Suhteet & seksi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on negatiivinen.

Lapsettomia naisia syrjitään  16

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että ihmiset suhtautuvat suopeammin äiteihin kuin lapsettomiin naisiin. Suomessa lapsettomuus on lisääntynyt ja tarkoituksellisesti lapsettomat kertovat aiempaa avoimemmin kannastaan.

Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa selvitettiin opiskelijoiden käsityksiä lapsettomista naisista ja äideistä. Nuorilla ja hyvin koulutetuilla luulisi olevan melko liberaalit käsitykset lisääntymisestä. Akateemisten parissa on paljon lapsettomia ihmisiä.

Mitä vielä.

Opiskelijoiden havaintoja, tunteita, käsityksiä ja käytöstä selvitettiin suhteessa äiteihin ja tahattomasti tai tarkoituksella lapsettomiin naisiin.

Äidit ovat nuorten aikuisten mielestä mukavinta porukkaa.

Opiskelijat mieltävät äidit ja tahattomasti lapsettomat naiset enemmän lämpimiksi kuin päteviksi. Tarkoituksella lapsettomat naiset vaikuttavat taas ennemminkin päteviltä kuin lämpimiltä ihmisiltä.

Äitejä ihaillaan naisista eniten. Heillä on korkein status ja he herättävät positiivisia mielleyhtymiä. Heille halutaan olla ystävällisiä ja avuliaita, kun taas tahattomasti lapsettomat naiset saavat osakseen lähinnä sääliä.

Opiskelijoiden asenteet ja tunteet tarkoituksella lapsettomia naisia kohtaan ovat melko negatiiviset. Pintaan pulpahtavat inho, kateus ja ikävä käytös.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että havaintoja ja käytöstä säätelevät eniten tunteet. Äiteihin kohdistuu hyvin erilaisia tunteita kuin lapsettomiin naisiin. Negatiivisesti värittyneet emootiot saattavat siis vääristää ihmisten lapsettomista naisista tekemiä havaintoja.

Tutkija Annalucia Bays arvioi, että ihmisten kielteinen suhtautuminen lapsettomiin naisiin voi jopa vaikuttaa erittäin epäsuotuisasti heihin kohdistuvaan käytökseen.

Yhdysvalloissa epäluuloisuus lapsettomia naisia kohtaan on varsin pysyvä ilmiö. Miten on meillä Suomessa? Ihaillaanko äitejä? Autetaanko heitä mielellään?

Entä koituuko lapsettomuudesta haittaa muiden ihmisten taholta?


Nainen ei unohda  17

Parisuhdetyytyväisyyden kannalta on hyvä tietää, ettei nainen unohda negatiivisia sanoja kovin hyvin.

Joskus miehet ovat väittäneet, että naisilla on jopa taipumus muistaa ikäviä asioita, joita ei ole tapahtunut. (Tai sitten miehet eivät huomaa kaikkia pieniä epämiellyttäviä asioita, joita naiset havaitsevat.)

Ehkä miesten väitteissä on perää. Tutkimustiedon valossa näyttää siltä, että kaikilla ihmisillä on valemuistoja, tai ainakin vääränlaisia muistikuvia. Jokainen muistelukerta muuttaa mennyttä tapahtumaa jonkin verran, ja lopulta muistoilla ja tapahtuneella saattaa olla aika vähän yhteistä todellisuuspintaa.

Tutkijat ovat nyt osoittaneet, että naiset muistavat muistitestissä miehiä enemmän negatiivisia sanoja sanalistasta – ja mikä mielenkiintoisinta - naiset ”muistavat” kielteisiä sanoja jopa silloin kun sanat eivät ole listalla (!).

Useissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että naisilla on keskimäärin miehiä useammin taipumusta ahdistuneisuuteen ja huolestuneisuuteen. (Taipumusta on selitetty ihmiskunnan historialla. Naisen on fyysisesti heikompana sukupuolena ollut välttämätöntä aistia viidakon kuninkaan, miehen, aikeet ja emootiot, jotta on voinut välttää konflikteja ja pitää itsensä ja jälikasvunsa hengissä ja turvassa miehen mahdolliselta raivolta.)

Naiset myös muistavat paitsi miehiä paremmin myös miehiä pidempään ikävät sanat ja kurjat tapahtumat. (Testosteroni vaimentaa fyysistä kipua ja ehkä osaltaan auttaa unohtamaan epämiellyttävät kokemukset. Kovasti pelokas mies ei pärjää parhaalla mahdollisella tavalla edes turvallisessa ja mukavassa nykymaailmassa.)

Ei mikään ihme siis, että miehet usein huolestuvat, jos nainen alkaa itkeä. Mies ei ehkä tiedä/ arvaa itkun syytä. Mies ehkä vaistoaa, että nainen tulee muistamaan ikävän asian pitkään.

Monet naiset valitsevatkin miehen, joka onnistuu luomaan rauhallisen ja turvallisen ilmapiirin parisuhteeseen ja elämään.

Dewhurst et al. (2011). A gender difference in the false recall of negative words: Women DRM more than men. Cognition & Emotion. DOI:10.1080/02699931.2011.553037.

Psychology Today 15.1.2012

http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-23447600


Vihainen kumppani  1

Onkohan Suomessa paljon vihaisia puolisoita?

Vihamielisiä tekoja kirjataan täällä ainakin poliisin toimesta aika paljon enemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Suomalaiset oppilaat ovat negatiivisempia kuin muiden maiden koululaiset. Aikuiset kiusaavat toisiaan työpaikoilla ennätystahtiin.

Kotona vihamielinen kumppani aiheuttaa ahdistusta. Toinen saa hipsutella varpaillaan ollakseen ärsyttämättä vihaista. Ikävä ilmapiiri leviää kuin kaasu.

Tampereen yliopiston psykologian professori Martti Tuomisto kertoo yliopistonsa tiede- ja kulttuurilehti Aikalaisessa, että viha on yhtä yleinen vaiva kuin depressio. Tuomiston mukaan vihaan liittyvät ongelmat ja vihan ilmaiseminen ovat kasvussa. Hänen mukaansa on syntynyt yhteiskunnallinen ilmapiiri, jossa ihmisten pilkkaaminen on entistä hyväksyttävämpää. Professori kysyy onko suomalaisessa elämäntavassa sellaisia tekijöitä, jotka altistavat vihalle ja sen seurauksille.

Vihaisuus poikkeaa Tuomiston mukaan muista psyykkisistä vaivoista. Ihminen ei yleensä koe sitä omaksi ongelmakseen, vaan etsii syyllisiä vihaan itsensä ulkopuolelta. Viha on hänen mukaansa laiminlyöty myös psykiatriassa: sitä ei oikein osata diagnosoida. Poikkeuksena ovat toistuvat raivarit. (Vrt.: ahdistuneisuusdiagnooseja on yli 10.)

Lähisuhdeväkivaltaa käsittelevät auttajat ovat törmänneet samaan ilmiöön. Monet vihaansa väkivaltaan purkavat eivät edes terapian ja tuomioiden jälkeen tajua, että ongelma on hyvin lähellä: itsessä. Ei muissa ihmisissä. Ei siinä, että joku oli ärsyttävä. Vihaiset yksilöt kulkevat suhteesta toiseen ja kuvittelevat kaikkien muiden olevan syypäitä omaan pahaan oloon.

Yhden tutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisista tuntee vihaa päivittäin ja 75 prosenttia on ärsyyntynyt monta kertaa viikossa.

Aiheesta lisää:
http://www.psychologytoday.com/blog/anger-in-the-age-entitlement/200904/living-angry-partner

http://www.nyyti.fi/tietoa/tunteet/viha-kuuluu-normaaliin-tunne-elamaan/

Aikalainen 27.1.2012