Ilmiöt

Katselin äsken ensimmäisen Euroviisukarsinnan osakilpailun. Suora lähetys Tohlopista oli kuin farssi, joka ei naurattanut. Viisi laulua, josta kolme pääsi jatkoon. Suomen kappaleissa on melkein aina jotakin vikana. Joko artisti ei osaa laulaa tai sitten laulu on selkäpiitä karmiva. Tämäkään karsintakierros ei ollut poikkeus.

Ensimmäisenä esiintyneellä tangokuningas Amadeuksella on hieno ääni ja karsimaa vaikka kelle jakaa. Biisi oli kuitenkin ”ah niin huono”. Kummallinen sekoitus viime vuoden voittajaa Alexander Rybakia, itämaisia vaikutteita, suomalaista tangoa ja mustalaismusiikkia. Sekametelisoppa!

Nina Lassander lauloi toisena biisin Cider Hill. Laulajan ja mukana olleiden Tuulen viemää -aiheisiin pukuihin oli uponnut sata metriä kangasta ja esitys oli yhtä haalea kuin kankaan väri. Laulu oli keskinkertainen eikä Ninan äänikään päätä huimannut. Tai sitten Ylen Tohlopin äänentoistolaitteissa on jotakin vikana, niin ettei ääni välity kunnolla töllön katsojille?

Kolmas Euroviisu-kokelas Bääbs oli pohjanoteeraus kappaleella You don´t know tomorrow. Kipale meni niin falskisti, että toivoin olevani tuskafestareilla. Laulajaneito oli kuin halpa kopio Lady Gagasta ja mistä moinen nimi. Bää…bää...bää. Näen sieluni silmin määkiviä lampaita.

Boys Of the Band (BOB) lauloi seuraavaksi biisin America ( I Think I Love You). Sinänsä laulussa tai bändissä ei ollut mitään vikaa. Suomalainen versio Blink 182:stä, Blurista ja ehkä jostakin muustakin. Eniten silmiin pisti bändin ja laulun nimet. Kummassakin on sulut. Herää kysymys miksi? Ja sana ”of” on kirjoitettu isolla alkukirjaimella, että siitä saadaan lyhenne BOB. Miksei bändin nimi yhtä hyvin voisi olla BB tai BOTB. Green Dayllä on muuten laulu, jonka nimi on American Idiot. Tulipahan vain mieleeni tässä yhteydessä.

Pentti Hietasen Il Mondo é quì kuulosti mahtipontiselta viimeisenä esityksenä. Pentillä on hieno ääni, sitä ei käy kiistäminen. Mutta niin on monella muullakin kaksikymmentä vuotta nuoremmalla karismaattisella Italian ja Espanjan viisuesiintyjällä. Eikä Pentin laulutaito sitä paitsi edes kunnolla päässyt oikeuksiinsa pliisussa italialaisessa lurituksessa.

Ensi perjantain viisukarsinta ei voi olla kuin parempi. Odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Tuskien taival on virallisesti alkanut! See for yourself alla olevasta linkistä.

http://areena.yle.fi/video/668107

Viime lauantaina Helsingin Sanomien verkkolukijat valitsivat vuoden julkkikset. Diili-kisan Jethro Rostedt voitti. Vuoden emo -tittelin sai Tanja Karpela (kesk.), Vuoden mokaaja oli Antti Kaikkonen (kesk.), Vuoden sonni Big Brotherin Sami Kallvikbacka, Vuoden tähdenlento oli Nykäsen kanssa seurustellut Jenna ja Vuoden pariksi valittiin Sauli Niinistö (kok.) ja hänen vaimonsa Jenni Haukio (kok.).

Helsingin Sanomat oli haastatellut voittajia (HS 2.1.2010) ja onnitellut heitä. Tanja Karpela kiitti kauniisti, oli imarreltu ja vastasi toimittajan kysymyksiin siitä, miltä perhe-elämä tuntuu. Antti Kaikkonen otti rauhallisesti vastaan mokaajan tittelin luvaten parantaa tapansa ja ottaa opikseen. BB-Sami iloitsi sonnin tittelistä ja jopa vuoden tähdenlento, eli Nykäsen kanssa hetken heilastellut Jenna kertoi, että on oppinut jotakin vartistaan julkisuudessa.

