Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on erektiohäiriö.

Liikunta ja erektio  3

Suomalaistutkijat ovat kyseenalaistaneet joitakin urologian todeksi luultuja uskomuksia erektio-ongelmista. Åbo Akademin tutkijat Daniel Ventus ja Patrick Jern ovat löytäneet erektiohäiriöiden ja liikunnan välillä sen kaltaista korrelaatiota, että heidän mukaansa jatkossa on syytä tutkia entistä tarkemmin, josko liikunnalla voitaisiin tehokkaasti hoitaa erektio-ongelmia.

Monien erektiovaikeuksien on luultu olevan pysyviä, elinikäisiä. Esimerkiksi ennenaikaisen siemensyöksyn on ajateltu olevan synnynnäinen hormonitoimintaan liittyvä häiriö. Suomalaisessa pitkittäistutkimuksessa on kuitenkin löydetty merkkejä siitä, ettei kaikkia häiriöitä vielä ymmärretä täysin. Lähes puolet ”elinikäisen” ennenaikaisen siemensyöksyn diagnoosin saaneista miehistä oli myöhemmin päässyt eroon ongelmastaan. Diagnostiikassa on siis ongelmia.

Miten elintavat vaikuttavat ennenaikaiseen siemensyöksyyn? Alkoholinkäyttö, paino ja liikuntatottumukset voivat vaikuttaa ennenaikaiseen laukeamiseen ja erilaisiin muihin erektiohäiriöihin. Vahvin yhteys löytyi liikunnan ja nopean siemensyöksyn välillä. Kärsivätkö hätäisestä laukeamisesta eniten liikuntaa karttavat miehet? Åbo Akademin tutkimuksessa on käytetty suomalaisaineistoa.

Tarkempia tutkimustuloksia odotellessa kannattaa ehkä lähteä lenkille ja salille. Liiallinen urheilu ja etenkin vääränlaisen kemian käyttö rokottavat mieskuntoa. Sopiva paino, kohtuullinen päihteidenkäyttö, tupakoinnin välttäminen, hyvä ruokavalio ja säännöllinen liikunta ovat parhaita keinoja ennaltaehkäistä ja hoitaa jo alkanutta erektiohäiriötä. Erilaiset erektio-ongelmiin kehitetyt lääkkeet aiheuttavat lähes aina ikäviä sivuvaikutuksia. Osa lääkkeistä voi jopa aiheuttaa vaaraa terveydelle. Liikkuminen on lähes ilmaista ja sivuvaikutukset ovat hyvät.

Daniel Ventus & Patrick Jern: Lifestyle Factors and Premature Ejaculation: Are Physical Exercise, Alcohol Consumption, and Body Mass Index Associated With Premature Ejaculation and Comorbid Erectile Problems? The Journal of Sexual Medicine. October 2016.

Daniel Ventus, Mari Ristilä, Annika Gunst, Antti Kärnä, Stefan Arver, Juhana Piha & Patrick Jern: A Longitudinal Analysis of Premature Ejaculation Symptoms Raises Concern Regarding the Appropriateness of a ”Lifelong” Subtype. European Urology Focus. February 2016.


Miesten seksiongelmien syyt voivat löytyä kotoa  9

Miesten seksuaaliongelmien syitä on etsitty fyysisistä sairauksista ja mielenterveysongelmista. Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että miesten seksiongelmat aiheuttavat ongelmia parisuhteeseen.

Millaista on seksuaalielämän ongelmista kärsivien miesten kotielämä? Onko kodin ilmapiirillä yhteys miesten ongelmiin?

Kaikki ongelmat eivät johdu parisuhteesta, vaan miehellä voi olla muitakin stressin aiheuttajia. Stressitekijät saattavat heikentää parisuhteen intiimielämää. Italialaiset tutkijat halusivat selvittää aiemmin laiminlyötyä tutkimusaluetta: perheen sisäisten konfliktien vaikutusta parisuhteen seksiin.

3 975 seksuaaliterveysklinikalle ensikäynnille tulevaa miestä osallistui terveystutkimukseen, jossa selviteltiin erilaisia mahdollisesti seksiongelmiin liittyviä tekijöitä. Erilaisten terveysseikkojen haarukoimisen lisäksi miehet vastasivat kyselyyn, jossa piti arvioida kodin ihmissuhteita.

Miesten piti vastata kahteen perheongelmia selvittävään strukturoituun kysymykseen. Onko kotona mitään konflikteja? Onko sinulla vaikea suhde kumppaniisi? Vastausvaihtoehtoina oli 0= normaalit suhteet, 1= riitoja silloin tällöin ja 2= aina tai jatkuvasti riitaa.

Kolmannes miehistä koki paljon ongelmia ja konflikteja perheen sisällä. Viidesosa miehistä oli huonoissa väleissä puolisoonsa. (Seksiongelmista kärsivät miehet näyttivät siis olevan paremmissa väleissä vaimoonsa kuin muihin perheenjäseniinsä.) Sekä vaimon että muun perheenjäsenen kanssa riitelevät miehet kärsivät selvästi muita enemmän erilaisista mielenterveyteen liittyvistä ongelmista.

