Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on sitoutuminen.

Hän ei ole naimisiin menevää tyyppiä  8

Maailma on täynnä ihmisiä, jotka luulevat löytäneensä sen oikean, mutta eivät saa ihastustaan vakiintumaan. Miten tunnistaa sitoutumista välttävän ihmisen?

Jos haluaa itse avioitua, ja seurustelee toisenlaista tulevaisuutta suunnittelevan ihmisen kanssa, on pulassa. Aikooko rakas koskaan asettua aloilleen, ja kenen kanssa? Onko vapauden kaipuu vain väliaikaista, vai odottaako turhaan?

Jos pari pystyy rehelliseen keskusteluun tunteista, toisen merkityksestä omassa elämässä ja tulevaisuuden aikeista, on tarjolla myös parempi tietopohja omien ratkaisujen tekoon. Jos toinen rakastaa ja tahtoo, mutta ei ihan vielä ole valmis asettumaan, voi miettiä haluaako, jaksaako ja uskaltaako odottaa ihmettä tapahtuvaksi, vai onko lähdettävä suhteesta, jolla ei välttämättä ole tulevaisuutta.

Kertakipu vai jatkuva nirhaava haava?

The Huffington Post julkaisi 28.7.2016 artikkelin ”9 Signs He´s Not the Marrying Type, According To Marriage Counselors”. Otsikosta huolimatta avioliittoneuvojat muistuttavat, että sitoutumista ja naimisiin menoa karttelevat myös naiset.

Artikkelin mukaan avioliittoa välttelevän tai liittoon epäsopivan tyypin tunnusmerkkejä ovat:

1. Teinin lailla käyttäytyminen. Pyöritään yöt baareissa ja ryypiskellään. Liiallinen itsekeskeisyys ja omien halujen toteuttaminen eivät sovi avioliittoon. Omaa aikaa saa olla, mutta oman navan ympärillä pyöriskely on aika lopettaa.

2. Jumittuminen jahtaamiseen. Jatkuva intohimon ja rakastumisen tunteen tavoittelu ei lupaa hyvää avioliittoon tähtäävälle. Onko parisi pettynyt suhteen alkujännityksen loputtua? Vaikuttaako siltä, että uutta pitää saada kiikariin? Vakituisessa parisuhteessa uutuudenjännitys vaihtuu parhaimmillaan intiimiyteen ja sitoutumiseen. Intohimo muuttuu hieman aiempaa rauhallisemmaksi.

3. Hän ei ole valmis avioliiton vaatimaan työhön. Perheterapeutti Winifried M. Reilly vakuuttaa avioliiton vaativan paljon työtä, mutta lupaa panostuksen tuovan palkintoja. Jos kaksi ihmistä laitetaan asumaan pieneen tilaan, ilman käyttöohjeita, seuraa ongelmia. Avioliitto sopii vain ihmisille, jotka tajuavat haasteen, ja ovat valmiita ottamaan sen vastaan.

4. Hän kokee herkästi, että hänet yritetään sitoa kiinni. Psykoterapeutti Marcia Naomi Bergerin mukaan vaaran merkkejä on ilmassa, jos parisi suhtautuu koiran omistamiseen epäillen. "Eikö koiran pitäminen sido liikaa?" -kysymys on merkki sitoutumiskammoisuudesta ja avioliittoon sopimattomuudesta. Vaikka Suomessa on suhteessa maailman eniten koiria lemmikkinä, en itse kuitenkaan pitäisi juuri koirakysymystä ratkaisevana. Vakiintumista välttelevä saattaa ahdistua jo, jos kysyt koska tapaatte seuraavan kerran, tai koska soitellaan.

5. Aina on kyse vain hänestä. Kaikissa terveissä ihmissuhteissa pyritään vastavuoroiseen kommunikaatioon. Jos murusi kääntää kaiken huomion ja puheen aina takaisin itseensä, eikä ole yhtään kiinnostunut sinun elämästäsi, voit unohtaa kunnollisen parisuhteen. Avioliittokin tulisi olemaan vain hänen egotrippinsä.

6. Et pysty olemaan oma itsesi. Jos rakkaasi seurassa muutut aivan toiseksi ihmiseksi, etkä pysty olemaan rennosti oma itsesi, et ehkä ole oikea ihminen hänelle. Onko kumppanisi koko ajan vaatimassa sinulta tietynlaista käytöstä, pukeutumista ym.? Jos et kelpaa sellaisena kuin olet, kannattaako alkaa muokata itseään toisen mallipariksi?

7. Hän ei osaa sanoa EI itselleen tai muille. Vakava parisuhde vaatii uhrauksia ja rajojen asettamista. Jos kumppanisi ei pysty laittamaan parisuhdettanne omien hetken päähänpistojensa tai muiden ihmisten tarpeiden edelle, ette pysty aikuismaiseen liittoon. Jos ei osaa sanoa ei entiselle tyttöystävälle tai omille vanhemmille, on turha luulla pärjäävänsä avioliitossa.

8. Hän ei halua tutustua ystäviisi ja sukulaisiisi. Jos kultasi ei ole kiinnostunut tapaamaan sinulle tärkeitä ihmisiä, hän ei ole tosissaan kanssasi. Kun aletaan seurustella vakavasti, seuraa mukana koko paketti.

9. Ystäväsi eivät hyväksy häntä. Rakastunut on kuin hullu. Hormonit ja muut kemiat sekoittavat pään, eikä rakasta nähdä kovinkaan objektiivisesti. Jos ystäväsi ovat huolissaan parisuhteestasi, älä ainakaan kiiruhda naimisiin.


