Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on antisosiaalinen.

Myrkylliset suhteet

Kukaan ei haluaisi joutua tekemisiin myrkyllisen ihmisen kanssa. Silti moni joutuu vahingossa myrkyn uhriksi parisuhteessa, ystävyyssuhteessa tai työpaikalla.

Mm. Harvardin lääkiksessä opettanut psykiatri Ralph Ryback kuvailee viisi tunnettua myrkyllistä persoonallisuuden piirrettä tai häiriötä, joita olisi syytä varoa. Valitettavasti ihmiset ovat usein liian kilttejä, sinisilmäisiä tai hyvin kasvatettuja tajutakseen ajoissa milloin ovat joutuneet myrkyttäjän uhriksi.

Myrkyllinen ihminen voi olla päällisin puolin mukava, menestynyt, kaunis ja ystävällisen oloinen. Taitavimmillaan myrkyttäjää pidetään suorastaan hurmaavana henkilönä, jonka uhria ei ymmärretä.

Myrkyttäjät Rybackin mukaan:

1. Kriitikko löytää toisesta kaikki mahdolliset viat. Hänen arvosteleva katseensa läpivalaisee toisen typerän luonteen, ulkonäön puutteet ja käytöksen kummallisuudet. Kriitikon kumppanin itsetunto rapistuu tuota pikaa, sillä kriitikon mielestä mikään ei ole koskaan hyvin.

Kriitikon tavoitteena ei oikeasti ole antaa hyviä neuvoja, vaan lytätä toinen itseään alemmaksi. Kriitikon silmissä muilla on aina vääränlainen persoona, huonot ajatukset ja tyhmät tavat. Kriitikko haluaa kontrolloida toista.

2. Passiivis-aggressiivinen henkilö ei sano mitään rehellisesti ja suoraan. Hän onnistuu myrkyttämään ilmapiiriä epämääräisellä kyräilyllään ja pahansuopuudellaan. Muiden on häntä mahdotonta miellyttää. Passiivis-aggressiivinen kieltää tunteensa, harrastaa sarkasmia ja käyttää epäsuoraa ilmaisua.

Passiivis-aggressiivinen ihminen saattaa olla raivon vallassa, mutta väittää kumppanilleen tai ystävälleen kaiken olevan hienosti. Uhri vaistoaa toisen epämääräisen vihan, mutta on täysin kyvytön puolustautumaan tai tekemään mitään toisen hyväksi, koska passiivis-aggressiivinen ei suostu rehellisesti ilmaisemaan tarpeitaan. Kuin munankuorilla kävelisi, Ryback kuvailee.

3. Narsisti käyttäytyy kuin olisi jumalan lahja ihmiskunnalle. Kukaan ei voi koskaan olla yhtä hyvä kuin hän. Rybackin mukaan narsismi on (kuten passiivis-aggressiivisuuskin) persoonallisuushäiriö. Narsisti myrkyttää ilmapiirin jatkuvalla kilpailunhalullaan. Hän ei osaa tehdä kompromisseja, hän ei tunne empatiaa, ja hän haluaa olla jatkuvan huomion keskipisteenä. Narsisti saattaa pilata mitkä tahansa juhlat varastaessaan varsinaisen juhlakalun paikan.

Narsistin itsetunto on hauras kuori, jonka alla on haavoittuva itseään vihaava persoona. Narsisti on hyvin herkkänahkainen, ja hän voi raivostua kohtuuttomasti. Narsisti saattaa olla jopa valmis tuhoamaan kaiken ympärillään, jos häntä on loukattu tai jos hän kokee tulleensa torjutuksi.

4. Kivimuurin pystyttäjä kieltäytyy keskustelemasta toisen kanssa tärkeistä asioista. Hän ei suostu jakamaan tunteitaan. Muuri vaikenee heti kun päästään todellisten asioiden äärelle. Toiselle tulee tunne, ettei hänen kanssaan kannata puhua. Muuri-ihminen tuntuu kylmäkiskoiselta. Hän kieltää ongelmien olemassaolon.

Muuri voi aiheuttaa toiselle tarpeen piilottaa mielipahansa. Mitä järkeä on yrittää jakaa asioitaan ihmiselle, joka on kuin seinä? Muurin kieltäytyminen normaalista läheisten välisestä keskustelusta aiheuttaa toiselle turhautumisen ja vihan tunteita. Pokerinaaman pitäminen voi toimia politiikassa, muttei läheisessä ihmissuhteessa.

5. Antisosiaalinen persoonallisuus on kattokäsitys sosiopaatille ja psykopaatille. Sosiopaatiksi tullaan Rybackin mukaan lapsuuden huonoissa olosuhteissa. Sosiopaatti on impulsiivinen ja usein aggressiivinen, eikä hän osaa ottaa muiden tarpeita huomioon. Hän pystyy kuitenkin usein jälkeenpäin tuntemaan syyllisyyttä ja jopa katumusta. Psykopaatti ei tunne katumusta eikä syyllisyyttä. Psykopatiaa pidetään perinnöllisenä tai synnynnäisenä, muuttumattomana ominaisuutena, joten muiden ihmisten on syytä pysyä kaukana psykopaatista.

