Ilmiöt

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on räikkönen.

Tavallista rallia  2

Rallin MM-sarja kyntää tällä hetkellä hyvin syvällä. Kun mestaruudesta kisaa vuodesta toiseen käytännössä vain kaksi tallia ja kaksi kuskia, rallin kuninkuusluokka kurvaa polkuja kuin iskunvaimentimet pohjassa – eteenpäin ei juuri päästä, mutta melkoinen kolina kuuluu kauas.

Uusin epämiellyttävän taustamölyn aiheuttaja oli viikonlopun Jordanian ralli. Katsojat saivat huomata, että aavikon kuumuudessa syntyy lähes yhtä täydellisiä ideoita kuin suomalaisen saunaillan jatkoilla. Osakilpailun viimeisenä päivän syntyi veivausfarssi, jossa ennen ensimmäistä erikoiskoetta rukattiin lähtölistaa tallien toimesta sopivaan järjestykseen. Näin yritettiin välttää sitä, etteivät tallien voitosta taistelleet kuljettajat joutuisi auraamaan Jordanian hiekkateiden paksuja sorakerroksia ihan ensimmäisenä.

Ja säätäminen syntyi sopivasti sen jälkeen, kun entinen rallikuski Armin Schwarz oli ehtinyt toteamaan, että Kimi Räikkönen on rallin maineen pahin syöpäläinen. Ei Armin, kyllä tallit tekevät sen maineen lokaamisen ihan itse.

Räikkönen ajoi tällä kertaa jopa ihan hyvin, vaikkakin omien sanojensa mukaan vauhti ei ollut kummoista. Varmistellen maaliin ajaminen on kuitenkin Räikkösen ainoa tapa saada tuntumaa ajamiseen. Metsähallituksen puolella eivät taidot kehity. Ja tuskin se äveriäs isäukko-Red Bull Kimin sponsorina loputtomiin myhäilisi, jos rikas nulikka runttaisi kisasta toiseen menopelinsä puuhun aurausmerkiksi.