Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Vanhemmat.

Pariutumisarvo määritellään lapsuudenkodissa  8

Isien tytöistä on puhuttu kauan. Isän ihailema tyttö pärjää koulussa, töissä ja elämässä.

Tutkimusten mukaan isät vaikuttavat lasten hyvinvointiin ratkaisevasti. Isien panostus näkyy lasten terveydessä, koulumenestyksessä ja jopa murrosiän alkamisessa. Ilman isää kasvaneilla lapsilla voi olla elämässä suuria haasteita.

Nyt Åbo Akademin tutkimus vahvistaa lapsuudessa saadun huolenpidon vaikuttavan myös ihmisen kokemaan arvoon parisuhdemarkkinoilla. Mitä enemmän lapsi on saanut vanhemmiltaan hoivaa ja huolenpitoa, sitä lujemmin hän uskoo suosioonsa parisuhdemarkkinoilla.

Jan Antfolkin ja Anita Sjölundin psykologian tutkimuksessa huomattiin, että myös äideillä on suuri vaikutus lasten myöhempään statukseen parisuhdemarkkinoilla. Äidin vaikutus saattaa olla jopa isän vaikutusta suurempi.

Tutkimukseen osallistui 1 244 aikuista. Osallistujien saamaa huolenpitoa verrattiin heidän kokemiinsa pariutumismahdollisuuksiin. Lapsuudenperheen kokemuksilla ja käsityksellä omasta asemasta parisuhdemarkkinoilla on vahva yhteys.

Ihmisen luottamus omaan arvoon ja haluttavuuteen vaikuttaa hänen käytökseensä. Hyvä itseluottamus ja usko asioiden lutviutumiseen saa mahdollisesti myös muut uskomaan ihmisen ”arvoon”.

Useimmissa kulttuureissa vanhemmat ovat jossain vaiheessa yrittäneet sotkeutua lastensa pariutumiseen. Länsimaisessa kulttuurissa jälkikasvun seurustelusuhteiden tai avioliittojen järjestämistä ei nykyään pidetä täysijärkisenä.

Jokainen vanhempi voi kuitenkin edesauttaa jälkikasvunsa asemaa parisuhdemarkkinoilla yksinkertaisesti huolehtimalla omasta lapsestaan kunnolla.


Sinkut eivät elätä muiden lapsia  8

Helsingin sanomien toimittaja Annamari Sipilä taisi avata tämänkertaisen sinkut vastaan lapsiperheet -kierroksen. Yleisönosastoilla sinkut ovat kertoneet kyllästyneensä Suomen ylimitoitettuihin lapsietuuksiin.

Monessa lapsiperheessä ihmetellään, mitä ne ovat.

1990-luvun puolivälistä lähtien lapsiperheiden etuuksista on leikattu ja höylätty niin, että esimerkiksi lapsilisän ostovoima on pudonnut noin kolmanneksella. Kelan maksama lapsilisä on ensimmäisestä lapsesta nyt 94,88 euroa kuukaudessa siihen saakka kunnes lapsi täyttää 17 vuotta. Tällä summalla ei makseta edes kuukauden vaippoja tai lukiolaisen yhden jakson kurssikirjoja.

Lapsiperheiden veroetuja kauhisteleville tiedoksi: lapsesta voi saada vähennystä 50 tai 100 euroa vuodessa, enintään neljästä huollettavasta lapsesta. Yli 36 000 tuhannen euron vuosituloilla tätäkin summaa pienennetään.

Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija Esa Iivonen väittää, että lapsiperheiden etuuksia on liioiteltu. Ihmiset eivät tiedä, että esimerkiksi työttömät saattavat tienata paremmin kuin äidit.

Viime vuosina on päivitelty pienten lasten isien hurjaa työtahtia. He tekevät työllisistä eniten pitkää päivää. Voisikin melkein sanoa, että isät elättävät perheensä lisäksi sinkutkin!

Vaimon ja lasten kanssa asuvien miesten työllisyysaste on nimittäin lähes 90 prosenttia, kun taas sinkkumiehistä käy töissä alle 60 prosenttia. Myös äidit käyvät sinkkunaisia ahkerammin töissä. Lapsiperheiden etuudet maksetaan siis pääsääntöisesti vanhempien maksamista veroista.

