Walter de Camp

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on alusvaatteet.

Vartalohoitajanne! Mummotunneliin alusasut  4

Runsas viikko sitten vietettiin Raffaellon kesäterassin eli suomeksi sanoen Mummotunnelin kesäavajaisia. Olen harvoin ollut sellaisessa väentungoksessa. Kun ruoat oli syöty ja tilaisuus pääsi kunnolla vauhtiin ja kansansanedustaja Ben Zyskowicz käveli sisään pihalle klo 19:55 - 2 tuntia 55 minuuttia tilaisuuden alkamisen jälkeen, miten ihailtavaa coolia! - alkoivat mummotunnelin rankimmat naiset heilahdella musiikin rajussa tahdissa.

Tuskinpa missään muualla kuin Mummotunnelissa näkee käytettävän yhtä paljon liilaa huulipunaa ja liilaa silmäluomimeikkiä. Sehän on ihan ok nuorilla naisilla, mutta mitä enemmän ikää tulee, sitä pelottavammalta se näyttää.

Ilman perusteellisia kenttätutkimuksiakin voinen varmuudella sanoa, että Mummotunnelin naisten alusvaatteiden yleisin väri on musta. Tämähän perustuu siihen naisten väärinkäsitykseen, että mustat alusvaatteet olisivat erityisen seksikkäät.

Jotta Mummotunnelin naisten lohduttoman tasapaksuun alusvaatetilanteeseen saataisiin dramaattinen käänne parempaan, olen todellakin - kuten viime kertaisen blogimerkintäni eräs kommentoija epäili - tutkinut alusvaatekatalogeja eli nettiä. Olen löytänyt Mummotunnelin naisten meikkiin soveltuvia hienoja liilan värisiä seksikkäitä alusasuja. Nämä ovat myös yhtä pelottavia kuin se meikki.

Ja huom! Nämä sopivat kaikenikäisille neuronaisille!

Nämä ovat newyorkilaisen Clare Herronin käsin tekemiä. Hänellä on pieni liikeyritys nimeltään Clare Bare Eco Lingerie. Hän tekee kaikki alusvaatteet kierrätysmateriaaleista tai muusta ekologisesti kestävästä kuidusta.

Neuronaiset voivat mainiosti sängyssä miehen kanssa ollessaan ruveta vaahtoamaan tästä ekologisuudestaan ja syyttämään miestä hänen kalsareittensa epäekologisuudesta ja epäeettisyydestä. Se piristää!

Clare Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja
Clara Bare alusasuja
Clara Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja
Clare Bare alusasuja

Näiden alusvaatteiden tekijä Clare Herron tykkää mopseista.

Clare herron ja mopsi
Clare herron ja mopsi

Clare Herronin tekemiä alusvaatteita voi tilata tästä: http://www.etsy.com/shop/ClareBare

Painotan, että Clare Herron tekee monenlaisia alusvaatteita. Olen poiminut nämä hänen tämän kesän kokoelmastaan, mutta yleisesti ottaen hänen alusvaatteensa sopivat hipstereille. Ne eivät läheskään kaikki ole liilan värisiä. Joten kannattaa seurata hänen kokoelmiaan.


Vartalohoitajanne! Zipkinsille rintaliivit  10

Turkulaisella Zipkinsillä, 31, on söpöt A-kupin rinnat, ja hän kääntyi niiden kanssa puoleeni: "En oikein tahdo löytää pienirintaisille naisille sopivan naisellisia rintsikoita. En halua jonkun teinin H&M aloitusrintsikoita, vaan jotain tyylikästä, naisellista ja upeaa. Jotain jota haluaisit nähdä/kuvitella naisen käyttävän noiden upeiden sukkahousujen kanssa." Lupasin järjestää asian.

En silloin aavistanut, miten vähän rintaliivejä valmistetaan naisille, joiden rinnat ovat A, AA tai AAA. Melkein kaikki rintaliivien tekijät näyttävät aloittavan B-kupeista. He ilmeisesti ajattelevat, että B:tä pienemmät rinnat eivät tarvitse rintaliivejä. Mutta tietenkin myös pienirintaisen naisen pitää voida laittaa rinnoilleen viehättävät koristeet. Don't worry, Zipkins, löysin sinulle rintsikoita.

Sain myös Katilta kehotuksen keskittyä: "Hei Walter, keskity nyt niiden liivien etsimiseen! Itsellä AA-kuppi. Vetelisin ilman liivejä jos nännit eivät olisi niin eläväiset. Pakosta ostan H&M:n Hello Kitty-esiteiniliivejä, ei siinä muuten ongelmaa mutta 25-vuotiaana alan saamaan miehiltä jo kummastuneita katseita. Aikuisempia vaihtoehtoja ois kiva löytää. -Kati"

Koristelemisen lisäksi on siis kysymys myös elämäniloisten nännien taltuttamisesta! En tietenkään ymmärrä, miksi niiden ei sallita nöpöttää mielin määrin varsinkin näin keväällä. Kuka siitä pahastuisi? Mutta ehkä näistä Zipkinsille menevistä neuvoista on hyötyä myös sinulle, Kati.

Lähdetään siis liikkeelle nännientaltuttimista. Lola Lu on erikoistunut palvelemaan vain A, AA ja AAA -neitosia. Valitsin heidän melko arkisista kokoelmistaan nämä tämän kevään väreihin sopivat rintsikat. Tällaiset on myös vaaleansinisinä, ja irtoavat noin 30 eurolla + postikulut.

