, juuri niinä päivinä en pääse kauppaan, joten se siitä. Itku pitkästä lihasta.

Ensi viikolla aloitan varmaankin lihan himossani mittavat toimenpiteet, eli jauhelihaoperaation. Otan jollakin ilveellä selville, milloin liharekka tulee kauppani luo ja olen silloin kärppänä paikalla.

Tulevien lakkoviikkojen aikana nopeat syövät lihat.


Vanha herra kuittasi

Olin lauantaina Turku-hallissa todistamassa suomalaisten menestyshulluutta. Lähes 12 000 katsojaa saivat aikaan paikoitellen melko korvia huumaavan metelin. Hätäisimmät toimittajat ehtivät seuraavan päivän lehdissä vertaamaan meininkiä jopa Rion karnevaaleihin.

Vertaus brasilialaisten ykköskarkeloihin on vahvasti liioiteltu ja aika kaukaa haettu. Mutta mikään ei taida poistaa sitä faktaa, että SM-liigakauden paras yleisö tuntuu löytyvän aina niiltä paikkakunnilta, joissa pelataan finaaleja. Esimerkiksi näin kävi vuonna 2006 Porissa, viime vuonna Jyväskylässä ja tällä kaudella Turussa.

Sheffieldissä pelataan parhaillaan kovia pelejä, kun Snookerin MM-kisoissa on jäljellä enää kahdeksan parasta keppimiestä. Kolminkertainen maailmanmestari Ronnie O’Sullivan on pelannut jälleen vakuuttavaa peliä, mutta kovimmasta suorituksesta on vastannut tähän mennessä 52-vuotias Steve Davis. Vihreän veran pelikenttiä 1980-luvulla kuuden mestaruuden arvoisesti hallinnut Davis ylsi vanhoilla päivillään ehkä upeimpaan voittoonsa, kun hän tiputti hallitsevan maailmanmestarin John Higginsin jatkosta. Ja millaisella pelillä! Katsokaa vaikka tästä ratkaisevan freimin huikeaa loppua. linkki YouTubeen


Tisseillä vai ilman?  3

Nuorehko nainen heiluttaa peppuaan viehkeästi korokkeella. Yläosattomissa. Olemme aivan tavallisessa tissibaarissa Pietarissa.

Suomessa yläosattomissa heiluvia esitanssijoita löytyy käytännössä vain hieman likaisiksi leimatuista strippibaareista. Toisaalla, esimerkiksi juuri Venäjällä, on normaalia mennä baariin, jossa palkatut naiset keikistelevät lähes ilman rihman kiertämää. Myös naiset käyvät näissä paikoissa, ja
asiakkaiden joukosta löytyy niin nuoria kuin vanhojakin.

Burleski ilmiönä on tuonut tissit kotoisan baarikansankin keskuuteen. Ilmiötä tosin voi pitää jollain tapaa yläluokkaisena, jopa korkeakulttuurina, liitetäänhän burleskiin muun muassa satiiri sekä teatraalisuus. Burleskiin liittyy myös julkilausuttu ajatus naisten ”vapautumisesta” ja rajojen rikkomisesta (hohhoijaa, todella radikaalia, että kaiken kokoiset naiset voivat keikistellä vähissä vaatteissa ja yliampuvissa asuissa). Pietarilaisessa baarissa aatteellisuutta sai etsiä. Naiset toimivat vain viihdyttäjinä.

Miksi suomalaisessa baarikulttuurissa puolialastomat naiset (enkä nyt puhu asiakkaista) ovat joko epäilyttäviä tai eksklusiivisia?


Tuhkavitutus ja seksiriippuvuus!  7

Yksi läheiseni on ollut jumissa Espanjassa viime sunnuntaista saakka ja mietimme kuumeisesti, millä ilveellä saamme hänet takaisin saarivaltioon nimeltä Suomi. Äitinikään ei pääse Espanjaan vuotuista kävelyretkeään tekemään tämän viikon lauantaina. Minunkin perjantainen lentomatkani, jossa olisin nähnyt Anna Abreun keikan yläilmoissa, on peruttu.