Vanhempien on pakko käydä ahkerasti töissä, sillä yhden lapsen kasvattaminen täysi-ikäiseksi maksaa perheelle yli 130 000 euroa! Isomman katraan kasvattajat satsaavat siis omaa rahaa yli puoli miljoonaa koko yhteiskunnan hyväksi.

Neuvola, peruskoulu ja maksuton koulutus koskee kaikkia suomalaisia. Myös sinkut ovat saaneet nauttia näistä etuuksista, joten mikseivät nykyiset lapset saisi käydä yhteiskunnan tukemaa koulua?

Lapsiperheiden jälkeläiset maksavat aikanaan sinkkujenkin eläkkeet, ja he hoitavat jonain päivänä myös lapsettomien sairaudet ja vanhuudenvaivat. Näin yhteiskunnan kuuluukin toimia.

Tahallinen lapsettomuus on täysin oikeutettu valinta, ja sinkuilla on oikeus ajaa omia etujaan. Lasten tuomitseminen on kuitenkin epäoikeudenmukaista ja rumaa. Lapset ovat elämän rikkaus, ja hyvään yhteiskuntaan kuuluu kaiken ikäisiä ihmisiä.


Professori: pikkuvauvat eivät tarvitse unikoulua  6

Vauvat osaavat nukkua luonnostaan, eivätkä he tarvitse siihen mitään opetusta. Vanhemmat saattavat sen sijaan kaivata ohjausta, väittää Durhamin yliopiston antropologian professori Helen Ball.

Ball perusti Durhamiin Parent-Infant Sleep Labin vuonna 2000. Hän on pitkään tutkinut vauvojen yöllistä hoitoa ja vauvaperheiden nukkumisen ekologiaa.

Durhamin unilaboratoriossa tutkitaan vauvojen ja lasten, sekä heidän vanhempiensa unta niin fysiologisesti kuin psykologisestikin. Ballin ryhmä tutkii myös biologisen unentarpeen ja kulttuuristen odotusten välistä ristiriitaa. Ballin mukaan vauvoilla ei ole yleensä mitään uniongelmia, vaan ongelmana on vääränlainen länsimainen ajattelu.

Pikkuvauvat nukkuvat yleensä lähes ympäri vuorokauden. Heillä on pieni mahalaukku ja aivojen kehitys on nopeaa. Nämä yhdessä aiheuttavat tarpeen tiheään ateriointiin ja jatkuviin torkkuihin. Vauvat nukkuvat siis paljon, mutta ne heräävät usein hörpylle. Tämä on Ballin mukaan vauvan luonnollinen/ normaali/ sisäänrakennettu tarve, joka sattuu raastamaan nykyvanhemman hermoja. Vanhemmat haluaisivat nukkua katkeamattomat yöunet.

Kulttuurin odotukset ”kiltistä”, eli läpi yön nukkuvasta vauvasta saavat vanhemmat hermostumaan vielä enemmän. Ball väittää, että he joko valehtelevat vauvakuulumisten kysyjille, että juu, lapseni nukkuu koko yön, tai sitten he kääntyvät epätoivoisina asiantuntijoiden ja netin puoleen. Englannissa on paljon kahden päivän kurssin käyneitä ”asiantuntijoita”, jotka yrittävät esimerkiksi huudattamalla saada vauvan nukkumaan aamuun asti.

Ballin mukaan ulkopuoliset utelevat vauvan unirytmistä tarkistaakseen vanhempien kasvatuskyvyt. Kulttuurimme mukaan säännöllinen unirytmi alusta asti ennustaa (muka) myöhempää moraalista kehitystä ja vanhempien kasvatuksen onnistumista. Vanhempien kuuluu yrittää säädellä biologiaa ja saada lapset heti kontrolliin.

Vauvoja ei voi kontrolloida. Niillä ei ole ensimmäisten kuukausien aikana hyvin toimivaa sisäistä kelloa, vaan ne elävät täysin omassa rytmissään: nukkuvat, syövät ja itkevät silloin kun heille sopii. Vanhemmat pääsevät helpommalla, jos he vastaavat lämpimästi lapsen tarpeisiin, eivätkä yritä muokata vastasyntynyttä mihinkään systeemiin.

Vauvan omarytmisyyttä tulisi Ballin mielestä kunnioittaa vähintään kuudesta kahdeksaan kuukauden ikään asti. Vasta reilu puolivuotiasta voi lempeästi yrittää sovittaa perheen rytmiin. Ballin mukaan kaikki nisäkkäät osaavat nukkua vauvana. Vauvat ovat jo kohdussa harjoittaneet tätä kuukausien ajan.

Ball suositteleekin, että vanhemmat opiskelisivat perusasiat vauvan kehityksestä, ja miettisivät miksi heillä on niin suuri tarve saada vauva heti toimimaan aikuisten tarpeiden ja toiveiden mukaan.

Durham University Research News: Babies don´t need sleep coaches – but sometimes their parents do. 22.12.2016


Naisen kannattaa valita kumppani hyvästä perheestä  3

Mietitkö ensitreffeillä toisen lapsuutta? Kysytkö mahdollisen kumppanin perhesuhteista? Ehkä kannattaisi, sillä lapsuudenperhe näyttää vaikuttavan ihmisen parisuhdetaitoihin voimakkaasti.

Psykologiassa jo pitkään muodissa ollut kiintymyssuhdeteoria on jälleen saanut vahvistusta Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston tutkimuksissa. Harvinaisen kauan kestänyt pitkittäistutkimus amerikkalaisista nuorukaisista vahvistaa hyvän lapsuuden ja tunne-elämän säätelytaitojen yhteyden.

Bostonin yliopisto tutki toisen maailmansodan aikana teinipoikien psykologista hyvinvointia ja poikien suhdetta vanhempiinsa. Tutkijat myös havainnoivat perheen ihmissuhteiden toimivuutta ja perheenjäsenten kommunikaatiotaitoja. Samoja poikia on seurattu läpi elämän.

Millaiset suhteet pojalla on äitiinsä ja isäänsä? Millainen ilmapiiri perheessä on? Tutkijat haastattelivat ja tarkkailivat erilaisista oloista tulevia teinipoikia. Jopa sotien ja muiden yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä jotkut saavat kasvaa rakastavassa huolehtivassa perheessä, jossa perheenjäsenillä on lämpimät suhteet toisiinsa. Perheen kiintymyssuhteiden laatu saattaa ratkaista loppuelämän ihmissuhteiden tasapainoisuuden.

Hyvissä perheissä, eli sellaisissa perheissä, joissa vanhempien huolehtiva rakkaus on ravinnut jälkikasvua, kasvaa miehiä, jotka vielä keski-iässä ja vanhuuden kynnyksellä pystyvät muodostamaan parempia parisuhteita kuin huonossa kasvuympäristössä varttuneet.

Hyvän lapsuudenperheen opit ovat yhteydessä keskivertoa tasapainoisempaan tunne-elämään, parempaan tunteiden säätelykykyyn ja lämpimämpään parisuhteeseen. Hyvän perheen pojat pystyvät aikuisina suhtautumaan parisuhteen tai perheen ongelmiin rakentavammin, ja jopa huumorilla, verrattuna huonossa ympäristössä kasvaneisiin poikiin. Heikon lapsuuden saaneet eivät pysty yhtä hyvin muodostamaan luottamussuhteita myöhemmin elämässään.

Heikommat tunne-elämän säätelytaidot näkyvät esimerkiksi vihamielisyytenä, umpimielisyytenä tai aggressiivisuutena. Tunteita tukahdutetaan, niitä ei ymmärretä tai ne ryöpsähtävät yli.

Tunne-elämän säätelytaitojen on jo pitkään huomattu olevan yhteydessä sekä henkilön omaan hyvinvointiin että hänen ihmissuhteidensa laatuun. Tunne-elämän säätelykyky vaikuttaa selvästi parisuhdetyytyväisyyteen ja parisuhteen pysyvyyteen.

Tutkijoiden mukaan on ensiarvoisen tärkeää tukea lapsiperheitä kasvatustehtävässä ja puuttua ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Onnellisesta lapsuudesta näyttää seuraavan onnellisempia aikuisia ja parempia kumppaneita ja vanhempia.

Robert J. Waldinger & Marc S. Schulz: The Long Reach of Nurturing Family Environments. Links With Midlife Emotion-Regulatory Styles and Late-Life Security in Intimate Relationships. Psychological Science. September 2016.

Catherine Caruso: Men with Happier Childhoods Have Stronger Relationships in Old Age. Scientific American Mind 19.10.2016.


