Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset maaliskuulta 2015.

Parisuhdeteatteria

"I want to lick your pussy."

Aha. Hui.

"I love to lick your pussy."

Öö. Tätäkö tää on nyt kaksi tuntia?

Nuori nainen haluaa naista näyttämön laidassa. Toisella laidalla hieman vanhempi nainen alkaa kiemurrella ja läähättää, pimpin perässä hänkin.

Jotain lesbonäytelmääkö tultiin katsomaan? Kyllä ja ei.

"Onhan tää nyt vähän kiusallista!", kommentoi näytelmän ainoa mies, ja alkaa neuvoa näytelmän ohjaajaa, eli siskoaan, joka tekee omaelämäkerrallista näytelmää homoksi heräämisestään.

Ensimmäinen näytös on ehkä parasta teatteria tällä hetkellä. Hyvä teksti, mahtava rytmi, hienot näyttelijät, ja harvinaisen uskottava ja luonteva tarina nuoren naisen elämästä, ja noloista seksikokemuksista.

Omat kokemukseni eivät vastaa mitään näytelmässä esiintyvää, ja silti uskon kaiken, mitä lavalla kerrotaan.

Suorasukaista, mutta herkkää, raadollista, mutta lempeää, ja ihanan estynyt minäkertoja, joka kuitenkin paljastaa kaiken.

Alun lesboilu jää tavallaan taustakertomukseksi, sillä näytelmä käsittelee ihmiseksi kasvamista ja parisuhteen kuvioita. Parisuhde voisi olla mikä tahansa parisuhde, vaikka heterosellainen.

Pari rakastaa, pari riitelee, parilla on seksiongelmia, jotka johtunevat läheisyyden osoittamisen vaikeudesta. Pari menee terapiaan. Terapiakohtaus on huippuhauska.

Toinen on itsestäänselvyys. Yksi vähän toteuttaa itseään. Toinen rakastuukin toiseen.

Liikuttavaa, hauskaa, tunnistettavaa.

Pari lojuu sohvalla kuin mikä tahansa pari millä tahansa sohvalla jossain päin Eurooppaa.

Millaista on tulla kaapista omalle isälleen? Nähtävästi vaivaannuttavaa, vaikka asia olisi isälle ihan tuttua, koska isällä on paljon homokavereita.

Mistä sen tietää onko työkaveri homo? Onko oma lapsi homo? Onko oma puoliso homo?

"Kyllä sen tietää!"

Ei sitä aina tiedä.

Onko sillä väliä?

Joskus on.

Kävin katsomassa näytelmän heteroiden ja homojen kanssa. Mieshomon ensimmäinen kommentti oli: "Tässä oli meille paljon vähemmän!" (Homoille ja heteronaisille siis. Näytelmässä paljastetaan ainakin kahden naisen tissit, mutta vain yhden miehen pakarat.)

Tavallaan näytelmä ei poikkea merkittävästi länsimaisesta normista. Jotenkin objektina on taas nainen. Naiskatsojalle asetelma on tuttu. Jotain pientä hämminkiä tyypilliseen objektiasetelmaan tuo lesbo minäkertoja, ja se, että kertoja haluaa murtaa perinteisen, eli miehen, näkökulman.

Katsoja ei tunne missään vaiheessa oloaan likaiseksi tai loukkaantuneeksi, vaikka kertoja kuvailee halujaan tai muiden haluja. Se on aika raikas kokemus. Suosittelen.

Q-teatteri: Jotain toista


Miesten taikauskoisuutta  6

Taikauskoisuus on mielenkiintoinen tutkimusaihe. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa on tutkittu mm. horoskooppiuskovaisuutta ja muuta maagista ajattelua.

On huomattu, että osa ihmisistä säilyttää lapsenomaisen uskonsa erilaisiin yliluonnollisiin asioihin, vaikka he opiskelisivat asiallisia asioita jopa yliopistotasolla.

Käsittääkseni useimmissa tutkimuksissa naiset ovat miehiä taikauskoisempia, oli kyseessä sitten usko astrologiaan, homeopatiaan, telepatiaan tai jumalvoimiin.

Entä jos taikauskoisuus on määritelty ennakkoluuloisesti?

Lukiessani taas kerran WinCapitasta kertovaa juttua, aloin miettiä, että eikö sellaiseen himmeliin rahojen hassaaminen ole osoitus ihan järjettömästä maagisesta ajattelusta, jossa tyhjästä tehdään miljoonia ihme-Sampo-koneella?

WinCapitaan sijoittaneet olivat melkein kaikki miehiä. Miten kenraalit, tekniikan tohtorit ja rahoitusalan ammattilaiset menevät tällaiseen mystiseen halpaan? Miksi muuten ihan kyvykkäältä vaikuttava ihminen sijoittaa omaa rahaa esim. 50 000 euroa pelkkiin pilvilinnoihin?

Kyseessä on ilmiselvä taikauskoisuus. Uskotaan rahojen kasvavan ihmeellisiä voittoprosentteja jossain mystisessä tietokoneohjelmassa?

Miehillä on myös naisia useammin maagisia uskomuksia liittyen tiettyyn automerkkiin tai muihin koneisiin ja laitteisiin. Toki on myös Audi-naisia ja IPhone-mimmejä, mutta harvoin naiset näkevät koneessa sielun ja salaista maagista toimintaa. Tai ainakaan en tunne yhtään naista, joka rassaisi samaa konetta autotallissa 20 vuotta.

Entä kaikki miesten salaseurat ja klubit? Niissäkin harrastetaan salaisia mystisiä toimintoja, joiden uskotaan tuovan onnea ja voimaa miehille. Naiset tietäisivät huonoa onnea, esimerkiksi Pörssiklubilla, erilaisissa veljeskunnissa, saunaseuroissa ym. kerhoissa.

Miehet myös uskovat erilaisiin kalastukseen ja metsästykseen liittyviin taikakaluihin ja riitteihin.

Miesten taikauskoisuuden alueita ovat myös uhkapelit ja muut pelit.

Miehellä voi olla vanha nahkatakki, jonka pois heittäminen tietäisi huonoa onnea. Joillakin miehillä on jopa lempikalsarit, jotka jalassa aina käy (muka) flaksi.

En väitä, että miehet olisivat välttämättä yhtä taikauskoisia kuin naiset, mutta onkohan ihan kaikki aihealueet otettu huomioon, vai vain tutkittu tyypillisesti naishassuja uskomuksia?


Suomalaisen miehen tunne-elämä on normaali  2

Suomessa miehiä syytetään puhumattomuudesta. Osin puhumattomuus on harhaa, sillä moni suomalaismies on erittäin hyvä viestimään myös verbaalisesti.

Myös käsitys siitä, että mitä enemmän puhetta, sitä onnellisemmat ihmiset, on toiveajattelua. Aina puhe, etenkään puheen määrä, ei korreloi hyvinvoinnin kanssa.

Harvemmin kukaan on ajatustenlukija, ja ihmissuhteissa on toki syytä kertoa omista tarpeistaan, toiveistaan ja tunteistaan muille ihan ääneen.

Ihmisen joutuessa vaikeaan elämäntilanteeseen, hänellä saattaa olla tarve selvittää asioita myös itsekseen. Hän ehkä tarvitsee kumppanin tai ystävän tukea, mutta tuen ei välttämättä tarvitse olla jatkuvaa höpötystä.

FM Ira Virtasen Tampereen yliopistossa helmikuussa 2015 julkaistu puheviestinnän väitöskirja "Supportiivinen viestintä suomalaisten miesten ystävyyssuhteissa" kertoo ilahduttavasta asiasta: suomalaiset miehet eivät aina jää vaikeuksissa heitteille.

Miesten ongelmana on pidetty huonoa tunteiden hallintaa ja niistä viestimistä. Yleinen käsitys on ollut, että suomalainen mies on tunteineen hukassa ja hyvin yksin.

Ira Virtasen tutkimuksessa selvisi, että suomalainen mies osaa antaa hyvää tukea ystävälleen: "suomalaisten miesten läheisissä ystävyyssuhteissa kuunnellaan ja viestitään myötätuntoa, rohkaisua ja huolenpitoa".

Miesten mielestä jokaisen ongelmat ovat yksilöllisiä, ja jokaisen miehen tulisi säilyttää itsemääräämisoikeus elämäänsä. Ongelmiin joutuneen miehen tulee itse saada päättää, millaista tukea hän tarvitsee, ja puhutaanko ongelmista vai ei. Miehen tulee myös saada valita, miten ongelmista mahdollisesti puhutaan.

Toisen elämään tunkeminen ja neuvojen tuputtaminen ei kuulu suomalaismiehen mielestä hyvään ystävyyteen.

Miehet toivovat tukea tarvitsevan ystävän pääsevän elämässä eteenpäin ja saavan tunteensa hallintaansa. Vaikeatkin tunteet ymmärretään, mutta niistä on päästävä yli.

