Walter de Camp

Näytetään kirjoitukset syyskuulta 2010.

Tyylin tulo Suomeen

Tyylin voisi sanoa tulleen Suomeen 1980-luvun alussa ellei jo sitä ennen olisi ollut sellaisia henkilöitä kuin Ansa Ikonen ja Tauno Palo. Väitän, että Madonna on kopioinut yhden monista tyyleistään Ansa Ikoselta (nähtyään SF-paraati-elokuvan), vai mitä?

Ansa Ikonen
Ansa Ikonen

Kuvassa ei ole Madonna vaan Ansa Ikonen.

Suomessa kaikki kaupunkilaiset luokka-asemaan ja esteettiseen tajuun katsomatta pukeutuivat tyylikkäästi 1920-luvulta 1950-luvulle saakka. Sitten 1960-luvulla tyylitaju alkoi horjua. Ja 1970-luvulla tyyli romahti.

Kun tyylikkäitä ihmisiä alkoi taas ilmestyä Helsingin kaduille hienoissa asuissaan 1980-luvun alussa, se ärsytti tavallisia seppoja tosi pahasti. Varsinkin itsensä viimeistelleet miehet olivat vaarassa ottaa turpaansa ihan normaaleilta kanssaihmisiltään. Normaaliushan on kaikista perversioista se oudoin.

Ensimmäinen nykyaikainen klubitapahtuma, Futuristidisco, järjestettiin Klippanin ravintolassa jonain kesänä 1980-luvun alussa. Sinne saapui suuret määrät juhlijoita mitä hienoimpiin ja mielikuvituksellisimpiin asuihin pukeutuneina. Rakas Yle lähetti paikalle tv-kameransa ja Ylen ohjelmassa juhlijoita kritisoitiin ankarasti. On vastuutonta keskittyä pinnalliseen tyyliin, kun maailmassa on niin paljon nälänhätää.

Varmaankin saman vuoden syksyllä käynnistyi viikottainen Einstein-a-go-go -klubi ravintola Kaisaniemessä. Paikka oli aina täynnä suurenmoisia tyyliniekkoja. Yksi Einstein-a-go-gon dj::stä oli Pete Eurooppa.

Joitakin päiviä sitten pidettiin Pete Euroopan käsikirjoittaman ja ohjaaman Timanttikoirien vuosi 1984 -elokuvan avajaisnäytös. Pete Euroopan filmi on puolidokumentaarinen/puolifiktiivinen elokuva 1980-luvun alun klubikulttuurista. Se käsittelee siis aikaa, jolloin sun iskä ekat mustat kynsilakat osti. Filmi on varsin hyvä. Se kannattaa tsekata, kun Ylen Teema esittää sen joskus ensi vuoden puolella..

Timanttikoirien vuosi 1984 -filmiä ei ollut helppo tehdä, koska 1980-luvun alussa ei ollut kännyköitä, eikä siis kännykkäkameroita, ja harvalla oli siihen aikaan edes videonauhuria, videokamerasta puhumattakaan, joten liikkuvaa kuvaa on hyvin vähän. Sitäkin suurempi syy ihailla Pete Euroopan aikaansaannosta.

Kuvasin häntä avajaisnäytöksen jälkeisellä klubilla.


Kerjäläis-asu

Kerjäläisperformanssiin saapui n. 25 "kerjäläistä" Oikein kukaan ei rohjennut kerjätä yksin, joten "kerjäläiset" asettuivat kahteen riviin. Taiteilija Fredrika Biström oli kutsussaan painottanut asianmukaiseen asuun pukeutumista.

Naiskerjäläiset performanssissa.
Naiskerjäläiset performanssissa.

Naiskerjäläiset.

Mieskerjäläiset performanssissa..
Mieskerjäläiset performanssissa..

Mieskerjäläiset.

Mieskerjäläiset takaapäin.
Mieskerjäläiset takaapäin.

Mieskerjäläiset takaapäin.

Mieskerjäläisten kerjäläis-asut ovat mielestäni takaapäin nähtynä varsin katu-uskottavat.

Kaikki performanssiin osallistujat ovat ulkonäöltään tyypillisiä Vihreän puolueen peruskannattajia, "viherpiipertäjiä" ja "puunhalaajia". Naiskerjäläisten ulkoasussa on lisäksi selkeä Äiti Amma -ulottuvuus.

Mutta nämähän ovat näiden ihmisten normaaleja asuja! Vihreiden perusjengi pukeutuu siis aina kerjäläis-asuun!!

LAPSI-ASIA

Performanssissa oli vain yksi äiti, joka oli ottanut mukaan lapsensa. Tai sitten hän oli "äiti", joka oli lainannut/vuokrannut lapset. Pätevää häneltä joka tapauksessa, koska lapsi on kerjäisen paras asuste.

Lähetin tekstarin eräälle naiselle, jonka lapsi on vähän alle 2-vuotias. "Jos kerjäämisperformanssi uusitaan, voinko lainata lastasi? Tuotto puolitetaan."

Häneltä tuli jonkin ajan kuluttua vastaus: "Katsotaan :)"

Lähetin uuden viestin: "Okei. 60 prossaa sinulle."

Järkyttävää miten koviin hintoihin vanhemmat nykyisin hinnoittelevat lapsensa.

Kiinnittäkää kuitenkin huomiota käyttämääni sanaan "tuotto". Kuppiin tulleista rahoista - tuloista - vähennetään kulut - hampurilaisateriat ja jäätelöt ym. - jolloin saadaan tuotto. Pystyn tekaisemaan niin paljon kuluja, ettei lapsen äidille jää lanttiakaan.

Onneksi näillä kerjäläisillä ei ollut tarvetta rahaan, koska rahaa ei tullut.

