Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on teot.

Oma moraali, paras moraali  4

Useimmat ihmiset pitävät itseään hieman keskivertoa parempina ihmisinä. Suomessa on tutkittu esimerkiksi autoilijoita, ja yhdeksän kymmenestä arvioi itsensä vähintään keskivertokuskiksi.

Erilaisissa tutkimuksissa on selvitetty yleisesti toivottavina pidettäviä piirteitä ja pyydetty ihmisiä arvioimaan sen jälkeen omia ominaisuuksiaan. Mitä toivotumpi ominaisuus, sitä todennäköisemmin kyseinen kiva piirre sopii hyvin itseen.

Psykologit kutsuvat kyseistä itsensä ruusunpunaisin lasein näkemisen ihmettä ”self-enhancement -efektiksi”. Oma persoonallisuus ja teot nähdään ylevämmässä valossa kuin muiden.

Erityisen rajuja arviointivirheitä tehdään moraalia punnittaessa. Psykologian professori Cindi May on kirjoittanut hyvän jutun aiheesta tammikuun Scientific American -julkaisuun.

Osin omien ominaisuuksien ja tekojen näkeminen suotuisassa valossa johtuu luonnollisista syistä. Meillä on eniten tietoa juuri omien tekojemme taustoista ja ehkä outojen moraalisten ratkaisujen lieventävistä asianhaaroista. Muiden teot on helpompi tuomita raskaimmalla rangaistusasteikolla.

Ihmisen itseluottamuksen kannalta on suotuisaa ajatella itsestään myönteisesti. Liian suuri luottamus muihin aiheuttaa myös jatkuvia pettymyksiä. Ihmisen on hyvä olla hieman varuillaan varsinkin ventovieraiden kanssa, koska saattaahan sitä joutua puijatuksi ja petetyksi.

Moraalisen vaakakupin taaraaminen olisi yleisen hyvinvoinnin kannalta paikallaan. On huomattu, että käsitys omasta moraalisesta ylemmyydestä voi nurinkurisesti johtaa oman moraalin venymiseen.

Esimerkiksi jonkin hyvän teon tehneet ihmiset alkavat usein leijua sen verran voimallisesti hyvien ihmisten taivaassa, että alkavat itse asiassa lipsua moraalissaan heti tekemänsä yksittäisen hyvän työn, lahjoituksen tai auttamisen jälkeen.

”Koska juuri annoin viisi euroa köyhälle, voin varastaa parilla kympillä toimistotarvikkeita duunista ja valehdella kumppanilleni.”

Ei kuulosta hyvältä.

Juuri ilmestyneen Nuorisobarometrin mukaan suomalaisnuorten luottamus omaan tulevaisuuteen on hyvä, mutta usko hyvinvointiyhteiskuntaan ja muihin ihmisiin on laskenut. Nuoret uskovat siis pärjäävänsä itse elämässä, mutta eivät oikein luota muuhun Suomeen.

Suomen kaltaisen pienehkön kylmän reunavaltion yksi parhaista kilpailutekijöistä uhkaa murentua. Luottamusyhteiskunta on arvokkainta omaisuuttamme. Jos emme luota siihen, että minua ja kaveria ei jätetä, alamme järjestellä itsellemme hyviä oltavia ja unohdamme, että kaikkien hyvinvointi on tärkeää.

Kukaan ei voi hyvin, jos ainaisena pelkona on oman onnen ja hyvinvoinnin menetys, ja jos jokainen toinen ihminen on uhkaava vihollinen. Poteroihin kaivautuminen on paitsi epämiellyttävää, myös kallista puuhaa. Luottamus on jotain mitä ei pelkällä rahalla saa. Sitä on vaikea rakentaa, mutta se on helppo tuhota.

Parisuhteessa moraalinen ylemmyydentunto uhkaa rakkautta. Jos kumppanin käytös nähdään epäilyttävänä ja oma käytös on aina selitettävissä paremman ihmisen toimintana, ei ole mahdollista päästä läheiseen rakastavaan suhteeseen.

Oman rakkaan näkeminen hieman muita paremmassa valossa onkin tyypillistä onnellisissa liitoissa. Joskus toki tällainen ”rakkaus” hyväksyy myös rikollisen tai sairaan toiminnan, mikä ei tietenkään ole järkevää ja yleisen edun mukaista.


Rakkauden viisi kieltä  5

Jokaisella on oma tapansa osoittaa rakkauttaan. Rakastamisen tapa voi olla osittain temperamenttiin tai persoonallisuuteen liittyvä, mutta yleensä ihmisenä olemisen tavat opitaan lapsuudenkodissa ja kaveripiirissä.

