Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset heinäkuulta 2010.

Orgasmikävely  3

Fysioterapeutit antavat naisille erilaisia vaginajumppaohjeita. Ne estävät virtsankarkailua ja ohessa parantavat seksuaalista nautintoa, sekä miehelle että naiselle.

Jumppaa kannattaa harrastaa jo nuorena. Fysioterapeutti kertoo, että jumppa – eli molempien eritteiden pidätysrinkuloiden jännittäminen ja rentouttaminen vuorovedoin - onnistuu vaikka kaupan kassajonossa seisten. Huipputreenaajat voivat tehdä jumpat kävelylenkillä.

Kyky seksuaaliseen nautintoon vaihtelee paljon enemmän naisten kuin miesten kesken. Seksologien mukaan miehet ovat paljon homogeenisempi ryhmä tässä asiassa. Osa naisista ei nauti koskaan, ei minkäänlaisesta, edes yksin harjoitetusta seksistä. Toisessa ääripäässä ovat nymfomaanit. Kivointa on olla nauttiva nainen, jolla ei ole pakkomielteitä.

Naisen kävelytyylistä näkee, saako hän hyviä orgasmeja. Juu-u. Belgialais-englantilainen tutkimus selvitti belgialaisneitojen orgasmitaustat ja otti nauhalle kävelynäytteet. Joukko seksologeja laitettiin arvioimaan (heille ennestään tuntemattomien) naisten orgastinen status.

Herkästi orgasmin saavat naiset kävelevät ripeästi, rennosti ja pitkin askelin. He heiluttavat peppua ja pyörittävät alaselkää ja lantiota runsaasti. Jäykästi liikkuvilla, joilla siis on keskimääräistä vähemmän orgastisia iloja, voi olla vikaa anatomiassa, tai ahdistunut mieli, mikä taas heijastuu huonona tasapainona ja lihasjäykkyytenä.

Vaihtoehtoselitys hienoon orgasmikävelyyn on hyvän itsetunnon ja antoisan elämän näkyminen koko olemuksessa.

The Journal of Sexual Medicine 15 Jul 2008


Laatuseksiä  26

Nuorilla naisilla on eniten orgasmivaikeuksia. He myös teeskentelevät tyydytystä kaikista useimmin. Syynä on halu saada mies iloiseksi.

Keskitason koulutuksen saaneet naiset ovat muita useammin saaneet orgasmin viime yhdynnässä. Huonointa seksiä saavat sinkkunaiset.

80 prosenttia nuorista aikuisista pitää läheisyyttä ja hellyyttä yhtä tärkeänä kuin orgasmia.

Onnellinen ja avoin parisuhde, jossa seksistä voi puhua vapaasti, takaa parhaiten orgasmit naiselle. Vaikka seksologit aina kehottavat naisia itsetyydytykseen ja omaan kehoon tutustumiseen, ei runsas oman ilon harrastus näytä lisäävän yhdynnässä koettujen orgasmien määrää.

Ei orgasmi ole tärkeää -höpinät voi unohtaa. Vain viidennes ilman orgasmia jääneistä naisista piti edellistä yhdyntäänsä hyvin miellyttävänä. Yhden orgasmin saaneista 56 ja useamman orkun saaneista 83 prosenttia muisteli viime rakasteluaan hyvällä.

Missä muna, missä kana? Onko joillakin kyky muodostaa hyviä ja tyydyttäviä ihmissuhteita? Saavatko jotkut naiset lähes aina orgasmeja, partnerista riippumatta? Ovatko jotkut ihmiset aina sängyssä ihan lahnoja?

Nuorille miehille kumppanin nautinto on hyvin tärkeää: 90 prosenttia miehistä ja 75 prosenttia naisista painottaa toisen iloa. Siksikö juuri nuoret naiset feikkaavat orgasmia? Ja kuka väittikään, että miehet ovat itsekkäämpi sukupuoli sängyssä?

Evoluutiopsykologit ovat esittäneet, että naisen orgasmi on tärkeä viesti miehelle siitä, että nainen rakastaa häntä ja on hänelle uskollinen. Mies haluaa myös varmistua mahdollisen tuloksen kuuluvan omaan sukuun.

Nuorten aikuisten seksielämän tyydyttämättömyyden syistä seksitutkija Osmo Kontula on arvellut mm. seuraavaa: suorituspaineet ovat pahentuneet joka saralla. Naisilla on kovat urapanostukset. Seksielämän vapautuminen vie myös osan hohdosta ja materiaalitulva tuo lisää (piilo)vaatimuksia: on oltava vapautunut ja taitava sängyssä.

Voihan kyse olla myös harjaantumisesta. Vasta 10 vuoden treenin jälkeen alkaa homma sujua. Tai sitten kun oman pään aikuistumistyrskyt helpottavat. Tai kun kumppanit tuntevat toisensa ja molempien tarpeet hyvin.

Faktat suomalaisten seksistä vohkin taas Osmo Kontulalta ja Elina Haavio-Mannilalta.


Flirttailija voittaa vaimon  45

Puolialastoman naisen katselu vähentää oman vaimon fiksuutta. Joidenkin miesten mielestä siis.

Anttilan kuvastot ja porkkarit roskikseen? Naisten epäluuloisuus bussipysäkkien bikinikuvia kohtaan perustuu tieteeseen.

McMasterin yliopisto Ontariossa laittoi vapaaehtoiset koehenkilöt katselemaan alusvaatemalleja. Mallit pisteytettiin viehättävyyden mukaan. Verrokkiryhmä tsiigaili abstraktia taidetta.

Kaikkia henkilöitä pyydettiin katselusession jälkeen arvioimaan puolisonsa ominaisuuksia.

Vähäpukeisia nuoria naisia katselleet miehet arvioivat vaimonsa älykkyyden, viehättävyyden, lämmön ja haluttavuuden keskimäärin paljon alhaisemmaksi kuin taidekuvia katsoneet miehet. Naisiin kuvilla ei ollut kovin suurta vaikutusta. (Naiset katselivat siis komeita miesmalleja.)

Seuraavaksi koekaniineille näytettiin videonpätkää eri tavoin käyttäytyvistä vastakkaisen sukupuolen edustajista. Osaa videolla esiintyneistä oli pyydetty flirttailemaan. Kun videoihmisten viehättävyys arvioitiin, pitivät miehet flirttailevia naisia erittäin viehättävinä, kun taas naisiin videolla esiintyvien miesten käytös ei tehnyt vaikutusta. Uskotko tätä?

Flirttinaista katselleen miehen mielestä muut naiset, kuten oma vaimo, alkoivat tuntua vähemmän viehättäviltä.

Psykologian tutkija Sandeep Mishra syyttää evoluutiota. Hänen mukaansa miesten etu on haalia iso joukko hyviä hedelmällisiä naisia itselleen. Naiset tarvitsevat yhden laadukkaan miehen. Miehen ulkonäöstä tai flirttailusta ei ole paljon iloa, ellei hän kykene elättämään perhettä. Hmm.

Nuorten naisten parissa työskentelevät miehet pettävätkin vaimoaan muita useammin, Mishra väittää. Esimerkiksi proffat ja muut luennoitsijat, jotka viettävät päivänsä viehättävien neitojen ympäröimänä eroavat tavallista useammin - ja vaihtavat nuorempaan. (Esimerkkejä puolesta löytyy myös Suomesta.)

Mishran mielestä asia vain on näin. ”Mikä on luonnollista, ei välttämättä ole moraalisesti oikein tai hyvää”, hän kommentoi tuloksia Daily Mailille pari vuotta sitten.

Johtopäätös: Parisuhteessa elävälle naiselle Suomen kesä on vaarallista aikaa. Vie mies mökille turvaan.

Kuvien vaikutuksesta mieheen on paljon tutkimusta. Mishran tutkimus: Evolution and Human Behavior, 28, 145-149.


Svensson kosii julkisesti  5

Färjestadin kotihallissa Karlstadin Löfbergs Lila Arenalla Suomi on saanut turpaansa heikommaltaan, Itävallalta. Päivän muut MM-rullalätkämatsit eivät tuo suuria yllätyksiä. Väliajoilla siirrytään harjoituskaukaloon katsomaan ykkösdivisioonan pelejä. Tai seurataan urheiluperheitä.

Eteeni saapuu edustava seurue. Nuori äiti ja hovi. Tumma pitkätukkainen siro nainen on verkkareiden sijaan tälläytynyt korkoihin, vihreään avonaiseen toppiin ja trendikkäisiin pikkulapsiin. Ehkä 3-vuotias tumma, pitkätukkainen tyttö on puettu rennon tyylikkäisiin pillifarkkuihin ja upouusiin tennareihin. Pikkuveljellä, noin 1,5 v, on vaalea kihara tukka ja villi luonne. Poika kiipeilee betoniportaissa yrittäen heittäytyä katsomosta ramppiin.

Kaunis äiti ei juokse lastensa perässä. Vanhempi rouva (anoppi?) ohjaa Osbourne-familyn äidin tyyliin (rento, nuorekas) kahta vantterampaa nuorta naista vahtimaan lapsia. Alamme seurata ensimmäistä näytöstä. Urheilijan vaimo kohtaa miehensä. Kuhertelua.

Penkille istuu komea vaalea ruotsalaismies. Atleettinen adonis on varmasti pelaaja. ”Pappa, pappa!”, huutaa käkkäräpää ja hyppää miehen syliin. Kohta alkaa Ruotsi-Slovenia.

Seuraavana päivänä halli täyttyy miltei puolilleen. Illan kohokohta Ruotsi-Suomi alkaa kahdeksalta. Familjen saapuu katsomoon. Nuorella äidillä on päällään hääpukua muistuttava tunika: luonnonvaalea, helmiä koristeena.

Ennen ottelua Ruotsin joukkueesta palkitaan pari pelaajaa. Pakki Andreas Svensson, 30, on pisimpään maajoukkueessa pelannut ja kaikkien aikojen pistekuningas Ruotsissa (Pappa!). Kukat ojentaa nuori tumma nainen (arvaat kuka).

Jääkiekostakin tuttu (Elitserien 2000-2001) sankari kiittää rullalätkäliittoa ja haluaa samalla kiittää tyttöystäväänsä Annaa tuesta.
- Olet seisonut rinnallani. Olen varmistunut siitä, että olet se oikea. Tuletko vaimokseni?

Parituhatta ruotsalaista alkaa taputtaa ja hurrata ihastuneena. Anna palaa eteemme katsomoon ja kyynelehtii koko matsin ajan. Wallin saa kovaa pelaavalta Suomelta tällin: nenä murtuu. Anna puristaa kukkakimppua ja vastaanottaa onnitteluja pelipiirien tärkeiltä naisilta.

Anna ja (jatkoajalla 9-8 pelaava) Suomi ovat voittaneet.

Mitä mieltä julkisesta kosinnasta?