Oikeita kerjäläisiä performanssi ei tuntunut häiritsevän.


Kerjäämään - nyt!  5

”Kerjätään yhdessä, kun se on vielä laillista! Kokeillaan miltä kerjääminen tuntuu ja miltä ydinkeskusta näyttää, jos sadoittain helsinkiläisiä kerjää samaan aikaan kortteleissa Kolme sepän patsaan läheisyydessä", näin viestittää taiteilija Fredrika Biström.

Hän kutsuu kaikkia halukkaita mukaan suureen kerjäämisperformanssiin, joka tapahtuu tänään perjantaina 10.9. klo 16.

Näin Biström Facebookissa: "Tempaus on yleinen ja kaikille avoin performanssi. Kaikki osallistujat saavat itse päättää mielipiteensä kerjäämisestä poliittisena kysymyksenä. Tapahtuma ei ota suoraan kantaa kerjäämiseen, vaan sen tarkoitus on herättää ajatuksia köyhyyden näkyvyydestä yhteiskunnassamme ja katukuvassa. Katoaako köyhyys, jos se kielletään lailla? Pukeutukaa asianmukaisesti, älkääkä unohtako tarvittavaa kerjäämisastiaa (esim. hattu, kahvikuppi, Aaltovaasi). Tapaaminen klo 16 Vanhan Ylioppilastalon edustalla, sieltä jakaudutaan sopiviin paikkoihin.”

Nyt siis jokainen nopeasti miettimään, millainen on hänen kerjäämisasunsa, ja sitten matkaan.

-----

Päivitys 10.9. 14:10

Taiteilija Fredrika Biström
Taiteilija Fredrika Biström

Taiteilija Fredrika Biström

Hänen uusimmat työnsä ja tehtävänsä vuodelta 2009 ovat:

Interactive installation "X-front", 7th Feminist European Research Conference, Utrecht, The Netherlands

Coordinator for Regnbågsankan

Sateenkaariankka osallistui keskustelutilaisuuteen ja marssiin.
Sateenkaariankka osallistui keskustelutilaisuuteen ja marssiin.

Sateenkaariankka osallistui keskustelutilaisuuteen ja marssiin.


Suomineitojen kauniit hiukset  13

Monet suomalaiset naiset luulevat, että heidän hiuksensa ovat ohuet, ja sen tähden hirveän ongelmalliset. Ja vähemmän kauniit. Ei pidä paikkaansa. Suomalaisten naisten hiukset eivät ole ohuet.

Väitteeni perustuu siihen yksinkertaiseen faktaan, että sellaisia asioita kuin ohut, paksu, pitkä, lyhyt, kapea, leveä ei ole olemassa. Jokin on vain ohuempi tai paksumpi kuin jokin toinen. Suomalaisten naisten hiuslaatu on toki ohuempaa kuin eteläeurooppalaisten ja afrikkalaisten naisten hiuslaatu, mutta ei siitä seuraa, että hiukset olisivat ohuet. Ja mitä väliä sillä on, että italialaisilla naisilla on paksummat hiukset kuin suomalaisilla. Mehän ollaan Suomessa.

Olen yhä uudelleen sanonut eräälle naiselle, että hänen hiuksensa eivät ole ohuet. Hän ei ole varsinaisesti uskonut puheitani, mutta pikku hiljaa hän on alkanut rentoutua hiustensa suhteen. Hän on solminut hiustensa kanssa aselevon. Hän on alkanut jopa nähdä jotain kaunista hiuksissaan. Hänen olonsa on parantunut.

En tiedä toista ammattikuntaa, joka yhtä rutiininomaisesti solvaisi asiakkaitaan kuin suomalaiset kampaajat. Kun suomalainen nainen tulee kampaajalle, kampaaja alkaa tunnustella hänen hiuksiaan ja ryhtyy herjaamaan.

Sinulla on "heikko hiuslaatu". Hiuksesi ovat "ohuet". Hiustesi päät "halkeilevat", "hapsottavat", "harottavat". Hiuksesi eivät ole "ryhdikkäät".

Saatuaan tämän solvausryöpyn niskaansa, nainen saa kuulla, että hänen hiuksiaan pitää tietenkin lyhentää reippaasti. Se on se perusjuttu. Minkä jälkeen naisen tilanne pystytään jollain ihmejipolla pelastamaan. Filmitähtikampauksesta hänen ei kannata edes haaveilla, kun hiukset ovat niin "ohuet".

Monien miesten mielestä nainen on usein kampaajalla käytyään ollut kauniimpi ennen kuin jälkeen.

Suomalainen nainen voi halutessaan antaa hiustensa kasvaa olkapäille saakka, vaikka hänen hiuksensa olisivatkin ohuemmat kuin jollain toisella naisella. Ne ovat riittävän paksut. Kukaan mies ei pidä huonona, jos naisen hiukset hiukan hapsottavat. Ei ole tarvetta föönata ja vääntää hiuksia johonkin asentoon. Who cares! Kaikkein parhain on sellainen kampaus, joka on vain tuulen pöllyttämä. Hiukan sekaisin oleva tukka saa miehen menemään sekaisin.

Jos sinun hiuksesi ovat mielestäsi ohuet - mutta ne ovat puhtaat ja yltävät olkapäille - niin voin kertoa sinulle, että kun mies painaa niihin kasvonsa ja pitää kasvojaan niissä hiuksissasi vähän aikaa, hänestä tuntuu kuin suomalainen lämmin kesätuuli hyväilisi hänen kasvojaan. Jos naisella on paksummat hiukset, hän ei pysty järjestämään miehelle tuollaista kesätuulifiilistä.

Ne ohuemmat hiukset tuntuvat sormissakin niin söpöiltä ja herkiltä.