”Ne on silti sun vanhemmat”  4

Kukaan normaali sekulaari kaupunkilainen ei enää ajattele, että ihmisen pitää taipua vanhempiensa tahtoon aina ja ikuisesti. Silti kristinuskon neljäs käsky kummittelee suomalaisessa kulttuurissa, väittää sosiaalipsykologi ja psykoterapeutti Katriina Järvinen.

Järvinen on kritisoinut vanhempien ylivaltaa lapsiin. Hän haluaa kyseenalaistaa lapsen velvollisuuden antaa anteeksi kaikki vanhempiensa teot.

”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on sinänsä kaunis kehotus, mutta sen voisi laajentaa koskemaan kaikkia ihmisiä ja luontoa.

Järvisen mukaan neljäs käsky pitäisi muuttaa muotoon ”Kunnioita lastasi, hänen erillisyyttään ja ainutlaatuisuuttaan, niin voit parhaassa tapauksessa iloita yhteydestä häneen koko loppuelämäsi ajan”.

Olisiko maailma parempi paikka, jos kunnioittaisimme niitä, jotka tulevat meidän jälkeemme? Lapsi ei ole pyytänyt päästä syntymään tänne, joten vanhempi on jo senkin takia aina enemmän vastuussa keskinäisestä ihmissuhteesta. Vanhempi on aina valtasuhteessa lapseen.

Aikuistumiseen kuuluu paitsi oman paikan löytäminen, myös tietynlainen tilinteko lapsuuteen. Usein ajatellaan, että jos ei keski-ikään mennessä ole antanut anteeksi vanhemmilleen kaikkia heidän pahoja tekojaan, ja tehnyt heidän kanssaan sovintoa, on epäkypsä henkilö.

Tämän ns. totuuden Järvinen haluaa kiistää. Kaikkea ei voi antaa anteeksi, kaikkea ei pidä antaa anteeksi, eikä katkeruuskaan ole pelkästään huono asia. Jos kaikki ihmiset olisivat sovussa maailman kanssa, ei syntyisi hienoa taidetta, mahtavaa kirjallisuutta.

Tulehtuneet välit omiin vanhempiin aiheuttavat ulkopuolisissa ihmetystä ja paheksuntaa.

”Kulttuurinen skeema aktivoi ensimmäisenä mielikuvan, jossa aikuinen lapsi on jollain lailla epäonnistunut kehitystehtävässään”, kirjoittaa Järvinen.

Entä jos on katkaissut välit vanhempiin kokonaan? Uskaltaako tätä kertoa kenellekään tutulle?

”Sanna” on Järvisen asiakas. Hän kertoo Järvisen kirjassa ”Kaikella kunnioituksella” omista ajatuksistaan.

”Mulla on sellainen tunne, että ihmiset pitää mua normaalina kivana naisena, mutta kerrottuani, etten ole enää tekemisissä perheeni kanssa, ne alkaa miettiä, mitä vikaa mussa on.”

Sanna pohtii, mikseivät kaikki välirikot ole yhtä pahoja.

”Jos laittaa välit poikki alkoholistimiehen kanssa, se on hienoa, silloin olet tehnyt naisen työn, olet hieno ihminen, päässyt pitkälle, vahva nainen. Mutta kun jätät perheesi, siinä ei ole mitään jaloa.”

Miksi vanhempien kanssa ei saa laittaa missään olosuhteissa välejä poikki?

Miksi muut ihmiset ajattelevat, että kaikilla on ongelmia vanhempiensa kanssa, mutta ei niiden takia erota lopullisesti? Mistä muut tietävät minkä suuruisista ongelmista on kyse? Kuinka isoja asioita pitää antaa anteeksi ja mitä kaikkea joutuu sietämään?

Jos on elänyt hyvin rakastavassa perheessä, jossa vanhemmilla ei ole päihde- tai mielenterveysongelmaa, persoonallisuushäiriöitä, avio-ongelmia, taloudellisia huolia tai muuta onnellista elämää rajoittavaa vaivaa, ja vanhemmat ovat aina huolehtineet vanhemman tehtävistä, niin voiko edes ymmärtää mitä eroa on vanhemmilla ja vanhemmilla?

”Mikä sinä luulet olevasi?”

Katriina Järvinen syntyi helluntailaisperheeseen, jossa vanhemmilla oli vain vähän koulutusta. Vanhemmat harjoittivat fyysistä, henkistä ja uskonnollista väkivaltaa, vaikka itse varmasti luulivat tarkoittavansa vain lapsensa parasta.

Juuret ja perintö olivat vielä 70-luvulla tärkeitä asioita. Ihmistä vahvempi oli yhteisön tahto ja tarpeet. Uusi yksilöllinen sukupolvi joutui riuhtomaan itsensä vapaaksi vanhempien vanhasta maailmasta. Uskonnollisessa yhteisössä oli vielä pienempi valittujen ja oikeassa olijoiden piiri, jonka tahdon alle rakastettiin jokainen, vaikka väkisin.

Valitettavasti kaikki tiukat ja ankarat yhteisöt eivät lopettaneet toimintaansa 1970-luvulla. Moni lapsi käy läpi samoja asioita yhä edelleen.

Yhteisöllisyydestä puhutaan nykyään kuin ihannemaailmasta. Kaikki rakastavat toisiaan ja huolehtivat toisistaan. Yhteisöllisyys tarkoittaa myös aina yhteisön sääntöjen ja tarpeiden laittamista yksilön edelle. Yhteisö tietää paremmin mitä tarvitset ja miten sinun kuuluu elää. Jos elät yhteisön normien mukaan, saatat sopeutua. Jos et jostain syystä sovi normiin, alkavat vaikeudet.

Samassa perheessä saattaa kasvaa huolettomia ja huolten painamia sisaruksia. Samat vanhemmat saattavat olla erilaisia eri lapsilleen. Lapsetkin syntyvät erilaisina.

”Sama lapsuus” saattaa traumatisoida yhden lapsen, vaikka toisen mielestä kaikki meni normaalisti.

Joskus vanhempien henkinen väkivalta tai ymmärtämättömyys on niin hienovaraista, ettei ulkopuolinen pysty tajuamaan sitä. Joskus lapsi itse ei vielä aikuisenkaan ymmärrä, miksi vanhemmat ovat niin ahdistavia.

Vanhempi on aina valta-asemassa lapseensa. Lapsen ”kuuluu” rakastaa vanhempaansa, antaa kaikki anteeksi ja varoa likaamasta omaa pesäänsä. Järvisen mukaan etenkin Suomessa on opetettu lakaisemaan kaikki maton alle. Perheen pitää näyttää normaalilta ulospäin, vanhempien kunniaa ei saa kyseenalaistaa.

Anteeksi antamisesta puhutaan paljon. On hienoa antaa anteeksi, jos aidosti pystyy siihen ja jos toinen on pyytänyt anteeksi ja hän on myös käsittänyt tehneensä väärin ja on oppinut kantamaan vastuun.

Entä jos anteeksi annettavat asiat ovat liian isoja? Entä jos vanhempi ei halua pyytää anteeksi, ei käsitä tehneensä väärin tai ei halua ottaa vastuuta?

Entä jos vanhempi JATKAA samaa inhottavaa käytöstä tai toimintaa?

On hyvä, että ihminen pitää puolensa, eikä suostu mihin tahansa.

Järvisen mukaan suomalainen anteeksiantokulttuuri perustuu villaisella painamiseen. Asioista ei saa tehdä numeroa, on jaloa antaa anteeksi ja siirtyä elämässä eteenpäin. Toista ei saa syyllistää, asioita ei pidä vatvoa.

Johanna Hurtig on haastatellut seksuaalisen väkivallan uhreja. Yksi voimakkaimmin uhreja loukannut asia on myötätunnon puute. Uhrin kärsimyksiä ei tunnusteta, ja esimerkiksi monissa uskovaisryhmissä syyllinen saa yhteisöltä nopeasti anteeksi ja muka jumalan armon saman tien, vaikka uhri kärsii lopun ikää. Uhria vastuutetaan ja syyllistetään tapahtuneesta ja hänen odotetaan heti antavan anteeksi mitä tahansa. Jos hän ei siihen pysty, tulee hänestä syntipukki.

Järvinen huomasi oman terapeuttikoulutuksensa aikana, miten terapiakin näyttää perustuvan uskontoon. Vallassa on anteeksiantamisen pakahduttava pakkomielle. Ihminen on toipunut vasta kun hän antaa kaiken anteeksi ja jatkaa onnellisena ja seesteisenä elämäänsä.

