• Mirja Wuokko

Uskonto parisuhteessa

Olen saanut joidenkin asiantuntijoiden kommenteista sellaisen vaikutelman, että uskovaisuus parantaa elämänlaatua, lisää onnellisuutta ja on hyväksi parisuhteelle. Esimerkiksi psykologian emeritusprofessori, ”onnellisuusprofessori” Markku Ojanen on useasti mainostanut uskovaisuuden positiivisia puolia.

Entä jos ei vaan pysty uskomaan mihinkään yliluonnolliseen? Onko tulevaisuus synkkä?

Parisuhteen kannalta tulee mieleen muutamia näkökohtia. Suomalaisten tutkimusten mukaan uskonto ei ole parisuhteen kynnyskysymys. Kahden kulttuurin liitoissa kumppaneilla on usein eri uskontokunta, eikä sekään näytä yleensä aiheuttavan mitään suurempia ongelmia.

NMKY ja monet muut uskovaistahot haluavat korostaa parisuhteessa vanhaa sukupuolijakoa: mies päättää, vaimo alistuu. Sopiiko tämä suomalaiseen parisuhteeseen nykyään?

Entä monien uskonsuuntien suhtautuminen seksuaalisuuteen? Masturbaatio on kuulemma pahasta. Kirjoitin aiemmin tutkimustuloksista, joiden mukaan uskovaiset eivät nauti yhtä paljon seksistä kuin muut, ja tuntevat usein syyllisyyttä. Lisääkö tällainen parisuhteen onnellisuutta?

Tuntemissani uskovissa parisuhteissa en tosin ole ulkopuolisena huomannut mitään naisen alistamista tai alistumista, mutta en tietääkseni tunne lahkolaisia tai superhihhuleita, vaan normi-ev.lut.-ihmisiä.

Miten sukupuolten välinen uskomiskuilu vaikuttaa parisuhteeseen? Eri tutkimuksissa on käynyt ilmi, että naiset ovat keskimäärin paitsi uskonnollisempia myös muutoinkin taikauskoisempia kuin miehet. Onko tämä miesten mielestä söpöä, vääjäämätöntä vai kiusallista?

Uskonto suomalaisten elämässä -julkaisussa väitetään vain kahdeksan prosentin suomalaisista pitävän itseään hyvin uskonnollisina (vrt. Turkissa 55% ja Ruotsissa ja Ranskassa vain 4%). Suomalaisnaisista joka neljäs, mutta miehistä vain joka seitsemäs uskoo jumalan olevan olemassa ilman epäilyksiä.

Julkaisun mukaan suomalaisten luottamus ja myönteinen asenne kirkkoon on poikkeuksellisen korkea, mutta asenne ei perustu uskonnollisuuteen. Suomi kuuluu melko maallistuneisiin valtioihin. Suomalaiset ovat kuitenkin uskovaisempia kuin muut skandinaavit.

”Kirkko ja yhteiskunta ovat monin tavoin pyrkineet ohjaamaan yksilöiden seksuaalista ja
perhe-elämään liittyvää käyttäytymistä ja pitkään nämä normitukset ovat olleet yhdenmukaisia.
Kirkon esittämät normit esimerkiksi homoseksuaalisuudesta, abortista, eutanasiasta ja
avioerosta ovat olleet voimakkaasti yksilöiden käsityksiin vaikuttaneita tekijöitä”, kirjoittaa Hanna Salomäki ja jatkaa:

