Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on avioliittoneuvoja.

Hän ei ole naimisiin menevää tyyppiä  8

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat löytäneensä sen oikean, mutta eivät saa ihastustaan vakiintumaan. Miten tunnistaa sitoutumista välttävän ihmisen?

Jos haluaa itse avioitua, ja seurustelee toisenlaista tulevaisuutta suunnittelevan ihmisen kanssa, on pulassa. Aikooko rakas koskaan asettua aloilleen, ja kenen kanssa? Onko vapauden kaipuu vain väliaikaista, vai odottaako turhaan?

Jos pari pystyy rehelliseen keskusteluun tunteista, toisen merkityksestä omassa elämässä ja tulevaisuuden aikeista, on tarjolla myös parempi tietopohja omien ratkaisujen tekoon. Jos toinen rakastaa ja tahtoo, mutta ei ihan vielä ole valmis asettumaan, voi miettiä haluaako, jaksaako ja uskaltaako odottaa ihmettä tapahtuvaksi, vai onko lähdettävä suhteesta, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.

Kertakipu vai jatkuva nirhaava haava?

The Huffington Post julkaisi 28.7.2016 artikkelin ”9 Signs He´s Not the Marrying Type, According To Marriage Counselors”. Otsikosta huolimatta avioliittoneuvojat muistuttavat, että sitoutumista ja naimisiin menoa karttelevat myös naiset.

Artikkelin mukaan avioliittoa välttelevän tai liittoon epäsopivan tyypin tunnusmerkkejä ovat:

1. Teinin lailla käyttäytyminen. Pyöritään yöt baareissa ja ryypiskellään. Liiallinen itsekeskeisyys ja omien halujen toteuttaminen eivät sovi avioliittoon. Omaa aikaa saa olla, mutta oman navan ympärillä pyöriskely on aika lopettaa.

2. Jumittuminen jahtaamiseen. Jatkuva intohimon ja rakastumisen tunteen tavoittelu ei lupaa hyvää avioliittoon tähtäävälle. Onko parisi pettynyt suhteen alkujännityksen loputtua? Vaikuttaako siltä, että uutta pitää saada kiikariin? Vakituisessa parisuhteessa uutuudenjännitys vaihtuu parhaimmillaan intiimiyteen ja sitoutumiseen. Intohimo muuttuu hieman aiempaa rauhallisemmaksi.

3. Hän ei ole valmis avioliiton vaatimaan työhön. Perheterapeutti Winifried M. Reilly vakuuttaa avioliiton vaativan paljon työtä, mutta lupaa panostuksen tuovan palkintoja. Jos kaksi ihmistä laitetaan asumaan pieneen tilaan, ilman käyttöohjeita, seuraa ongelmia. Avioliitto sopii vain ihmisille, jotka tajuavat haasteen, ja ovat valmiita ottamaan sen vastaan.

4. Hän kokee herkästi, että hänet yritetään sitoa kiinni. Psykoterapeutti Marcia Naomi Bergerin mukaan vaaran merkkejä on ilmassa, jos parisi suhtautuu koiran omistamiseen epäillen. "Eikö koiran pitäminen sido liikaa?" -kysymys on merkki sitoutumiskammoisuudesta ja avioliittoon sopimattomuudesta. Vaikka Suomessa on suhteessa maailman eniten koiria lemmikkinä, en itse kuitenkaan pitäisi juuri koirakysymystä ratkaisevana. Vakiintumista välttelevä saattaa ahdistua jo, jos kysyt koska tapaatte seuraavan kerran, tai koska soitellaan.

5. Aina on kyse vain hänestä. Kaikissa terveissä ihmissuhteissa pyritään vastavuoroiseen kommunikaatioon. Jos murusi kääntää kaiken huomion ja puheen aina takaisin itseensä, eikä ole yhtään kiinnostunut sinun elämästäsi, voit unohtaa kunnollisen parisuhteen. Avioliittokin tulisi olemaan vain hänen egotrippinsä.

6. Et pysty olemaan oma itsesi. Jos rakkaasi seurassa muutut aivan toiseksi ihmiseksi, etkä pysty olemaan rennosti oma itsesi, et ehkä ole oikea ihminen hänelle. Onko kumppanisi koko ajan vaatimassa sinulta tietynlaista käytöstä, pukeutumista ym.? Jos et kelpaa sellaisena kuin olet, kannattaako alkaa muokata itseään toisen mallipariksi?

7. Hän ei osaa sanoa EI itselleen tai muille. Vakava parisuhde vaatii uhrauksia ja rajojen asettamista. Jos kumppanisi ei pysty laittamaan parisuhdettanne omien hetken päähänpistojensa tai muiden ihmisten tarpeiden edelle, ette pysty aikuismaiseen liittoon. Jos ei osaa sanoa ei entiselle tyttöystävälle tai omille vanhemmille, on turha luulla pärjäävänsä avioliitossa.

8. Hän ei halua tutustua ystäviisi ja sukulaisiisi. Jos kultasi ei ole kiinnostunut tapaamaan sinulle tärkeitä ihmisiä, hän ei ole tosissaan kanssasi. Kun aletaan seurustella vakavasti, seuraa mukana koko paketti.

9. Ystäväsi eivät hyväksy häntä. Rakastunut on kuin hullu. Hormonit ja muut kemiat sekoittavat pään, eikä rakasta nähdä kovinkaan objektiivisesti. Jos ystäväsi ovat huolissaan parisuhteestasi, älä ainakaan kiiruhda naimisiin.


Mel Schwartzin 5%:n sääntö voi pelastaa liittosi

Avioliittoneuvoja ja psykoterapeutti Mel Schwartz kärsi uransa alussa avuttomuudentunteesta. Hänen vastaanotolleen tuli pariskuntia, joiden tappelun sivustaseuraaminen teki hänet neuvottomaksi.

Schwartzin mukaan syviin vesiin ajautuneet parit eivät pääse riitelyssään koskaan perille. Vaikka kukaan ei voita tai häviä, silti suhteessa käydään jatkuvaa matsia. Riitaisissa liitoissa kumpikin unohtaa toisen kuuntelemisen.

Yhtenä päivänä Schwartz kyllästyi ja keksi ehdottaa paasaavalle asiakkaalleen pientä kokeilua: ”Yritä löytää edes viisi prosenttia asiaa, josta voit olla samaa mieltä puolisosi kanssa!”.

Viiden prosentin sääntö oli mullistava keksintö. Useimmat ihmiset ovat kohtuuttomuudessaan kumppaniaan kohtaa säilyttäneet kuitenkin jonkinlaisen järjenhivenen. Täytyyhän toisen puheista löytää edes totuuden siemen jossakin asiassa, asutaanhan sentään saman katon alla.

Schwartz tähdensi, ettei viiden prosentin sääntöä kokeilevan tarvitse mitenkään myöntää syyllisyyttään, antautua täydellisesti tai tunnustaa olleensa kaikessa väärässä. Omista mielipiteistä ja tunteista saa ja täytyy pitää kiinni. Samalla on annettava toiselle mahdollisuus sanoa mielipiteensä. Hänkin saattaa olla vähän oikeassa.

Ristiriitoja ei pitäisi tietenkään koskaan päästää niin pahoiksi, että avioliiton tarkoitus olisi puolison tyrmäys. Mitä iloa olisi voitosta, jos läheinen on nujerrettu ja murrettu? Hyvällä itsetunnolla varustettu tasapainoinen ihminen ei halua sotia muita vastaan. Schwartzin tavoitteena on saada terapiaan tuleville riittävä itseluottamus ja kyky rakastavaan ja joustavaan parisuhteeseen.

Kaikkien ihmisten kanssa kommunikaatio sujuu paremmin, jos lähestymistapa on empaattinen ja ymmärtävä. Ihmisten tulisi kuunnella herkällä korvalla toisen näkökulmia asiaan. Varsinkin läheisissä ihmissuhteissa on luonnollista olla rakastava ja kannustava, ja haluta saada selville, miksi toinen ei voi hyvin. Mistä hän mahdollisesti loukkaantui, minkä katsoi epäreiluksi tai tylyksi käytökseksi.

Silti yllättävän moni suhtautuu kumppaniinsa kuin viholliseen, vaikka sanoisi rakastavansa tätä. Schwartzin mukaan on opittava käyttäytymään, puhumaan ja toimimaan rakastavasti.

Jos myöntää edes jossakin asiassa, että toinen saattaa olla vähän oikeassa, alkaa riitelyn kuvio murtua. Aluksi kumppani saattaa karjua vanhaan malliin, mutta hetken kuluttua hän huomaa, että jokin on muuttunut.

Kun ihminen kokee tulleensa kuulluksi, kun hän saa toiselta vahvistuksen olemassaololleen, sanoilleen tai tunteilleen, ei hänen tarvitse enää hyökätä. Tilanne rauhoittuu ja voidaan yhdessä miettiä mistä asioista ollaan samaa mieltä ja miten edetä kiistakysymyksissä.

Schwartzin mukaan jatkuva kamppailu johtuu halusta voittaa ja olla oikeassa. Silloin sivuuttaa toisen hyvät huomiot ja asialliset kommentit, koska ne muka heikentävät omaa suoritusta. Schwartzin mielestä ihmissuhteissa ei ole järkeä pyrkiä niskan päälle, sillä se tietää toisen tappiota, eikä siitä seuraa kuin katkeruutta ja onnettomuutta.

Ihmissuhteissa tavoitteena ei ole voitto, vaan välittäminen.

Parisuhdetaitojen ja emotionaalisen älykkyyden opettelu pitäisi terapeutin mielestä saada jo kouluihin. Viiden prosentin sääntö on vain ensiaskel kohti hyviä vuorovaikutus- ja riitelytaitoja.

Mel Schwartz: The 5% Rule - Breaking Through the Argument. Psychology Today 3.4.2016