Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset toukokuulta 2018.

Materialismi voi pilata avioliiton  1

Materialistin avioliitto ei näytä tuovan onnellisuutta.
Materialistin avioliitto ei näytä tuovan onnellisuutta.

Rahaa ja omistamista rakastavat ihmiset ovat tutkimusten mukaan muita onnettomampia. Heillä on myös huonommat avioliitot.

Suurin osa parisuhteessa olevista ihmisistä arvostaa eniten elämässään hyviä ihmissuhteita. Suomalaisista aikuisista enemmistö asettaa ykkössijalle perheen.

Materialistit haluavat tyydyttää tarpeitaan tavaroilla, omaisuudella, rahalla ja rikastumisella. He kokevat hallinnan tunnetta kahmiessaan itselleen lisää rahaa ja omaisuutta.

Kukapa ei pitäisi rahaa lainkaan tärkeänä asiana? Tietyn taloudellisen tason saavuttaminen on ihmisten haaveissa. Riittävän mukavan elämänlaadun toteuduttua useimmat lakkaavat juoksemasta rahan perässä.

Tutkijat halusivat selvittää materialistien onnettomampien avioliittojen syitä.

Brigham Young -yliopiston avioliitto- ja perheprofessori Jason Carrollin johtamassa tutkimuksessa selvitettiin 1 310 henkilön materialismiin ja avioliiton merkitykseen liittyviä käsityksiä. Osallistujilta kysyttiin myös kuinka onnellinen heidän avioliittonsa on.

Materialistin elämäntapa on omiaan heikentämään avioliittoa. Materialisti käyttää liikaa aikaa materiaan ja rahaan.

Materialismi lisää riskiä ylivelkaantumiseen ja raha-asioiden sössimiseen. Tämä jatkuva rahastressi ei Carrollin mukaan ole kuitenkaan ainoa syy materialistin vähäisempään onnentunteeseen.

Materialistit pitävät avioliittoa vähemmän tärkeänä asiana kuin muut vastaajat. He myös kokevat avioliittonsa muita harvemmin onnelliseksi.

Tutkijoiden mukaan kaikki onnettomat materialistit eivät käsitä kuinka paljon aikaa he laittavat materiaan, ja kuinka vähän he panostavat ihmissuhteisiin. Tosiasioiden avaaminen esimerkiksi pariterapiassa voisi heidän mukaansa parantaa materialistien elämänlaatua.

Kuinka monen rahanahneen olet kuullut haluavan parantua?


Nämä miehet eivät pääse toisille treffeille  6

Parin elekielestä päätellen tämä mies pääsee uusille treffeille.
Parin elekielestä päätellen tämä mies pääsee uusille treffeille.

Joskus miehet ihmettelevät, mikseivät pääse tapaamaan naista uudestaan. Journal of Sexual Medicine julkaisi joulukuun 2017 numerossaan artikkelin, jossa tutkailtiin naisten mielestä ikävää deittikäytöstä.

Miksi nainen ei halua tavata miestä uudelleen?

448 naista vastasi spontaanisti ja anonyymisti kyselyyn, jossa kartoitettiin vastenmielistä käytöstä ensitreffeillä. Mitä miehen ei pidä tehdä tai sanoa, jos haluaa jatkaa uuden tuttavuuden tapailua?

Ensimmäisellä kahdenkeskisellä tapaamisella naisten mielestä typerintä on ryhtyä tarmokkaasti koskettelemaan naista ja sanoa haluavansa seksiä.

Toiseksi eniten naisia ärsytti mies, joka kertoo olevansa naimisissa tai seurustelevansa vakituisesti.

Ensitreffeillä naista ei kannata viedä suoraan kämpille tai motelliin (hotelliin), eikä kertoa olevansa vain hetkeen tarttuva ihminen, joka ei halua sitoutua.

Naiset välttävät miestä, joka ei katso silmiin, eikä ole kiinnostunut tutustumaan naiseen paremmin.

Miehen ei kannata kertoa olevansa hyvä sängyssä.

Mitkä seikat saavat naisen luovuttamaan miehen suhteen?

Pahinta on flirttailla naisen edessä muiden naisten kanssa.

Nainen ei halua tapailla miestä, joka kertoo eksänsä havittelevan häntä yhä.

Miehen vaikeudet pysyä uskollisena karkottavat potentiaalisen naisystävän heti alkuunsa.

Miehen ei kannata kertoa nauttineensa kovasti seksistä prostituoitujen kanssa. Hänen kannattaa myös välttää tervehtimästä muita naisia erityisen kiinnostuneesti. Jatkuva kännykän räplääminen tai puhelimessa puhuminen ärsyttää naisia ensitreffeillä.

Eksän muistelu saa naisen innon lopahtamaan. Samoin entisten vaimojen tai tyttöystävien haukkuminen.

Naisten inhokkilistalla ovat siis varatut, sitoutumiskammoiset miehet, jotka haluavat vain seksiä. Joka suuntaan flirttailevat petturit tai entisiä ihmissuhteitaan muistelevat miehet eivät kiinnosta parisuhdetta etsiviä naisia.

Tulokset pätevät varmasti myös miehiin.

Jos mies etsii vakituista parisuhdetta, hän toivonee, ettei nainen halua harrastaa seksiä kenen tahansa miehen kanssa, ei ole täysin itsekeskeinen, ja on toivottavasti päässyt yli entisistä kumppaneistaan.

J.Brendler: Men: Behaviours That Dismotivate Women to Dating. The Journal of Sexual Medicine. December 2017.