Onneksi on myös terapeutteja, jotka uskovat, että ihminen voi toipua ja jatkaa elämäänsä, vaikka ei kaikkea anteeksi antaisikaan. Jopa välit vanhempiinsa katkaisseet voivat saada hyvän elämän. On olemassa vanhempia, joista kannattaa pysyä kaukana.

Katriina Järvinen: Kaikella kunnioituksella. Irtiottoja vanhempien vallasta. Kirjapaja. Helsinki 2014.


Sota erolasten vuoroasumisesta  7

Erojen yleistyttyä yhä useamman lapsen vanhemmat joutuvat erikseen sopimaan jälkikasvunsa asumisesta. Nykyisät eivät enää automaattisesti jätä lapsia yksinomaan äidille.

Erolasten vuoroasuminen on pääkaupunkiseudulla yllättävän yleistä, vaikka se tilastoissa helposti jää piiloon. Syynä on lainsäädäntömme, joka laahaa oikean elämän perässä.

Helsingin kaupungin ylläpitämän nuortenhyvinvointikertomus.fi-sivuston mukaan lasten yhteishuoltajuussopimuksia tehtiin vuonna 2013 koko maassa 33 910, ja Helsingissä 2 453.

Vaikka vanhemmat olisivat sopineet yhteishuoltajuudesta, ei lapsella voi olla kahta virallista osoitetta, eikä KELA maksa lapsilisää kahdelle vanhemmalle. Suurin osa sekä yksin- että yhteishuollossa olevista lapsista asuu äitinsä kanssa.

Koska tilastot eivät kerro kaikkea, on nuorilta itseltään kysytty asumisesta kouluterveyskyselyn yhteydessä. Yllättäen moni lapsi asuu sekä äidin että isän luona, mutta järjestely on siis usein epävirallinen.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen ohjeistaa eroavia vanhempia luopumaan vuoroasumisen ideasta lapselle vahingollisena. Sinkkosen mielestä vuoroasuminen on naurettava, mekanistinen lähestymistapa, jota vanhemmat saisivat itse kokeilla, jos se kerran houkuttelee. Jatkuva laukkujen pakkaaminen ja ramppaaminen kodista toiseen ei sovi varsinkaan pienelle lapselle. Sinkkosen mukaan vuoroasuminen vaatii vanhemmilta niin hyvää ja tasapainoista vuorovaikutusta, että sitä tuskin on mahdollista saavuttaa, sillä miksi tällaiset supervanhemmat olisivat koskaan päätyneet eroon, jos heillä on niin hyvät välit.

Arvostan Sinkkosta suuresti, mutta hämmästyin näin jyrkkää asennetta vuoroasumiseen.

Kun kuulin ensimmäisen kerran eroavien vanhempien päätyvän sijoittamaan jälkikasvunsa kahteen kotiin, olin ihmeissäni. En ensin pitänyt ajatuksesta ollenkaan. Miksi pienen täytyy reissata kahden asunnon välillä? Onko lapsella kotia ollenkaan?

Tarkemmin asiaa ajateltuani näin ratkaisussa myös hyviä puolia. Paras asia on mahdollisuus läheiseen suhteeseen kummankin vanhemman kanssa. Hyvää on myös jos vastuu lapsesta jakaantuu tasaisesti molemmille vanhemmille. Mukavaa on jos erovanhemmat eivät näänny hoitotaakkansa alle, vaan tietävät, että lapsi on välillä toisen yhtä huolehtivan vanhemman vastuulla.

Vuoroasumista punnitessa vaihtoehtona on asua vain toisen vanhemman luona. Erotilanteessa ei voi valita lapselle ihaninta vaihtoehtoa, jossa koko ydinperhe asuu elämänsä loppuun asti onnellisena yhdessä kodissa. Ratkaisun tulisi siis pohjautua realistisiin vaihtoehtoihin.

Joka tapauksessa nyt on nyt ja vuoroasuminen on jo käytännössä yllättävän yleistä. Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn mukaan helsinkiläisnuorista jo yli kymmenes asui vuorotellen äidin tai isän luona. Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista 13 prosenttia asui vuorotellen vanhempiensa luona, lukiolaisistakin 11 prosenttia. Tulokset ovat samansuuntaiset koko pk-seudulla.