Koska en ole ainut, jota tuhkapilvi häiritsee, kehitin teille, hyvät lukijat, päivän piristykseksi tuhkavitutuksesta kärsivän 12 askeleen ohjelman, jolla voi halutessaan yrittää karistaa pahimmat ärsytykset ja tuhkat päältänsä.

Löysin siis Tiikerin seksiriippuvuus-ohjelman ja kehitin siitä myös tuhkavitutukseen pätevät ohjeet. Kun kerran Tikru pääsee jonkin ohjelman avulla eroon tavasta, jolle ei voi mitään, niin sittenhän me tavalliset tallaajatkin voimme päästä eroon tuhkan aiheuttamasta pahasta olosta, jolle emme niin ikään voi mitään. Käydään siis läpi askeleet yhdessä, siis ne Tikrun seksiriippuvuusaskeleet ja ne tuhkasuuttumuksesta eroonpääsyn askeleet:

Tiikerille: 1.Tunnusta, että olet voimaton seksin edessä….eikun siis hups, seksirippuvuuden edessä.

Meille muille: 1. Tunnusta, että olet voimaton maan matonen tuhkapilven alla. Ota vaikka yksi lonkero ja relaa siellä minne jäit jumiin. Jos yksi lonkero ei auta, ota olut tai kaksi. Jos nekään eivät auta, kokeile votkaa, niin tulee ainakin kotoisa suomalainen olo.

Tikrulle: 2. Tajua, ettet pysty tervehtymään omin toimin, jos ollenkaan.

Meille muille: 2. Tajua, että tuhkan aiheuttamasta harmista ei tervehdytä päivässä, ihan vaan siitäkin syystä, että matkaaminen takaisin koti-Suomeen tai Suomesta ulkomaille vie nykyään monta tuskallista päivää tai jopa viikkoja.

Tikrulle: 3. Laita elämäsi Jumalan tai jonkun muun korkeamman voiman tai esim. Elin Nordegrenin, käsiin. Tosin se voi olla vaikeaa, jos pelkäät Elinin hutkaisevan rautaysillä.

Meille muille: 3. Laita elämäsi Finnairin, Air Finlandin tai jonkun korkealla lentävän voiman käsiin ostamalla lentolippu ja odota jännityksessä, pääsetkö kenties jo ensi vuona matkaamaan takaisin Suomeen tai Suomesta pois.

Tikrulle: 4. Tee totaalinen itsetutkiskelu. Jos joku muu tutkii sinut, se ei saa olla toinen nainen.

Meille muille: 4. Tutki kaikki mahdolliset nettisaitit, jos vaikka jotenkin pääsisit koti-Suomeen tai lomallesi rautateitä tai merireittiä pitkin. Samalla voit käydä jollakin netin keskustelusaitilla purkamassa pahaa oloa.

Tikrulle: 5. Tunnusta kaikki virheesi ja pahat tapasi. Jos sinulla on jokin fetissi tai olet jollakin tapaa pervo, kerro pelkästään Elinille. Jos on pakko lähettää seksitekstari, poista kaikkien muiden gimmojen numerot kännykästä ja lähetä tuhmeliiniviestit omalle vaimolle (voit vaikka leikkiä, että hän on joku isotissinen pornobeibe, eiks jee).

Meille muille: 5. Tunnusta itsellesi ja kaikille muille ympärilläsi oleville, että oli paha paha virhe lähteä lennolle tai varata lento. Ja että oli suorastaan tyhmää toivoa, että pääsisit lokin lailla lomalle. Nyt sinivalkoiset siivet on katkaistu, eikä horisontissa ole kuin tuhkaa.

Tikrulle: 6. Ole valmis siihen, että Jumala tai jokin muu korkeampi voima (riippuu taas mihin uskot) pystyy poistamaan kaikki luonnevikasi. No, okei, ei sitä silmän elohiirtä, joka saa silmäsi räpsymään tiuhaan, kun jokin kaunotar tulee näköpiiriin ja kun näet reiän, siis golfreiän. Jos ne voimat eivät auta, kantsis ehkä antaa Elinin hutkia sua päähän sillä mailalla useammin, niin ehkä aivot pehmenis sen verran, että ne luonneviat katoaisi.