”Suomessa erityisesti nuoret näkevät, että seksuaalielämään liittyvät valinnat kuuluvat yksityisyyden piiriin. Seksuaalista itsemääräämisoikeutta on kuvattu seksuaalioikeus-käsitteellä.
Tämä periaate on ollut myös seksuaalirikosoikeuksien uudistamisen lähtökohtana. Media on
tukenut voimakkaasti tällaisen länsimaisen, yksilökeskeisen moraalin etenemistä. Seksuaalioikeusajattelu on johtanut sukupuolten tasa-arvoistumiseen seksuaalimoraaliin liittyvissä kysymyksissä.
Yksilöiden täytyy myös aiempaa vahvemmin kiinnittää huomiota toisten ihmisten
itsemääräämisoikeuteen. Vanhemmalle sukupolvelle ulkoisesta valvonnasta riippumaton seksuaalioikeusmoraali ei ole itsestäänselvyys, vaan yhteisön etu on nähty yksilön etua tärkeämpänä seikkana. Nuorilla sukupolvilla yleinen ajattelutapa on sopimusmoraali, jossa parisuhteeseen liittyvät sopimukset ovat epämuodollisia ja ne tehdään vain parin kesken.”

Niinpä Suomessa on paljon nuoria ihmisiä, jotka viimeiseksi kysyisivät papilta tai uskonnolliselta yhteisöltä parisuhteeseen tai seksuaalielämäänsä liittyvistä asioista. Silti osa suomalaisistakin joutuu alistumaan uskonnon vaatimuksille esimerkiksi ehkäisyasioissa. Uskovaiset suhtautuvat keskimääräistä tiukemmin mm. homoihin, aborttiin ja avioeroon.

Evankelisluterilaisen kirkon tarjoamat perhepalvelut ja avioliittoneuvot lähtevät kristillisestä katsomuksesta. Ne kattavat koko maan ja ovat paikoitellen ainoa mahdollisuus saada apua parisuhteen ongelmissa. Kunnalliset sosiaali- ja terveyspalvelut eivät aina riitä ja monet julkiset tahot kehottavat ihmisiä hakemaan apua kirkon palveluista. Kirkon tarjoama Suhdeklinikka saa näkyvän paikan myös Cityn sivuilla.

Vaikka suomalaiset aikuiset eivät koe itseään kovin uskonnollisiksi, harva suomalaislapsi saa täysin neutraalin kasvatuksen.

Vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan suomalaisista 90 prosenttia kertoo tulleensa kasvatetuksi luterilaisuuden mukaan. Kaikista suomalaisista vain viisi prosenttia sanoo, ettei ole tullut kasvatetuksi minkään uskonnon mukaan. Nuorimpien vastaajien joukossa osuus on lähes kaksinkertainen. (Vrt. Norjassa alle 25-vuotiaista kolmannes ilmoittaa saaneensa uskonnottoman kasvatuksen.)

Suomessa 91 prosentissa perheistä äidin ja isän uskonnollinen vakaumus on ollut sama. Uskonnottomiksi kasvatetuista lapsista 30 prosentia on liittynyt luterilaiseen kirkkoon ja kahdeksan prosenttia on kokenut uskonnollisen heräämisen. Enemmistö uskonnottomiksi kasvatetuista tiedostaa uskonnon myönteiset puolet, vaikka eivät itse kokisi uskontoa merkittäväksi omassa elämässään. Ns. uskonnon vastainen aivopesu ei siis ole suomalainen piirre.

Oman sukupuolen vanhemman esimerkki on tärkeä. Tutkimuksen mukaan kodin uskontokasvatus selittää uskonnollisuutta vielä enemmän kuin se, millä vuosikymmenellä ihminen on syntynyt.

Uskonto suomalaisten elämässä -julkaisun mukaan suomalaiset suhtautuvat poikkeuksellisen myönteisesti kristittyihin ja epätyypillisen jyrkästi ateisteihin. Myös mielikuvat islamista, buddhalaisuudesta ja hindulaisuudesta ovat poikkeuksellisen kielteisiä. Samaan aikaan Suomessa on harvinaisen vähän ihmisiä, jotka uskovat totuuden löytyvän vain yhdestä uskosta (8%), tai henkilöitä, joiden mukaan uskonnot ovat pääsääntöisesti erehdystä (11%). Tyypillinen suomalainen on (uskonharjoituksessaan) maltillinen. Yli puolet uskoo perustotuuksia löytyvän monista uskonnoista.

