Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on tunne-elämä.

Naisen kannattaa valita kumppani hyvästä perheestä  3

Mietitkö ensitreffeillä toisen lapsuutta? Kysytkö mahdollisen kumppanin perhesuhteista? Ehkä kannattaisi, sillä lapsuudenperhe näyttää vaikuttavan ihmisen parisuhdetaitoihin voimakkaasti.

Psykologiassa jo pitkään muodissa ollut kiintymyssuhdeteoria on jälleen saanut vahvistusta Yhdysvalloissa Harvardin yliopiston tutkimuksissa. Harvinaisen kauan kestänyt pitkittäistutkimus amerikkalaisista nuorukaisista vahvistaa hyvän lapsuuden ja tunne-elämän säätelytaitojen yhteyden.

Bostonin yliopisto tutki toisen maailmansodan aikana teinipoikien psykologista hyvinvointia ja poikien suhdetta vanhempiinsa. Tutkijat myös havainnoivat perheen ihmissuhteiden toimivuutta ja perheenjäsenten kommunikaatiotaitoja. Samoja poikia on seurattu läpi elämän.

Millaiset suhteet pojalla on äitiinsä ja isäänsä? Millainen ilmapiiri perheessä on? Tutkijat haastattelivat ja tarkkailivat erilaisista oloista tulevia teinipoikia. Jopa sotien ja muiden yhteiskunnallisten myllerrysten keskellä jotkut saavat kasvaa rakastavassa huolehtivassa perheessä, jossa perheenjäsenillä on lämpimät suhteet toisiinsa. Perheen kiintymyssuhteiden laatu saattaa ratkaista loppuelämän ihmissuhteiden tasapainoisuuden.

Hyvissä perheissä, eli sellaisissa perheissä, joissa vanhempien huolehtiva rakkaus on ravinnut jälkikasvua, kasvaa miehiä, jotka vielä keski-iässä ja vanhuuden kynnyksellä pystyvät muodostamaan parempia parisuhteita kuin huonossa kasvuympäristössä varttuneet.

Hyvän lapsuudenperheen opit ovat yhteydessä keskivertoa tasapainoisempaan tunne-elämään, parempaan tunteiden säätelykykyyn ja lämpimämpään parisuhteeseen. Hyvän perheen pojat pystyvät aikuisina suhtautumaan parisuhteen tai perheen ongelmiin rakentavammin, ja jopa huumorilla, verrattuna huonossa ympäristössä kasvaneisiin poikiin. Heikon lapsuuden saaneet eivät pysty yhtä hyvin muodostamaan luottamussuhteita myöhemmin elämässään.

Heikommat tunne-elämän säätelytaidot näkyvät esimerkiksi vihamielisyytenä, umpimielisyytenä tai aggressiivisuutena. Tunteita tukahdutetaan, niitä ei ymmärretä tai ne ryöpsähtävät yli.

Tunne-elämän säätelytaitojen on jo pitkään huomattu olevan yhteydessä sekä henkilön omaan hyvinvointiin että hänen ihmissuhteidensa laatuun. Tunne-elämän säätelykyky vaikuttaa selvästi parisuhdetyytyväisyyteen ja parisuhteen pysyvyyteen.

Tutkijoiden mukaan on ensiarvoisen tärkeää tukea lapsiperheitä kasvatustehtävässä ja puuttua ongelmiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Onnellisesta lapsuudesta näyttää seuraavan onnellisempia aikuisia ja parempia kumppaneita ja vanhempia.

Robert J. Waldinger & Marc S. Schulz: The Long Reach of Nurturing Family Environments. Links With Midlife Emotion-Regulatory Styles and Late-Life Security in Intimate Relationships. Psychological Science. September 2016.

Catherine Caruso: Men with Happier Childhoods Have Stronger Relationships in Old Age. Scientific American Mind 19.10.2016.


Suomalaisen miehen tunne-elämä on normaali  2

Suomessa miehiä syytetään puhumattomuudesta. Osin puhumattomuus on harhaa, sillä moni suomalaismies on erittäin hyvä viestimään myös verbaalisesti.

Myös käsitys siitä, että mitä enemmän puhetta, sitä onnellisemmat ihmiset, on toiveajattelua. Aina puhe, etenkään puheen määrä, ei korreloi hyvinvoinnin kanssa.