Meille muille: 6. Ole valmis siihen, että luonnonvoimat ovat luonnevikaisia ja päättävät itse kuinka kauan tuhkansyökseminen jatkuu. Paremman mielen saat menemällä tulikuumaan suihkuun, koska silloin tiedät miltä kraaterin sisällä tuntuu ja voit iloita siitä, ettei päällesi suihkua tulikuumaa laavaa. Voit myös kokeilla jääkylmää suihkua, niin tiedät, minkälaista on olla jäätiköllä. Sen jälkeen tuhka tuntuu ihan mitättömältä.

Tikrulle: 7. Pyydä hartaasti Jumalaa (tai siis edelleen sitä korkeampaa voimaa) poistamaan kaikki vikasi. Jos ei onnistu, mene lääkärille ja pyydä kastraatiota tai lobotomiaa, niin tulee helpompi olla.

Meille muille: 7. Pyydä hartaasti, että ylempi voima, eli kaikkivaltias-tuhkakingi, Englannin ilmailukontrollilaitos, vai mikä hiivatti se nyt olikaan, on tehnyt jonkin ilmamittausvirheen, eikä sitä tuhkapilveä edes ole olemassa, ainakaan Euroopan yllä. Uskottele itsellesi, ettei tuhkaa ole olemassa, niin johan olo helpottaa edes hetkeksi.

Tikrulle: 8. Tee lista siitä, keitä kaikkia olet loukannut ja nöyryyttänyt. (Vihje: ainakin Elin Nordegren)

Meille muille: 8. Tee lista siitä, mitkä kaikki junat, bussit ja laivat kulkevat Euroopasta Suomeen tai Suomesta Eurooppaan. Listaa tehdessäsi et ehdi surra, että olet jumissa jossakin. Jos vielä tuntuu pahalta, mene lähimmälle lentokentälle kuuntelemaan linnunlaulua.

Tikrulle: 9. Hyvitä tekosi kaikille niille, jotka listasit.

Meille muille: 9. Soita lentoyhtiölle ja pyydä niitä hyvittämään lentolippusi. Heti. Jos ne kieltäytyvät, lähetä niille postissa tuhkaa, ihan vaan huviksesi.

Tikrulle: 10. Muista koko ajan jatkossakin tunnustaa heikkoutesi ja virheesi, eli kerro Elinille vaikka puolen vuoden välein, kuinka monta kertaa hairahduit väärään reikään tervehtymisprosessin aikana. Mutta yritä olla kertomalla lehdistölle niistä muista muijista, koska nyt ei enää kukaan jaksa lukea niistä eikä pysytä laskuissa mukana.

Meille muille: 10. Muista jatkossakin, että Islannista on vielä monta tulivuorta, jotka voivat purkaantua. Ei enää potuta niin paljoa, kun on varautunut pahimpaan!

Tikrulle: 11. Vahvista yhteyttä Jumalaan tai siihen korkeampaan voimaan, että jaksat jatkaa taisteluasi. Niitä voimia tosiaan sitten tarvitaan, jos se Elin ei pääsekään pettämisesi yli, ja haluaa sen eron.

Meille muille: 11. Vahvista lihaksiasi, jotta jaksat istua junassa, bussissa ja laivassa päiväkausia ja matkata halki Euroopan. Varjonyrkkeily on hyvä urheilumuoto, ja sitä voi harrastaa lentokentällä, bussissa ja junassa. Näin se v-olokin siitä hiipuu, kun väsymystä pukkaa päälle treenin jälkeen.

Tikrulle: 12. Vie paranemisen sanomaa eteenpäin muille seksiaddikteille. Selvitä niille, ettei kannata käyttää sellaisia naisia, joilla on suuri suu.

Meille muille: 12. Copy-peistaa nämä ohjeet ja lähetä sähköpostilla, feissarin tai vaikka twitterin kautta (se kestää kyl sit jonkun aikaa)kaikille tutuillesi, joiden pitäisi päästä eroon tuhkan aiheuttamasta suuresta vitutuksesta.