Mutta sitten meillä on vuoden pari: Sauli ja Jenni. He ansaitsevat kyllä tittelinsä. He ovat ihanan lutusia ja heille toivoo pelkkää hyvää. Sauli, joka niin kauan oli sinkkuna, löysi vihdoin ihanan runotytön rinnallensa. Mutta, mutta… purin hampaitani yhteen, kun luin, miten Jenni Haukio, kokoomuksen viestintäpäällikkö, oli vastannut Hesarin muutamaan hyvin kilttiin kysymykseen.

Ihan ensimmäiseksi toimittaja oli onnitellut Jenniä ja kysynyt klassisen kysymyksen miltä tuntuu. Jenni vastasi, että: ”Ööö… Jaaha. Ei tunnu miltään. Ei ole mitään sanottavaa.” Tämän jälkeen Jenni kieltäytyi arvioimasta, miltä julkisuus on tuntunut puhemiehen rinnalla ja miltä ensimmäinen aviovuosi on tuntunut.

Vaikka tykkäänkin Saulista ja Jennistä, kritisoin Jennin vastausta. Se on kuin suoraan pikkukakaran suusta. Uhmakas! Jos ei halua vastata toimittajien kysymyksiin, kannattaisi olla vastaamatta puhelimeen. Miksi olla tökerö toimittajia ja sitä kautta kansaa kohtaan. Jos titteli tuli luonnonkauniille Jennille yllättäen, hän olisi voinut sanoa sen tyyliin: ”Tämä tuli nyt niin yllättäen, etten oikein vielä tiedä miltä tuntuu, mutta kai tämä on kunnia”. Ystävällisyys ei maksa mitään.

Oman runokirjansa julkaisutilaisuudessakin Jenni kohteli mediaa tökerösti. Hän ei suostunut vastaamaan melkein mihinkään kysymykseen, ei edes kirjaansa koskeviin. Voisi sitä edes antaa jonkunlaisen vastauksen siihen, miksi esim. juuri metsä on inspiroinut runoihin. Kansahan siitä runokirjasta haluaa tietää, eivät välttämättä ne toimittajat, jotka Jenniä jututtavat.

Tosiasia on, että jos puoliso on julkisuudessa, joutuu itsekin joskus kestämään julkisuuden valokeilan, vaikkei se mieluisaa olisikaan. Ymmärrän, ettei Jenni ehkä haluaisi olla framilla. Ehkä hän on ujo ja haluaa varjella yksityisyyttään. Mutta hänen on opeteltava elämään julkisuuden kanssa Saulin takia. Ja harvaa julkkista on sitä paitsi kohdeltu niin silkkihansikkain kuin Jenniä. Hänen ja Saulin onnistui pitää suhteensakin salassa häihin saakka, mikä on melkoinen saavutus.

En minäkään aina haluaisi pestä hampaitani illalla tai siivota kotia tai vastata omasta mielestäni typeriin kysymyksiin yhä uudestaan ja uudestaan, mutta ne asiat on tehtävä, vaikka hampaat irveessä. Ja mieluummin nekin asiat tekee sitten kunnolla ja ystävällisesti eikä puolivillaisesti ja tökerösti.

Olisiko ollut Jenniltä mahdotonta pyytää, että hän vastaisi muutamaan kysymykseen järkevästi ja ystävällisesti? Kansahan pitää Jennistä, joten hän voisi hieman yrittää osoittaa kiitosta kansalle median kautta. Tosin positiivisena ihmisenä uskon, että Jenni tottuu vielä valokeilassa olemiseen. Se on ehkä alussa vaikeaa, mutta kyllä julkisuudenkin kanssa oppii elämään. Pikkuhiljaa.

Ota siis Jenni kiltti lusikka kauniiseen käteen. Sen ei tarvitse jäädä sinne kahvikuppiin niin kuin kävi Linnan juhlissa. Vahingossa!

Vähän ennen joulua eetteriin kiipi uutinen, jossa kerrottiin TV Kaistan joutuneen ongelmiin lain kouran kanssa. Mediayhtiöt ja tekijänoikeusjärjestöt olivat tehneet tästä mainiosta verkkopalvelusta tutkintapyynnön. TV Kaista on kuin jatkuvasti tallentava digiboksi, ja tallennetut ohjelmat voi katsoa selaimellaan. Erään kamppilaisen ghettokopin etkoihin kuului syksyn aikana olennaisena osana Playstation 3:n selaimella striimattu Totuuden hetki. Ohjelma on loppunut, ja oikeusvaltio varmaan sulkee TV Kaistankin kohta.