Harvemmin kukaan on ajatustenlukija, ja ihmissuhteissa on toki syytä kertoa omista tarpeistaan, toiveistaan ja tunteistaan muille ihan ääneen.

Ihmisen joutuessa vaikeaan elämäntilanteeseen, hänellä saattaa olla tarve selvittää asioita myös itsekseen. Hän ehkä tarvitsee kumppanin tai ystävän tukea, mutta tuen ei välttämättä tarvitse olla jatkuvaa höpötystä.

FM Ira Virtasen Tampereen yliopistossa helmikuussa 2015 julkaistu puheviestinnän väitöskirja "Supportiivinen viestintä suomalaisten miesten ystävyyssuhteissa" kertoo ilahduttavasta asiasta: suomalaiset miehet eivät aina jää vaikeuksissa heitteille.

Miesten ongelmana on pidetty huonoa tunteiden hallintaa ja niistä viestimistä. Yleinen käsitys on ollut, että suomalainen mies on tunteineen hukassa ja hyvin yksin.

Ira Virtasen tutkimuksessa selvisi, että suomalainen mies osaa antaa hyvää tukea ystävälleen: "suomalaisten miesten läheisissä ystävyyssuhteissa kuunnellaan ja viestitään myötätuntoa, rohkaisua ja huolenpitoa".

Miesten mielestä jokaisen ongelmat ovat yksilöllisiä, ja jokaisen miehen tulisi säilyttää itsemääräämisoikeus elämäänsä. Ongelmiin joutuneen miehen tulee itse saada päättää, millaista tukea hän tarvitsee, ja puhutaanko ongelmista vai ei. Miehen tulee myös saada valita, miten ongelmista mahdollisesti puhutaan.

Toisen elämään tunkeminen ja neuvojen tuputtaminen ei kuulu suomalaismiehen mielestä hyvään ystävyyteen.

Miehet toivovat tukea tarvitsevan ystävän pääsevän elämässä eteenpäin ja saavan tunteensa hallintaansa. Vaikeatkin tunteet ymmärretään, mutta niistä on päästävä yli.

Miesten tuki on usein läsnäoloa ja neutraalina tukihenkilönä pysymistä. Rinnalla seisovat ystävät haluavat toimia kuin peileinä vaikeassa tilanteessa. He haluavat ankkuroida kaverinsa todellisuuteen.

Miesten välisissä ystävyyssuhteissa on tärkeää viettää aikaa yhdessä ja tehdä mukavia tunteita herättäviä asioita. Aktiivinen kuunteleminen ja asioiden uudelleen arviointi neutraalisti koetaan tärkeäksi. Eläytyminen toisen kokemuksiin ja tunteisiin on tärkeää, vaikkei olisi itse kokenut samaa.

Suomalaismies arvostaa rehellisyyttä ja aitoutta, ja mitä läheisemmästä ystävästä on kyse, sitä rehellisempää ja suorempaa palautetta voi toiselle antaa.

Virtasen mukaan suomalaismies ei eroa tunne-elämältään ja tuen antamisen ja saamisen tavoiltaan merkittävästi muunmaalaisista miehistä - tai naisista.

Tutkimus osoittaa siis, että myös suomalaismies on ihminen. Tämän melkein kaikki jo varmaan tiesivätkin, joten voimme siis alkaa puhua miehistä kuin ihmisistä.


Naiselle se on kuin nenä  45

Nainen kiihottuu aivan eri asioista kuin mies. On merkillisimpiä asioita seksiin liittyen, että tätä ei tiedosteta. Lähestulkoon kaikki miehet kuvittelevat, että nainen kiihottuu kuin mies. Mutta tosiasia on, että jos nainen näkee miehen peniksen, seisovan tai velton, se kiihottaa naista tasan yhtä paljon kuin miehen nenä tai sormi. Jos mies taas näkee pillun, se kiihottaa aina, oli se valmis yhdyntään tai ei.

Tästä seuraa, että miehet voisivat vaihtaa uimahousunsa uimarannalla ilman pukuhuonetta. Naisia kyrvät eivät kiinnosta ja miehillehän toisen miehen kyrvän näkeminen on yhdentekevää. Samaten miehen on turha olla huolissaan elimensä koosta, koska kulli ei ole se asia, joka naista kiihottaa.

