Suhteet & seksi

Näytetään kirjoitukset helmikuulta 2016.

Kestätkö katsekontaktia?  2

Jotkut ihmiset ovat helposti lähestyttäviä ja katsovat mielellään muita silmiin. Toiset väistävät katsetta, välttelevät kontaktia ja kävelevät seinänvieriä pitkin. Kumpaan ryhmään itse kuulut? Pidätkö siitä, että muut katsovat sinua?

Luonnollinen tapa aloittaa vuorovaikutus toisen ihmisen kanssa on ottaa ensin katsekontakti häneen. Jos toinen katsoo takaisin, uskallat ehkä lähestyä häntä. Jos hän kääntää katseensa pois, tulkitset sen helposti niin, ettei nyt sovi mennä juttelemaan. Hän haluaa olla rauhassa.

Kaikki ihmiset eivät tulkitse katsekontaktia samalla tavalla. Kaikki eivät myöskään pidä silmiin katsomisesta tai katseen kohteena olemisesta.

Tampereen ja Tarton yliopiston psykologian tutkijat ovat selvittäneet katsekontaktin vaikutusta ihmisiin aivokuvantamisen avulla. He halusivat selvittää vaikuttaako persoonallisuus katseen kohteena olevan reaktioihin ja miten tämä näkyy aivoissa.

Koehenkilöiden aivosähkökäyrää mitattiin samalla kun he katsoivat toista henkilöä, joka joko otti katsekontaktin tai käänsi katseensa sivuun. Tutkittavat olivat ennen koetta osallistuneet persoonallisuustestiin.

Koehenkilöt reagoivat eri tavoin katsekontaktiin tai siitä kieltäytymiseen. Persoonallisuus vaikuttaa katseen kohteena olemisen kokemukseen. Erilaisten ihmisten aivotkin reagoivat tällöin katseeseen eri lailla.

Vähiten ahdistuneiden ja varautuneiden koehenkilöiden aivoissa tapahtui eniten muutosta lähestymismotivaatioon liittyvällä aivoalueella silloin kun heitä katsottiin, kun taas katseen kohteena olevat neuroottiset ja vähemmän avoimet henkilöt kokivat eniten aivoaktiviteettia välttämismotivaatioon liittyvällä alueella.

Varautuneet ja ahdistuneet koehenkilöt pitivät sivuun katsovaa ihmistä takaisin katsovaa miellyttävämpänä. Neuroottisuuteen taipuvaiset halusivat katsoa kohti katsovaa ihmistä vain lyhyen aikaa.

Kohti katsominen saa siis vain osassa ihmisistä aikaan lähestymismotivaation, kun taas jotkut kokevat katseen jopa ahdistavana.

Jos ihastumisen kohde vaikuttaa hyvin ujolta tai ennen kaikkea ahdistuneelta, ei siis kannata katsoa häntä liian kauan silmiin. Ahdistuneen ihmisen aivot saattavat alkaa vältellä katselijaa, eikä toivottu lähestymismotivaatio pääse syntymään.

Joidenkin ihmisten lähestymismotivaatio on taas niin kova, että jo pieni vilkaisu heidän suuntaansa saa heidät harppomaan katselijan luokse isoin loikin. Katsomista on siis syytä annostella kohteen mukaan.

Uusberg H., Allik J. & Hietanen J. K.: Eye contact reveals a relationship between Neuroticism and anterior EEG asymmetry. Neuropsychologia Jul 2015.

Persoonallisuus muokkaa aivojen tapaa reagoida katsekontaktiin. Tampereen yliopiston tiedote 3.6.2015.


Suomalaiset rakastelevat yhä harvemmin  5

Siitä puhe mistä puute. Seksistä höpötetään joka paikassa, mutta suomalaisten yhdynnät jatkavat vähenemistään. Vielä 1970-luvulla naimissa olevat parit yhtyivät keskimäärin kahdesti viikossa, nyt joudutaan tyytymään yhteen kertaan.

Naiset ja miehet toivovat seksiä aiempaa enemmän. Vain 47 prosenttia parisuhteessa olevista naisista ja 40 prosenttia miehistä pitää nykyistä yhdyntämääräänsä sopivana. Muut ovat vähän puutteessa.

Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan johtama uusin FINSEX-aineisto kerättiin keväällä 2015 yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa. Vastaajina oli 6 000 yli 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimusta jatketaan Väestöntutkimuslaitoksella, mutta seksin harrastamisen päätrendit haluttiin julkaista jo nyt.

