Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on yksi.

Se tavallinen tarina  1

Kaiken draaman, erikoisuuksien ja ääritapausten keskellä kukoistaa tavallinen suomalainen parisuhde-elämä. Normisuomalainen elää edelleen valtavirtaelämää tyytyväisenä oman mussukkansa kanssa.

Tutkimusprofessori Anna Rotkirchin mukaan useimmilla suomalaisilla ei ole jatkuvaa vipinää parisuhdemarkkinoilla, vaan enemmistö kansasta pysyy alkuperäisvalinnassaan. Miehistä yli 60 prosentilla ja naisista yli 65 prosentilla on ainoastaan yksi asuinkumppani koko elämänsä aikana! Tiedot perustuvat FINNUNION-aineistoon.

FINNUNION-rekisteriaineisto on edustava otos suomalaisista vuosina 1970-2010. Otos koostuu vain kantasuomalaisista ja se on suuri, noin 11 prosenttia koko väestöstä.

Nolla kumppania koko elämän aikana saa tai haluaa miehistä noin 15 prosenttia ja naisista noin joka kymmenes. Alle viidennes väestöstä perustaa kaksi liittoa aikuisena.

Nuoremmilla polvilla on aiempaa useampia liittoja. Lähes neljäsosa nuoremmista on sarjamonogamisia. Silti yli puolet suomalaisista elää edelleen vain yhden kumppanin kanssa koko elämänsä aikana.

Mikä on tällaisen pitkän konservatiivisen perinteen salaisuus? Kestävän liiton ihanne? Laiskuus? Vai hyvä parisuhde?

Usein naisten ja miesten erilaisuutta tuodaan voimakkaasti esille. Miehet ovat muka kaikki tietynlaisia. Naisia ei voi kukaan ymmärtää, ei ainakaan kukaan looginen olento. Naiset ja miehet ovat eri planeetalta. Höpsismiä.

Suurin osa suomalaisista pitää omaa – yleensä toista sukupuolta olevaa – pariaan parhaana ystävänään ja uskottunaan. Normaalissa tavallisessa parisuhteessa ollaan kumppaneita ja jaetaan arjen ilot ja surut. Joskus tulee riitoja ja väärinkäsityksiä, mutta kaikki parit eivät laita näitä vain toisen osapuolen syyksi. Jokainen voi parantaa kommunikaatiotaitojaan ja käytöstään.

Tavalliset parit ovat ymmärtäneet, että toinen on ihminen, normaali olento, jota ei kannata kohdella kuin toiselta planeetalta tullutta vihollista. Häntä ei ehkä kannata edes pitää eksoottisena erikoisuutena, sillä se saattaa häiritä normaalia arkielämän viettoa. Tavallinen luotettava kumppanuus toimii.

Hyvää uutta vuotta kaikille pareille ja sinkuille, niin aivan tavallisille kuin vähän erikoisemmillekin kombinaatioille!

Lähde: Anna Rotkirchin luento Helsingin yliopistossa 9.1.2015


Yhden saksalaisen mielipide suomalaisesta tasa-arvosta  14

Maamme vientivaltti ja suuri ylpeyden aihe, sukupuolten välinen tasa-arvo, nähdään uudessa valossa Roman Schatzin kirjassa Voi maamme, Suomi.

Schatz sivaltelee suomalaisia naisia epänaisellisesta ulkonäöstä, ja syyttää naisia miesten aliarvioimisesta ja isien vähättelystä. Toisaalta suomalainen nainen on hänen mukaansa luotettava kumppani ja ahkera hoitamaan miehenkin asiat, kuten tärkeät päätökset (!), jolloin miehen verenpaine saattaa alentua.

Suomalainen nainen on kova ja käytännöllinen, mikä on toisaalta välttämätöntä hengissä pysymisen kannalta tässä ilmastossa ja kulttuurissa.

Suomalaisnaisten hoivavietissä on jotain vikaa. Schatzin mukaan suomalaislapset laitetaan jo 1-vuotiaina päiväkotiin kuten entisessä itäblokissa. ”Näin muksuja vieroitetaan jo varhain perheistään, he käyvät samaan aikaan infektiotaudit läpi ja heistä tulee ryhmäkuria noudattavia kansalaisia.”

Vanha suomalainen talonpoikaiskulttuuri, jossa nainen vastaa kodista ja mies ulkotöistä, on edelleen voimassa.

”Vieläkin Suomessa käytetään sanaa ulkoruokinta silloin, kun ukolla ei ole asiaa omin käsin rakentamaansa taloon. Jos on pakko asua Suomessa, se kannattaa tehdä naisena.”

Suomessa saa harrastaa miehiin kohdistuvaa seksismiä, mutta naiset raivostuvat heihin kohdistuvasta seksismistä. Schatzin mukaan mies joutuu melkein vankilaan, jos kehuu naisen ulkonäköä.

Rakkauselämämme on aneemista.

”Suomen naiset ja miehet tuijottavat toisiaan yhä turhautuneemmin, epäluuloisemmin ja vainoharhaisemmin. Sekä naiset että miehet kaipaavat kyselyiden mukaan enemmän seksiä, mutta silti tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa toisiaan.”

Tuntuuko tutulta?

”Suomalaismiehet eivät vaivaudu näyttämään naisilleen muita tunteita kuin vihaansa. Siksi suomalaisnaiset eivät vaivaudu ottamaan miestensä muita tunteita vakavasti tai ylipäätään edes huomioon.”

Kuulostaa julmalta.

Ja lopputuloksena Schatz kiteyttää maamme tilanteen näin:

”Suomi ei oikeastaan ole tasa-arvoinen yhteiskunta, vaan hyvin pitkältä kädeltä ja hyvin pitkälle kehittynyt matriarkaalinen järjestelmä, jossa on vielä puhtaita sovinismin saarekkeita ja macho-reservaatteja.

Nykyään suomalaiset miehet tarvitsevat paljon enemmän suojelua, rohkaisua ja huolenpitoa kuin heidän naisensa.”

Roman Schatz: Voi maamme, Suomi. Johnny Kniga Kustannus 2014.