Miesten tuki on usein läsnäoloa ja neutraalina tukihenkilönä pysymistä. Rinnalla seisovat ystävät haluavat toimia kuin peileinä vaikeassa tilanteessa. He haluavat ankkuroida kaverinsa todellisuuteen.

Miesten välisissä ystävyyssuhteissa on tärkeää viettää aikaa yhdessä ja tehdä mukavia tunteita herättäviä asioita. Aktiivinen kuunteleminen ja asioiden uudelleen arviointi neutraalisti koetaan tärkeäksi. Eläytyminen toisen kokemuksiin ja tunteisiin on tärkeää, vaikkei olisi itse kokenut samaa.

Suomalaismies arvostaa rehellisyyttä ja aitoutta, ja mitä läheisemmästä ystävästä on kyse, sitä rehellisempää ja suorempaa palautetta voi toiselle antaa.

Virtasen mukaan suomalaismies ei eroa tunne-elämältään ja tuen antamisen ja saamisen tavoiltaan merkittävästi muunmaalaisista miehistä - tai naisista.

Tutkimus osoittaa siis, että myös suomalaismies on ihminen. Tämän melkein kaikki jo varmaan tiesivätkin, joten voimme siis alkaa puhua miehistä kuin ihmisistä.


Naisten orgasmivaikeudet ja persoonallisuus  9

Naisilla on todettu miehiä enemmän seksuaalista haluttomuutta. Osmo Kontulan kotimaiset tutkimukset ovat osoittaneet haluttomuuden ja orgasmin saannin välisen yhteyden.

Romanttiset tarinat naisten kaipuusta vain läheisyyteen ovat siten osittain puppua. Mitä todennäköisemmin nainen saa seksiä harrastaessaan orgasmin, sitä varmempaa on, että häntä haluttaa harrastaa seksiä kohta uudelleen.

Naisten orgasmivaikeuksien syyt ovat jääneet hieman pimentoon. Syynä voivat olla esimerkiksi fysiologiset, psyykkiset tai sosiaaliset tekijät. Tutkimustietoa aiheesta on melko vähän.

Joulukuun 2014 The Journal of Sexual Medicinen artikkelissa esitellään joitakin naisen psykopatologiaan ja persoonallisuuteen liittyviä tekijöitä, joilla on todettu olevan yhteys orgasmivaikeuksiin.

Edustava otos 30-50 -vuotiaita naisia vastasi kyselyyn, jossa selvitettiin seksuaalisia vaikeuksia yleensä ja orgasmivaikeuksia erityisesti. Naisten psykopatologiaa ja persoonallisuutta testattiin Sympton Checklist 90 Revised - ja Freiburg Personality Inventory -testeillä. Lisäksi selvitettiin naisten selviytymisstrategioita hallinnantunteen ja itsetunnon asteikoilla.

Tutkimuksen päätuloksia olivat orgasmivaikeuksien toistuvuus ja pysyvyys, sekä psykopatologisten seikkojen ja persoonallisuuden yhteys ilmiöön.

Vuositasolla keskimäärin 10 prosenttia naisista kärsi orgasmivaikeuksista. Kumulatiivinen riski oli 27.3 prosenttia. Iällä ei ollut vaikutusta vaikeuksiin.

Psykopatologinen yhteisvaihtelu oli kohtalaisesti yhteydessä orgasmivaikeuksiin. Masennus, psykoottisuus, herkkyys ihmissuhteissa, pakko-oireet ja somatisaatiotaipumus lisäsivät riskiä orgasmivaikeuksiin.

Psykopatologiset ominaisuudet ennustavat ongelman pysyvyyttä.

Tietyt persoonallisuuden piirteet, kuten hermostuneisuus, aggressiivisuus, depressiivisyys, ärtyneisyys, seurallisuus ja avoimuus, olivat myös yhteydessä orgasmivaikeuksiin.

Tutkijoiden mukaan useat psykososiaaliset tekijät selvästi säätelevät naisen orgasmin saantia. Lisätutkimus olisi tarpeen, jotta voitaisiin tarkemmin selvittää eri syitä ja keksiä täsmäkeinoja orgasmivaikeuksista kärsiville.

Tuskin miehilläkään on mitään tätä vastaan?

