Ilmiöt

Näytetään kirjoitukset lokakuulta 2010.

Messu- vai kauppakeskus?  4

Käväisin eilen Helsingin muoti-, kauneus- ja terveysmessuilla. Koska lasi voi olla joko puoliksi tyhjä tai täynnä, saatte kaksi erilaista versiota siitä minkälaista messuilla oli:

1.Näin iloisia äitejä lapsineen, ystävällisiä leveästi hymyileviä tuote-esittelijöitä ja naisia, jotka shoppailun lomassa onnellisen näköisinä ryystivät kuoharia korkeista laseista. Jani Toivola ja Leena Sarvi juttelivat suurella lavalla muodista kiinnostuneelle yleisölle. Joka puolella vilisi lähes alastomia hyväkroppaisia naisia ja miehiä, joille oli maalatu Bodypaintingin SM kisoissa hauskan näköiset Lady Gaga- ja Ilmatar-henkiset ”puvut”.

Tai

1.Lastaan kärryissä kuljettava äiti ajoi jalkani päälle eikä edes pyytänyt anteeksi, ihmiset tönivät tungoksessa, ja suurin osa tuote-esittelijöistä ei luonut katsettakaan minuun, ennen kuin avasin suuni ja puhuttelin heitä vaativasti. Jani Toivola ja Leena Sarvi juttelivat lähes tyhjälle salille. Kuoharibaariin oli pitkä jono eikä vapaita istumapaikkoja ollut näkyvillä, joten unohdin skumpat. Mieheni kahvilasta ostama pulla, jota sain maistaa, oli niin kova ja vanhentunut, että sillä olisi voinut pelata pesäpalloa.

2.Kauneuspuolella eri firmat tarjosivat meikkausta, hiusten ja kynsien laittoa ja ihoanalyysejä pitkin päivää. Luksusta ja hyvää fiiistä koko rahan edestä.

Tai

2.Jonot kauneuskojujen muutosleikkeihin olivat pitkät kuin nälkävuosi, joten tyydyin olemaan muuttumatta. Vanhoilla meikeillä ja itsekäherretyillä hiuksillakin pötkii varsin pitkälle.

3.Lotuksen onnenpyörää pyöräyttäessäni viisari pysähtyi ”ei voittoa” -kohdalle, joten kiljahdin pettyneenä, jolloin yhtiön mukava täti antoi kuin antoikin minulle Lotus Nessupaketin lohdutukseksi. Oriflamen kojulla sain, kuten muutkin asiakkaat, pinkin heijastimen, jota varmasti tulen tarvitsemaan sekä tietysti Oriflamen katalogin. Myös muilta kauneusfirmoilta sain vaikka kuinka paljon lippuja ja lappuja ja paksuja tuoteluetteloita. Oi tätä onnea!

Tai

3.Tänä vuonna en pettymyksekseni saanut yhtäkään meikki- tai voidenäytettä. Tulen messuille pitkälti sen takia, että saisin kaikenlaisia kivoja näytteitä, joita voin sitten rauhassa kokeilla kotonani, ihastua, rakastua ja ostaa sen jälkeen itse. Saamarin säästökuurilla olevat kauneusyhtiöt eivät tule saamaan minun rahojani, kun kerran eivät suostuneet antamaan minulle näytteitä. Minullahan on lista siitä, keitä messuilla oli, joten boikottiin vain mokomat yhtiöt, jotka kitsastelevat maksavalle messuyleisölle.

4.Muotipuolelta löytyi Paola Suhosen Nansolle suunnitteleman Featherrain kokoelman vaatteita. Eettinen Globe Hopekin oli vaivautuneet paikalle sekä muutama muu varteen otettava muotiyhtiö.

Tai

4.Suurin osa muotifirmoista olivat jostakin takaperähikiältä. Tuntui siltä kuin kaikki Suomen pissismuotia myyvät halpisfirmat olisivat päättäneet kokoontua samaan tilaan viikonlopun ajaksi. Ylihinnoitettuja hirveän näköisiä laukkuja, mummomaisia baskereita ja neonvärisiä rytkyjä heilui joka käytävällä. Muotifanin painajainen!

5.Terveyspuolella sain maistaa vihreää kahvia (www.greencoffee.fi), joka vähentää ruokahalua ja on huiman terveellistä. Löysin myös HumanTool -satulaistuimen, jonka voi laittaa oman tuolinsa päälle ja joka on ergonominen unelma sekä suuren kasan Myllyn Paras -reseptivihkosia. Maistoin myös Fazerin salmiakkipastillia ja lime-cactus-menthol-purkkaa.

Tai

5. Näytteitä en saanut mukaani kuin yhden eikä missään ollut omenoita ja muita ihania välipaloja ja karkkeja, kuten viime vuonna. Satulatuolit näyttävät olevan meidän suomalaisten uusi villitys. Yksikin firma myi niitä viidelläsadalla eurolla. Laihdutusfirmojakin oli vaikka muille jakaa, vaikka laihduttaminen on ”so last season” ja terveelliset elämäntavat ja itsensä hyväksyminen ”in”.

Totuus lienee jossakin täyden ja tyhjän lasin välimaastossa, mutta mietin silti kaksi kertaa, ennen kuin lähden ensi vuonna messuilemaan.

Näytteille asettajat: älkää vaivautuko tulemaan messuille, jos ette anna mitään maistiaisia tai näytteitä ihmisille. Annatte vaan kitsaan ja negatiivisen kuvan itsestänne. Messukeskus ei ole pelkkä kauppakeskus.


HBD  2

Syksy on synttäreiden aikaa baarimaailmassa. Viikonloppuna juhlittiin Apollon ja Cuban 3-vuotissynttäreitä. Tiistaina nelikymppisiään juhlistaa Tavastia, ja torstaina Dtm pitää pippalot täysi-ikäisyyden (18v) johdosta.

Cuban juhlissa oli lastenkutsuteema. Pakko myöntää; hauskaa oli. Paikalla edusti myös muun muassa teletappi Pai.

Cuba 3v!
Cuba 3v!
Lastenkutsujen host - itse Karvinen!
Lastenkutsujen host - itse Karvinen!
Lastenkutsuille sopivaa tarjoilua.
Lastenkutsuille sopivaa tarjoilua.
Lastenkutsuille sopivaa tarjoilua.
Lastenkutsuille sopivaa tarjoilua.
Cuban lastenkutsuilla tarjottiin tietysti maitopohjaisia juomia.
Cuban lastenkutsuilla tarjottiin tietysti maitopohjaisia juomia.
Cuban lastenkutsuilla tarjottiin tietysti maitopohjaisia juomia. osa2
Cuban lastenkutsuilla tarjottiin tietysti maitopohjaisia juomia. osa2
Cuban lastenkutsuilla oli tupaten täyttä.
Cuban lastenkutsuilla oli tupaten täyttä.
Cuba 3v!
Cuba 3v!

Kaupungin PARAS!  7

Mun mielestä koko kaupungissa, Helsingissä on parasta se, että sieltä löytyy paljon tekemistä ja virikkeitä, jos vertaa pikku kaupungeihin heti pääkaupunkiseudulta pois mentäessä.

Kaupungin parasta on se, etttä voi valita enemmän kuin yhdestä mihin menee syömään juhlimaan tai treenaamaan yms. Ei siis ole vain yhtä ainutta Pertin pubia tarjolla tai Ismo Gymiä missä käy kaikki ja uimahallikin on samassa syssyssä.

Kaupungin parasta on erilaiset ihmiset. Kadulla tulee vastaan mitä erilaisempia ilmestyksiä, ilman että heidän päällensä syjetään tai koko kaupunki kohisee punatakkisesta prostituoidun näköisestä naisesta, sillä hänellä sattui olemaan korkokengät.

Kaupungin parasta on se eyä koko ajan tapahtuu esim. messuja, näyttelyitä, teatteria, konsertteja yms.

Olin Cityn kaupungin paras bileissä ja oli huisin hauskaa. Tilaisuuden juontaja oli upea ja erittäin lahjakas. Propsit sinne. Ehdottomasti kaupungin PARAS: Rudirok. Wau.

Kaupungin paras julkkis titteli meni mielestäni myös oikein osuvaan osoitteeseen nimittäin Martinalle. Upea ilmestys, päättäväinen, kunnianhimoinen aikuinen upea nainen joka on hoitanut hommat kotiin. Ja vielä äiti ja vaimo.

Oli kyllä parhaat bileet koko Hesingissä ja oli kaupungin upein paikka Pääkonttori. Viini maistui ja tarjoilut olivat mahtavat.

Paikalla bongasin hunkseja, Martinan, Sofia Ruusilan ja sitten mä vedinkin jo pisimmän korren nimittäin juomisessa ja muisti on finito caputo :D eli sori mun raportti on lyhyt :D Upeat juhlat siis... I love Helsinki <3

Kivointa tällä viikolla varsinkin oli nyt kauneus ja terveysmessut. Sinne menin Avonin kutsut saatuani paikalle ja todistin Nikon (bb) upeaa suihkurusketusoperaatiota paikan päällä. Olen aivan rakastunut Solstcien itseruskettaviin nyt.
Ehdottomasti parhaat ja mikä rusketus.

Sitten saimme upeita tuotteita kiertäessämme ja sain Sim:in tuotemerkiltä ihanalta tuoksuvat hiustuotteet ja ihanan minisuoristuraudan. Mukaan tarttui vielä Sevenin hiuslakka, mikä herätti minussa ja Nikossa lämpimiä muistoja, sillä se oli bb:ssä sponsorina v.2008. Myös upeat aitoa hiusta olevat BALMAIN hiusklipsit valitsimme jos vaikka tulisi käyttöön :)

Yläkerrassa oli myös häämessut mistä bongasin upeimman häämekon hetkeen. Ehkä vielä joskus sekin aika koittaa. Oikeasti. Eli lämpimästi suosittelen teilekkin vielä lipun ostoa huomiselle messuille. Mahtava meininki.


Nu ska vi baila  1

Humlegården on puisto Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa. Puisto oli alun perin kuninkaallinen hedelmätarha, jossa kasvatettiin myös mausteita, muun muassa humalaa. Siitä nimi. 70-luvulla puistoa kutsuttiin hinttipuistoksi, koska se oli Tukholman homoseksuaalien epävirallinen kokoontumispaikka. (Wikipedia)

Humlegården, yläkerta
Humlegården, yläkerta

SK ravintolat ja tallia vaihtanut Mehdi Younes avasivat Humlegårdenin Simonkadulle entisen Svenska Pubbenin tiloihin. Paikasta ei varmaankaan tule Helsingin homoseksuaalien epävirallista kokoontumispaikkaa, mutta humala sopii nimensä puolesta sille ihan hyvin. Avajaisissa oli mielestäni palanen Motelletia, ja takuuvarmasti riittävästi shotteja.

Humlegårdenin
Humlegårdenin "akvaario"

Paikka oli melkein liiankin täynnä, mutta tunnelma oli mukava. Osalle juhlajuoma oli maistunut enemmän kuin toisille, ja sen ansiosta pääsin seuraamaan naistenvessassa, miten helposti pytyn muovinen istuinosa irtoaakaan. Ja miten lasi lipeää kädestä. Ja miten joskus tulee yököttävän paha olo. Toisaalta, snapsit kuuluvat kiinteästi ruotsalaiseen juomakulttuuriin, joten kukapa kunnon vieras kieltäytyisi pikkumukista? Kippis ja skål!

Vinkkinä kaikille miehille, jotka perustavat viehkeistä kaksikielisistä vaaleaveriköistä: vaikka paikalla oli runsaasti myös valtaväestöä, tämä saattaa olla kaupungin yön potentiaalisin uusi paikka bongailla suomenruotsalaisia nuoria naisia. Jättekiva, eller hur?

Humlegården, yläkerta
Humlegården, yläkerta

Lainaisitko rahaa tälle miehelle?  3

Mikä avuksi, kun lompakosta löytyy vain nöyhtää ja pankki uhkailee korttia sulkulistalla? Lahjakalevalat on pantattu jo vuosi sitten, eikä sijoitustarkoitukseen ostettu Vuitton kelpaa kenellekään huuto.netissä? No, internet tietysti. Tässä pari vastuutonta vinkkiä rahan hankkimiseen.

1. Lainaa normaalilta ihmiseltä

Pikavippivippivippi blah. Niiden järkyttävistä koroista ja hämäristä lainaehdoista on jauhettu jo sen verran, että ilahduin huomatessani uuden ihmettelyn kohteen; P2P-lainan. Siinä pelkäämätön rikas jättää ilmoituksen, jossa kertoo paljonko fyffeä saisi ja millä korolla. Pikavippikierteiset ja maksuhäiriömerkinnän partaalla roikkuvat maksavat neljä euroa lainan hakemisesta, eikä saaminen ole ollenkaan varmaa. Erittäin hyvä bisnes sivuston perustajalle, kun neljää euroa putoilee joka puolelta, puhumattakaan muista pienistä maksuista (esim. tonnin lainasta yritys lohkaisee n. 150 e). Ja nyt yhteen ääneen perinteinen "äh, miksen mä keksinyt tätä rahasampoa" -voivottelu.

Lähtisinkö mukaan? Perustamaan moista yritystä kyllä.
Oletettu tuotto: 4 e yritykselle.

2. Pointbloggaaminen

Googlella asioita hakiessa saattaa törmätä laaduttomiin "blogikirjoituksiin" hakemistaan aiheista. Jäljet johtavat pointblog.fi-sivustolle, jossa kirjoitustyylistä päätellen taskurahanhimoiset teinit kirjoittavat suosituista Google-hauista bloggauksia. Ideana on saada hakukoneen käyttäjä klikkaamaan bloggausta, jolloin pointblog.fi saa rahaa ja bloggaaja säläksi muutettavia pisteitä. Jos taipuu "jaa, mun pitäisi kirjoittaa aiheesta "mistä saa puolukoita", no kerron teille että metsästä saa puolukoita" -henkisiin viisauksiin, voi pointblog.fi olla tie rikkauksiin. Tuo puolukkakeissi on muuten nähty ja totta, ja pian joku pääsee bloggaamaan mm. Johanna Tukiaisesta. Rahan tuloa ei voi estää...

Lähtisinkö mukaan? Ehkä mielenkiinnosta puolukoita ja Tuksua kohtaan.
Oletettu tuotto: Minikarkkipussi kerran kuukaudessa.

3. Laiton uhkailu

Jokunen vuosi sitten jenkeissä perustettiin savetoby.com-nettisivu, jonka perustaja uhkasi syödä kaninsa Tobyn, mikäli hänelle ei lahjoiteta 50 000 dollaria. Asiasta ärähti PayPal, eläinsuojelijat ja sivujen hostaaja, mutta Tobyn omistaja väittää saaneensa 24 000 dollaria kuvilla kaniinista kattilassa sellerin kera. Suomessa tällainen sivu olisi laiton (mikähän pykälä tähän pätee?), mutta epäselvä jenkkilaki piti Tobyn syömisuhkailua ihan laillisena puuhana. Ideana vanhentunut eikä kovin omaperäinen, mutta saattaisi toimia kerran Suomessa sveitsiläisen pankkitilin ja jenkkiserverin kera?

Lähtisinkö mukaan? Tekee mieli keittää lemmikkikanit sellerin kera ilman rahaakin, eli ehkä.
Oletettu tuotto: Muutama kymmenen euroa, kansan vihat niskaan.

4. Alter egolla lypsäminen

Eräälle foorumille liittyi ongelmainen mies. Ei ollut ihmissuhteita, äiti vihasi ja elämä oli täynnä masennusta. Pari kuukautta henkilö keräsi sympatiaa ja ui sisään muiden suosioon, kunnes onni lopulta kääntyi; joku nainen oli kiinnostunut miehestä. Mies halusi viedä naisen treffeille, mutta hänellä ei ollut yhtään rahaa. Olantaputtelijat lupasivat lahjoituksia, ja pian tilinumero ilmestyi foorumille. Tarina ei kerro, oliko mitään treffejä olemassakaan, vai saiko joku vain mukavat rahat parin kuukauden helposta työstä.

