Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on menestyjät.

Menestyjät pettävät kumppaniaan  4

CityNewsissa julkaistiin 1.8. juttuni tutkimuksista, joissa menestyjät käyttäytyivät epäeettisesti: http://www.city.fi/artikkeli/Menestyj%E4t+sikailevat/4989/

Epämiellyttävä käytös ei kohdistu vain alempiin sosiaaliryhmiin, vaan menestyjät saattavat sikailla myös parisuhteessaan.

Hollantilainen yli 1500 menestyneen ihmisen tutkimus paljasti vallan lisäävän henkilön uskottomuutta. Valta-aseman nousu lisää luottamusta omaan kykyyn viehättää vastakkaista sukupuolta. Kiipineet olivat paitsi useammin uskottomia, myös suunnittelivat pettävänsä kumppaniaan aiempaa tiuhemmin. Tulos päti sekä miehiin että naisiin.

Tutkijoiden mukaan käsitys miesten voimakkaammasta taipumuksesta uskottomuuteen saattaakin johtua vain siitä, että miehillä on ollut enemmän valtaa. Menestyvät naiset ovat ihan yhtä petollisia kuin menestyneet miehet.

Hollywood-sagoissa muistetaan aina erikseen mainita, jos joku ihana filmitähti on siitä kummallinen, että on ollut uskollinen puolisolleen jo vuosia. Menestyksen ja viehättävän ulkonäön ajatellaan johtavan houkutuksiin ja haluun hyötyä hyvästä tarjonnasta.

Liikemiehistä elää mielikuva, jossa uusien diilien päälle rynnätään syömään, juomaan ja naisiin.

Pitääkö tutkimustulos paikkansa? Ovatko menestyneet ihmiset valmiimpia pettämään?

Psychological Science: Power Increases Infidelity Among Men and Women. July 2011.