Osmo Kontulan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Suomessa erityisesti nuoremmilla naisilla on runsaasti orgasmivaikeuksia. Vanhemman ikäluokan naisia saattoi aiemmin vaivata syyllistävästä ja rankaisevasta kasvatuksesta johtuva estyneisyys ja seksiin liittyvät syyllisyydentunteet. Nuorten ikäryhmässä seksipaineita taas ilmeisesti tuovat muka-avoimuus, porno, ja kulttuurin "yliseksuaalisuus".

Nuorilla saattaa olla harha siitä, että kaikilla muilla on koko ajan hirmu hyvää seksiä. Kulttuurin seksuaalistuminen on jonkinlainen näköharha, koska ihmisten välinen seksi on tutkijoiden mukaan vähentynyt maassamme.

Brigitte Leeners, Michael P. Hengartner, Wulf Rössler, Vladeta Ajdacic-Gross and Jules Angst: The Role of Psychopathological and Personality Covariates in Orgasmic Difficulties: A Prospective Longitudinal Evaluation in a Cohort of Women from Age 30 to 50


Auttavatko horoskoopit parinvalinnassa?  1

Filosofian tohtori Virpi Lummaa Sheffieldin yliopistosta on tutkinut parinvalintaa ja lisääntymistä.

Lummaan tutkimuksissa on selvinnyt, että eri aikaan vuodesta syntyneillä ihmisillä oli erilainen eliniänodote ja erilainen lisääntymismenestys.

Monet tuntevat Lummaan arvostetut tutkimukset 1800-luvun ihmisistä, mutta harva on kuullut tutkijan horoskooppitutkimuksista, sillä hän ei ole omien sanojensa mukaan uskaltanut julkaista niitä missään tieteellisessä julkaisussa.

Virpi Lummaa on kuitenkin huvikseen tutkinut, ihan tieteellisesti, vaikuttaako horoskooppi avioitumiseen ja lisääntymiseen.

Lummaan mukaan "puolet useampi amerikkalainen uskoo enemmän astrologiaan kuin evoluutioon luonnonvalinnan tuotteena. Yhdysvalloissa käytetään yli 100 miljoonaa dollaria vuodessa horoskooppiennusteisiin puolisoiden yhteensopivuudesta".

Lummaa selostaa ensin astrologian saloja. Kaksitoista tähtimerkkiä jaetaan maa-, ilma-, vesi- ja tulielementteihin.

Määräytyvätkö persoonallisuus ja menestys syntymäkuukauden mukaan?

"Totta on, että varhaisilla kokemuksilla on pitkäaikaisvaikutuksia persoonallisuuteen ja syntymäkuukaudella on vaikutusta temperamenttieroihin. Neurotransmitterit eroavat syntymäkuukauden mukaan", Lummaa kertoo.

"Parisuhteen menestys voi riippua puolisoiden persoonallisuuksien kombinaatioiden yhteensopivuudesta. Kysyin: voivatko horoskoopit ennustaa parinvalintaa ja liiton kestoa."

Vastaus molempiin tutkimuskysymyksiin on ei.

Lummaa käytti tutkimuksessaan kotimaista väestörekisteriaineistoa. 5000 satunnaisotannalla valittua 1980 solmittua ensiavioliittoa seurattiin vuoden 2006 loppuun (avioerot ja kuolemat).

Horoskooppimerkkien mukaan yhteensopivista pareista noin kolmasosa päätyi eroon. Ei-yhteensopivat parit saivat samat erolukemat. Lapsia ja hengissä säilyneitä lapsia oli molemmilla ryhmillä yhtä paljon.

"Luonnonvalinta ei suosi horoskooppien käyttöä."

Lummaan mukaan syntymäajankohta vaikuttaa toki yksilöön: luonteeseen, temperamenttiin ja lisääntymismenestykseen, muttei niin kuin astrologit luulevat.

Esimerkiksi ainakin vielä 1900-luvulla ensin syntynyt tytär meni myöhemmin naimisiin ja sai vähemmän lapsia kuin muut perheen tyttäret. Talollisten esikoispojat menestyivät muita lapsia paremmin.

Erilaisilla vuodenaikaan, ravitsemukseen, valon määrään, varallisuuteen ja kulttuuriin liittyvillä tekijöillä ei kuitenkaan ole varsinaisesti yhteyttä vaakoihin ja vesimiehiin.

Tunnetko ketään, joka tutkisi rakkaansa horoskoopin ennen lopullista sitoutumista?

http://www.city.fi/ilmiot/horoskooppihuijaus/2714

Tieteen päivät 9.1.2015 Helsinki