Lähtisinkö mukaan? Joku selkäranka pitää olla, en.
Oletettu tuotto: Huono omatunto, nettisalapoliisit oven takana.


Rakkaudesta koripalloon

Urheilua on mallinnettu digitaalisiin peleihin oikeastaan koko pelien historian ajan. Viime vuosina on toteutuksissa otettu huimia harppauksia realistisempaan suuntaan, ja 2K Sportsin uusin koripallopeli NBA 2K11 alkaa hämärtää jo rajoja televisiolähetyksen ja digitaalisen pelin välillä.

Kyseisessä pelissä on nostettu ehkä hieman yllättäen jalustalle kaikkien aikojen koripalloilija Michael Jordan, jonka parhaita saavutuksia voi yrittää itse kokeilla erillisessä pelimuodossa. Ratkaisu on siinä mielessä erikoinen, että yleensä seitsemän vuotta sitten pelihommansa lopettaneen pelimiehen roudaaminen kansikuviin merkitsee pelisarjan pahaa alamäkeä. NBA 2K:n kohdalla näin ei ole, vaan muun muassa arvostettu pelimedia IGN löi tälle uutuuspelille kaikkien aikojen urheilupelin leiman kylkeen.

Siinä missä monet muut urheilupelit sortuvat vuosi toisensa jälkeen päivittämään edellisen vuoden tuotostaan muun muassa pelaajatietojen ja muutaman uuden ominaisuuden muodossa, on NBA 2K11 menee kaikessa jo pikkutarkkuuteen saakka ja pelistä paistaa läpi tekijöiden vahva rakkaus lajia kohtaan. Esimerkiksi pelaajista on tehty yksilöllisiä niin ulkonäön kuin pelityylinsä mukaan. Pelitavan taustalla jokaista pelaajaa mallintavat yli 150 erilaista arvoa syöttötaidosta aina siihen, ottaako pelaaja heittonsa useimmiten vasemmalta, oikealta vai keskeltä kenttää. Jopa hengästyttävän triviaalia, mutta luo pelistä äärimmäisen realistisen.

Kun useiden urheilupelien vuosijulkaisujen kohdalla nopeaa ensihuumaa seuraa yleensä rahastuksen tunne, suosittelen tutustumaan NBA 2K11 peliin, jos koripallo ja realistiset urheilupelit vain yhtään aiheensa kiinnostaa. Pelissä pääsee lähimmäksi koripallon pelaamista ottamatta itse palloa käteen. Etenkin kun 2K11 tarjoaa PS3:lle Move-ohjaintuen, joten pallopäisellä liikeohjaimella varustettu pelaaja voi oikeasti hikoilla olohuoneessaan pelin parissa.


Kaupungin Parhaat bileet  4

Eilen juhlittiin Pääkonttorissa. Juhlat olivat epäilemättä kaupungin parhaat. Fuerteventura, yksi illan esiintyjistä, allekirjoitti Kaupungin Paras-bileiden takahuoneessa levytyssopimuksen! Bändi aloitti yhteistyön Vasara Recordsin kanssa, ja ensimmäisen sinkun on tarkoitus tulla ulos ensi kuussa. Levyn taas ensi vuoden alussa. Sopimus solmittiin kuulemma nollan kaljan jälkeen. Hyvä pojat! Fuerteventura ja muita kuvia bileistä alla.

Fuerteventura Kaupungin Paras-juhlissa
Fuerteventura Kaupungin Paras-juhlissa
Kaupungin Paras-juhlat
Kaupungin Paras-juhlat
Kaupungin Paras-juhlat
Kaupungin Paras-juhlat
Ilma-akrobatiaa Kaupungin Paras-juhlissa
Ilma-akrobatiaa Kaupungin Paras-juhlissa
Kaupungin Paras-juhlat
Kaupungin Paras-juhlat
Budweiserin promotytöt
Budweiserin promotytöt
Kaupungin Paras Helsinki, ruokatarjoilut
Kaupungin Paras Helsinki, ruokatarjoilut
Kaupungin Paras Helsinki, ruokatarjoilut
Kaupungin Paras Helsinki, ruokatarjoilut

Avoin työpaikka!  9

Haetaan älykästä korkeasti koulutettua yli-ihmistä vaativaan työhön.