Käyttäisin mielelläni kanavien omia nettitelkkuja, mikäli niissä ei ilmenisi ns. pieniä puutteita. Tekijänoikeuksellisista syistä (?) iso osa ohjelmista, etenkin laadukkaista ulkomaisista sarjoista, puuttuu täysin. Tarjolla on kattava valikoima Päivän ruokavinkkejä ja mitäänsanomattomia puolituntisia täyteohjelmia. Jos sattuisikin olemaan puolukkapiirakkaa himoava kotiäiti, on esteenä enää tekniikka.

Totuuden hetkeä lähettäneen Maikkarin Katsomo on surkeudessaan huvittavaa katsottavaa. Katsomo ei lupaa minkäänlaista tukea OS X:lle ja Linuxille, mutta käskee kokeilemaan muutaman plugarin lataamista. Tehtyäni ohjeen mukaan, mitään ei tapahtu (paitsi selain kaatuu kerran). Googlaan lupaavalta kuulostavan vinkin: ensin pitää klikata ohjelman ruutua, sitten painaa nuolinäppäintä ja lopuksi enteriä. Sehän toimii! Miten yksinkertaistettua näin 2010-luvulla. Kelaamisen tai pausen mahdollisuudesta on turha haaveilla, joten läppäri on raahattava vessaan, ellei halua jättää ohjelman kliimaksia väliin.

Yle Areenassa ja Nelosen Ruutu.fi:ssä on yritystä. Molemmat toimivat nätisti jopa museo-Applellani, ja nykyajan hienoudet (kelaaminen, tauko) toimivat ilman suurta jännitystä siitä, aiheuttaako kelausyritys selaimen kaatumisen vai mustan aukon. Optimistina yritän löytää wanhoja suosikkiohjelmia netistä. Ylen Elävästä arkistosta löytyy, Ruutu ei retroile. Voi jos saisi Katsomoon kaikki Salkkari-jaksot. Vessatauoista viis.

Ghettokopin toinen asukas sanoi, että maksaisi mielellään TV-maksun (hyvähän se on nyt uhota, kun kohta on pakko maksaa), jos kanavat tarjoaisivat ohjelmansa nätteinä torrentteina maksutta. Taloudessamme on myös huokailtu Hulun, yhdysvaltalaisen mainosrahoitteisen tv-sarjoja ja leffoja tarjoavan palvelun perään. Pienellä kikkailulla sunnuntaiselaajakin saa väsättyä VPN-yhteyden, joka hyvässä tapauksessa jaksaa striimata viihdettä Atlantin yli.

Haluaisin olla taas sellainen parempi ihminen, joka ei omista telkkua - ja unohtaa mainita, että kyllähän sitä tulee katsottua kaikkea tuubaa nettitelkuista. Suomalaisen laatudraaman (mm. Salkkarit) ystävänä ja TV Kaistan kohtaloa odotellessa ei kuitenkaan ole paljoa tehtävissä. Irti potkaistu antennijohto on aina sorkittava takaisin seinään.

Uuden vuoden ensimmäisen kuukauden mielenkiintoisin tapahtuma on mielestäni Jenny Woon renoveeraus. (Vau, osaanpa vaikean sanan!) Jenny on ilmeisesti tullut siihen ikään, jossa pieniä kauneusleikkauksia ja ilmeen kohottamista tarvitaan. Tähän hommaan on värvätty kokonainen asiantuntijoiden joukko (näiden tyylijumalien nimilista löytyy 23/2009 Citystä). Uudistunutta Jennyä päästään ihailemaan 16.1.

Jos Jenny olisi nainen, hänelle tehtäisiin todennäköisimmin yläluomien korjaus ja kasvojenkohotus tai botox-ruiskutuksia. Silikonirinnat ja posliinit hampaissa kuuluisivat myös pakettiin. Jenny on kuitenkin ravintola.

Toivon, että kasvojenkohotuksen ansiosta ravintola ei puolityhjänäkään näytä tyhjältä. Toivon myös, että takaosan sänkysohvat säilyvät, mutta että niistä pääsee jatkossa helpommin kömpimään tanssilattialle. Kolmas toiveeni on, että Jennyn makea väri- ja valomaailma säilyy. Tykkään siitä.

Parin viikon päästä nähdään, täyttyvätkö toiveeni.

