Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on mehdi.

Nugettei, nugettei  2

Koska olen suuri Mäkkärin kananugettien ystävä, tämä tapahtuma kiinnitti välittömästi huomioni. Heineken Style Nuggets. Nugetit tosin tarjoillaan tässä tapahtumassa tyylin, oluen ja musan muodossa. Konseptia kuvaillaan näin: ”Pikaruokalan puitteilla leikkivässä apparel dinerissa tarjoillaan erilaisia komboja. Voit istahtaa loosiin ja tilata vaikka oluen ja kengät. Tai oluen ja paidan. Tai vain oluen. Tila toimii myös klubina.”

Kolmen koplana ovat My o My, Heineken ja Basso. Ei Mäkkäri. Harmi. Syyskuun 1. päivä Helsinkiin rantautuva konsepti lupaa olla kesän tyylikkäin. Paikkana toimii Pohjoisrannan Halkolaituri, tapahtuma kestää 10 päivää. Kesän aikana nugetteja on ollut tarjolla jo Tampereella, Turussa ja Jyväskylässä.
http://www.basso.fi/stylenuggets/

Kesän 2011 ensimmäinen ja viimeinen purjehdus
Kesän 2011 ensimmäinen ja viimeinen purjehdus

Ps. Kirjoittelin taannoin Speed dating-illoista. Olin viime keskiviikkona kokeilemassa deittailua. Kaverini, joka oli myös kokeilemassa, sai kierroksella kaksi käyntikorttia. Minäkin sain yhden. Tosin sen antanut mies ohjeisti näin: ”Jos sulla on joku 30-40-vuotias kaveri, niin anna tää sille.” Hmm. Ei mennyt ihan nappiin?

Pps. Kuulin, että ”Motellet”-Mehdi on lopettamassa SK:lla, ja tulossa on jotain uutta. Jännää!


Nu ska vi baila  1

Humlegården on puisto Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa. Puisto oli alun perin kuninkaallinen hedelmätarha, jossa kasvatettiin myös mausteita, muun muassa humalaa. Siitä nimi. 70-luvulla puistoa kutsuttiin hinttipuistoksi, koska se oli Tukholman homoseksuaalien epävirallinen kokoontumispaikka. (Wikipedia)

Humlegården, yläkerta
Humlegården, yläkerta

SK ravintolat ja tallia vaihtanut Mehdi Younes avasivat Humlegårdenin Simonkadulle entisen Svenska Pubbenin tiloihin. Paikasta ei varmaankaan tule Helsingin homoseksuaalien epävirallista kokoontumispaikkaa, mutta humala sopii nimensä puolesta sille ihan hyvin. Avajaisissa oli mielestäni palanen Motelletia, ja takuuvarmasti riittävästi shotteja.

Humlegårdenin
Humlegårdenin "akvaario"

Paikka oli melkein liiankin täynnä, mutta tunnelma oli mukava. Osalle juhlajuoma oli maistunut enemmän kuin toisille, ja sen ansiosta pääsin seuraamaan naistenvessassa, miten helposti pytyn muovinen istuinosa irtoaakaan. Ja miten lasi lipeää kädestä. Ja miten joskus tulee yököttävän paha olo. Toisaalta, snapsit kuuluvat kiinteästi ruotsalaiseen juomakulttuuriin, joten kukapa kunnon vieras kieltäytyisi pikkumukista? Kippis ja skål!

Vinkkinä kaikille miehille, jotka perustavat viehkeistä kaksikielisistä vaaleaveriköistä: vaikka paikalla oli runsaasti myös valtaväestöä, tämä saattaa olla kaupungin yön potentiaalisin uusi paikka bongailla suomenruotsalaisia nuoria naisia. Jättekiva, eller hur?

Humlegården, yläkerta
Humlegården, yläkerta