Sinulla pitää olla vähintään yksi, mutta mielellään monta eri tutkintoa sekä pyyteetön halu auttaa ihmisiä. Yhteiskuntapoliittisista asioista sinun pitää tietää ihan kaikki. Luet kaikki tärkeät päivälehdet. Roskalehdetkin luet salaa anopin luona vessassa. Seuraat uutisia joka tuutista niin hyvin, että osaat luetella ulkoa missä päin maailmaa soditaan ja kuka mitäkin maata maailmassa johtaa. Jos sinulla ei ole supermuistia, tämä työ ei ole sinua varten.

Nukkumiseen käytät vajaat neljä tai viisi tuntia yössä. Työ on käytännössä ympärivuorokautista. Sinun tulee myös joka päivä olla siististi huoliteltu. Jos olet nainen pukeutumisesi pitää olla muodin mukaista, mutta silti asiallista. Roiskeläpät eivät tähän työhön sovellu. Kevyesti seksikäs saat silti olla, eli tiukan kynähameen voit laittaa päällesi. Anna ymmärtää, mutta älä ymmärrä antaa. Sanalla sanoen et saa pukeutua liian paljastavasti, muttet myöskään liian mummomaisesti. Vaatemokaa ei siis saa tapahtua minään vuoden 358 päivästä. Jos olet mies pukeutumiskoodi on hieman löyhempi, muistat vaan laittaa tylsän puvun päälle päivittäin, etkä kirmaa nakuna muualla kuin omassa kylppärissä, niin se riittänee.

Sinun tulee myös olla täysin moitteeton joka asiassa. Huorissa käyvät, parkkisakon saaneet ja ylinopeutta ajaneet älkööt vaivautuko. Itse asiassa, jos olet joskus huutanut lapsellesi kassajonossa, hermostunut muiden nähden, halunnut perustaa pikkuhousuja myyvän yhtiön, tupakoinut koiralenkillä tai purrut bileissä vastakkaista sukupuolta olevan sormea, et myöskään sovellu tähän työhön. Tarkennus: jos sinulla on tai on joskus ollut mitään luurankoja kaapissasi, et ole etsimämme henkilö.

Hymyilet suurimaan osan valveillaoloajastasi, puhut rauhallisella ja varmalla äänellä, etkä koskaan näytä suuria tunteen purkauksia. Saat olemuksellasi ihmiset pitämään itsestäsi ja olet miellyttävän näköinen. Ehkä jopa kaunis tai komea. Liian kauniit tai komeat älkööt vaivatuko. Haluat lisäksi rantautua ihmisten ilmoille jopa räntäsateessa ja patsastella kalamarkkinoilla ja kaikenmaailman turuilla ja toreilla kehumassa itseäsi kovaan ääneen.

Sairastat niin, ettei sitä kukaan huomaa. Peität flunssat, selkäkivut ja syövät kaikilta, jopa omalta perheeltä. Tulet työpaikalle jopa pää kainalossa. Arvostamme terveyttä ja varsinkin terveen näköistä henkilöä. Työterveyslääkäriltämme saat tarvittaessa antidepressiivisiä lääkkeitä tarpeen vaatiessa.

Ehdoton edellytys työssä on, ettet välitä, että yksityiselämästäsi kerrotaan lehdissä ja telkkarissa. Etkä siitä, että lapsiasi kiusataan tarhassa ja koulussa työsi takia. Kaiken mitä sanot tai teet voi kääntää sinua vastaan, joten sinun pitää olla yhtä paksunahkainen kuin avaruusolio V-ohjelmassa. Mitään et saa ottaa itseesi. Sinun pitää myös muistaa jokaisen tapaamasi ihmisen nimi ja aina jaksaa kuunnella kaikkia, kuin psykologi ikään. Itse asiassa psykologin tutkinto helpottaa hommaa huomattavasti.

