Suhteet & seksi

Flirttailija voittaa vaimon  45

Puolialastoman naisen katselu vähentää oman vaimon fiksuutta. Joidenkin miesten mielestä siis.

Anttilan kuvastot ja porkkarit roskikseen? Naisten epäluuloisuus bussipysäkkien bikinikuvia kohtaan perustuu tieteeseen.

McMasterin yliopisto Ontariossa laittoi vapaaehtoiset koehenkilöt katselemaan alusvaatemalleja. Mallit pisteytettiin viehättävyyden mukaan. Verrokkiryhmä tsiigaili abstraktia taidetta.

Kaikkia henkilöitä pyydettiin katselusession jälkeen arvioimaan puolisonsa ominaisuuksia.

Vähäpukeisia nuoria naisia katselleet miehet arvioivat vaimonsa älykkyyden, viehättävyyden, lämmön ja haluttavuuden keskimäärin paljon alhaisemmaksi kuin taidekuvia katsoneet miehet. Naisiin kuvilla ei ollut kovin suurta vaikutusta. (Naiset katselivat siis komeita miesmalleja.)

Seuraavaksi koekaniineille näytettiin videonpätkää eri tavoin käyttäytyvistä vastakkaisen sukupuolen edustajista. Osaa videolla esiintyneistä oli pyydetty flirttailemaan. Kun videoihmisten viehättävyys arvioitiin, pitivät miehet flirttailevia naisia erittäin viehättävinä, kun taas naisiin videolla esiintyvien miesten käytös ei tehnyt vaikutusta. Uskotko tätä?

Flirttinaista katselleen miehen mielestä muut naiset, kuten oma vaimo, alkoivat tuntua vähemmän viehättäviltä.

Psykologian tutkija Sandeep Mishra syyttää evoluutiota. Hänen mukaansa miesten etu on haalia iso joukko hyviä hedelmällisiä naisia itselleen. Naiset tarvitsevat yhden laadukkaan miehen. Miehen ulkonäöstä tai flirttailusta ei ole paljon iloa, ellei hän kykene elättämään perhettä. Hmm.

Nuorten naisten parissa työskentelevät miehet pettävätkin vaimoaan muita useammin, Mishra väittää. Esimerkiksi proffat ja muut luennoitsijat, jotka viettävät päivänsä viehättävien neitojen ympäröimänä eroavat tavallista useammin - ja vaihtavat nuorempaan. (Esimerkkejä puolesta löytyy myös Suomesta.)

Mishran mielestä asia vain on näin. ”Mikä on luonnollista, ei välttämättä ole moraalisesti oikein tai hyvää”, hän kommentoi tuloksia Daily Mailille pari vuotta sitten.

Johtopäätös: Parisuhteessa elävälle naiselle Suomen kesä on vaarallista aikaa. Vie mies mökille turvaan.

Kuvien vaikutuksesta mieheen on paljon tutkimusta. Mishran tutkimus: Evolution and Human Behavior, 28, 145-149.


Svensson kosii julkisesti  5

Färjestadin kotihallissa Karlstadin Löfbergs Lila Arenalla Suomi on saanut turpaansa heikommaltaan, Itävallalta. Päivän muut MM-rullalätkämatsit eivät tuo suuria yllätyksiä. Väliajoilla siirrytään harjoituskaukaloon katsomaan ykkösdivisioonan pelejä. Tai seurataan urheiluperheitä.

Eteeni saapuu edustava seurue. Nuori äiti ja hovi. Tumma pitkätukkainen siro nainen on verkkareiden sijaan tälläytynyt korkoihin, vihreään avonaiseen toppiin ja trendikkäisiin pikkulapsiin. Ehkä 3-vuotias tumma, pitkätukkainen tyttö on puettu rennon tyylikkäisiin pillifarkkuihin ja upouusiin tennareihin. Pikkuveljellä, noin 1,5 v, on vaalea kihara tukka ja villi luonne. Poika kiipeilee betoniportaissa yrittäen heittäytyä katsomosta ramppiin.

Kaunis äiti ei juokse lastensa perässä. Vanhempi rouva (anoppi?) ohjaa Osbourne-familyn äidin tyyliin (rento, nuorekas) kahta vantterampaa nuorta naista vahtimaan lapsia. Alamme seurata ensimmäistä näytöstä. Urheilijan vaimo kohtaa miehensä. Kuhertelua.