63 prosenttia suomalaisista yhtyy väitteeseen, jonka mukaan uskonnot saavat yleisesti ottaen aikaan enemmän konflikteja kuin rauhaa, ja vain 13 prosenttia on eri mieltä.

Vain joka kymmenes suomalainen paheksuu liikaa tiedeuskoa ja kaipaisi lisää luottamusta uskontoon.

Suomalaisten myönteisyys omaa uskontoa kohtaan ja kielteisyys vieraita uskontoja kohtaan pohjautuu tutkimusten mukaan ennemminkin nationalismiin kuin syvään uskonnollisuuteen. Suomessa valtionuskonto on osa kansallista tarinaa ja kristillisiä symboleja ja instituutioita käytetään etnisen identiteetin vahvistamiseen. Lisäksi suomalaiset suhtautuvat kielteisesti voimakkaaseen uskonnollisuuteen ja ilmeisesti pelkäävät vieraiden uskontojen edustavan äärifundamentaalisuutta.

Suomalaiset ovat epäluuloisia kiihkoilijoita kohtaan, mutta eivät varsinaisesti suvaitsemattomia. Vain noin 11 prosenttia suomalaisista ei hyväksyisi toista uskontokuntaa edustavan ihmisen avioituvan sukulaisensa kanssa.

Suomalaiset ovat siis yleisesti ottaen maltillisia ja ovat valmiita solmimaan suhteita erilaisten ihmisten kanssa, kunhan he eivät ole ääri-ihmisiä. Parisuhteessa kukin saa pääsääntöisesti noudattaa omaa uskoaan tai olla vähemmän uskovainen. Uskonto tuntuisi olevan kuin yksi ominaisuus muiden joukossa. Joku on punatukkainen, toisella on keliakia ja kolmas on uskovainen.

Useimmat hakeutuvat parisuhteeseen samankaltaisesti ajattelevan kanssa. Miksi uskonto on parisuhteessakin alue, jossa jokaisella on omantunnonvapaus? Omat vanhempani olivat vakaumukseltaan erilaiset, mutta en kuullut yhtään uskontoon liittyvää riitaa lapsuudessani.

Miten on nyt? Aiheuttavatko kirkkohäät kiistaa kumppanin kanssa? Riidelläänkö parisuhteessasi uskonnosta? Miksi lapset kasvatetaan luterilaisiksi ja kastetaan kirkkoon, vaikka ei itse uskottaisi ollenkaan?

Uskovaiset ja seksi lyhyesti:
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288391431608.html

Uskonto suomalaisten elämässä. Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston julkaisuja 9, 2011. http://www.fsd.uta.fi/fi/julkaisut/julkaisusarja/FSDjs09_uskonto.pdf

5 kommenttia

tuuli.hattu80

2.10.2013 09:36

Minä olen suhteessa tyttäreni isän kanssa, joka ei usko, kun taas minä uskon. En ole huomannut, että se olisi kynnyskysymys suhteessamme. Sitä mietin, että kumman polun tyttäreni aikanaan valitsee ja samoin poikani, joka ei siis ole hänen lapsensa. Lapsilleni olen yrittänyt antaa kristillisen kasvatuksen. Koska pojan isä ei ole arjessa mukana, oman sukupuolen vanhemman näkemyksillä ei ehkä sitten niin ole hänelle väliä vai onko? Pojan isä käsittääkseni uskoo, mutta jotkut muut asiat ovat hänelle ainakin näkyvämmällä sijalla elämässään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

2.10.2013 11:37

Yleensä lapsi uskoo sen, mitä vanhemmat ja muut elämän aikuiset hänelle opettavat. Tuossa lainaamassani tutkimuksessa todettiin, että kodin uskontokasvatus vaikuttaa uskonnollisuuteen enemmän kuin sen ajan ympäröivä kulttuuri. Käsittääkseni taipumus uskonnollisuuteen kulkee myös geeneissä. Kuitenkin jopa tiukan uskonnollisissa ympyröissä aina joskus syntyy ihmisiä, jotka kertomansa mukaan jo lapsena alkavat vahvasti epäillä asioita. Joten kaikki uskovaiset vanhemmat eivät saa uskovia jälkeläisiä.