Palkkasi on 6335 euroa kuukaudessa ja työsi määräaikainen neljäksi vuodeksi. Palkka ei toki vedä vertoja yrityspamppujen, lakimiesten tai lääkäreiden palkoille, mutta otathan huomioon, että tässä työssä pääset auttamaan viittä miljoonaa usein hyvin epäkiitollista kansalaista. Sehän on suuri kunnia! Saatat saada niskoillesi syyt melkein miljoonan henkilön työttömyydestä, nuorten syrjäytymisestä ja siitä, että kolmasosa Suomen nuorista on työttömänä. Sinua saatetaan myös syyttää leipäjonoista, huonosta terveydenhuollosta, typerästi rakennetusta budjetista ja maahanmuuttopolitiikasta. Kaiken tämän kestät ongelmitta, koska paineensietokykysi on rautainen.

Muistathan myös, että olisi suotavaa, että lahjoitat osan palkastasi ihan mihin tahansa hyväntekeväisyyteen, jotta näyttäisit ulospäin empaattiselta ja välittävältä. Avioerot ja muut yksityiselämän ongelmat eivät myöskään ole suotavia.

Sinun täytyy kestää, että ihmiset pilkkaavat sinua ja valittavat, ettet tee tarpeeksi hyvää työtä. Nykyään pitää myös kestää kaikenkarvaiset Facebook-ryhmiä, joissa uhataan henkeäsi tai vaaditaan päätäsi vadille esimerkiksi palkankorotuksen takia. Hyvin harvoin kukaan kuitenkaan toteuttaa uhkauksia, onhan ministeri Astrid Thorskin vielä elossa.

Lainaa työnhakua varten kannattaa hakea ajoissa, ellet ole medialle ennestään tuttu ja pääse mainostamaan itseäsi lehtien palstoille ja Ylen ajankohtaisohjelmiin. Parisen sataa tuhatta on ihan kelpo summa.

Muistathan myös, että kun ostat talon tai menet matkalle kansa pohtii ansaitsetko matkasi tai asutko kenties liian prameassa hotellissa. Valitse siksi kolmen tähden hotelleita ja unohda kaikenlainen luksus elämästäsi. Parata tietysti olisi, jos suostuisit elämään toimeentulotukea ja työttömyysrahaa vastaavalla summalla.

Jos kiinnostuit työstä olet ilmiselvästi masokisti tai et ymmärrä, että olet sitoutumassa vankilatuomioon. Siitäkin huolimatta tai ehkä juuri siitä syystä olet hommaan sopiva, joten voit lähettää hakemuksesi ihan mihin tahansa suomalaiseen puolueeseen, joka toimii Suomen eduskunnassa.


Onko alastomuus tabu?  14

Toisaalta voidaanhan siitä puhua, mutta entäs sitten sen näyttäminen. Uskon että todella monet eivät halua esiintyä missään alasti varsinkaan julkisesti. Lehdissä. Tai yliipäätään missään.

No entäs sitten kun joku muu menee ja on valmis näyttämään vartalonsa alasti vaikka kaikille sillä pitää omasta vartalostaan. Tai saa siitä rahaa. Mitä se on itseltä pois.

Hyi noloa, halpamaista, tyrkkyä.

Onko se sitten niin.

Entä jos kaikki viihtyisivät omassa kropassaan ja olisivat ylpeitä siitä. Lisäisikö se itsevarmuutta ja tulisi halu näyttää kaikille kuinka upean vartalon on saavuttanut esim. kovalla työllä.

En siis puhu tässä haarojen revittely kuvista vaan esim. naisen kauniista muodoista mitään erikoisemmin peittämättä.

Tiedän erään sivuston missä vuorotellen kaikki ihan Madonnasta lähtien ovat poseeranneet vuoron perään ilman rihman kiertämää ja jokainen näyttää kerta toisensa jälkeen upeaa vartaloaan uudelleen ja uudelleen.

Onhan todella upeista kuvista kysymys. Suomessa alastonkuvien toteutus voi olla vähän eri luokkaa, mutta kyllä hyvät kuvat tahtoessaan aikaiseksi saa.

