Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset kesäkuulta 2015.

Kannattaako miehen pukeutua punaiseen?  1

Punainen asu saattaa tuoda voiton urheiluottelussa, mutta kannattaako punaisen paidan käyttäminen arkivaatteena?

Durhamin yliopiston evoluutioantropologian professori Rob Bartonin johtamassa tutkimuksessa selvitettiin erilaisten värien vaikutusta vastaanottajaan.

Koehenkilöiksi pyydetyt miehet ja naiset saivat arvioida miesten valokuvia. Valokuvien miesten t-paidan väriä vaihdeltiin tietokonemanipulaationa. Punaiseen paitaan puetut miehet koettiin muita vihaisemmiksi ja aggressiivisemmiksi. Sininen ja harmaa vaateväri koettiin neutraaliksi.

Miehet pitivät punapaitaisia miehiä myös dominoivina, naiset eivät. Tutkijoiden mukaan punainen on usein luonnossa varoitusväri. Myös ihmisurokset muuttuvat kasvoiltaan punaisiksi, kun he suuttuvat.

Tutkijoiden mukaan monissa lajeissa urokset kilpailevat naaraiden suosiosta, ja voittaakseen parhaiden naaraiden kiinnostuksen, heidän tulee alistaa yhteisön muut urokset. Johtuuko punaisen käyttäminen halusta alistaa muut miehet?

Miksi naiset eivät koe punapaitaisia miehiä johtajamiehinä? Keksitkö selityksen?

Joka tapauksessa tutkijat varoittavat käyttämästä monen miehen suosimaa punaista solmiota missä tahansa tilaisuudessa. Aina ei kannata vaikuttaa aggressiiviselta. Suomessa punainen solmio on erityisesti vasemmistopoliitikoiden suosiossa.

Durham University News: Wearing red can make you appear angry and dominant, 13 May 2015.


Aikuisuuden tunnusmerkit  9

Nykyaikaa pidetään nuoruuden pitkittämisen aikakautena. Erilaiset aikuisuutta kuvaavat mallit ovat jakaneet ihmisen elämänvaiheita ikäkausiin ja kehitystehtäviin. Onko näistä malleista enää mitään hyötyä?

Uudet mallit esittävät nuoren aikuisuuden ulottuvan jopa 40-vuotiaaksi asti! 40-46 -vuotiaana ollaan siirtymävaiheessa tai keski-iässä, joka monen mielestä alkaa vasta 50-vuotiaana tai jopa myöhemmin. Vanhuuskin alkaa nykyään myöhemmin kuin ennen.

Ikävaiheiden venyminen johtunee eniten eliniän pidentymisestä, mutta myös nykyinen elämäntapamme muuttaa suhtautumista aikuisuuteen.

Vielä sata vuotta sitten Suomessa ihminen oli 20-vuotiaaana aikuinen, jolla oli melko suurella todennäköisyydellä puoliso, lapsi, koti ja ammatti. Ja paljon velvollisuuksia.

Psykologiassa aikuisuuden saavuttaminen tarkoittaa tiettyjen kehitystehtävien läpikäymistä. Aikuistumiseen kuuluu omista vanhemmista irtautuminen, opiskelu ja ammattiin valmistuminen ja tietyn ammatti-identiteetin muodostaminen, oman kodin hankinta, perheen perustaminen ja taloudellinen itsenäisyys.

Psykologisessa mielessä parisuhde on psyykkisesti vaativa ihmissuhde, jossa haasteena on läheisyyden sietäminen tai osaaminen. Vanhemmuus on kypsymistä vastuunottoon ja vaativaan kasvatustehtävään.

Nykyään monilla jäävät opinnot kesken, ammattiin valmistuminen on useilla aloilla aiempaa epämääräisempää ja työpaikat ja/tai työttömyys vaihtelevat tiuhemmin kuin ennen.

Omista vanhemmista irtautuminen on hankalampaa kuin vuosikymmeniin, sillä työpaikan puuttuminen johtaa taloudelliseen riippuvaisuuteen omista vanhemmista. Tai elanto tulee julkisista avustuksista, eikä riippumattomuudesta voi kuin unelmoida.

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on asuntopula, valtava määrä sinkkuja ja kasvava määrä lapsettomia ihmisiä.

