Ystäväni tuttavani pohtikin tätä jo sunnuntai illan huumassa…kun uni piti miehen hereillä ja ei antanut sijaa levolle.
Mitä rakkaus on?- kuului kysymys. Kun rakastaa jotain tärkeää ihmistä koko sydämmestään huomaa siinä olevan, jotain sielua koskettavaa. Voiko tällaista rakkautta tuntea muitakin ihmisiä kohtaan?
Täytyy varmaankin lähteä liikkeelle tunteen dynamiikasta. Kaikken turhautumisen, vihan ja monen epämukavan tunteen takana piilee pelko jostain. Pelko siitä, että menettää kasvonsa? / jotain tärkeäksi kokemaansa? / kuolee häpeästä?
Onko asia kuitenkaan näin? Jos onkin mahdollisuus kaikesta huolimatta ja erilaisia haasteita ylittämällä voittaa nämä pelot ja sallia kaikille avaimet sisimpäänsä, tuntea vilpitöntä ja syvää rakkautta kaikkia kohtaan, jotka sattuvat polullesi ja joiden kanssa sinulla on ilo taivaltaa kohti jotain suurempaa päämäärää. Vanha sanonta ”rakkaus parantaa kaikki haavat” saisi tällöin täyden uudenlaisia ulottuvuuksia sen esiintyne aitona lähimmäisen rakkautena(viittaamatta nyt mihinkään kristilliseen tai diakoniseen perus arvoon) yleisenä univerraalina lakina, joka on erilaisin opetuksin esillä kaikissa kultuureissa, uskonnoissa ja elämän filososioissa kautta aikain.
Kun pääsemme peloistamme pääsemme näyttämään todellisen sisimpämme maailmalle, ehkä sitten löydämme jotain suurempaa ja kauniimpaa…
om mani padme hum