Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on herkkä.

Imetyksen vaikutukset kestävät pitkään  2

Imetetyt lapset ovat älykkäämpiä ja terveempiä kuin muut. Äidinmaidolla elämänsä aloittaneet ovat muita harvemmin ylipainoisia ja sortuvat harvemmin päihteisiin.

Imettäneet äidit pysyvät muita äitejä terveempinä ja välttävät paremmin useita syöpiä.

Tällaisia tutkimustuloksia ja väitteitä on esitetty imetyksen puolesta. Maailman terveysjärjestö WHO on suositellut hyvin pitkiä täysimetyksiä. Etenkin kehitysmaissa vauvoja uhkaa jopa kuolema, jos äiti ei imetä.

Suomessa imetysmyönteisestä ilmapiiristä puhutaan, mutta päällimmäisenä on hirveä huoli äitien tunteista. Ketään ei saa syyllistää.

Amerikan psykologiyhdistys APA:n tuoreen uutisen mukaan imetyksen kauaskantoiset itsenäiset hyödyt on nyt voitu osoittaa tieteellisesti pitkittäistutkimuksessa.

Aiemmissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että imetyksen aloittavat ja sitä jatkavat pitkään useimmiten ulospäinsuuntautuneet, emotionaalisesti tasapainoiset ja tunnolliset äidit.

On ajateltu, että valikoitu äitijoukko saa hyvin pärjääviä lapsia.

Millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia itse imetyksellä on? Yhdysvalloissa alkoi vuonna 1991 pitkittäistutkimus, johon rekrytoitiin vastasyntyneitä kymmeneltä eri paikkakunnalta. Tutkimukseen haluttiin myös vähän koulutettuja (30%) ja etniseen vähemmistöön (13%) kuuluvia äitejä.

Tuoreet äidit vastasivat ensin kyselyyn. Lopulliseen tutkimukseen osallistui 1 272 henkilöä. Perheissä käytiin arvioimassa vanhempien ja lapsen suhdetta kahdeksan kertaa, aina vastasyntyneistä vauvoista yhteentoista ikävuoteen saakka. Perheitä myös videoitiin.

Äidit ja lapset tekivät mm. erilaisia testipelejä ja muita tehtäviä yhdessä, aina lapsen kehitysvaiheeseen sopivalla tavalla. Äitiä ja lasta kehotettiin vapaaseen leikkiin vauvan ollessa puolivuotias. Kun lapsi oli 4,5-vuotias tuli äidin ja lapsen tehdä erilaisia yhteistyötä vaativia ongelmanratkaisutehtäviä.

Äidin kohdalla arvioitiin esimerkiksi hänen kykyään kannustavaan läsnäoloon ja lapsen autonomian kunnioitukseen. Äidin mahdollisesta vihamielisyydestä tuli miinuspisteitä.

74,4 prosenttia äideistä oli joskus imettänyt lastaan. Reilu puolet äideistä imetti vähintään kuusi viikkoa ja 26,4 prosenttia imetti ainakin puoli vuotta. Yhdeksän kuukautta imetystä jaksoi äideistä 16,6 prosenttia ja vuoden imetykseen pääsi alle kymmenes.

Vauvan ollessa kuukauden ikäinen äidit tekivät neuroottisuustestin ja kuuden kuukauden kohdalla testattiin vanhempien kasvatusasenteet. Kun lapset olivat kaksivuotiaita, koulutetut tarkkailijat seurasivat perheitä kahden tunnin ajan ja koodasivat 90 kohdan mukaan arvionsa lapsen ja vanhemman välisestä kiintymyssuhteesta.

Pitkään lastaan imettäneet äidit olivat kaikissa lapsen ikävaiheissa muita herkempiä ymmärtämään lapsen tarpeita ja parempia kommunikoimaan lapsensa kanssa.

Esimerkiksi niiden äitien lapset, joita oli imetetty sekä kuuden viikon että puolen vuoden iässä, olivat kaksivuotiaana turvallisemmin kiintyneitä vanhempiinsa kuin vähemmän imetetyt lapset. Vauva-aikana edellisen mittauskerran imetys ennusti aina lapsen parempaa pärjäämistä seuraavalla mittauskerralla.

Imetys lisäsi vain äitien herkkyyttä lapsensa tarpeille. Isien herkkyyteen imetys ei vaikuttanut ollenkaan.

Äidin herkkyys ilmeni parempana vastavuoroisuutena lapsen kanssa, myönteisenä emotionaalisuutena, käytöksen joustavuutena ja parempana kykynä ymmärtää lapsen antamia vihjeitä.

Imetys lisää äidin oksitosiinihormonia ja ilmeisesti vasopressiiniä, joiden tiedetään edesauttavan ihmisen kykyä prososiaaliseen käytökseen. Imetyksen tuoma läheisyys parantaa äidin ja lapsen suhdetta. Imettävät äidit koskettavat enemmän ja lempeämmin lapsiaan kuin muut.

Imetyksen myönteiset vaikutukset pysyivät, vaikka tutkijat poissulkivat äidin koulutuksen, etnisen ryhmän, kasvatusasenteet ja parisuhdestatuksen. Yksinhuoltajien, mustien, matalasti koulutettujen ja emotionaalisesti tasapainottomien on huomattu muita useammin tarttuvan tuttipulloon. Juuri näiden äitien lapset hyötyisivät erityisen paljon rintaruokinnasta.

APA:n mukaan imetys parantaa äidin ja lapsen välistä suhdetta ja sen myönteiset seuraukset ulottuvat pitkälle lapsuuteen.


Miehen sydänsuru  11

Rakkausasioissa herkempi sukupuoli on mies. Nuorten miesten väitetään haluavan vain seksiä. Vaikka se olisikin mielessä joka kolmas minuutti, etsii suuri osa nuorista miehistä naisesta ensisijaisesti läheisyyttä ja kumppanuutta, rakkautta ja helliä tunteita.

Tytöt oppivat kahdenkeskisissä vastavuoroisissa ja keskustelevissa ystävyyssuhteissaan neuvottelemaan ja hienotunteiseen asioiden junailuun. Nuorten miesten kilpailuhenkiset suhteet opettavat tilanteiden hallintaan ja johtoaseman ottoon. Parisuhteessa naisten oppima strategia on ylivoimainen. Monissa tutkimuksissa on ilmennyt, että nuoret naiset hallitsevat parisuhdetta.

Miehet pettyvät rakkaudessa usein naisia rajummin. Miehellä rakastumisen intensiteetti on voimakas. Yhdysvaltalaistutkimuksissa miehet kertovat olleensa useammin rakastuneita kuin naiset. Miehet ovat naisiin verrattuna partnerista riippuvaisempia ja hylätyksi tullessaan reagoivat voimakkaammin. Naiset lopettavat suhteen useammin ja toipuvat siitä nopeammin kuin miehet. Naiset myös menevät miehiä useammin rakkaudettomaan liittoon.

Nuorten miesten keskushermosto on kypsymättömämpi kuin naisilla. Kova rakkaussuru kaipaa ulospääsyä vihaisesta kehosta, mutta kulttuurissamme ei jakseta katsella itkua tihrustavaa miestä kovin pitkään. Nuorimies vetää pään täyteen, ajaa kovaa prätkällä tai autolla, hyppää korkealta sillalta matalaan jokeen, kiipeää kerrostalon katolle ja huutaa maailmalle.

Ei millään pahalla. Jakella oli vaan söpömmät silmät.
Nuoret naiset eivät aina tiedä mitä tekevät.

Lähteenä: Jari Sinkkonen: Nuoruusikä, WSOY 2010.