Kaikenlainen pakottaminen taitaa sotia itseään vastaan, eikä uskomista varsinkaan voi pakottaa. Minusta on aika jännää, miten uskonnottomista perheistä tulleet ovat niinkin sankoin joukoin liittyneet kirkkoon ja jopa tulleet uskoon. Taipumus uskoa mystiikkaan ja kaipuu yliluonnollisiin selityksiin on kuin sisäänrakennettuna osalla meistä. Suomessa ympäristön monokulttuurisuus tietysti vaikuttaa nuoreen ihmiseen: halutaan kuulua joukkoon. Esimerkiksi teinin voi olla vaikea jäädä pois riparilta, kun lähes kaikki muut nuoret sinne menevät. Olen huomannut, että useimmat äidit pitävät rippikoulun käymistä tärkeänä aikuistumisriittinä. Minulle on useampikin nuori kertonut, että hänet suorastaan pakotetaan riparille. Ruotsissa vain murto-osa nuorista käy sen. Sekin on mielenkiintoinen ero naapurimaiden välillä.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

tuuli.hattu80

2.10.2013 16:32

Joskus olen miettinyt, että tuputanko liikaa uskontoani lapsille. Poika on välillä esittänyt epäileviä kommentteja, mutta sitten kuitenkin taas pyytänyt minua lukemaan hänelle lasten raamattua.

Mielenkiintoista hyvinkin tuo ero naapurimaiden välillä ripariasiassa. Ehkä olisi hyvä, että Suomessakaan ei leirille mentäisi, jos ei pidettäisi sitä henkilökohtaisesti tärkeänä asiana. Itse ainakin turhauduin raamisryhmissä, kun osa porukasta selvästikin oli uskoa vastaan.

Ainakin on tosi vaikeaa olla hyvä kristitty. Esim. ajan seksikulttuuri sotii perinteisiä kristillisiä käsityksiä vastaan ja poden itse ainakin huonoa omaatuntoa ajoittain siitä, että olen suhteessa ilman avioliittoa tai ilman aikomustakaan avioitua (sillä toinen osapuoli ei sitä halua).

Näitä juttujasi on ilo lukea ja minulle ne ovat lehden parasta antia! Toki suhdeklinikkakin on mielenkiintoinen palsta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Mirja Wuokko

2.10.2013 22:41

Kiitos tuuli.hattu80! Ilahduin kommentistasi.

Tunnen myös monia uskonnottomia, jotka eivät pidä nykyisestä seksikulttuurista. Halvalla menee ihminen.

Ei ole aina helppoa olla ihminen, jos on asettanut kovat moraalivaatimukset itselleen.

Älä ihmeessä pode huonoa omaatuntoa avoliitosta. Avoliiton paheksunta on ihmisten keksintöä. Suurin osa suomalaisista ei sitä paheksukaan, enää, ja noin puolet esikoisista syntyy avoliittoon. Mutta oletko kertonut kumppanillesi, kuinka tärkeä asia avioliitto on sinulle?

Yleensä yksikään vanhempi ei voi oikeasti tietää kaikkien asioiden oikeaa laitaa. Kukin kasvattaa lapsensa niin kuin parhaaksi näkee ja miten itse uskoo asioiden olevan. Monista sellaisista asioista, joista ei ole mitään todistusaineistoa tai tieteellistä varmuutta, voi sanoa, että minä uskon näin, tai että monet uskovat näin, tai että kristityt uskovat näin, mutta jotkut toiset tääs noin. Maailma ei ole mustavalkoinen paikka, joten ei sitä kai sellaisena tarvitse lapsillekaan esittää?

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

shiwan8

9.10.2013 18:27

Ei kai siitä uskonnosta ole muuta todellista etua kuin jonkin tason stressin väheneminen ja se, ettei tarvitse itse ajatella kun tilanteeseen on yleensä olemassa valmis ohje tai ainakin jotain jota voi soveltaa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
5 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi