Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on minäkuva.

Oikea minäkuva  7

Se on joskus hassua ajatella mitä ihmiset oikein ajattelevatkaan
kaikista ihmisistä keitä näkee mm televisiossa ja julkisuudessa. Mitä
jos sinä saisit mahdollisuuden edustaa itseäsi jossain tärkeässä
tilaisuudessa, menisit unelmatyösi haastatteluun, erittäin
sivistyneeseen seuraan, bileristeilylle tai kaikkien suosimaan
televisio-ohjelmaan?.

Vastaus on looginen ja järkevä. Jokaisessa
tilanteessa käyttäydyt eri tavalla. Tilanteen mukaan.

Kartoitat itse
mikä tekee sinusta sillä hetkellä kiinnostavan ja mikä sopii
tilanteeseen. Minulla itselläni on sellainen luonne, että vielä
tänäkään päivänä suurin osa ei tiedä puoliakaan minusta.Kukaan ei ota
minusta ikinä selvää. Itsekään en osaa kertoa olevani vain tietynlainen
vaan minussa on niin monia puolia. Läheiseni eivät jaksa edes yllättyä
jutuistani, sillä minusta paljastuu aina jotain uutta ja
mielenkiintoista. No se siitä, ehkä se on syy siihen miksi olen vielä
tänäkin päivänä esillä.

Big brother ei ole vain sitä miltä se näyttää, sillä minä tunnen nuo
ihmiset ja jotkut läpikotaisin. Televisiosta et siis saa juuri sitä
kuvaa aina mitä se antaa.

Mm. kun Mari oli talossa, annettiin hänestä
ilkeä ja huono kuva vaikka todellisuudessa kuoren alta paljastuu vielä
herttainen, nuori nainen jolla on kunnianhimoa.

Nino, ei todellakaan ole tuollainen hermoraunio ja kiusoittelija kuin
talossa vaan hänelläkin elämän voisi kuvailla olevan ihan normaalia ja
suhteellisen tasapainoista ulkomaailmassa.

Jani on suloinen ja ajttelee paljon muita ihmisiä, en tiedä minkälaisen
kuvan antoi talossa.

Petri jakaa paljon mielipiteitä, mutta uskon että hän on aika
tavallinen nuori mies jolla on jalat maassa ja järki päässä
ulkomaailmassa. Talossa siitä on tehty lähinnä uskomaton naisten mies.

Tietysti ei kukaan mitään lähde esittämään, mutta ehkä
käyttäytymismalli ja yleinen reagointi asioihin on aivan eri luokkaa
ulkomaailmassa kuin talossa. Antakaa hyvät ihmiset siis kaikille
mahdollisuus. :)

Big brother on kohta ohi ja ihana finaalijuhla
lähestyy. En tiedä enää kenen haluaisin voittavan. Todella vaikea
sanoa.

Mielestäni ehkä jopa Nino ansaitsisi voiton. Hän pääsisi
veloistaan, auttaisi läheisiään ja saisi elämän kuntoon, sillä tällä
pojalla on sydän paikallaan.

Ulkomaailmassa olemme olleet hyviä
ystävyksiä, vaikka talossa meillä oli omat erimielisyytemme. Osa johtuu
Ninon vihasta asioita kohtaan joita olen kestänyt turhaan elämässäni ja
antanut satuttaa itseäni. Välitämme toisistamme ystävinä! Seuratkaa nyt
kausi loppuun tarkkana ja paras voittakoon!!