Urputusta pyöräilijöille  1

Pyöräretki voi paljastaa kumppanin luonteesta uusia puolia. Kuva: Nubia Navarro.
Pyöräretki voi paljastaa kumppanin luonteesta uusia puolia. Kuva: Nubia Navarro.

Olin jäädä tänään suojatiellä pyörän alle Kiasman ja Musiikkitalon välissä – kahdesti! Autoilijoita vihataan, mutta harvoin minulle tulee auto syliin kun jo olen suojatiellä.

Pyöräilijät eivät voi käyttäytyä kuin jokin ylimyslahko, jonka ei tarvitse noudattaa sääntöjä.

Se seepraraidallinen katutaide tarkoittaa peban nostamista satulasta. Pyöräilijä väistää aina jalankulkijaa.

Tässä tulee nyt uutinen monelle pyöräilijälle: fillari on kulkuneuvo, jonka kuljettajan tulee noudattaa tieliikennelakia. Edes autokoulun käyminen ei takaa liikenne- ja väistämissääntöjen muistamista, mutta keskimäärin autoilija tuntee säännöt melko hyvin.

Pyöräilijä on vastuussa oman kulkuvälineensä kunnosta, vaikka pyörille ei ole vielä pakollista katsastusta.

Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne. Ohittaa voi vasemmalta puolelta, mikäli ohittaminen on muu liikenne huomioiden turvallista.

Punaista valoa päin ei saa ajaa.

12 vuotta täyttäneet henkilöt eivät saa ajaa jalkakäytävällä, eivät edes Alepa-pyörällä.

Jos ajoväylän reunassa on pyörätie, on pyöräily ajoväylällä kielletty.

Yksisuuntaisilla kaduilla ei saa ajaa väärään suuntaan.

Pyörätiet voivat olla yksisuuntaisia.

Pimeällä ajaessa on käytettävä pyörävaloa. Autoilija ei voi nähdä mustiin pukeutunutta ilman valoja liikkuvaa pyöräilijää, etenkään sateella marraskuussa.

Jalankulkija on kuningas. Hänellä ei ole mitään velvollisuutta käyttäytyä jalkakäytävällä järkevästi, vaan hän voi tehdä piruetin tai pysähtyä yllättäen ihailemaan leskenlehteä.

Pyöräilijän on ennakoitava jalankulkijan mahdollinen sekoilu (myös pyörätiellä), etenkin lapsen, vanhuksen, liikuntarajoitteisen, päihtyneen, turistin tai koiranulkoiluttajan kohdalla.

Pyöräilijän tulee opetella väistämisvelvollisuuteen liittyvät liikennesäännöt. Liian moni autoilijakin on epävarma näistä ja väistää ”kohteliaasti” kaikkia ja kaikista suunnista tulevia pyöräilijöitä varmuuden vuoksi, mikä sekoittaa liikenteen.

Kypärä suojaa aivoja.

Spandexit jalassa ei voi ajaa yli kolmeakymppiä tunnissa Helsingin Kauppatorin lähellä heinäkuussa, eikä mieluiten koskaan koko kantakaupungin alueella. Spinningissä voi ajella itsensä tainnoksiin.

Ennen vanhaan kumppaninvalinnassa kehotettiin tarkkailemaan oman rakkaan käytöstä esimerkiksi ravintolassa: miten hän kohtelee tarjoilijaa?

Yhteinen pyörälenkki saattaa paljastaa kumppanin luonteesta jopa ravintolailtaa enemmän.


Miehet rankaisevat naisia herkemmin  7

Uuden yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan miehet tavoittelevat naisia useammin omaa hyötyä muiden kustannuksella.

Miehet ovat naisia valmiimpia vahingoittamaan ja rankaisemaan muita. Miehet haluavat rangaista muita jopa silloin kun nämä eivät ole syyllistyneet mihinkään väärään.

Apulaisprofessori Terence C. Burnham

Statusta etsivä mies on halukas rankaisemaan muita.
Statusta etsivä mies on halukas rankaisemaan muita.

Chapmanin yliopistosta testasi pelitilanteessa naisten ja miesten yhteistyökykyä, altruismia ja halua rankaista muita ryhmätilanteessa.

Miehet ovat hyvää asemaa tavoitellessaan valmiita aiheuttamaan harmia ja rahan menetystä kaikille. Miehet myös saavuttavat naisia useammin hyvän aseman.

Miesten rankaisemisen halu kasvaa naisiin verrattuna kaksinkertaiseksi, jos on mahdollisuus saavuttaa jokin palkinto.

Naiset olivat pelitilanteessa miehiä yhteistyökykyisempiä.

Tutkijoiden mukaan todellinen työelämä saattaa palkita itsekästä oman edun tavoittelua paljon koetilannetta enemmän.

Tutkijat eivät tiedä vaikuttiko koeasetelman sukupuolijakauma naisten ja miesten käytökseen. Tässä tutkimuksessa naisia ja miehiä oli yhtä paljon.

On jonkin verran näyttöä siitä, että naiset alkavat matkia miehiä ja kostaa muille enemmän, jos heitäkin koko ajan rangaistaan.

Tutkijat pohtivat pelaavatko miehet vielä kovemmin panoksin, jos paikalla on vain miehiä? Ovatko naiset vielä yhteistyökykyisempiä ja altruistisempia naisporukassa?

Sekä naiset että miehet ihailevat ja inhoavat menestyneitä miehiä. Hyvässä asemassa olevat miehet eivät koskaan saavuta kaikkien miesten ja naisten suosiota, mutta he onnistuvat kahmimaan niin paljon erilaisia resursseja, ettei epämiellyttävän mulkeron leima tunnu heitä haittaavan.