Väestöliiton tiedotteen mukaan tulos on ristiriidassa elämän seksualisoitumisen kanssa, tai sen väitteen kanssa, että ihmisillä olisi entistä enemmän paineita erilaisiin seksuaalisiin suorituksiin. Minusta tällaista johtopäätöstä ei voi vetää. Yhdyntöjen väheneminen voi ihan hyvin johtua liioista paineistakin. Rento paineeton ihminen saattaa harrastaa seksiä paljon useammin ja mieluummin kuin hermoheikko. Monilla ihmisillä on myös paljon työpaineita, ja se ei välttämättä tee heistä parempia työntekijöitä. Stressaava ihminen saattaa myös luopua paineita aiheuttavasta vapaa-ajan toiminnosta kokonaan. Yksi iso syy seksin vähenemiseen (toisen kanssa) voi olla digimaailma ja omaan itseen käpertyminen.

Väestöliiton mukaan yhdyntäaktiivisuus on huipussaan 20-vuotiailla naisilla ja 50-vuotiailla miehillä (!). Suhteellisesti eniten määrät ovat vähentyneet 30-40 -vuotiailla aikuisilla, ilmeisesti pienten lasten ja työkiireiden takia.

Entistä harvempi suomalainen oli ollut yhdynnässä viimeisen viikon aikana, naisista vain kolmannes ja miehistä 39 prosenttia. Vuonna 2007 seitsemän prosenttiyksikköä useampi oli päässyt viikon aikana sänkyyn, ja vuonna 1971 vielä viidenneksen suurempi porukka oli harrastanut seksiä viikon sisään. Ei mikään ihme, että syntyvyyskin laskee.

Suurimmat pudotukset yhdyntäaktiivisuudessa oli nuorilla miehillä ja varhaiskeski-ikäisillä naisilla, eli parhaassa iässä olevilla aikuisilla. Yhdynnät ovat vähentyneet molemmilla sukupuolilla, avioliitoissa, avoliitoissa ja erillisliitoissa. Viimeksi mainituissa liitoissa rakastellaan sentään seitsemän kertaa kuukaudessa, kun avoliitoissa yhdytään keskimäärin kuudesti kuussa ja avioliitoissa kerran viikossa.

Kaikilla miehillä oli vuonna 2015 keskimäärin 4,4 yhdyntää kuukaudessa, kun naisten luku oli 3,6. (Joku muistaa väärin, tai miehet yhtyvät keskenään tai harvojen suurharrastajanaisten kanssa, jotka osuvat harvemmin tutkimusseulaan?)

Miehet toivoivat viime vuonna keskimäärin kolmea ja naiset kahta yhdyntää viikossa. Nuoret miehet haluaisivat neljä ja nuoret naiset kolme kertaa viikossa. Jopa suhteen alussa kerrat jäävät vain kahteen. Yli puolet suomalaisista aikuisista haluaisi lisää yhdyntöjä.

Suomi on täyttymättömien seksitoiveiden maa.

FINSEX yhdyntätrendit. Väestöliitto.fi 15.2.2016.


Miten stressi vaikuttaa parisuhteeseen?  1

Stressistä valittaminen tuntuu olevan tavallisen ihmisen päivittäinen puheenaihe. Miten stressi vaikuttaa parisuhteeseen?

Kansainvälinen psykologien tutkimusryhmä halusi testata naisten ja miesten kykyä auttaa stressaantunutta kumppania. Erilaiset aiemmat mallintamiset ovat antaneet ymmärtää, että naiset olisivat miehiä parempia tukemaan kumppaniaan parisuhteessa. Varsinaisissa behavioraalisissa tutkimuksissa tätä eroa ei kuitenkaan ole voitu näyttää todeksi.

Yleinen käsitys naisten paremmista ihmissuhdetaidoista on laitettava siis stressitestiin. Kun pariskuntia tarkkaillaan, huomataan että useimmiten miehet osaavat olla tarvittaessa tukena puolisolleen ihan yhtä hyvin kuin vaimotkin. Guy Bodenmann, Nathalie Meuwly ja Janine Germann Zurichin yliopiston psykologian laitokselta, Fridtjof W. Nussbeck Bielefeldin ylipistosta, Markus Heinrichs Freiburgin yliopistosta ja Thomas M. Bradbury UCLA:n psykologian laitokselta testasivat pariskuntien tuen antamista stressaantuneelle kumppanille.

Observointitilanteessa ei-stressaantuneet miehet ja naiset olivat suurin piirtein yhtä hyviä auttamaan stressaantunutta puolisoa.