Rakkaus on rohkeiden laji  49

Suomalaisten tutkimusten mukaan ihmisten suurimpia haaveita on pitkän onnellisen parisuhteen saavuttaminen. Monet kyselevät, mistä sellaisen ihanan suhteen löytää.

Ehkä sitä ei noin vain löydetä, ehkä se pitää tehdä itse?

Jotkut selittävät parisuhteensa onnistumista hyvällä kumppanivalinnalla. Varmasti sopivan parin löytäminen helpottaa yhdessäoloa.

Psykologian professori Kaarina Määtän mukaan kestävää parisuhdetta avittavat kumppaneiden suopeus, kärsivällisyys, kompromissit, tinkiminen ja joustavuus. Elämän vastoinkäymisiä kestävät parhaiten toistensa erilaisuuden ja parin muuttumisen hyväksyvät ihmiset.

Normaaleja kyllästymisen ja turtumisen tunteita vastaan arjen sankareilla on aseinaan luovuus ja seikkailumieli. Myös kumppanien yhdessä harrastamien miellyttävien toimintojen määrä on hyvä liiton onnistumisen ennustaja.

Yhdessäolo, yhteisen maailman luominen, lähentää kumppaneita toisiinsa, ja läheisyys tuo suhteeseen rentoutta ja helppoutta olla yhdessä. Määtän mukaan parin yhteisen maailman luominen vaatii aikaa.

Läheisyys tarkoittaa syvimpien tunteiden jakamista. Se vaatii itseluottamusta ja rohkeutta. Avoimuus kulkee yhdessä luottamuksen kanssa. Kun molemmat toteutuvat, syntyy turvallisuudentunne, joka myös vähentää defenssikäyttäytymistä ja väärinymmärryksiä.

Kaarina Määtän mukaan miehillä on yleisesti tunnepidättyvyyttä, mutta onnellisessa suhteessa olevat miehet ovat yleensä avoimia.

Miehen avoimuus - suhteessa miehen temperamenttiin ja persoonaan -kertoo paljon parisuhteen tilasta.

Pitkässä suhteessa arjen ongelmat ja huolet vievät paljon voimia, joten viisaat parit varaavat aikaa myös huvitteluun ja hauskuuteen -yhdessä.

Toisaalta fiksut myös kestävät pakollisia vastoinkäymisiä uskoen vaikeuksien helpottavan ja uuden hienomman ajan koittavan nurkan takana.

Pelkkiä huippuhetkiä odottavat pettyvät.

Määtän mukaan sitoutuminen on rohkeiden laji. Parisuhteeseen sitoutuvat arvostavat itseään.

Rakastumisen kierteeseen päätyy itseensä ja elämäänsä kyllästynyt. Itseään arvostava oppii rakastamaan myös toista.

Jos on päättänyt rakastaa, keksii keinoja ratkaista riidat ja rakentaa siltoja, eikä halua luovuttaa helpolla. Tietysti päätöksen pitää olla molemminpuolinen. Yksin on vaikeaa pelastaa rakoilevaa suhdetta.

Kaarina Määttä: Kestävä parisuhde


Turha avioliitto?  20

Naiset haluavat päästä naimisiin. Miehet yrittävät kaikin tavoin välttää sitoutumista. Joskus muinaisuudessa.

Nykkiläislääkäri Marianne Legato (jolla on pitkä ura sukupuolispesifissä lääketieteessä takanaan) väittää, ettei kukaan enää varsinaisesti tarvitse avioliittoa.

Legaton mukaan naiset haluavat suhteita, miehet eivät. Miehen biologinen tarve on harrastaa mahdollisimman usein seksiä mahdollisimman monen naisen kanssa. Naisen tarve on saada lapsia ja löytää heille turvaa.

Nykynaiset (länsimaissa) voivat elättää itsensä ja lapsensa. Yh-äidit saavat apua sekä julkiselta sektorilta että omilta kavereiltaan ja sukulaisiltaan. Nainen ei välttämättä enää tarvitse miestä (eikä mies naista).

Molemmat voivat nyt olla toistensa kanssa vapaaehtoisesti.

Sitoutumista edistää kemia. Ihmisten on hyvä olla yhdessä. Koskettelu lisää oksitosiinin tuotantoa. Suhteen jatkuttua jonkin aikaa alkavat myös endorfiinit vapautua. Hyvässä suhteessa ihminen on rento ja vapautunut, ystävällinen ja usein seksuaalisesti halukas. Onnellinen parisuhde toimii puskurina stressiä ja vastoinkäymisiä vastaan.

Koska hyvin toimeentulevat ja hyvinvointivaltioissa asuvat naiset tarvitsevat miehiltä yhä vähemmän suojelua tai aineellista turvaa, odotetaan parisuhteelta emotionaalisia tai muita ei-aineellisia palkintoja. Legato arvelee, että miehet ovat aiempaa motivoituneempia pitämään rakastamastaan naisesta kiinni kekseliäästi ja sinnikkäästi. Aivot tulevat riippuvaisiksi hyvästä seksikumppanista.

Onko tämä vaan tunteiden medikalisointia, evoluutiobiologiahöpinää vai löytyykö teiltä empiriaa väitteiden tueksi? Tai vastaan.

Lääketieteen tohtori Marianne J. Legato on the Partnership for Gender-Specific Medicine at Columbia Universityn perustaja-johtaja.