Minulla on omituinen tapa: lehtiä lukiessani maistelen suussani sanoja ja nimiä, jotka tuntuvat kivoilta. Lausun niitä ääneen moneen otteeseen eri äänenpainoilla, kun kukaan ei kuule. Tämän omituisuuden kerron, koska istuin tänä aamuna keittiön pöydän ääressä ja ”maistelin” sanoja Hesaria lukiessani. Mieheni tuli keittiöön ja kuuli, kun sanoin monta kertaa ääneen Victoria Ingrid Alice Désirée Bernadotte ja Madeleine Thérése Amelie Josephine Bernadotte. Mieheni nauroi minulle ja pelleili sanomalla: ”Berna-dot-com”. Närkästyin ja heitin suustani ensimmäisen lauseen joka tuli mieleeni:

-Älä pilkkaa Ruotsin kuninkaallisia, he ovat fiksumpia kuin suurin osa niistä, jotka meidän maata johtavat.

Sitten menin hiljaiseksi ja rupesin miettimään, että mitä olin päästänyt suustani. Hupsistakeikkaa. Eihän niin saa sanoa, että suurin osa maatamme johtavista tyypeistä ovat tolloja. Kyllähän ne poliitikot osaavat vaikka mitä. Hoitaa budjettiriihiä ja finanssikriisejä. Tässä alla muutama esimerkki (Hesari 2.1.2010) poliitikkojen vuoden 2009 lakialoitteista ja kirjallisista kysymyksistä:

1.Mikko Alatalo (kesk.) teki lakialoitteen, jossa ehdotti läänintaitelija nimikkeen muuttamista joko maakuntataitelijaksi, aluetaitelijaksi tai taidekolportööriksi.

2. Pertti ”Veltto” Virtanen (ps ) teki lakialoitteen Itämeren nimen muuttamiseksi.

3.Sanna Lauslahti (kok.) teki kirjallisen kysymyksen, jossa hän vaati armeijan lenkkitossujen antamista varusmiehille omiksi palveluksen päätyttyä.

4. Toimi Kankaanniemi (kd) teki kirjallisen kysymyksen, jossa toivoi suomalaisten voivan katsastaa autonsa myös Espanjassa.

Ei hymyilytä yhtään, vaan pistää vihaksi. Olisivatkohan nämäkin päättäjät voineet käyttää aikaansa paremmin? Ja mitä kaikkea muuta siellä eduskunnassa tehtiinkään vuonna 2009? Muistatteko sen urheilukerhon, josta varastettiin rahaa, entä vaalirahakohun ja kaikki muut ”typeryydet”? Minä muistan vähän liiankin hyvin.

Mutta en muista, kuka poliitikoista olisi ottanut sydämenasiakseen suomalaisten hyvinvointia.

Miksi päättäjät eivät tajua, että Suomessa tapahtuu paljon pahoja rikoksia (esim. Jokela, Kauhajoki, Sello) koska terveydenhuolto, erityisesti psykiatrinen hoito, sekä poliisin resurssit ovat aivan liian pienet. Ihmiset voivat huonosti, eikä siihen auta tiukennettu aselaki. Yhtä hyvin voitaisiin samalla kieltää ihan kaikki: aseet, seksi, viina, autot, veitset ja miksei haarukatkin...

Perussuomalaisten Raimo Vistbacka sanoi sen hyvin: ”Aina saadaan aseita, jos niitä halutaan” ja kristillisdemokraattien Bjarne Kallis sanoi sen vielä paremmin: ”Ennen kaikkea suhtautumisemme väkivaltaan pitää muuttua. Se lähtee meistä vanhemmista ja ympäristöstä” (HS 2.1.2010).

Anne Holmlund (kok.), Ville Niinistö (kok.), Pekka Ravi (kok.) ja Tarja Filatov (sd) puhuvat suurimmaksi osaksi vain aselain tiukentamisesta (HS 2.1.2010). Ja muistaakseni Matti Vanhanenkin sanoi Kauhajoen tapahtumien jälkeen, että aselakia pitää tiukentaa, mutta ei tuolloin puhunut mitään nuorten suomalaisten pahasta olosta ja terveydenhuollosta.

Tekisi mieleni sanoa: herätkää pahvit ja yrittäkää saada suomalainen pahoinvointi kuriin lisäämällä resursseja sosiaali- ja terveydenhuoltoon sekä poliisin toimintaan.

Sen sijaan sanon itselleni ja teille hyvät lukijat: Valitaan ensi kerralla eduskuntaan enemmän sellaisia tyyppejä, jotka lupaavat parantaa terveydenhuoltoamme (varsinkin psykiatriaa sekä psykologista puolta), sosiaaliturvaan liittyviä asioita ja sitä kautta syrjäytymistä ja työttömyyttä.