Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on kalorit.

Erektioliikuntaa terveille miehille  19

Erektio-ongelmia pidetään vähän liikkuvien vanhojen plösöjen vaivana. Tutkijatkin ovat keskittäneet erektiointressinsä iäkkäiden ja/ tai sairaiden tarkkailuun.

Aiemman tutkimuksen perusteella tiedetään, että keski-ikäisillä miehillä liikunnan lisääminen korreloi vahvasti parantuneiden erektioiden kanssa.

Joukko tutkijoita päätti ottaa selvää 18-40 -vuotiaiden terveiden miesten liikuntatottumusten vaikutuksesta seksielämään.

Tutkittavien ryhmästä rankattiin pois sairaat ja erektio-ongelmaiset. Jäljelle jääneet terveet miehet jaettiin kahteen ryhmään: vähän liikkuviin (treenivaikutus alle 1400 kaloria viikossa) ja paljon liikkuviin (yli 1400 kcal/ vko). Miehet täyttivät liikuntakyselyn lisäksi kansainvälisen erektio-funktio-testin.

Reilu kolmannes kuului epäaktiiviseen ryhmään ja loput liikunnallisiin. (Tutkittavat eivät taida vastata normaalia miesjoukkoa, jos vain kolmannes ei treenaa paljon.)

(Liikunta-aktiivisuuden raja-arvo alkoi kummastuttaa. Olen huomannut puolen tunnin kuntopyörällä ajon polttavan vain pienen määrän kaloreita. Kysyin asiasta paremmin tietävältä. 1400 kilokaloria viikossa kuluttavan liikunnan määrä ei ole ihan vähäinen. Tämän tehon saavuttamiseksi joutuu rehkimään rankasti, ja monta kertaa viikossa.)

Epäaktiivisilla huomattiin toimintahäiriöitä seuraavilla seksuaalisuuden alueilla: erektiot, orgasmit, yhdyntätyytyväisyys ja kokonaistyytyväisyys. "Flegmaattisten" ja urheilullisten välillä ei sen sijaan huomattu eroa seksuaalisen halukkuuden määrässä.

Tutkijat tiivistävät tulokset näin: fyysinen aktiivisuus on kiinteästi yhteydessä parempiin seksuaalitoimintoihin nuorilla terveillä miehillä. Tutkijaryhmän mielestä jatkotutkimusta kyseisten miesten liikuntatottumusten pitkäaikaisvaikutuksista seksuaaliterveyteen tarvitaan. Ehkä sitä ei kannata jäädä odottelemaan.

Täällä voit testata oman treeni-intensiteettisi: http://ffp.uku.fi/cgi-bin/energynet03/energycosts.pl

The Journal of Sexual Medicine, Feb 2012