Penkille istuu komea vaalea ruotsalaismies. Atleettinen adonis on varmasti pelaaja. ”Pappa, pappa!”, huutaa käkkäräpää ja hyppää miehen syliin. Kohta alkaa Ruotsi-Slovenia.

Seuraavana päivänä halli täyttyy miltei puolilleen. Illan kohokohta Ruotsi-Suomi alkaa kahdeksalta. Familjen saapuu katsomoon. Nuorella äidillä on päällään hääpukua muistuttava tunika: luonnonvaalea, helmiä koristeena.

Ennen ottelua Ruotsin joukkueesta palkitaan pari pelaajaa. Pakki Andreas Svensson, 30, on pisimpään maajoukkueessa pelannut ja kaikkien aikojen pistekuningas Ruotsissa (Pappa!). Kukat ojentaa nuori tumma nainen (arvaat kuka).

Jääkiekostakin tuttu (Elitserien 2000-2001) sankari kiittää rullalätkäliittoa ja haluaa samalla kiittää tyttöystäväänsä Annaa tuesta.
- Olet seisonut rinnallani. Olen varmistunut siitä, että olet se oikea. Tuletko vaimokseni?

Parituhatta ruotsalaista alkaa taputtaa ja hurrata ihastuneena. Anna palaa eteemme katsomoon ja kyynelehtii koko matsin ajan. Wallin saa kovaa pelaavalta Suomelta tällin: nenä murtuu. Anna puristaa kukkakimppua ja vastaanottaa onnitteluja pelipiirien tärkeiltä naisilta.

Anna ja (jatkoajalla 9-8 pelaava) Suomi ovat voittaneet.

Mitä mieltä julkisesta kosinnasta?


Nainen hoitaa pokauksen  18

Miehet joskus voivottelevat, kuinka joutuvat tekemään kaiken työn pokailussa. Väite on evoluutiopsykologien mielestä höpöä. Kosiomenoja ohjaa nainen.

Labra- ja sinkkubaaritutkimuksissa havaittiin, että yli 70 prosentissa tapauksia nainen tekee aloitteen. Esimerkiksi baaritiskillä naisen ja miehen välinen keskustelu alkaa yleensä vasta kun nainen on ensin vilkaissut miestä.

Naisten lähettämät viestit ovat niin hienovaraisia, ettei suurin osa paikalla olijoista huomaa naisen tehneen mitään. Usein mies itsekin luulee olevansa aloitteen tekijä. Kun tilanteita tsekattiin nauhalta, huomasivat tutkijat, että mies ei juuri koskaan lähesty naista, ellei tämä ole antanut miehelle merkkiä.

Nainen ei tietenkään ota riskiä siitä, että muut luulisivat hänen pokailevan miehiä. Miehen antamat pakit olisivat myös liian suuri julkinen häpeä. Mies joutuu siis tekemään ensimmäisen siirron. Nainen ei metsästettävää esittäessään kuitenkaan halua, että kuka tahansa random-urpo vie hyvät mahikset paikan ihanimpaan äijään. Naisen täytyy siis megahienolla tilanteen manipulaatiolla junailla asiat omaksi hyväkseen.

Tutustuminen ei etene, ellei nainen osoita kiinnostusta. Katseet, huulten mutristelu, hiusten heiluttelu, hymyt, kiusoittelu, nauraminen, ryhti (hyvä, miestä kohti kurottava) ja keskustelukumppanin koskettelu kertovat naisen olevan mieltynyt kyseiseen urokseen.

Itse asiassa eleet vaikuttavat kosiskelun etenemiseen enemmän kuin ulkonäkö. Kaunis nainen voi jäädä ilman. Nainen lähettää kaiken aikaa viestejä, joilla nopeuttaa, hidastaa tai lopettaa miehen etenemisen.

Kulttuuriantropologinen tutkimus aihepiirin tiimoilta onnistuu missä tahansa, missä mies voi kohdata naisen. Siis baariin (tai tanssilavoille) luonto-ohjelmaa seuraamaan.