Psykopaatti on hyväksikäyttäjä, joka ei kaihda lain rikkomista, eikä toiselle väärin tekemistä. Psykopaatti saattaa olla niin fiksu ja hyvä jäljittelemään miellyttävää käytöstä, ettei hän edes jää kiinni rikoksistaan. Psykopaatti on usein hyvässä asemassa yhteiskunnassa. Tämä kameleontti on mestari huijaamaan toiselta seksiä, rahaa, rakkautta, valtaa ja kiitollisuutta. Useimmat ihmiset eivät tunnista tätä julmaa saalistajaa ennen kuin on liian myöhäistä. Psykopaatin menneisyydestä löytyy murskattuja onnettomia ihmisiä.

Myrkyllisen ihmisen tunnistaminen onnistuu parhaiten reflektoimalla omia tuntemuksia. Miltä tuntuu olla tällaisen ihmisen seurassa? Tuntuuko olo turvalliselta ja mukavalta? Onko henkilö kannustava ja todellinen ystävä vai onko olo aina kurja tämän ihmisen seurassa? Ihmisen sisäinen hälytysjärjestelmä ei valitettavasti aina toimi myrkyttäjän suhteen. Ralph Rybackin mukaan jopa ammattilainen voi mennä myrkyttäjän lankaan.

Ralp Ryback: 5 Faces of Toxic Relationships. Psychology Today 16.11.2016.


Kiusaaja saa seksiä  2

Miksi kiusaamista ei saada loppumaan? Koulussa, opiskelupaikoissa ja jopa työpaikoilla esiintyy jatkuvaa kiusaamista, eikä mikään kampanja tai valistus tunnu purevan siihen.

Antropologit ovat löytäneet historiallista aineistoa, joka todistaa kiusaamisen olleen yleistä jo metsästäjä-keräilijöillä.

Länsimaisessa kulttuurissa kiusaaminen on monen teinin ja nuoren aikuisen lempipuuhaa. Ovatko kiusaajat vain kieroutuneita sekopäitä, joiden kehitys on mennyt vinoon?

Yhdysvaltalaistutkijat todistavat tuoreessa ”Adolescent Bullying, Dating and Mating. Testing an Evolutionary Hypothesis” -tutkimuksessa kiusaamisesta seuraavan hyötyä kiusaajalle. Antisosiaalinen uhria piinaava käytös ei ole siis pelkkä hyödytön jäänne ihmisen kehityksessä. Kiusaaminen on evoluutiopsykologisesti kannattava ja hyödyllinen sopeutuma, jonka harrastajilla on usein korkea sosiaalinen status, resursseja ja nyt todistetusti myös hyvä flaksi.

Evolutionary Psychologyssa 12.11.2015 julkaistu artikkeli valaisee kiusaamisen hyötyjä. Anthony A. Volk ja kumppanit tutkivat 334 teinin ja 144 yliopisto-opiskelijan käytöstä, sosiaalisia suhteita, sosiaalista asemaa ja menestystä vastakkaisen sukupuolen parissa.

Kiusaaminen korreloi merkitsevästi seurustelumenestyksen kanssa. Kiusaajat ovat muita todennäköisemmin seurustelleet/ päässeet deittaamaan, heillä on enemmän seurustelukumppaneita ja he ovat harrastaneet muita enemmän seksiä. Kiusaajien vikittelymenestys muihin verrattuna on puolitoista – kaksinkertainen.

Kiusaajat näyttävätkin olevan hyvin kiinnostuneita seksistä ja seurustelusta.

Kiusaamisen ja deittailuinnon korrelaatio oli erityisen suuri teinitytöillä, siis jopa suurempi kuin teinipojilla. Eli luokan kuningattaret kiusaavat muita teinejä ja yrittävät saada itselleen ”parhaat” pojat. Kiusaamista harrastavilla opiskelijanaisilla oli myös enemmän treffejä kuin muilla opiskelijaneitosilla.

Suomessa uskotaan kiusaamisvalistuksen johtavan lempeään ystävälliseen ilmapiiriin nuorison parissa. Valistuksessa vedotaan ihmisen empatiaan, jota kiusaajilla tunnetusti ei paljoa ole. Tämän tutkimuksen tekijät eivät usko kiusaamisen loppuvan, jos eniten seksistä ja seurustelusta kiinnostuneet nuoret menestyvät parhaiten parisuhdemarkkinoilla juuri kiusaamalla heikompiaan.

Sekä lyhyt- että pitkäaikaista kumppania etsivät miehet ja naiset arvostavat tutkimusten mukaan kumppanissa rehellisyyttä ja ystävällisyyttä. Miten tämä saadaan menemään ihmisten päähän? Tutkijat toivovat uusia keinoja markkinoida ja opettaa nuoria ihmisiä etsimään näistä prososiaalisista ominaisuuksista menestyksen avainta parisuhdemarkkinoilla.

Vaikka ajattelisi, ettei kiusaajakusipäiden sosiaalinen menestys haittaa, he kun todennäköisesti pariutuvat ja sekoilevat enimmäkseen kaltaistensa kanssa (ja tavalliset ihmiset voivat rauhassa tutustua toisiinsa ja harrastaa seksiä vain harvan ja valitun kanssa), olisi erittäin tärkeää saada tällainen moraalittoman seksihirmun harrastama muiden turha alistaminen ja nöyryyttäminen loppumaan. Uhrit maksavat liian kovan hinnan toisen suosiosta.

Yksi keino muilla ihmisillä ainakin on käytettävissään. Älä palkitse kiusaajaa.