Helsingissä vuoroasuminen on yleisintä Eteläisessä, Keskisessä ja Pohjoisessa suurpiirissä, Itäisessä suurpiirissä on eniten yksinhuoltajaäitejä. Tilastot kertovat yhteishuoltajuusopimusten syntyvän useimmiten suurituloisten ja korkeasti koulutettujen kesken. Vähän iäkkäämmät vanhemmat sopivat useammin yhteisestä huollosta kuin nuoret eroajat.

Jari Sinkkosen kriittinen kommentti vuoroasumiseen kumpuaa menneestä maailmasta. Olen samaa mieltä siitä, ettei vanhemmasta näppärältä tuntuva ratkaisu ole automaattisesti parasta lapselle, vaikka usein sanotaan, että jos vanhempi on onnellinen on lapsikin sitä automaattisesti. No näin ei tietenkään ole, mutta miksei olisi mahdollista löytää kaikkia aikuisia ja lapsia parhaiten palveleva ratkaisu?

Ruotsissa vuoroasuminen on vanha juttu ja siellä tehtyjen tutkimusten mukaan molempien vanhempien kanssa vuorotellen asuneet jo aikuistuneet lapset voivat vallan hyvin. Itse asiassa vuoroasuminen näyttää olevan lapsen hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto kuin yksinhuoltajuus. (Toki eri asumisratkaisuihin päätyneet ovat jo taustaltaan erilaisia.)

Sinkkosen asiantuntijamielipide sai melkoisen somesodan aikaiseksi. Erilaisiin ratkaisuihin päätyneet vanhemmat, lähinnä äidit, perustelevat kantojaan innokkaasti. Osa kommenteista on älytöntä herjaamista. Onko suvaitsematon, ilkeä ja tuomitseva besserwisser-vanhempi ihan riittävän tasapainoinen ja ymmärtävä kasvattaja, vaikka kasvattaisi lapsensa ydinperheessä?

Loppujen lopuksi puskista on helppo huudella. Kukaan ei osaa lapsia jonkun kanssa hankkiessaan varmuudella ennustaa kuinka tulevaisuudessa käy. Alun hyvistä aikomuksista huolimatta moni päätyy eroamaan. Joskus ero tulee, vaikkei itse haluaisi. Vasta kun ihminen joutuu tosipaikan eteen, voi hän tietää miten siinä tilanteessa toimii. Lapsen etu voi toteutua hyvinkin erilaisissa perheissä.


Pilaavatko vanhemmat rakkauselämän?  9

Isä ja äiti kannattaa valita tarkkaan. Lapsuuden ihmissuhteet saattavat ratkaista myöhemmän rakkauselämän onnellisuuden.

Minda Orinan johtamassa psykologian tutkimuksessa havaittiin varhaisten kokemusten vaikuttavan parikymppisten romanttisiin suhteisiin.

Orinan ryhmä tutki 78:aa 20-21 -vuotiasta nuorta aikuista heidän parisuhteissaan. Nuoria oli seurattu syntymästä saakka. Tenavaiässä huonompaa hoivaa ja tukea saaneet olivat myöhemmissä parisuhteissaan suhteen heikko lenkki. Tavallista huonompia parisuhdetaitoja ennusti myös teini-iässä havaittu heikko kyky ratkaista konflikteja parhaan ystävän kanssa.

Varhaiset vuorovaikutuksen ja kiintymyksen ongelmat heijastuvat parisuhteeseen. Jos ei ole saanut turvallista ja rakentavaa kasvatusta lapsuudenkodissa, ei todennäköisesti pysty muodostamaan läheistä ja luottavaista suhdetta omaan kumppaniin aikuisena.

Vähäinen sitoutuminen kumppaniin aiheuttaa ristiriitoja parisuhteessa ja tutkijoiden mukaan tällaisissa suhteissa esiintyy myös tavallista enemmän kylmyyttä, välinpitämättömyyttä ja vihamielisyyttä.

Omien vanhempien (tai huoltajien) kanssa opitut keinot ratkaista konflikteja, toipua vastoinkäymisistä ja säädellä omia tunteita helpottavat myöhempää rakkauselämää. Hyvää hoivaa saaneet pystyvät aikuisena muita todennäköisemmin läheiseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen.

Psychological Science, July 2011 & December 2011.