Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on Selänne.

Jatkaako vaiko eikö jatkaa?

Urheilu-uran lopettaminen on vaikea paikka. Mieli halajaa vielä voittamisen pariin vahvasti, mutta kroppa on joutunut vuosien varrella jo antamaan periksi takaa tuleville nuoremmille urheilijoille monta pykälää.

Monet urheilijat punnitsevatkin lopettamisen kynnyksellä pitkään vaihtoehtojaan. Suomalaisille tutuin esimerkki on lätkästara Teemu Selänne, jonka kolme viimeistä kesää on mennyt päätöksen kanssa painiessa. Tänä kesänä Selänne ei ole vielä päätöstään tehnyt, mutta hänen fysiikkansa on siinä kunnossa, ettei jatkamiselle ole mitään esteitä.

Toinen tarina löytyy kuitenkin länsinaapurin kiekkoilun puolelta. Kotikaupungissaan Örnskjöldvikissä epäviralliseksi kuninkaaksi nimetty Peter Forsberg pähkäilee edelleen, jatkaako vaiko eikö jatka. Neljän viime kauden aikana jalkavaivojen vuoksi vain 45 peliä pelannut Forsberg on tullut taas siihen tulokseen, että pelaaminen on kivaa ja kunto on kohdallaan jopa NHL-pelejä ajatellen. "Foppa" iski viime kaudella Ruotsin pääsarjassa 23 ottelussa 30 tehopistettä, joten 37-vuotiaan pelimiehen taidot eivät ole ainakaan ruostuneet.

Jotkut urheilijat toteavat lopettamisen jälkeen tehneensä hätäisen päätöksen, ja kilpailuhimo vetää takaisin areenoille. Formulan puolella tästä on jo melko surullinenkin esimerkki, kun kaikkien aikojen ratinkääntäjä Michael Schumacher yrittää sinnitellä nuorempiensa vauhdissa. Ruostunut legenda ei kuitenkaan suostunut olemaan tien tukkona, vaan yritti peittää takaa tykittäneen Rubens Barrichellon ohitusta hurjan vaarallisesti. Olisiko aika kauden jälkeen jäädä pysyvästi varikolle, Schumi?


Rannejumppaajat  1

USA:n yliopistokoripallon mestaruudesta mitellään ensi viikonloppuna Indianapoliksessa Final Four –huipennuksessa. Itse en ole tätä huikeaa turnausta ehtinyt seurata kuin yhdeltä osalta: kuinka pitkälle The John Wall Dance etenee turnauksessa?

Kyseessä on siis Kentuckyn takamieslupaus John Wallin joukkueen esittelyssä käyttämä yksinkertainen käden heilutus. Liikkeestä tuli yllättäen ilmiö, joka räjähti sosiaalisissa medioissa lähes käsistä. Kyseisellä rannekäännöllä on kohta Facebookissa yli satatuhatta fania ja YouTubesta löytyy lukuisia mitä ihmeellisimmissä paikoissa tehtyjä imitaatioita. Katsokaapa itse tästä ilmiön loistavasti kiteyttävästä Tube-pätkästä: linkki.

Wall ja Kentucky siis lopulta pysähtyivät turnauksen neljännesvälierissä finaalinelikkoon sännänneelle West Virginialle, mutta The Wall Dance -ilmiö jäi varmasti elämään pidemmäksikin aikaa. Äärimmäisen mielenkiintoinen tapaus, joka herättää kysymyksiä. Miksi ilmiö tulee noin suosituksi ja miksi ihmiset haluavat matkia kyseistä liikettä kuvaten itsensä nettiin? En ala sen enempää asiaa pohtimaan, mutta aloin muistella, onko Suomessa ollut urheilun saralla vastaavia videoilmiöitä. Ei tullut ihan heti mieleeni.

Harmi sinänsä, että Teemu Selänteen tulokaskausi sattui ennen sosiaalisen median aikakautta. Teemun kuuluisassa tuuletuksessa olisi ollut ison ilmiön ainekset. Miettikääpä esimerkiksi suomalaisturistia Vapaudenpatsaalla heittämässä kuvitteellista Kohoaan ilmaan ja ”ampumassa” sitä alas kaverin kuvatessa toimitusta videolle. Sitten hanskan heittäjä kävisi vielä innoissaan ryydittämässä videon suosiota seuraavanlaisella iltalehtimäisellä kuvauksella: ”Tässä olen minä ja kaverini New Yorkissa Vapaudenpatsaalla. Kävimme siellä ihan ylhäällä kädellä ja minä ammuin hanskaani.”

Noh, olisihan se ehkä hetken hupia.