Tyypit City.fi:n takana  11

Jätin maanantaina hyvästit Citylle. Kaksi ja puoli vuotta näpersin täällä, mutta nyt on hitaan mummoelämän (kävelylenkkejä Töölössä, menolippu Barcelonaan) aika. Vuosiin on mahtunut duuniporukalla reissuja eksoottisiin kohteisiin, huomattavan paljon bileitä (toimittajatko muka juovat paljon, joo-o, entä koodaajat sitten) ja välillä töitäkin. Suurimmalle osalle me viisi City.fi:n duunaria olemme olleet nimiä yhteystietosivulla, joten tässä tulee aakkosjärjestyksessä meidän 15 minuuttia blogijulkisuudessamme.

CityFi-Del

Muikeana läksiäisissäin Ylikellotusbaarissa
Muikeana läksiäisissäin Ylikellotusbaarissa

Muikeana läksiäisissä Ylikellotusbaarissa.

Minut palkattiin Cityyn erittäin mediaseksittömällä "asiakaspalvelija"-tittelillä. Olen vastaillut palautteisiinne ja mm. antanut puhelimessa ohjeita Windowsin admin-salasanan vaihtoon, en tosin osaa käyttää Windowsia. Kaikki deitti-ilmoitukset ja Vikakerta.fi:n tarinat ovat menneet sensuurini läpi, joten 2,5 vuoden jälkeen uskallan kutsua itseäni rakkauden ammattilaiseksi. Voisikohan rakkauskonsulttina muuten tienata..? Olen selvitellyt riitoja ja poistanut ex-puolisoiden blogikirjoituksia. Kun City osti nuorten yhteisöpalvelun ii2.orgin vuonna 2007, pääsin tekemisiin myös tulevaisuuden toivojen kanssa. Epäilijöille sanottakoon, että ei nykynuoria ole vielä menetetty. Jossain välissä myös lehden nettiin paneminen delegoitiin minulle. Olen siis myös vastuussa siitä, että City kirjoitti pari numeroa sitten "Penri Vähäkainusta".

Jesse

Ikivanha cityläinen, ollut messissä jo vuodesta 2000, jolloin pukeutui seiloriasuun. Jesse on meidän web-päällikkö, vaikka kerran näinkin unta, että sain Jessen työpaikan. Web-päällikkönä Jesse pääsee mukaviin keskustatoimistoihin palavereihin, joissa tarjotaan hampurilaisia ja kaakkua. Jesse hoitaa kaikki kuivat paperityöt, e-Cityn paimentamisen ja suunnittelee uutta ja jännittävää Cityn käyttäjien iloksi. Jossain välissä ehtii myös kokeilla uusia ennätyksiä ällöttävän ruoan fiksaamisessa - vai onko kaalimaksalaatikko raejuustolla muidenkin mieleen? Epämiellyttävistä makutottumuksista huolimatta Jesse on hieno (esi)mies, joka on varmasti saanut koulussa hymypoikapatsaan.

Juhani

Salaperäinen web-ohjelmoija, jota kukaan ei ole nähnyt tekemässä muuta kuin töitä. Tai no, yhden kerran Juhani taisi pelata flash-peliä, mutta Cityn flash-masterina hän selitti kyseessä olleen tutkimusmateriaalin. Juhani väsää flash-mainoksia ja pitää niitä silmällä. Oli flasheistä mitä mieltä hyvänsä, Juhani varmasti osaisi murahdella vastapuolen vakuuttuneeksi. Tulen varmasti muistaneeksi Juhanin "enlähe"-tokaisusta, joka on ilmeisesti saanut alkunsa risteilyltä ja aamusta, jolloin Juhani ei halunnut lähteä ulos. Fläshien lisäksi Juhanikin kehittelee ja toteuttaa kaikkea uutta hienoa. Juhanin sukunimi on Pelli ja Jessen Valli, joten kaksikko on totuttu tuntemaan myös "vellipalli"-nimellä.

Miro

Vuoden alussa samaan aikaan minun kanssani aloittanut Juha siirtyi kohti "uusia haasteita", ja Juhan paikalle palkattiin Miro. Hän web-ohjelmoi ii2.orgia, ja pari kuukautta Miron kanssa samassa huoneessa töitä tehdessäni en ole huomannut suurtakaan eroa Juhaan. Kummankin huumorintaju on liian härskiä painettavaksi. Miro osaa antaa arvion jokaisesta pohjoishelsinkiläisestä kebab-ravintolasta. Kunnioitettavaa.

Tomi

Tomilla on hyvin epämääräinen titteli, web-master. Aikoinaan Tomin työpisteen takana olleella sohvalla makoillessani tuli selväksi, että Tomi vastaa ainakin City.fi:n ulkoasusta ja koodista. Tomi on myös tehnyt upeita toteutuksia, kuten Deitin uutuuden, Esileikin. Vähemmän hieno puoli web-masterissamme on houkutella minut pitäjänmäkeläiseen olut- ja viiniravintolaan Stobeen (hyvä paikka erota kirkosta, kuten Tomi huomasi) tiistai-iltaisin, juuri silloin kun pitäisi olla kotona kirjoittamassa uutta bloggausta. Kierona savolaisena vieritän Tomin vastuulle aamuyöllä aikaansaadut laatukirjoitelmat. Tomi on ollut 2000-luvun alussa jonkun lehden artikkelin mukaan "Isänmaan toivo". Oman kommenttinsa mukaan Tomin "usko on mennyt, mutta toivoa ja rakkautta on jäljellä".

Loppuun kiitokset Cityn duunareille, käyttäjille ja blogini lukijoille. Vaikka työni City.fi:ssä on nyt tehty, aion mummoelämän lomassa jatkaa blogikirjoittelua. Konala hiljenee, netti ei. Tms.


Väärin kannustettu?  3

Jääkiekon SM-liiga sai maanantaina kaivattua yllätysväriä, kun HPK ja TPS varmistivat finaalipaikkansa ennakkosuosikkien KalPan ja JYPin kustannuksella. Finaalisarjasta tulee jollain tavalla mieleen vuoden 2006 kevät, jolloin HPK ja Ässät kohtasivat finaaleissa.

Hallitsevan mestarin JYPin ja turkulaisten ylpeyden välillä oli jo nähtävissä loistavaa pudotuspelitunnelmaa. Kierrokset nousivat kaukalon lisäksi välillä myös kaukalon ulkopuolella. JYP-valmentaja Risto Dufvan ylimieliset lausunnot viime keväältä saivat TPS-kannattajien mielikuvituksen valloilleen, ja tänä keväänä monen turkulaisen hiusrajaa peitteli pahvinen RD-kypärä. Tosin SM-liiga päätti kieltää moiset tekeleet hyvän maun vastaisina. Väärin kannustettu, tai tässä kohtaa provosoitu.

Niin sanotun oman joukkueen menestyksen myötä fanien kevät on yhtä juhlaa, mutta kummallisia soraääniä kuuluu etenkin yllätysjoukkueiden faneilta tasaisin väliajoin satunnaisten kannattajien suuntaan. Tosifanit ovat näreissään siitä, että tietyt ihmiset löytävät fanipaitansa kaapista ainoastaan menestyksen hetkillä. Väärin kannustettu, tosifanien keskuudesta todetaan. On vaikea ymmärtää, miten se voi olla intohimoisilta kannustajilta jotenkin pois, että halli on kauden parhaana aikana ääriään myöden täynnä?

Toivottavasti torstaina alkavissa finaaleissa molempien joukkueiden fanit, kannattajat ja seuraajat osaisivat nauttia täysin rinnoin kauden parhaista hetkistä ilman energian tuhlaamista turhuuksiin.


Todellinen fashionista  3

Perjantaina Suomen muotiväki (Saimi Hoyer ja pari Muodin huipulle-kisailijaa) kokoontuivat PopFashion 2010-tapahtumaan yökerho Circukseen. Illan ohjelmassa oli kaksi muotinäytöstä, ja haluan kertoa teille ensimmäisen kulusta.

Paikalle oli tullut myös Arkadianmäen muotipoliisi. Ei, en tarkoita verkkosukkis-Juttaa, vaan kokoomuksen Kimmo Sasia, jonka toimintaa pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä.

Muotinäytöksen lomassa esiintyi muutamia artisteja, joista pelin avasi Soma Manuchar. (Googlettakaa, jos ette tiedä. Niin minäkin tein.) Soman esityksessä jännittävintä oli arvailla, lausuiko neito oikeasti yhtään sanaa mikkiin, vai tuliko koko homma nauhalta. Oli miten oli, tuskalliselta vaikutti. Tässä kohtaa myös Sasi katsoi parhaakseen näperrellä kännykkäänsä.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26624/

Toisena esiintyjänä oli Suvi Isotalo (joo, ei siitäkään kukaan oo oikeasti kuullut). Suvin esityksen yhteydessä mallit esittelivät lavalla Noolanin kauniita valkoisia vaatteita. Esityksen kiinnostavuuden indikaattorina käyttämäni kokoomusedustaja kuitenkin tyytyi vielä tässä vaiheessa kaivelemaan kynsien alusiaan.

Turo Tailorin ja Nanson vaatteiden kohdalla panokset kovenivat. Tutkittuaan kynsien aluset, Sasi siirtyi kaivamaan korvaansa. Ehkä musiikki oli kovalla, ja herkät tärykalvot vaativat suojaa, mutta mikä siinä tapauksessa selittäisi kaivelusormelle tehdyn jälkitarkastuksen.

Ensimmäisen muotishow’n viimeinen esiintyjä oli Cristal Snow, jonka laulaessa lavalla astelevat mallit esittelivät Antti Asplundin luomuksia. Tässä esityksessä oli jo asennetta! Sen huomasi myös indikaattoristani: kansanedustaja raaputti päälakeaan. Peräti kolme kertaa.

Asu Antti Asplundin kokoelmasta. PopFashion 2010-tapahtumassa.
Asu Antti Asplundin kokoelmasta. PopFashion 2010-tapahtumassa.

Emäntä yläosattomissa lepolasseen!  3

Viime blogissani kirjoitin julkkisten tavistöistä ja sain palautetta, että pitäisi kirjoittaa jostakin ”vähemmän tyhjänpäiväisestä”.

Kaikki hauskuus tai hieman ”kevyempi” viihde on tietysti joidenkin mielestä tyhjänpäiväistä. Pitäisi kieltää viihde ja samalla kaikki muu ihmiselle epäterveellinen, kuten karamellit, kakut ja kaikki muut sokeripommit.

Ja kun nyt kerran ollaan vauhdissa, niin seurataan Islannin esimerkkiä ja heivataan Mäkkäri pois maasta, niin saadaan edes osa pikaruokaketjuista poistettua. Eivät suomalaiset tarvitse purilaisia ja ranskiksia, ne vaan lihottavat. Kielletään rasvainen ruoka ja ehkä myös liian rasvaton.

Joka ikinen viihdeohjelma töllöstä voitaisiin myös lopettaa! Tästä edespäin jokainen lukee vain asialehtiä ja katsoo vain asiaohjelmia. Ainiin, kerrostalo-asuminenkin on aivan pakko kieltää, koska jokaisen olisi asuttava maalla.

Ollaksemme tehokkaampi yhteiskunta, voisimme kieltää myös seksin harrastamisen viikolla. Sehän voisi häiritä työn tekemistä ja lyhentää yöunta ja sellainen ei käy päinsä kilpailuyhteiskunnassa.

Hitsinpimpulat, nyt kun Nokiakaan ei enää ole kunkku meidän täytyy vaan tehdä enemmän töitä ja viettää vähemmän aikaa kaiken hauskan ja varsinkin kaiken tyhjänpäiväisen kanssa. Pitäisi varmaan saada uusi laki aloitteelle: tyhjänpäiväisyys-laki, joka kieltäisi kaiken tyhjänpäiväisen.