Rumempi sisko  6

Oletko törmännyt hyvännäköiseen joka pitää itseään rumana? Syy voi olla siskon tai veljen. Lapsena saatu leima on vaikea pestä pois.

Kuntoutuspsykologi Pia Kaulio ja psykologian tohtori Hanna Svennevig ovat tutkineet sisarusten vaikutusta elämään. Se on massiivinen.

Sisarukset ”jakavat” usein persoonallisuuden piirteet roolittaen jonkun fiksuksi, toisen luovaksi jne. Joskus tämä johtaa sen ”toiseksi fiksuimman” alisuorittamiseen. Perheessä syntyy arvojärjestys kauneuden, musikaalisuuden tai matemaattisen kyvykkyyden mukaan.

Kauniit lapset saavat enemmän huomiota ja haleja.

Ulkonäöstään alemmuutta tuntenut lapsi voi kokea itsensä rumaksi tai lihavaksi koko elämänsä, perusteetta. Kauniita pidetään mukavina, älykkäinä, itsenäisinä ja suosittuina.

Tutkimusten mukaan itsensä vähemmän viehättäviksi tunteneet naiset haluavat kompensoida alitajuntaan juuttunutta ulkonäköhäpeää monin tavoin: menestys, kosmetiikka ja kalliit vaatteet hautaavat riittämättömyyden tunteet. Vaarana on juuttua älykkään, hauskan tai rohkean rooliin.

”Fiksu” sisko voi perhe- ja sukujuhlissa tuntea olevansa mitättömyys ”kauniin” siskon rinnalla. Vaikka fiksu olisi väitellyt tohtoriksi ja menestynyt työelämässä, voi viehättävän sisaren tapaaminen viedä kaiken ilon omista saavutuksista.

Kateus voi pilata sisarussuhteen. Toisen hyvästä ei osata iloita. Onni kätketään. Vahvat reaktiot asioihin aikuisena kumpuavat usein lapsuuden haavoista. Rakentavasti kateellinen yrittää tsempata elämässä eteenpäin, haluamatta tuhota toisen onnea. Sisaruus on rakkauden koulu.

Pia Kaulio & Hanna Svennevig: Sisaruus. Rakkautta, vihaa, kateutta. Minerva 2006.


Vapaaehtoisesti lapseton  22

Hesarin juttu ilman lapsia elelevistä aikuisista toi mieleen yhden baariväittelyn. Tuttuni väitti, että oikeasti kaikki ihmiset haluavat lapsia. Ainakin kaikki naiset. Muu on valhetta ja petosta. Olin jyrkästi eri mieltä. Sanoin tavanneeni ihmisiä, jotka eivät todellakaan halua omia lapsia.

Nainen (sosiaalipsykologi muuten) nauroi ivallisesti ja sanoi lapsista kieltäytyvien pettävän itseään tai huijaavan muita.
- Syvällä sisimmässään kaikki haluavat lapsen.

”Kaikki miehet haluavat pojan” sai jo raivon partaalle. Ehkä monet, mahdollisesti useimmat, mutta eivät KAIKKI vaadi poikaa jälkeläiseksi tullakseen onnelliseksi. Moni tytärten isä on hyvin tyytyväinen elämäänsä. Tai lapseton.

Hermostun heti kun joku väittää kaikkien haluavan sitä ja kaikkien ajattelevan näin. Omaa maailmankatsomusta ei vain voi syöttää kaikille. Ja ”luonnonlainkin” rikkoo aina joku friikki tai rohkea.

Miksi ihminen ei saa olla haluamatta lapsia? Varmaan iso osa teininä lapsettomiksi aikovista muuttaa mielensä myöhemmin. Vauvakuume iskee, traumat paranevat, oikea löytyy, ympäristön paine käy liian suureksi, ehkäisy pettää...

On turhaa päättää 19-vuotiaana loppuelämän raamit ja mielipiteet ja yrittää pitää niistä kiinni. Elämään kannattaa suhtautua avoimin mielin. Katsomusasioista ei kuitenkaan tarvitse käydä julkista huutokauppaa kaikissa kassajonoissa tai rippijuhlissa. Oma asia.

Vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liitetyt pinnalliset kommentit, kuten Hesarin ”ilman lapsia ehtii kynsistudioon” ovat typeriä. Eihän kukaan yleensä vaihda tärkeää ihmissuhdetta harrastukseen. Kevyet perustelut johtuvat vain siitä, ettei enemmistöstä poikkeavia ratkaisuja hyväksytä millään. Lopulta lapseton, omistusasunnoton tai parisuhteeton joutuu väittämään muille haluavansa lukea Hesaria rauhassa ja siksi on ilman.


Miehen sydänsuru  11

Rakkausasioissa herkempi sukupuoli on mies. Nuorten miesten väitetään haluavan vain seksiä. Vaikka se olisikin mielessä joka kolmas minuutti, etsii suuri osa nuorista miehistä naisesta ensisijaisesti läheisyyttä ja kumppanuutta, rakkautta ja helliä tunteita.

Tytöt oppivat kahdenkeskisissä vastavuoroisissa ja keskustelevissa ystävyyssuhteissaan neuvottelemaan ja hienotunteiseen asioiden junailuun. Nuorten miesten kilpailuhenkiset suhteet opettavat tilanteiden hallintaan ja johtoaseman ottoon. Parisuhteessa naisten oppima strategia on ylivoimainen. Monissa tutkimuksissa on ilmennyt, että nuoret naiset hallitsevat parisuhdetta.

Miehet pettyvät rakkaudessa usein naisia rajummin. Miehellä rakastumisen intensiteetti on voimakas. Yhdysvaltalaistutkimuksissa miehet kertovat olleensa useammin rakastuneita kuin naiset. Miehet ovat naisiin verrattuna partnerista riippuvaisempia ja hylätyksi tullessaan reagoivat voimakkaammin. Naiset lopettavat suhteen useammin ja toipuvat siitä nopeammin kuin miehet. Naiset myös menevät miehiä useammin rakkaudettomaan liittoon.

Nuorten miesten keskushermosto on kypsymättömämpi kuin naisilla. Kova rakkaussuru kaipaa ulospääsyä vihaisesta kehosta, mutta kulttuurissamme ei jakseta katsella itkua tihrustavaa miestä kovin pitkään. Nuorimies vetää pään täyteen, ajaa kovaa prätkällä tai autolla, hyppää korkealta sillalta matalaan jokeen, kiipeää kerrostalon katolle ja huutaa maailmalle.

Ei millään pahalla. Jakella oli vaan söpömmät silmät.
Nuoret naiset eivät aina tiedä mitä tekevät.

Lähteenä: Jari Sinkkonen: Nuoruusikä, WSOY 2010.


Varatun miehen himo  9

Kaikki hyvät miehet on jo viety! uskovat sinkkunaiset ja vokottelevat muiden miehiä? Psykologit Jessica Parker ja Melissa Burkley Oklahoman valtionyliopistosta testasivat sinkkujen ja varattujen suosion.

Koehenkilöiksi pyydettiin varattuja ja sinkkuja naisia ja miehiä. Kaikille naisille näytettiin kuva samasta miehestä - ja miehille kuva samasta naisesta. Puolelle sanottiin kuvan henkilön olevan naimisissa ja toisille hänen olevan vapaa. Kuinka kävi?

Poika- ja aviomiehet olivat ylipäätään paljon kiinnostuneempia aloittamaan suhteen kuvan naisen kanssa kuin naiset kuvan miehen kanssa. Miehet kuitenkin kiinnostuivat naisesta enemmän kun kuulivat hänen olevan vapaa.

Naimisissa olevat naiset eivät halunneet varattua miestä, mutta heitä kiinnosti jonkin verran poikamies. Mutta sinkkunaiset! Kun kuvan miehen sanottiin olevan naimisissa, iski neiteihin himo saada mies itselleen. Eli sama äijä sinkkuna ei kiinnostanut juurikaan, mutta aviomiehenä alkoi kelvata.

Tutkijat tulkitsivat tulosten johtuvan sinkkunaisten halusta saada sitoutumaan ja vastuuseen kykenevä mies. Jos joku toinen nainen on kelpuuttanut miehen, ei hänessä ole suurempaa vikaa. Naimisissa olevat naiset taas kunnioittivat parisuhdetta, eivätkä halunneet rikkoa muiden avioliittoja. Toisaalta sinkkumies edusti heille ”vapautta” ja mahdollisuutta kiellettyyn hedelmään.

Yhdysvalloissa sinkkunaisten muiden miesten nappailu lisääntyi vuosituhannen vaihteessa ja kommentaattorit ovat etsineet syytä varattujen miesten menekkiin. Yksi suosittu selitys on uranaisten kiireet. Heillä ei ole aikaa liian vaativille sinkkumiehille, jotka pyörivät nurkissa kaiket illat, vaan menestyvät mimmit kaipaavat menestyvän perheenisän laatuaikaa, ajoittaista pistäytymistä rakastajattaren luona tai yhteisiä ”työmatkoja”. USA:ssa on myös sinkkunaisten ylitarjonta.

Psykologit eivät halunneet tuomita sinkkunaisia kaikista pahimmiksi, vaan lisäsivät miesten yleisesti olevan halukkaampia rikkomaan toisten avioliitot, jos sattuvat rakastumaan varattuun naiseen.


Hyvä rakastaja  26

Miehen täytyy tietää kymmenen kertaa enemmän seksistä kuin isänsä (siis miehen ja naisen seksuaalisuudesta), väittää psykologi Tony Dunderfelt kirjassaan Parisuhteen kemia.

Dunderfeltin mielestä seksuaalitiedon minimi on:

Ymmärtää kuinka naisen seksuaalinen kiinnostus herää ja miten sitä pidetään yllä.
Kunnioittaa syvästi naista yksilönä.
Tuntea naisen sukupuolielimet, anatomian perustiedot.
Tajuta naisen laaja ja syvällinen orgastinen kyvykkyys.
Asennoitua leikkisästi ja iloisesti seksiin, eikä ottaa suorituspaineita.

Nykynainen ei tyydy vähempään. Naisella on voimakkaan tietoisen miehen kaipuu ja jos ei sellaista löydy, hän on mieluummin yksin.

Seksuaalisesti nainen ei halua ohjata ja kontrolloida. Hän haluaa avautua ja nauttia, olla feminiininen. Nainen voi antautua kokonaan vain jos luottaa mieheen täysin. Henkisesti ja fyysisesti. Miehen on osattava ottaa ohjat.

TD:n mukaan miehen on opittava erottamaan nainen itsenäisenä ja tasa-arvoisena toimijana sosiaalisella tasolla ja avautuvana ja herkkänä seksuaalisuuden alueella. Jos ei pysty tajuamaan näitä kahta elämänaluetta, ei ymmärrä naisen todellisuutta.

Miehen ei kannata tasa-arvon innostamana kaiken aikaa sängyssä kysellä, että mitä muru tehdään seuraavaksi. Jos seksuaalisuutta toteutettaisiin järkevästi ja sivistyneesti, mies kiihottuisi siitä, että naisella on loppututkinto yliopistosta.

Dunderfelt ei jaa yhtä tarkkoja ohjeita naisille, mutta neuvoo olemaan vapautuneesti naisellinen.

Naisilla on vaikeuksia heittäytyä seksin iloihin. Pitäisi uskaltaa antautua, eikä yrittää kontrolloida ja määräillä kaikkea. Jos mies saa olla mies, on molemmilla paljon kivempaa sängyssä.

Tutkimusten mukaan miehelle on todella tärkeää, että nainen haluaa häntä. Hyvä alku naiselle matkalla taitavaksi rakastelukumppaniksi.

Mitä mieltä olette? Onko Tony oikeassa?


Vapaata seksiä, eiku rakkautta  26

Joogamies radiossa kehotti rakastamaan vapaammin. Jos ihminen kehittyy ja henkistyy, hän antaa toiselle täyden vapauden. Vapauden rakastaa ja rakastua. Kehen vaan ohikulkijaan. Kiinteä parisuhde on toisen rajoittamista ja rakkauden kieltämistä.

- Jos sulla on oikein hyvä ystävä, jota sä rakastat, kiellätkö sä sitä hankkimasta muita ystäviä? Sanotko sä sille, et sun täytyy olla sen ainoa ystävä? Et tietenkään! Ei se oo sulta pois, jos sillä on muita ystäviä.

No ei tietenkään. Joogaope ja avoin rakastaja johdattelee meitä pois kuristavasta parisuhteesta.

- Miksi pitäisi rakastaa vain yhtä romanttisesti? Toista ei voi rajoittaa. Se on vain omaa epävarmuutta ja omistamisenhalua.

Parisuhteessa rakkaus on joogin mielestä käsitetty ihan väärin. Sulkeutuminen kahden hengen vankilaan näivettää rakkauden. On älytöntä vaatia toiselta uskollisuutta hautaan saakka. Jos todella rakastaa toista, antaa rakkaansa ihastua ja rakastua ihan vapaasti kaikkiin muihinkin ihmisiin.

Ja kyllä, tämä koskee myös seksiä. Miehen ja naisen väliseen suhteeseen kuuluu aina joogamiehen mielestä eroottisuus.

Päättely kuulostaa ihan kivalta. Toisen rajoittaminen ei ole yhtään kivaa. On tosi ihanaa kun rakkaasi haluaa ihan vapaasti olla juuri sinun kanssasi, pakottamatta.

Entä sellainen juttu kuin läheisyys? Tai luottamus? Kuinka monen ihmisen kanssa voi olla todella läheinen? 300 facebook-kaverin? Viiden rakastajan? Sori, mä en muistanutkaan et just sä et pidä siitä, kun sun sisäreisiä sivellään.

Entä lapset? Ilahtuuko 2-vuotias, kun saa enemmän rakkautta kaikilta äidin poikakavereilta?

Pitää varmaan alottaa jooga, et pääsee syventymään tähän aiheeseen ja alkais kypsyä ihmisenä.


Parionnea landella  10

Sori söpöt Temoset, Loppuelämän unelma -hehkutus Postin lehdessä on megahömppää.

Olga, Salkkari-näyttelijä, ja Tuukka, Apulannan ex-basisti, löysivät 120 kilometriä Helsingistä vanhan hirsikartanon lemmenpesäkseen ja kodiksi omille ja sijoitus- ynnä tukiperhe-lapsilleen.

Kiiltokuvaus ekologisesta elämästä (kahden ja puolensadan kilometrin työmatkoineen) puulämmitteisessä 400 neliön majassa ei vaikuta älyllisesti rehelliseltä journalismilta. Olga on äitiyslomalla, joten systeemi toimii toistaiseksi. Jos Tuukka käy Helsingissä töissä, jää aikaa vaimolle ja puutalolle aika vähän (8+3 h veke). Onneksi herra tekee omassa firmassaan paljon etätöitä.

Luontoystävällisyys kukoistaa. Vain kolmasosa talosta lämmitetään talvella. No kuka hemmetti jaksaa lämmittää puilla kartanoa, jos täytyy katsoa lapsilauman perään, tai imettää? Aika kallista kans, ainakin huoltamohinnoilla. Entä hiilidioksipäästöt ja pienhiukkaset?

Myönnän: ottaisin takan heti. Tuleen tuijottelu on hauskimpia huveja maailmassa.

Kaukana kaikesta sijaitseva jättitorppa ei ole luontoystävällinen valinta. Yhtä perhettä varten täytyy ylläpitää järjetöntä infraa. Kuntalaisia naurattaa, kun lapset menevät koulutaksilla eri aikoihin kouluun, verorahoilla. Postia tuodaan pakulla joka päivä, ehkä kymmeniä kilometrejä yhden suoramainoksen takia ajellen, valtion tuella. Lämmitys, jätehuolto, ruoka, neuvolat, kaikki hankinnat täytyy toimittaa kauempaa.

Maalatut lautalattiat, tilkkutäkit ja Laura Ashleyn verhot eivät tee kotia vihreäksi. Mökkivaatteet tai itse kasvatetut salaatit eivät pelasta maailmaa. Sienestämällä ja marjastamalla ei yhtään lapsiperhettä syötetä Suomessa.

Rehelliset Temoset myöntävät, että asuminen ahtaasti Annankadulla Helsingissä olisi varmasti ekologisempaa.

Haluan lukea jutun Onnea Annankadulla -parista. Perheemme vihreä valinta osui kaukolämpöön. Marjastamme torilla. Parisuhde kukoistaa, kun mies pyöräilee kilsan päähän töihin ja ehtii viemään lapsen lounastauolla neuvolaan.

Parionnea Temosille!