Ryhmä ennusti miesten tuen heikkenevän heti heidän oman stressitasonsa noustessa. Tämä ennuste piti paikkansa vain tilanteissa, joissa hyvin stressaantuneen vaimon viestintä hyvin stressaantuneelle miehelle oli emotionaalissävytteinen. Kun naiset ilmaisivat tuen tarvettaan mahdollisimman epätunteellisesti, neutraalisti ja asiallisesti, osasivat miehetkin tukea puolisoaan, omista paineista huolimatta.

Miesten kyky tukea kumppaniaan ei siis ole keskimäärin heikko, vaan vain hieman rajoittunut kovan paineen alla. (Onko miehille kehittynyt evoluution aikana sellainen ominaisuus, ettei heillä ole aikaa kuunnella toisten tunneilmaisua silloin kun on erittäin stressaava tilanne päällä?)

Jotta parisuhde toimisi myös molempien ollessa stressaantuneita, on etsittävä erilaisia uusia tapoja selvitä tilanteesta sopuisasti. Joko miesten täytyy opetella paremmiksi tunneilmaisun ymmärtäjiksi tai naisten pitää päästä aiempaa korkeammalle tasolle omassa tarveilmaisussaan. Jos molemmat ovat erittäin stressaantuneita, ei emotionaalissävytteinen viestintä toimi. Ehkä naisten kannattaa panostaa parisuhteessaan mahdollisimman neutraaliin ja asiakeskeiseen viestintään. Näin molemmat hyötyvät.

Vai onko naisten kovasti stressaantuneina yhtä vaikeaa kuvata tunteitaan ja tarpeitaan insinöörimäisesti kuin mitä miesten on kovasti stressaantuneina ylipäätään ottaa huomioon toisen tunteita?

Tutkijoiden mukaan naisten miehiä hieman paremmat ihmissuhdetaidot perustunevat naisten kykyyn ymmärtää myös muiden ihmisten tunteita jopa tilanteissa, joissa heidän oma stressitasonsa on korkea.

Guy Bodenmann, Nathalie Meuwly, Janine Germann, Fridtjof W. Nussbeck, Markus Heinrichs, Thomas M. Bradbury: Effects of Stress on the Social Support Provided by Men and Women in Intimate Relationships. Psychological Science. October 2015.


Sinkkujen some-etiketti

Jenkkideittailusivusto match.com tekee joka vuosi tutkimuksen sinkuista. Tuoreimman Singles in America 2015 -tutkimuksen mukaan sinkuilla on tarkkoja toiveita deitin somekäytöksen suhteen. Naisten ja miesten toiveet eroavat hieman toisistaan. Yhdessä asiassa kaikki toivovat samaa: älä hukuta toista viesteillä. Jos kiinnostuksen kohde ei ole vastannut viestiisi, älä jatka pommitusta.

Sinkuista 60 prosenttia käyttää vähintään tunnin päivässä somessa. 39 prosenttia päivän keskusteluista käydään digiympäristössä.

Sinkkumiehet toivovat naisilta kuvia, seksikkäitä kirjoituksia ja tunteiden osoituksia. Miehet eivät halua mitään tekstiryöppyjä, jos eivät ole itse ehtineet vastata edelliseen kommenttiin. Sinkkumiehiä ei tule lähestyä työaikana. Naisen kannattaa myös välttää someslangia, kuten LOL ja OMG. Ne ärsyttävät sinkkumiehiä.

Sinkkunaiset toivovat miehiltä kuvia, tunteiden osoituksia ja someslangia, kuten LOL ja OMG. Miesten kannattaa siis taipua inhoamiinsa lyhenteisiin, jos haluavat miellyttää sinkkunaisia. Naiset eivät pidä seksikkäistä kuvista, viestipommituksesta tai seksiä tihkuvista viesteistä.

Sinkkumiehistä 46 prosenttia on lähettänyt jollekulle seksiviestin, kun naisista taas näin on tehnyt vain kolmannes. Miehet siis tekevät sitä, mitä toivoisivat itsellensä tehtävän.

Jos olet innokas selfie-kuvaaja, muista luonnollisuus. Jotkut pitävät sinua narsistina, jos postaat omakuvia yhtenään. Varsinkin naiset vieroksuvat selfie-tulvaa.

Sinkut eivät innostu turhasta draamasta. Jos pahoitit jostakin mielesi, lähde vaikka lenkille, älä ala lähetellä hysteerisiä postauksia.

Sekä miehet että naiset pitävät huonosti kirjoittavia potentiaalisia kumppaneita epäkiinnostavina. Kannattaa siis kiinnittää huomiota kielioppiin, ja oikolukea viestit ensin.

Sinkut pitävät emojien käytöstä, ja ne jotka käyttävät niitä eniten, harrastavat paljon muita useammin seksiä. Emojien välttelijät eivät harrasta seksiä juuri lainkaan.