http://goodmenproject.com/families/tmb-latest-parenting-trend-ctfd-method/
Olen haastatellut aika montaa parisuhdeasiantuntijaa ja -neuvojaa, psykologia, psykiatria, lastenhoitajaa, lastentarhanopettajaa ja opettajaa. Olen seurannut lasten kasvatusta läheltä ja kaukaa. Olen lukenut erilaisia oppaita ja teorioita lukuisan määrän.
Kaikilla asiantuntijoilla on yksi yhdistävä tekijä: jokainen varoittaa liian suurista, suorastaan päättömistä odotuksista.
Kun parisuhteet eivät pysy kasassa, syytetään liian vähäisestä ponnistelusta. Kun lapsi ei pärjää koulussa, valitetaan huonosta yrittämisestä.
Jokaisen parisuhteen ja jokaisen lapsen pitäisi olla maailman paras. Tietysti omat pikku kultamussukat ovatkin maailman parhaita - omilleen. Erityisiä, aivan ihania, huippuja. Mutta pitääkö heiltä oikeasti vaatia maailman parhainta ulkonäköä, suoritusta ja menestystä?
Ei todellakaan.
Suuret ikäluokat kasvatettiin suurin piirtein ilman hellyyttä, koska halaus ja sylissä pito turmelivat lapsen, sen aikaisen kasvatuskäsityksen mukaan. Vielä 70-luvulla vauvaa piti huudattaa nälässä ja yöllä yksinäisyydessä, ettei sitä olisi hemmoteltu piloille.
Yhtään en kaipaa sellaista nykyaikaan.
On hyvä, että ihmisen kasvusta ja kehityksestä tiedetään tärkeitä asioita, kuten ettei lasta kannata hakata jne.
Silti nykyvanhemmuus on mennyt monin tavoin toiseen äärimmäisyyteen. Perheet, lähinnä kai äidit, kilpailevat aivan mahdottomilla tavoitteilla "hyvyydestä". Ja kertakäyttövaipan käyttäminen on rikos.
Ehkä pieni herääminen todellisuuteen olisi paikallaan.
Siksi CTFD-metodi on suositeltava. Se ei vain naurata, vaan siinä on ihan syvällinen sanomakin. Eikä yksikään psykologi voi väittää, etteikö vanhemman rauhallisuus ja levollisuus olisi hyvä asia.