Wikipedian vaikeudesta

  • Del Aholainen

Koin äsken melko hämärän tunteen. Googlettelin Wikipedian perustamisvuotta, ja sainkin nenäni eteen paljon tuloksia Wikipediasta. En enää muista, miksi odotettu tulos hämmensi, mutta itse googletuskin oli turhaa - olinhan juuri lukenut Wikipedian täyttäneen 10 vuotta. Hassut hatut päähän ja kakkua pöytään. Kuulun siihen ikäluokkaan, jolle ei koulussa ehditty kertoa Wikipediasta, eikä kukaan jäänyt kiinni esseen suorasta kopioimisesta. Wikipedia hiipi elämääni lähinnä viihteeksi, ei niinkään akuutiksi hyödyksi. Lempiharrastuksiini kuuluu edelleen vanhojen painettujen tietosanakirjojen selailu, ja vanhempieni luota löytyykin aarteeksi luokiteltava kuvitettu sarja, jossa Suomen väkiluku alkaa vielä kolmosella ja neek-kohdalta löytyy nykyisin jotain rotusyrjinnäksi luokiteltavaa.

Vanhoja tietosanakirjoja voisi tietysti muokata. Vetää vanhoja lukuja yli, muuttaa Neuvostoliitto Venäjäksi ja sensuroida epäkorrektit sanat mustalla lakalla. Helppoa, mutta työlästä. Toisin kuin Wikipedian editointi, joka on perustajan Jimmy Walesin mielestä vaikeaa, mutta jonka pitäisi olla nopeaa ja vaivatonta. Meitä tiedonjanoisia pari kuukautta Wikipedian bannereista tuijottanut Wales on sitä mieltä, ettei "hyvät ihmiset" halua muokata Wikipediaa pelätessään hajottavansa sen. Wales on varmasti tottunut pahoihin ihmisiin, jotka goatsettavat kourallisen artikkeleita, joten pieni hatunnosto miehelle moisesta optimistisesta asenteesta ihmiskuntaa kohtaan.

No, onko muokkaaminen vaikeaa? Valmiisiin hymiöihin ja miljoonilla toiminnallisuuksilla varusteltuihin tekstieditoreihen tottuneille ihmisille varmasti. Löytyy hakasulkeita, html-elementtejä ja erikoismerkkejä, joiden nimeä ei tiedä. Wikipedia-artikkelista poimittu esimerkki: "Suurin Wikipedia on [[Wikipedia:Englanninkielinen Wikipedia|englanninkielinen]], jossa on yli 3 000 000 artikkelia." Houkutteleeko? Ei? Jos onnistuu keksimään asian, josta ei ole vielä artikkelia, kynnys sellaisen kirjoittamiseen on suuri. Ei minkään keskipohjanmaalaisen kylän artikkeli ole niin tärkeä, että Wikipediaan tottumaton ottaisi selvää, miten muotoillaan otsikko, mihin upitaan kuvat ja miten viittaus toiseen artikkeliin tapahtuu. Tuijottava Wales lupaili parempaa editoria. Ehkä itsekin uskallan jatkossa tehdä muutakin kuin korjailla artikkeleiden pieniä kielioppivirheitä.

Moni nimimerkin itselleen rekisteröinyt ja muokkaussotansa käynyt veteraani on varmasti peloissaan tavisten mahdollisesta tunkeutumisesta Wikipediaan. Jos ihminen ei jaksa opetella käyttämään nykyistä editoria, jaksaako sama tapaus sisäistää Wikipedian säännöt? Vai tuleeko artikkeleista lähteettömiä mutuja ja mielipidekirjoituksia? Vai oletetaanko tässä taas, ettei teknisesti taitavat ihmiset ole muillakaan elämän osa-alueilla kovin fiksuja? Hah! Wales kehottaa hyviä ihmisiä kokeilemaan muokkausta edes kerran. Jos menee rikki, niin kyllä sieltä joku vanha naavaparta korjaa vahingot. Miten voisikaan olla tottelematta ihmistä, joka aloitti Wikipedia-uransa kirjoittamalla "hello world"! Suomalainen IT-asioihin keskittynyt media oli muuten suomentanut tuon koodiklassikon "terve maailma" -muotoon. Ei maailmasta tietoa puutu, vaikka "terve maailma" vähän laskikin mielialaa.

Lopuksi vielä ajanvietevinkkejä Wikipediaan niille (meille), jotka eivät uskalla muokata artikkeleita ennen uutta editoria:

1. "Tuleva aviopuoliso" -leikki. Painetaan Satunnainen artikkeli -nappulaa siihen saakka, että Wikipedia arpoo ensimmäisen elossa olevan henkilön nimen. Itse nain irlantilaisen näyttelijän, Kerry Condonin.

2. "Missä hakuboksi" -visa. Yritetään lunttaamatta muistaa, missä hakuboksi nykyään sijaitsee.

3. "Jimmy Wales" -tuijotuskisa. Katsotaan Walesia syvälle silmiin, kunnes haluaa antaa joko rahansa tai sielunsa Wikimedia Foundationille.

Jimmy syö sielusi.
Jimmy syö sielusi.

2 kommenttia

NOMAD_1

19.1.2011 15:35

Miksi ei laitettaisi Wikipediaan käänteistä versiohallintaa - tai vastaavaa systeemiä: kun hakee jotain artikkelia, niin saa viimeisen hyväksytyn version. Tässä versiossa näkyy linkki korjattuihin/täydennettyihin versioihin - siis lista aikajärjestyksessä (niistä ehdotuksista, joita ei ole vielä hyväksytty). Kaikki näkevät nämä uudemmat versiot, mutta vain rekisteröityneet käyttäjät saavat arvostella, onko uusi vanhaa (siis virallista parempi). Sitten, kun riittävä määrä ja prosentti rekisteröityneistä käyttäjistä on ilmaissut pitävänsä uutta artikkelia vanhaa parempana, niin vanha korvataan. Tietty määrä korvattuja versioita on toisen linkin takana tavallisessa versionhallinnassa. Rekisteröityneet käyttäjät voivat edelleen ilmaista näkemyksen, että vanha on uutta parempi. Kun yli puolet rekisteröityneistä käyttäjistä on vanhan kannalla, se palaa uuden tilalle "viralliseksi" versioksi ja uusi siirtyy takaisin käänteiseen versionhallintaan. Näin syntynee demokratia, joka oikeasti toimii (kunhan nuo prosentit, v ersioiden määrät ja saatavillaoloajat haetaan kohdalleen...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Del Aholainen

19.1.2011 16:41

"Mitä järkeä googlettaa Wikipedian ikää, kannattaisi mieluummin katsoa Wikipediasta."

Googletin Wikipedian. Olisi pitänyt wikittää Wikipedia.

"Näin syntynee demokratia, joka oikeasti toimii (kunhan nuo prosentit, v ersioiden määrät ja saatavillaoloajat haetaan kohdalleen..."

Sellainen peukkusysteemi? Toimisi varmasti.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi