Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on .

Rauhoittakaa nuoret vartalot!  17

Aikuistumisen hyviä puolia on ruumiillinen koskemattomuus. Suurin osa aikuisista saa kulkea rauhassa kadulla ja matkustaa julkisilla ilman, että joku nipistelee pepusta. Tai ahdistelee työpaikalla neukkarin perälle ja ehdottelee tungettelevia asioita.

Nuorista tytöistä yli viidesosa on Kouluterveyskyselyn mukaan kokenut seksuaalista väkivaltaa, ammattikoululaisista jopa kolmannes. Nuorista pojista 6-8 prosenttia ilmoittaa joutuneensa seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Mun kroppa. Mä päätän. on aiheellinen kamppis ihmisten seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta. Sivuston mukaan seksuaalista väkivaltaa on esimerkiksi ahdistelu, lähentely, häirintä, koskettelu, pakottaminen nöyryyttäviin tai epämiellyttäviin seksuaalisiin tekoihin, seksiin pakottaminen ja raiskaus. Seksuaalista väkivaltaa voivat kokea sekä tytöt että pojat.

2010/ 2011 Kouluterveyskyselyn mukaan seksuaalista häirintää on kokenut noin kolmannes pojista ja yli puolet tytöistä. Nuoret naiset joutuvat kulkemaan jopa vuosien ajan jatkuvan häirinnän kohteena, minne tahansa menevätkin. Nuorille miehille pahimpia paikkoja ovat uimahallit.

Eikö enää saa sanoa kauniille naisille kohteliaisuuksia? Onko flirttailu kiellettyä? Kun eduskunnan nuoret työntekijät vuosivat mediaan seksuaalisen häirinnän kokemuksistaan, alkoi keski-ikäisten härskien tyyppien aggressiivinen hyökkäily ja typerien kysymysten heittely. Minne saa enää katsoa? Miten voin matkustaa hississä naisen kanssa?

Flirttailu on molemminpuolista leikkiä, josta tulee molemmille osapuolille hyvä, kutkuttava olo. Häirintä on yksipuolista, loukkaavaa, hämmentävää tai uhkaavaa huomiota, jota ei saa loppumaan. Usein häiritsijä on valta-asemassa häirittävään nähden (pomo, vanhempi, isompi tms.).

Jokainen täysijärkinen ihminen tietää oikeasti, milloin mennään härskiyden puolelle, milloin toisesta alkaa tuntua epämukavalta, milloin vastapuoli ei ole mukana leikissä. Jotkut vaan haluavat nolata toisen, saada nuoremman ja viattomamman punastumaan ja nolostumaan – he haluavat käyttää valtaa toiseen. Jotkut luulevat, että heillä on oikeus koska tahansa tyydyttää omia tarpeitaan muiden kustannuksella.

Keski-ikäisillä naisilla on aiempaa laajemmat mahdollisuudet ahdistella poikia. Tästä ilmiöstä ei juurikaan puhuta, tai jos puhutaan, aiheesta väännetään vitsiä. Kaikkia uhreiksi joutuneita nuoria miehiä eivät puumavitsit naurata.

Nuoret ihmiset saattavat esittää kovaa, kokenutta maailmankansalaista. Oikeasti he ovat epävarmoja, viattomia ja herkkiä olentoja, jotka joutuvat epämiellyttävien keski-ikäisten ihmisten himojen, turhaumien ja pettymysten maalitauluiksi.

Nuoruus on muutosten ja epävarmuuden aikaa. Aikuisen tulisi tukea nuoren ihmisen kehitystä ja suojella hänen henkistä ja seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan.

Rauhoittakaa nuoret vartalot. Silloin meillä on jatkossa enemmän elämästä (ja seksistäkin) nauttivia aikuisia, ja vähemmän niitä, joiden tavoitteena on häpäistä ja hyväksikäyttää.

Mun kroppa. Mä päätän. -kampanjasta vastaa THL. Mukana on lukuisa joukko muita tahoja, mm. MLL, Poliisi ja Väestöliitto.
http://www.munkroppa.fi/