Naisen on ensin kiihotuttava muista asioista, ennen kuin kyrpä alkaa kiinnostaa enemmän kuin nenä. Naisen on esimerkiksi rakastuttava. Rakastuvat miehetkin, itse asiassa innokkaimmat ilmoittavat rakastuvansa monta kertaa päivässä; aina nähdessään viehättävän naisen. Miehelle prosessi on paljon yksinkertaisempi. Eikä miehen tarvitse rakastaa naisen lailla kyetäkseen seksiin.

Tästä seuraa kysymys: millä edellytyksillä seksiä saa harrastaa? Saako seksiä harrastaa, vaikka ei olisi virallista suhdetta, tai vaikka ei olisi rakastunut? Loogisesti ajatellen kyllä, sillä seksin ja läheisyyden tarve on riippumaton rakastumisesta tai suhteista. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, saako nälkäisenä syödä, vai pitääkö ensin laittaa suhteet kuntoon. Mutta tämä on miehen näkökulma.

Miehet haluavat käytännön fyysistä seksiä enemmän kuin naiset. Miehet ovat valmiimpia tekemään vaarallisia asioita saavuttaakseen seksiä. Kaikki maailmassa todistaa tätä: maksullista seksiä ostavat käytännössä vain miehet. Miesten työpaikoilla on seksikalentereita. Miehet käyvät internetin seksisivuilla.

Miehet pyrkivät aina löytämään hyvän syyn harrastaa seksiä. Monesti naiset taas pyrkivät perustelemaan, miksi juuri nytkään ei voi harrastaa seksiä. Miehille seksi on mahdollisuus, naisille mahdottomuus.

Tietenkin miesten asenne on parempi kuin naisten asenne. On parempi harrastaa seksiä kuin olla harrastamatta. Elämätön elämä on virhe, ei eletty, vaikka olisi tullut tehtyä virheitä. Mutta tämäkin on miehen mielipide.

Naiset perustelevat vähäisempää kiinnostustaan seksiin mm. sillä, että laatu on tärkeämpää kuin määrä. Todellinen syy on se, että naisen tunne-elämä ja biologia eivät anna mahdollisuutta miesmäiseen seksiin. Onko naisen seksuaalinen aktiivisuus siis mahdottomuus? Toisaalta, laatu ei voi parantua, jos ei seksiä opettele. Juoksemaan oppii juoksemalla, seksiä oppii sekstailemalla.

Naisella pitää aina olla ensin syvällisempi suhde, ennen kuin voi harrastaa tyydyttävää seksiä. Ilman suhdetta ei ole seksiä. Kun on suhde, naisen seksi saavuttaa maksimaalisen aktiivisuutensa. Jotkut naiset voivat esiintyä julkisesti seksuaalisesti miesten lailla, mutta he eivät tee sitä saadakseen seksuaalista tyydytystä, vaan saavuttaakseen muita tavoitteita, kuten vaikkapa todistaakseen, ettei miehillä ja naisilla ole eroja. Nyt joku nainen sanoo: kyllä nainenkin voi haluta kuten mies. Minä vastaan: oi ihanaa, alkakaa kaikki naiset haluamaan samalla lailla kuin miehet. Miehillä ei olisi mitään sitä vastaan.

Fakta on siis, että naiset eivät halua seksiä samalla lailla kuin miehet. Keskimäärin - poikkeuksia löytyy, minkä todistaa myös Kinseyn raportti - joten älkää te muutama (toki positiivinen) poikkeus alkako länkyttämään. Naisia ei voi pakottaa toimimaan luontonsa vastaisesti. Mutta voiko miehiä pakottaa toimimaan luontonsa vastaisesti, eli elämään puutteessa? Miten asioita voitaisiin kehittää? Kansanedustajanaiset ovat opastaneet miehiä vetämään käteen. Miehet puolestaan toimivat miesten lailla eli ryhtyvät käytännön toimiin saadakseen seksiä, huijaavat ja valehtelevat, tarvittaessa vaikka ostavat sitä. Hyvää ratkaisua ei tällä hetkellä ole - elämä on epätäydellistä.

Ihmiset ovat erilaisia.