Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on evoluutiotutkija.

Yksiavioisen isommat aivot  19

Psykologi ja evoluutiotutkija Robin Dunbarin tutkimuksissa on selvinnyt, että yksiavioisessa pitkässä suhteessa olevilla on isommat aivot kuin muilla.

”Olisi voinut uskoa, että monien partnereiden kanssa toimiminen ja pärjääminen olisi erityisen vaativaa. Osoittautui päinvastoin, että vaativampaa on pysyä pitkään yhden ja saman puolison kanssa”, kirjoittaa sosiologian professori Anna Rotkirch kirjassaan Yhdessä.

Yksiavioinen liitto onkin älyllisesti erityisen haastava. Ilmeisesti pitkän liiton mukanaan tuomat vaiheet ja lukuisat ongelmat ja muut eteen tulevat asiat pakottavat ihmiset keksimään uusia ratkaisuja, mikä taas kehittää älyä. Pysyvässä suhteessa myös tunne-elämä kehittyy tavallista paremmin.

Ihmiskunnan perusihanne ympäri maapallon on yksiavioisuus, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Moniavioisia kulttuureja ei pidetä kovin kehittyneinä.

Yksiavioisuuteen siirtymisen jälkeen ihmiset ovat yleensä pysyneet systeemissä. Mistäköhän se mahtaa johtua?

Myös muut monogamiaan siirtyneet lajit pysyvät yksiavioisuudessa, väittää Dunbar. Yksikään laji ei ole vaihtanut takaisin moniavioisuuteen.

Jälkeläisille omien vanhempien jatkuva tuki on tutkitusti paras hoivan ja menestyksen tae, mutta mitä etuja yksiavioisuus tuo puolisoille?