Miksi toisaalta ajatellaan että jos ihminen menee alastonkuviin, tilanne on ollut niin epätoivoinen että on ollut pakko, sillä ilmeisesti nyt on rahat loppu.

Ollaanko Suomessa liian häpeällisiä omien vartaloiden suhteen?
eivätkö ihmiset jaksa tehdä töitä vartalonsa eteen?

Mitä mieltä te olette alastomuudesta ja sen näyttämisestä?


Kansallisaarteiden katoamisen pelko  3

Näin nuorena ei vielä kiinnosta, mitä jälkipolville jää ihmeteltäväksi tästä ajasta. Keski-ikäisten olen huomannut vääntävän räpylät rakoilla rakennelmia jättääkseen jonkinlaisen merkin olemassaolostaan tällä planeetalla. Että onpas siinä komea autotalli, tulevaisuuden ihminen voi ihailla. Eikä rakennusvimmainen yksilö ole ainoa säilöjä. Valtion pitää jemmata kulttuuriperintöä, kuten taidetta, sanomalehtiä ja ministeriön asiakirjoja.

Ennen kaikki edellämainitut olisi dumpattu jonkun viraston kellariin aiheuttamaan pölykeuhkoa sinne eksyville, mutta kellarit on jo varattu asioille joita ei voi digitoida (Risto Rytin muistomerkki Hesperian puistossa). Tämän vuoksi 700 teran kulttuuriperintö sähköistetään. Laskin huvikseni, että jos moisen määrän tunkisi kylmästi normaaleille kiintolevyille, köyhtyisi rahoittaja n. 42 000 euroa. Ei paha, mutta budjetti 12 vuodelle on 42 miljoonaa.

Yksinkertaisesti ajateltuna tiedon tallentaminen on juuri niin helppoa miltä se kuulostaakin. Ostetaan pino tallennusmediaa, skanneri ja alipalkataan arkistoija. Asiaa on kuitenkin pohdittu pidemmälle sellainen pelko mielessä, ettei tulevaisuuden ihminen edes tunnista nykyaikaista tietokonetta. Jostain löytyy ne sadat kiintolevyt, mutta mitäs niillä tekee, kun niitä ei saa mihinkään kiinni. Tulevaisuuden kansa ei tule koskaan näkemään 2000-luvun taidetta, jota en ole muuten nähnyt minäkään. Siihen se 42 miljoonaa menee - systeemin, joka kestää aikaa ja muutoksia, tekemiseen.

On onneksi ymmärretty, että avoin lähdekoodi toimii tässä parhaiten. Ei palkata mitään salamyhkäistä firmaa tekemään ja ylläpitämään systeemiä ja odottelemaan, kun ainoa arkistosta kärryillä oleva naavaparta kuolee. Yrittää kuolinvuoteellaan mutista seuraajalleen ohjeita, mutta silmät lasittuvat kesken lauseen. Seuraaja repii paidan yltään ja kirkuu tuskaansa kulttuuriperinnön tuhoamisesta, ihan kuin olisi tehnyt pommi-iskun Ateneumiin. Eli avointa lähdekoodia ja hajautetut sijainnit koneille.

En täysin ymmärrä pelkoa tekniikan muuttumisesta ja tallennusvälineiden vanhenemisesta. Voisiko jokainen tuleva sukupolvi kantaa sen verran vastuuta, että siirtäisi tiedot vanhentumassa olevalta tekniikalta uudelle? Siitä voisi tehdä kansalaisvelvollisuuden.

Tosin jos itse olisin maailman kuningas, karsisin 700 terasta aika paljon pois. En innostu vanhoista maalauksista tai Hesareista. Jos haluaisin ne ehdottomasti säilyttää, louhisin peruskallioon suuren bunkkerin ja sulkisin ministeriön asiakirjat sinne, ihan noin paperiversioina. Vielä 2000 vuoden päästä joku pääsisi lukemaan Mauri Pekkarisen tulkintoja vuoden 2010 poliittisesta tilanteesta. Ikävä kyllä en pääsisi näkemään, varottaisiinko bunkkeria vai ydinjätehautoja tarkemmin.