Perhe- ja parisuhdevaikeudet olivat selvästi yhteydessä ahdistuneisuuteen, masennusoireisiin ja seksiongelmiin. Seksuaaliongelmat olivat sekä itseraportoituja (esimerkiksi erektio-ongelmia tai liiallista seksuaalista halukkuutta) että kliinisissä testeissä esiin tulleita. Myös potilaan ilmoittamat vaimon seksuaalitoimintoihin liittyvät tekijät olivat selvästi yhteydessä parin tai perheenjäsenten välisiin konflikteihin kotona.

Tutkijoiden mukaan kodin ihmissuhteilla ja ilmapiirillä voi olla aiemmin luultua vakavampi vaikutus miesten seksuaalielämän ongelmiin. Seksuaalisuus ja hyvinvointi ovat kietoutuneet toisiinsa monimutkaisesti, eikä syy- ja seuraussuhteiden selvittäminen ole kovin helppoa.

Valentina Boddi, Egidia Fanni, Giovanni Castillini, Alessandra Daphne Fisher, Giovanni Corona, Mario Maggi: Conflicts Within the Family and Within the Couple as Contextual Factors in the Determinism 0f Male Sexual Dysfunction. The Journal of Sexual Medicine. December 2015.


Erektiohäiriöön ei usein haeta apua  10

Uudessa laajassa eurooppalaisessa tutkimuksessa viisi prosenttia nuorista miehistä (18-39v.) on kärsinyt erektiohäiriöistä viimeisen puolen vuoden aikana.

Suomalaisen Lääkärikirja Duodecimin mukaan 75 prosentilla miehistä yhdyntä epäonnistuu erektiovaikeuksien vuoksi joka viidennellä yrityskerralla.

Psykiatrian erikoislääkäri Matti Huttunen kirjoittaa Duodecimin artikkelissa, että ”ajoittainen erektiovaikeus on siis tavallista, eikä se siten ole luonteeltaan häiriö, ellei ongelma ole toistuva ja vaikeuta olennaisesti sukupuolielämää”.

The Journal of Sexual Medicinen julkaisemassa tuoreessa eurooppalaistutkimuksessa oli otoksena 28 511 miestä Ranskasta, Saksasta, Italiasta, Espanjasta ja Britanniasta. Tarkempi selvitys kohdistettiin erektiohäiriöistä kärsiviin miehiin.

Suurin osa erektio-ongelmaisista miehistä ei ollut kertonut vaivoistaan lääkärille. Lääkärilleen uskoutuneistakin vain vähemmistö käytti tutkimushetkellä jotain lääkettä erektiohäiriöön (32 prosenttia). Erityisesti nuoremmilla miehillä oli vaikeuksia luottaa lääkäriinsä.

Erektiohäiriöisillä miehillä on selvästi muita enemmän samanaikaisia päällekkäisiä psyykkisiä ja ihmissuhteisiin liittyviä psykopatologisia ongelmia. Heidän elämänlaatunsa ja työkykynsä on myös selvästi muita huonompi.

Eurooppalaistutkimuksen tutkijat vaativat kohennusta potilas-lääkärisuhteen laatuun. Potilaiden tulisi saada parempaa hoitoa/ terapiaa, ja ilmeisesti myös enemmän lääkehoitoa.

Matti Huttusen artikkelin mukaan impotenssi voi johtua psyykkisestä tai fyysisestä sairaudesta, tai niihin saadusta lääkityksestä. Joskus toimintahäiriön syynä ovat parisuhteen ongelmat. Kahteen ensimmäiseen syykimppuun löytyy apua erikoislääkäreiltä.

Parisuhteen ongelmien ratkaisuun tarvitaan mukaan kumppani ja usein myös seksologi tai parisuhdeterapeutti, riippuen ongelmien laadusta.

Jos suurimmalla osalla suomalaismiehistä on toisinaan erektiohäiriöitä, ei ongelmaa ainakaan ole maassamme liioiteltu. Ehkä tabun murtaminen ja asiasta puhuminen helpottaisi avun hakemista.

Lääkäreiden tarvitsee ilmeisesti myös ryhdistäytyä, jottei vastaanotolle menevä mies kokisi avautuneensa ongelmistaan turhaan.

Health-Related Characteristics and Unmet Needs of Men with Erectile Dysfunction: A Survey in Five European Countries. The Journal of Sexual Medicine. January 2014.

http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=dlk00391

Lisätietoa: http://www.seksuaaliterveysklinikka.fi/miesten_seksuaalihairiot/erektiohairiot/yleisyys_syyt_ja_tutkiminen

Lääkefirman erektiohäiriötesti:
http://www.miesinfo.fi/erektiohaeirioe/tee-erektiohaeirioetesti/