Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on oksennus.

Lisää viinaa - silmät liikkuu  9

Tämä tuntuu olevan monen meidän motto etenkin uutena vuotena.Uutena vuotena vedetään pää täyteen ja oksenneetaan sitten kuluneen vuoden paska ulos loppuillasta, eikö näin?

Ei ihan kuitenkaan näin minun kohdallani vaikka kömmähdyksiä on sattunut. Mutta eikö uuden vuoden juhla ole sitä, että jokainen omalla tavallaan päästää haikeat ja hyvät muistot menneestä vuodesta ammuttuna taivaalle ja valmistautuvat uusiin koitoksiin. Monelle se tapa on tämä "oksennusmetodi" , ja "en muista mitään eilisestä tyyli".

Tänä vuonna haaveissa olisi kuitenkin, ei mikään viinan huuruinen Uv vaan päästään sisältäni monia asia haihtumaan ilmaan ja luon helpotusta tulevia, rankkojakin koitoksia varten. Uuden vuoden bileet pitää olla täynnä loistoa, toivoa uudesta ja paremmasta, onnesta!

Minä vietän uvni helsingissä ja skumpan kanssa, juhlin rakkaan kämppikseni kanssa joka on osoittautunut todella kultaiseksi, ja pistäydymme erään bbläisen järjestämissä juhlissa. Baariin ei ole kiire mutta aamubileet kyllä kutsuu houkuttelevasti.

Minun uuden vuoden lupaukseni on saada kaunis naisellinen, sikspäkillä(LUE:naisen sixpäk) varustettu pyykkilautavatsa, sillä himoan käyttää napapaitoja.

Sellainen kesäksi olisi mahtijuttu.

Toinen lupaus on yrittää enemmän kaiken suhteen. Ei saa luovuttaa ja aktiivisuutta pitää lisätä.

Näistä on hyvä aloittaa ja toivottelen oikein hyvää ja ihanaa uutta vuotta teille kaikille ja kiitos blogini seuraamisesta :)


Asennolla on väliä  6

Oletteko ajatelleet, missä asennossa on vähiten tukalinta makoilla sängyssä darrapäissään? Itse heräsin pohtimaan asiaa aamulla, makoillessani darrapäissäni sängyssä.

Selällään maaten darraa ei selätetä. Asennosta tulee jo muutenkin ruumisarkkufiilis, eikä tinaamisen jälkeisenä aamuna tarvita mitään niin virallista. Selällään maatessa valveutunutta makoilijaa alkaa myös huolettaa mahdollisen nukahtamisyrjöyksen uhka (nukahdat ja oksennat itsesi tukehduksiin - näistä kuulee aina välillä kauhutarinoita). Selällään makaaminen toimii hetkellisesti vain silloin, jos olo on niin muheva, että mahaankin sattuu.

Mahallaan makaaminen on potentiaalinen vaihtoehto. Silloin on mahdollisuus hakea turvaa tyynyä halimalla. Makoilu tässä asennossa ei kuitenkaan ole pidemmän päälle hyväksi niskalle. Mahallaan makoilu saattaa myös alkaa ahdistaa, jos yöllä on kipaissut kotiin monikansallisen purilaispaikan tai kebbemestan kautta.

Tässä kohtaa alkaa huolestuttaa. Mikä asento on sopiva, jos sängystä ei ole kiire nousta koko päivänä?

Voittaja-asento on tietysti tuttu ja turvallinen sikiöasento. Asennossa yhdistyy kaikki hyvä; se ei rasita niskaa, siinä voi halia tyynyä, ykäriskiä ei ole, koska jos vahinko sattuu, kama valuu suustasi ”siististi” ulos. Asento on turvallinen, eikä se rasita täyttäkään vatsaa. Asennossa on myös helppo katsoa leffoja tai telkkaria, ja siinä pystyy myös syömään. Idylli kruunautuu, jos saat jonkun silittämään vanhalta viinalta haisevaa päätäsi.

Kirjoittaja kannattaa vastuullista juomista, jolloin darra-asentoa ei tarvitse aktiivisesti miettiä.(Kirjoitus on tehty pääasiassa vatsallaan makoillen.)