Vanhempiensa luona asuva työtön ja perheetön sinkku alkaa olla yleistyvä ilmiö pk-seudulla, eikä vain syrjäseuduilla.

Onko 30-vuotias aina aikuinen? Pitäisikö aikuisuuden kriteerejä muuttaa?

Onko nuoruuden venyttäminen uusien ihanien mahdollisuuksien ja vapauksien nauttimista vai vastuun pakoilua? Mitä ilmiöstä seuraa?


Lapset ovat taas naisten juttu  3

Helsingissä ja muissa suurissa kaupungeissa on keskiviikkona marssittu lasten päivähoidon puolesta. Vain kaksi kättä -miekkarissa vastustettiin uuden hallituksen säästötoimia, joiden uskotaan imevän viimeisetkin veret päiväkotien työntekijöistä.

Hallitus haluaa puuttua subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, mikä tarkoittaa suomeksi sitä, etteivät kaikki lapset enää saisi automaattisesti kokopäivähoitoa kuntien päiväkodeissa. Kotona olevien vanhempien lapsille riittäisi puolipäivähoito.

Hallitus kaavailee myös päiväkotiryhmien minimiryhmäkoon suurentamista. Aiemman seitsemän lapsen sijaan yksi aikuinen voisi olla vastuussa kahdeksasta yli 3-vuotiaasta lapsesta.

Hallitus miettii myös maksuttoman päivähoidon järkeä. Köyhimmätkin perheet maksavat ehkä tulevaisuudessa jonkin pienen maksun lastensa päivähoidosta.

Erilaiset naisryhmät ovat älähtäneet. Kasvatusalan naiset ovat kauhuissaan ryhmien paisumisesta. Vasemmistonaiset vastustavat nollamaksuluokan poistoa. Feministit uskovat subjektiivisen päivähoito-oikeuden viemisen pilaavan tasa-arvon ja naisten mahdollisuuden työntekoon.

Julkilausumat on esitetty, mutta missä viipyy keskustelu? Koska vastapuoli tulee esiin kertomaan perusteluja muutoksille? Säästäminen ei ole riittävä selitys.

Eniten minua häiritsee päivähoitokysymyksessä ja lasten edusta taistelussa miesten näkymättömyys. Pari hassua asiantuntijamiestä on saatu mukaan. Miksi miehet vaikenevat?

Omivatko naiset kaikki lapset? Onko vain nainen lapsiasioiden asiantuntija? Vai sysätäänkö kaikki lapset taas naisten harteille?

Ymmärrän ettei alalla työskentele kovin paljon miehiä, mutta eihän lapsista keskustellessa ole kyse vain ammattiryhmän etupolitiikasta. Puhumme jälkeläisistä. Jokaisella lapsella on myös isä ja lasten asiat kuuluvat myös miehille.

Missä ovat kaikki miehet?


Kotitreffien tunnelman pilaajat  5

Treffipalvelusivusto Eliittikumppanin tutkimusyksikkö (kuulostaa aika mahtipontiselta) julkaisi 22.5. uuden kyselyn tulokset. Yli kahdensadan vastanneen sinkkuasiakkaan mukaan tietyt asiat deittikumppanin kotona hyytävät tunnelman alkuunsa.

Kodin siisteyden laiminlyönti on sinkkuvierailijalle ällöttävä ja luotaantyöntävä kokemus. Jos kutsut potentiaalisen kumppanin kotiisi, älä ainakaan jätä tyhjiä alkoholijuomapakkauksiasi asuntoosi pitkin poikin.

Muista siivouksen lisäksi tuulettaa asuntosi. Sinkkujen mielestä kotitreffeillä on ikävää törmätä outoon hajuun tai likaisiin astioihin.

Epämiellyttävinä tunnelmantappajina koetaan myös pornolehdet ja exän valokuvat.

Sinkkujen mielestä keittiö on kodin tärkein huone, ja jopa neljä viidestä sinkusta ajattelee hyvin varustellun keittiön tekevän treffikumppanista houkuttelevamman. Vastaajien mielestä olohuone on kodin toiseksi tärkein huone.

Erityisen kivaa sisustuksessa ovat taide, tai jokin musiikki-instrumentti tai kirjakokoelma. Myös itse tehdyt esineet nostavat treffikumppanin arvoa sinkun silmissä.