Ehdotan kuitenkin jotakin aivan päin vastaista. Ehdotan, että jokainen meistä keskittyisi näin kevään alla oman olonsa kohentamiseen. Kun itse voi hyvin ja on rento fiilis turha nipottaminen loppuu ja jopa turhanpäiväinen kirjoitus voi saada hymyn naamalle.

Löysin viikonvaihteen iltalehdestä julkkisten vinkkejä hyvään oloon. Monet niistä eivät olleet hullumpia. Miss Suomi Viivi Pumpanen ehdotti 10 minuutin aamulenkkiä pirteämpään olotilaan ja juontaja Heidi Suomi kestoripsien ottamista. Noudatin Heidi Suomen neuvoa ja uudet pitkät räpsyripseni toivat heti keväisemmän olon. Täytyy tosin myöntää, että innostuin ripsienpidennyksistä jo ennen Heidin neuvoa, kun näin sellaiset hyvällä ystävälläni.

Aira Samulin sanoi, että joka ilta kun menee nukkumaan, kannattaa miettiä päivän hyviä tapahtumia. Kokkikouluttaja Sikke Sumari ehdotti mahdollisimman paljon yhteistä aikaa ystävien ja rakkaiden parissa. Ihania wellness-neuvoja kumpikin!

Juontaja Kristiina Komulainen kehotti grillaamaan kalaa ja syömään kasviksia. Riitta Väisänen käski nauttia kesästä ja kesäherkuista hyvällä omatunnolla. Kumpikin neuvo toimii, tosin eri päivinä.

Ihanin kesäneuvo oli kuitenkin maalaislääkäri Tapani Kiminkiseltä, joka sanoi: ”Jos etsit Suomen kesässä aurinkoa taivaalta ja löydät sen, pysähdy siihen kuin maalattuun aitaan. Kanna puut ja vesi saunaan, lihat ja makkarat grilliin, emäntä yläosattomissa lepolasseen ja hypi niiden ympärillä kuin heikkopäinen. Kiinnity hetkeen ja elä siinä, mutta älä herranen aika huku!”

Minun kevätneuvoni: iloitse smurffin lailla!


Miks piti luvata, että saa kuvata  11

Varusmiespariskunnan pornovideo levisi nettiin. Muistan uutisen kolmen vuoden takaa, sillä siinä "esiintyi" puolituntematon puolitutun tuttu. Foorumeille levisi kuumeinen kuhina - mistä videon löytää? Latasin jo pari versiota, mutta ne eivät olleet aitoja! En katsonut videota, en halunnut tirkistellä. Muut todellakin halusivat, ja anonyymit runkkaajat löysivät aidon videon ja pitivät huolen, ettei kukaan jäisi paitsi. Videon poistaminen internetistä ei ilmeisesti onnistu, spekuloi Ilta-Sanomat. "Ilmeisesti" on ilmeisesti lipsahtanut artikkeliin vahingossa. Siellä on ja pysyy, porukan katsottavana ja arvioitavana (tyttö on nätti, mutta miehellä on pikkupippeli).

Nettiin päätyneet intiimit hetket tulivat kolmen vuoden jälkeen uudestaan mieleen, kun törmäsin keskusteluun galleriapissiksistä. Viattomien ankkahuuliposeerausten seassa oli maininta erään tytön suihinottovideosta. Ikää ottajalla reilusti alle 16, loppurepliikkinä hei mikä sun nimi oli. Samoihin aikoihin radiossa alkoi soida Jenni Vartiaisen uusi Nettiin-biisi, jossa sanoittaja Teemu Brunila pohtii, kannattiko luvata, että saa kuvata. Hilpeältä Rednex-henkiseltä hitiltä kuulostavassa biisissä on ahdistava tunnelma. Niin ahdistava, että haluan kuulla omakohtaisia kokemuksia. Siispä karuja kohtaloita metsästämään.

