Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on sairastuttaa.

Huono suhde sairastuttaa  15

Kehno parisuhde jäytää terveyttä. Onnettomassa suhteessa olevat jopa kuolevat neljä vuotta nuorempina kuin muut.

Rakkaudessa pettyminen särkee ihan oikeastikin sydämen. Onnettomassa liitossa olevien naisten on todettu kärsivän muita enemmän sydänsairauksista. Jos mies osoittaa säännöllisesti halveksuntaa vaimolleen, tämä kärsii tavallista useammin myös infektiotaudeista.

Kumppanin halveksuvat ilmeet nostavat tutkimusten mukaan toisen pulssia kaksi-kolme lyöntiä minuutissa. Pitkään jatkuessaan tällainen ilmehtiminen aiheuttaa sairastavuutta.

Huono suhde nostaa sekä naisen että miehen verenpainetta ja stressitasoa. Erimielisyys pitää adrenaaliarvot ja sykkeen koholla. Ahdistus lisääntyy.

Miehen sydänlihas tuottaa adrenaliinia nopeammalla voimalla kuin naisen, ja mies palautuu stressitilanteesta naista hitaammin. Nainen saattaa olla jo leppynyt riidan jälkeen, kun miehellä on vielä fyysisesti kurja olo.

Onnettomien parien negatiivinen latausvääristymä aiheuttaa kommunikaatioon katkeruuden kierteen. Pahimmassa tapauksessa kaikki, mitä toinen sanoo tai tekee, pahentaa tilannetta entisestään.

Onnettomat naiset ovat kaikista negatiivisimpia. Riidan aihe unohtuu, mutta katkeruus kasvaa. Naiset motkottavat, miehet sulkeutuvat. Miehen vetäytyminen saa naisen valittamaan vielä enemmän. Kierre on vaikea katkaista.

Suhdetta ei pitäisi alun alkaenkaan päästää niin huonoon tilaan, että yhdessäolo vain ahdistaa. Jos näin on kuitenkin jo päässyt käymään, on aika tarttua ongelmaan heti ja etsiä apua. Jos suhteen pelastaminen ei enää kiinnosta, lähde pois – ja vapauta molemmat korjaamaan omia riekaleitaan omilla tahoillaan.

Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde.

Lisää aiheesta:

http://www.rakkaudeksi.fi/artikkelit/parisuhde/terveyden-t%C3%A4hden

http://www.iltalehti.fi/suhteet/200601193978162_su.shtml