• Mirja Wuokko

Kun kultsi saa fudut

Miten työttömyys vaikuttaa pariutumiseen, perheen perustamiseen ja perhe-elämään?

Suomalaisista vajaa kymmenes on työttömiä. Miesten työttömyysaste on hieman korkeampi kuin naisten. Naisista isompi osuus on työelämän ulkopuolella opiskelemassa tai hoitamassa lapsia.

Pikkulapsiperheen äitien työllisyystilanne ei ole kovin hyvä. Tilastokeskuksen mukaan yhä useampi äiti on työelämän ulkopuolella.

Isien työllisyysaste oli 2013 peräti 91 prosenttia, kun yhden tai kahden lapsen äideistä töissä oli 78 prosenttia ja vähintään kolmen lapsen äideistä vain 57 prosenttia.

Lapsettomien miesten työllisyysaste oli samaan aikaan 73 prosenttia. Lapsettomien naisten työllisyys on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla, mutta äitien työllisyys on ollut laskusuunnassa. Onko perheen ja työn yhdistäminen tullut vaikeammaksi, vai mistä on kyse?

Miksi isät tekevät kaikista ahkerimmin töitä? Kannustaako perheen perustaminen miehiä töihin? Varmasti.

Ilmeisesti työssäkäyvien miesten on myös helpompi pariutua ja perustaa perhe. Hyvin koulutetut ja hyvässä työpaikassa olevat miehet ovat todennäköisimmin parisuhteessa ja tulevat yleensä myös isäksi.

Mitä tapahtuu, kun kumppani joutuu yhtäkkiä työttömäksi? Parisuhteessa työttömyys ei ole vain yksilön kriisi, vaan se vaikuttaa kaikkiin perheenjäseniin.

Perheen tulot laskevat, ja kumppaneiden suhde muuttuu. Monelle miehelle ja naiselle työ tuo muutakin kuin palkan: toimintaa, itsetuntoa, rytmiä ja järjestystä elämään, aseman, työsuhde-etuja, työkaverit ja erilaisia työpaikan rientoja.

Miten parit selviävät työttömyydestä? Tunteeko työttömän kumppani pelkoa, kiukkua, empatiaa vai kaikkia näitä?

Työttömäksi jäänyt tarvitsee tukea ja myötätuntoa. Tunteita ja turhautumisia kannattaa jakaa.

Jos työttömäksi joutunut alkaa reippaasti etsiä uusia työ- tai opiskelumahdollisuuksia, ja samalla imuroi asunnon, käy kaupassa ja laittaa ruoan, on perheen elättäjä usein ainakin aluksi ihan tyytyväinen ja kannustava.

Jos työtön masentuu ja vaipuu apatiaan, eikä tee yhteisen kodin eteen mitään toisen työpäivän aikana, alkavat ongelmat kasautua.

Onko väliä kumpi jää työttömäksi? Suhtautuvatko miehet ja naiset omaan työttömyytensä eri tavoin?

Kestäisitkö kumppanin työttömyyden? Miten pitkään sietäisit tilannetta? Kunnes kuolema erottaa, vai antaisitko työttömälle kumppanille tietyn ajan jälkeen kenkää?

5 kommenttia

tuuli.hattu801

30.9.2015 10:39

Minulla on sellaisia kokemuksia, että mies on vähätellyt minua ja panostani yhteisten asioiden eteen,kun olen ollut työttömänä. Kerran esimerkiksi muistan,kun hoisin alle kuukauden ikäistä lastamme ja hänen isoveljeään ja mies oli töissä. Kun hän tuli kotiin, hän sanoi, että mitään ei ole tapahtunut, vaikka olin koko ajan hoitanut vauvaa ja hänen isoveljeään. Mieheltä myös tuli sellaista kommenttia, että meillä ei senkään takia voi olla yhteistä tulevaisuutta, koska minun kanssani ei voinut hankkia isompaa omaa asuntoa, kun olin työttömänä. Vuokralle hän ei halunnut.

Yksinhuoltajana ja työttömänä olen pärjännyt taloudellisesti ruhtinaallisesti, paremmin kuin miehen kanssa, koska saan elatusmaksut isiltä. Luulisi, että se olisi toisin päin. Ei enää sitä opiskeluaikojen kituuttamista, jolloin ei voinut sukkiakaan ostaa vaan nekin piti toivoa joululahjaksi. Voisi olla eri asia, jos minulla olisi isien kanssa vuoroviikkohuoltajuus. Silloin en saisi elatusmaksuja.

Luulen, että monet työttömät haluavat työttömyydestään huolimatta lapsia. Enää ei Suomessa sen takia tarvitse antaa lapsia adoptioon ettei ole työtä. Voihan tosin olla, että joskus ne ajat palaavat. Työttämillä miehillä voi tosin olla naisia vaikeampaa, kuuluuhan perinteisen käsityksen mukaan miehen olla perheen elättäjä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

30.9.2015 14:30

Puuttuu merkittäviä kategorioita; Ikähaarukat (monikossa koska on täysin eri asia olla 18v. opiskelija kuin 60v. työtön), työttömän status (työtön, opiskelija, sairaseläkelläinen jne.), työttömän uskonto, kulttuurillinen tausta jne.
Näiden puuttuminen tekee tilastosta arvottoman eikä siitä voida päätellä muuta kuin se, että osa käy töissä ja osa ei.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

2.10.2015 15:28

En ihan ymmärtänyt kritiikkiäsi, mutta Tilastokeskuksen sivuilla on tarkemmin määritelty tilastoitavat asiat. Opiskelija ei ole työtön. Ei myöskään eläkeläinen. Mikäli sinulla on kehitysehdotuksia Tilastokeskuksen tutkijoille, ota heihin ihmeessä yhteyttä. Numerot löytyvät heidän sivuiltaan.

tuuli.hattu801

2.10.2015 16:48

Minä mietin sitä, että palaavatko äidit myöhemmin työelämään...

tuuli.hattu801

2.10.2015 17:00

Kotiäideillä on puuhaa kotonakin ilman työtä. Monet miehet eivät tosin siedä naisten työttömyyttä ja voi olla, että miesten työttömyyttä siedetään vielä huonommin. Silloin ei voi ehkä esim. hankkia omaa asuntoa, jos toinen on työttömänä.

Itsellä ainakin lapset (2 ) ovat viivästyttäneet työnhakua. Mielestäni kotiäiteys on mukavan rentoa puuhaa, voi tehdä asioita omassa tahdissa, ainakin ilman nalkuttavaa puolisoa. Kyllä se työelämän tiukan tahdin voittaa... Tosin olen itse hakeutumassa mahdollisesti takaisin "oikeillekin" työmarkkinoille.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi