Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on vanki.

Pohjois-korealaista seksiä

Kolmannen maailman ongelmista vinkuminen kuuluu suomalaistenkin arkipäivään.

Parisuhteen mitättömältä tuntuvat vaikeudet saattavat naurattaa parin lähipiiriä. Joskus marmatusten taustalla on isoja parisuhdeongelmia. Toisinaan taas kyseessä on oikeasti ihan vaan turhanaikainen valitus ja tyytymättömyys.

Lukiessani Pohjois-Korean vankileirillä vuonna 1982 syntyneen Shin Don-hyukin ja hänen perheensä tarinaa, aloin väkisin vähän vertailla vankien rakkauselämää suomalaiseen romantiikkaan.

Pohjois-korealaiselle vankileirille voi joutua oman vanhemman - tai muun sukulaisen - poliittisen arveluttavuuden takia, eikä sieltä ehkä koskaan pääse pois. Vankileirillä 14 syntyvät vain vartijoiden suosimat kunnostautuneiden vankien jälkeläiset, koska vain luotetut vangit saavat luvan pariutua ja lisääntyä. Näillä ”onnekkailla” on myös jatkossa mahtava oikeus tavata puolisoaan peräti muutaman kerran vuodessa. Lapset sijoitetaan jo nuorena erilleen vanhemmistaan ”kouluihin” ja lasten parakkeihin.

Vähemmän onnekkaat naisvangit raiskataan ja jos he tulevat raskaiksi, heidät tapetaan.

Perhesuhteet vaarantuvat nälän ja vasikoimisen pakollisuuden takia. Lapset eivät rakasta vanhempiaan, eivätkä parit voi nauttia normaalista parisuhde-elämästä.

Shin ei leirillä syntyneenä ymmärrä normaalielämästä mitään. Hänelle ei kehity moraalia eikä tunne-elämää. Ainoana tarpeena on säilyä hengissä, eli saada ruokaa ja nöyristellä vartijoita. Jonkinlainen ystävyys on leirillä mahdollista, mutta esimerkiksi ihastuminen tyttöön on kiellettyä

Shinin päästyä noin parikymppisenä aikuisten töihin vankien vaatetehtaaseen, hänen seksuaalinen kiinnostuksensa naisia kohtaan herää. Normaali suhde ei ole tehtaallakaan mahdollinen. Shinin pitäisi yletä hierarkiassa muiden vankien työnjohtajaksi, jotta hän voisi käyttää ompelijatyttöjä hyväkseen.

Elämä vie Shinin lopulta ulos maailmaan, josta hän on kuullut vain kahdelta rangaistusleirien ulkopuolelta tulleelta vangilta. Se että maapallo on pyöreä tai naapurissa sijaitsee Kiina-niminen maa, ei Shiniä paljon kiinnosta. Hän ajattelee vain paistettua lihaa. Nälkä ja pelko ovat Shinin koko elämä.

Jos kirjan luettuaan ei halua pelastaa Pohjois-Korean kansaa, voi ainakin hetkeksi herätä (globaaliin) todellisuuteen ja kiittää siitä, mitä itsellä on. Vaikka olisi yksinäinen, voi ainakin leiri neljäntoista vankia helpommin yrittää etsiä seuraa. Jos on parisuhteessa, voi miettiä omia onnellisuuden minimeitään.

Blaine Harden: Leiri 14. Pako Pohjois-Koreasta. Gummerus 2013.


Väkivaltageeni  4

Toistuvasti muita turpaan vetävillä on päässä jotakin vikaa. Syitä väkivaltaiseen käytökseen on etsitty perimästä, ympäristöstä ja näiden yhdistelmästä.

Nyt Suomeen ehdotetaan (tutkijat ja oikeusministeriö ehdottavat) vaarallisten vankien seulomista psykopatia-testin lisäksi MAOA-geenikartoituksella. Oikeuspsykiatrian proffa Matti Virkkusen kv-ryhmän 7-vuotinen seuranta antoi psykopatia-asteikon ja MAOA-geenikartoituksen yhdistelmästä hyviä tuloksia (ennusteiden parantamiseksi). Rikosten uusimisriskin arvioiminen on tähän asti ollut vaikeaa, sillä narsistinen persoonallisuus tai psykopatian tuntomerkit eivät ole kovin tarkasti ennustaneet tulevaa väkivaltaisuutta.

Jos on alkoholisti, psykopaattinen ja tietyn MAOA-geenimuodon kantaja, ei hyvältä näytä.

http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6TBV-511RGM3-1&_user=10&_coverDate=09%2F17%2F2010&_rdoc=1&_fmt=high&_orig=search&_origin=search&_sort=d&_docanchor=&view=c&_acct=C000050221&_version=1&_urlVersion=0&_userid=10&md5=2a8891d079e3deaf0db85cb274c4bde7&searchtype=a

Mielestäni erittäin mielenkiintoinen ehdotus. Mikä ettei, jos tällainen testi antaa lisää luotettavaa tietoa toistuvasti väkivaltaisten henkilöiden kartoitukseen.

Herää kysymyksiä. Miten testin tuloksia tulkitaan, onko testi täysin luotettava, mitä seuraamuksia suunnitellaan? Voidaanko henkilö päättää pitää lopun elämäänsä vankimielisairaalassa geenitestin tuloksen takia? Vaikka testi onnistuisi hyllyttämään toistuvasti pahaa tekevät yhteisöstä, joutuisiko esimerkiksi 30 prosenttia kyseisistä rikollisista turhaan eristyksiin varmuuden vuoksi?

Vielä 80-luvulla kirjoiteltiin yleisesti, että vanhempien avioero on suuri riski lapselle. Avioerolapsesta tulee päihteiden käyttäjä, rikollinen ja mielenterveysongelmainen, eikä hän tule pärjäämään opinnoissa, töissä tai perhe-elämässä. Tilastot kertoivat tämän totuuden. Jotkut avioerolapset tulivat kaltoin kohdelluksi koulussa ja työelämässä tämän ”faktan”, eli ennakkoluulon takia. Ts. siitä tuli itseään toteuttava ennuste.

Nykyään avioerolapsi-leima enintään naurattaisi useimpia.

Entä heittelehtivät verensokerit? USA:ssa oikeus on vapauttanut tapposyytteestä diabeetikon, joka ei voinut hillitä raivoaan verensokerin laskiessa. Nakkikioskitappelut eivät synny sattumalta. Jonossa on miehiä, jotka yrittävät hakea ensiapua ongelmiinsa:

http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c225680000404fa8/18add7be04ab640bc22575c8001e42b7?OpenDocument

Tai naisten pms-oireet? Pitäisikö tehdä geenitesti, joka kartoittaisi, ketkä naiset pimahtavat joka kuukausi ihan kokonaan? Hormonihullujen naisten puolisot voisivat harkita etukäteen, haluavatko naimisiin huonon geenin kantajan kanssa.

Olisi hyvä tehdä myös stressitestit ennen kuulutuksia. Jotkut kestävät stressaavia tilanteita erittäin hyvin, kun toisilla ei ole minkäänlaista toleranssia pienille vastoinkäymisille.

Väkivaltaisuuden taustalta on tutkimuksissa löytynyt myös kortisolin, serotoniinin, dopamiinin ja kilpirauhashormoni T3:n poikkeamia. Pahimmat hakkaajat tuotetaan perinnöllistä taipumusta vahvistamalla, eli ikävien geenien ja huonon ympäristön yhdistelmällä. Kaltoinkohdellut lapset ja nuoret kostavat kokemansa muille.

MAOA-kartoitus vankilassa tulee apuun aika myöhään.