Huhuiluuni vastaa yksityisviestillä kolmekymppinen Kati, joka joutui nettiin neljä vuotta sitten eron seurauksena. Usean vuoden suhde päättyi hyvässä hengessä ja sovussa vuokrakaksiossa. Kati otti kirjat ja huonekalut, miehen mukaan lähti tietokone. Läppärin kiintolevyllä oli näppärästi piilotettu kansio, jota Kati ei muistanut erotessaan. Sisältönä oli muutamia kymmeniä otoksia Katista syntymäpuvussa järven rannalla. Hän muisti kuvat vasta sitten, kun kaveri lähetti tekstiviestin: Mies löysi muka vahingossa sun kuvat, vahingossa varmaan juu... Kaverin opastuksella kuvat löytyivät suomalaisesta nakugalleriasta. Vaikka ylläpito poistikin albumin nopeasti, jäivät kuvat ulkomaalaisiin gallerioihin, joiden ylläpitoa ei tuntunut kiinnostavan erään suomalaisen häpeä.

Eksä ihmetteli tunteen- ja kuvapurkaustaan, ja tuntui olevan häpeissään myös, mutta totesi realistisesti, että eihän asialle mitään voi. Keskikokoisessa kaupungissa alkoi tulla pitkiä katseita. Kati ei tiennyt, oliko vain vainoharhainen, mutta kukaan ei ainakaan tunnustanut nähneensä kuvia. Silti likainen ja turhautunut olo seurasi häntä. Pariin päivään Kati ei poistunut kaksiostaan, mutta jossain vaiheessa jääkaapin tyhjennyttyä maailma piti kohdata. Kun meni ulos, tuli olo, että ihan sama vaikka jättäisi vaatteet pukematta, kyllähän tämä on jo nähty.

Kati yritti etsiä kohtalotovereita, mutta heitä ei löytynyt. Katin tapaus on kuitenkin varmasti se tavallisin tarina - mies laittaa naisen nettiin eron jälkeen, alistaakseen, kostaakseen, halventaakseen, hallitakseen. Näen joskus painajaisia, joissa kävelen ulkona ja huomaankin olevani alasti. Tähän kauhistuttavaan tunteeseen munapää-eksätkin luottavat. Nolosta kännikuvasta (kaksoisleuka, punaiset silmät, kuolaa poskella) pääsee yli, mutta hekumallinen ja kaunis alastonkuva jää kaihertamaan. Käsivaralta kuvatussa videossa ei feikata kuten silikonipornossa.

Katin viestit saivat ärsytyskertoimeni nousuun, etenkin kun hän mainitsi sivusta, jolla on pelkästään eksien kuvia. Kati tosin epäili suurinta osaa kuvista ekshibitionististen amatöörien omiksi, ja yhdyin mielipiteeseen. Jotkut kuitenkin selvästi saavat kiksit ajatuksesta, että katsovat kuvia ja videoita ihmisistä, jotka ovat vastentahtoisesti esillä (sivu mainostaa, että kuvat on saatu sekä hakkeroimalla että kostonhimoisilta eksiltä). Miksi? Pelkästä uteliaisuudesta? Tiedosta, että sellaisessa pornossa asia on aitoa, ei dollareilla buustattua? Samoista syistä kuin alistavat ja halventavat eksät?

Eksien kuville tumputtava mies löytyy helposti tutulta foorumilta. Kysyn vain simppelisti "miksi". Öääääöö. "Siksikö, että se on aitoa?" Saan yksitavuisen myöntävän vastauksen. Kysyn, miettiikö hän koskaan, miltä nettiin laitetuista naisista tuntuu. Eihän ne tiedä, että mä niitä katson. Ja jos antaa filmata, niin ei varmaan haittaa jos ne kuvat leviääkin. On varmaan rohkee luonne. Ei kuvien katselu ketään haittaa, ei kukaan edes saa tietää. Kerron Katista, jonka kanssa juttelin vain pari tuntia sitten. Ei hemmetti, mä muistan ne kuvat! Tosi tyylikkäitä! Ei varmaan pitäis kysyä, mutta onko sulla sen sähköpostiosoite?

Eikö mikään ole enää omaa?

Edellinen