Parisuhteessa olevilla herää usein jossain vaiheessa pelko siitä, ettei toinen rakasta riittävästi. Vaikka molemmat osapuolet sanovat rakastavansa toisiaan, voi kummastakin tuntua, että eletään rakkaudettomassa liitossa.

Tulevatko ihmiset ajatelleeksi, että ehkä kumppani ilmaisee rakkauttaan eri tavalla kuin mihin on itse tottunut? Filosofian tohtori ja avioliittoneuvoja Gary Chapmanin mukaan ongelma voi piillä juuri erilaisissa ilmaisutavoissa.

Mitkä ovat vahvimmat rakkauden kielesi?

1. Sanat. Vahvistatko ja kannustatko puheellasi rakkaintasi? Kehutko hänen ulkonäköään, luonnettaan, menestystään tai käytöstään?

”Oletpa kaunis tänään!”
”Rakastan sinua joka kevät entistä enemmän!”
”Miten hienosti hoiditkaan äskeisen tilanteen!”
”Olen sinusta ylpeä!”

Jokainen janoaa kehuja ja kannustusta, mutta jotkut eivät voi elää ilman niitä. Jos rakkaasi kaipaa juuri verbaalista rakastamista, anna sitä hänelle.

2. Aika. Paljonko vietätte aikaa yhdessä? Ihminen priorisoi ajankäyttöään. Kiireinenkin ihminen löytää aikaa tärkeänä pitämilleen asioille. Chapmanin mukaan laatuaika on jakamatonta huomiota toiselle.

Laatuaikaa ei saa viettää katsomalla yhdessä telkkaria, vaan pitää keskittyä toiseen kunnolla. Jos kumppanisi kaipaa jakamatonta huomiota ja kahdenkeskistä aikaa kanssasi, ei hän tule onnelliseksi, ellet järjestä sellaista hänelle joka viikko.

3. Lahjat. Rakkaus on antamista. Joillekuille eivät muut rakkauden antamisen muodot riitä, vaan he tarvitsevat jotakin konkreettista saamista. Heille on annettava lahjoja. Paras tapa on yrittää saada selville, mitkä lahjat ovat toivottuja.

Kaipaako kumppanisi säännöllisesti kukkia ja suklaakonvehteja, hajuvesiä ja matkoja? Vai olisiko parempi keksiä aina jotakin uutta sillä hetkellä toivottua tavaraa?

Lahjan kalleus ei Chapmanin mukaan ole se juttu. Lahjoja kaipaava ihminen tulee onnelliseksi siitä ajatuksesta, että on ollut rakkaansa mielessä niin pitkään, että tämä on halunnut hankkia jonkin lahjan. Lahja on rakkauden symboli.

Jos et ole tottunut saamaan ja antamaan lahjoja, mutta se on kumppanillesi tärkeää, on aika opetella uusi tapa.

4. Palveleminen ja auttaminen. Teoilla rakastamista on sanottu suomalaiseksi vahvuudeksi. Mies ei puhu vaimolleen viiteen vuoteen juuri mitään, mutta rakentaa hänelle omakotitalon.

Toisen huomioiminen palvelemalla ja auttamalla vaatii yllättävän paljon ajattelua, suunnittelemista ja viitsimistä. Jos rakkaasi kaipaa osallistumista ja auttamista, ei kannata jäädä siivouspäivänä sohvalle makaamaan.

5. Fyysinen kosketus. Toisen ihmisen fyysinen läheisyys ja kosketus on elintärkeää pikkulapsille. Myös aikuinen kaipaa kosketusta ja voi paremmin saadessaan läheisyyttä.

Halaus, suutelu, hyväily, kainalossa pitäminen ja seksi vahvistavat kaikki rakkaussuhdetta.

Osa ihmisistä kaipaa fyysistä kosketusta vielä muita enemmän. Heille fyysisen etäisyyden pitäminen on osoitus rakkaudettomuudesta. Jos ensisijainen rakkauden kielesi on juuri fyysinen kosketus, kannattaa pariutua samanlaisen rakastajan kanssa, sillä kaikki lähinnä muunlaisia kieliä puhuvat voivat saada olon kurjaksi.

Chapmanin mukaan kosketuksella rakastaminen ei vaadi juurikaan aikaa tai vaivaa. Voit koskettaa rakkaintasi koska tahansa, aina ohi kulkiessasi, töistä tullessasi, töihin lähtiessäsi. Voitte istua vaikka käsi kädessä leffateatterissa tai ruuhkabussissa.

Jos tiedät oman ja rakkaasi tavan osoittaa rakkautta, olette jo voiton puolella. Vahvista sitä, mitä toinen tarvitsee.