Lola Lu Petites
Lola Lu Petites

http://www.lulalu.com/

Kun tästä mennään eteenpäin, luksuksempaan, voi rauhassa unohtaa rahan säästämisen. Puhutaan satasen luokkaa olevista kertaostoksista. Jotkut hieman sen alle. Olen pahoillani. Jos rintasi olisivat B:eet, voisin helposti järjestää niille kauniit rintaliivit huokeammalla hinnalla. Olen vartalohoitajananne valitettavasti vielä sisäänajovaiheessa, enkä tunne kaikkia maailman alusvaatevalmistajia. Luultavasti esim. Italiasta löytyy alusvaatemerkkejä, jotka ovat kauniita ja kohtuullisen huokeita. Palaan ehkä asiaan.

Kevät on pikkubuubsien tuulettamisen aikaa. Lähde kävelemään Aurajoen rannoille ja Keskuskadulle ilman rintaliivejä ja anna raikkaan ilman tuulahtaa kauluspuseron sisään. Rintasi ovat hautuneet koko talven H&M:n teinirintsikoiden alla. Anna niiden vihdoin riemuita! Niilläkin on oikeus kevääseen! Isorintaisemmat sisaresi eivät voi tällä tavalla rintaliivittöminä tuulettaa rintojaan kaupungilla. Se on sinun erikoisoikeutesi.

Tyylitietoinen ihminen kehittää tyylinsä korostamalla omia lähtökohtiaan, ei yrittämällä muuttua toisenlaiseksi. Niinpä pienten rintojen toppaaminen ja isommaksi feikkaaminen on mielestäni aivan järjetöntä. Ei toppauksia ja push-uppeja nyt. Keväälle 2012 sopii mahdollisimman keveät rintsikat, läpinäkyvätkin, ei missään tapauksessa mustaa pienille rinnoille, vaan vaaleaa tai iloisen väristä.

Fleur of Englandin kevään ja kesän 2012 kokoelmista löysin sinulle nämä kaksi viehättävää vaihtoehtoa.

Fleur of England
Fleur of England
Fleur of England
Fleur of England

Näissä on A ja AA -kokoja ainakin joillekin rintakehän ympärysmitoille.

http://www.fleurofengland.com/department/collections/

Sitten on sellainen hienoja alusvaatteita valmistava merkki kuin Sonata. Heidän rintaliivejään ei ole tarkoitettu kaikkein arkisimpiin askareihin. Valitsin heidän kokoelmistaan sinulle kaksi vaihtoehtoa. Vähän saman tyylisiä ja erivärisiä on muitakin.

Sonata Diva
Sonata Diva
Sonata Lalique
Sonata Lalique

http://www.sonata-lingerie.com/index.php

Noista ensimmäinen sopii keskiluokkaisen poroporvarillisen järjen mukaan aikuiselle naiselle ja vaaleansininen on tyttömäinen. Luulenpa kuitenkin, että kenelläkään miehellä ei olisi mitään sitäkään vastaan, että hän näkisi sinut noissa tyttömäisissä. Vai mitä, jäbät? Olenko harhateillä?

Sonatan rintaliivejä on kolmea kokoa: S, M ja L. Rintasi voivat olla niin pienet, että S-kokoisissakin kupeissa pitsikangasta jää hiukan lepattamaan ikävästi rintojesi päällä. Eikö noissa ole kuitenkin mahdollista ottaa kuppien alareunasta pitsikangasta tarvittava määrä sisään ja ommella liika kangas rintakehän ympäri kulkevan nauhan alle, jolloin kupit pienenevät? Maailmankaikkeuteni perustuu tähän uskoon. Pysyykö neula kädessäsi? Vai pistätkö sormeesi? Turussa on joka tapauksessa ompelimoja, joissa Sonatan kuppeja kyetään helposti pienentämään. Näe itsesi huippumallina, jonka asuja pienennellään ja suurennellaan backstagella ennen catwalkille astumista.

Ja nyt, voila! H-hetki lähestyy. I. D. Sarrierin kevään ja kesän 2012 kokoelmista valitsin sinulle nämä Lolita-sarjan rintaliivit ja pikkuhousut. Voisitko hurmaavammin pukeutua?

I D Sarrieri Lolita Triangel Bra
I D Sarrieri Lolita Triangel Bra
I D Sarrieri Lolita V-string
I D Sarrieri Lolita V-string
I D Sarrieri Lolita V-string
I D Sarrieri Lolita V-string

B-kuppeja käyttävälle naiselle I. D. Sarrierilla on vielä yksi Lolita-vaihtoehto. (Näitä on myös L-kokoa! Sen todella haluaisin nähdä, kun nämä vedetään L:ille!! Voisko joku D-kuppinainen, please, näyttää sen mulle?!)

I D Sarrieri Lolita Bandeau Bra
I D Sarrieri Lolita Bandeau Bra

http://shop.sarrieri.com/

Jos päätät sijoittaa muutaman satasen, pystyt näillä vinkeillä taatusti lyömään alusvaatteillasi tajut kankaalle turkulaisen missitoimistonkin kandidaateilta.

Jos et kuitenkaan koe mitään näistä rintaliiveistä itsellesi sopivaksi, pukeudu Zinkën Lace Jumperiin. Pitsijumpperiin!

Zinkë Lace Jumper
Zinkë Lace Jumper

http://shopzinke.com/

Oli hauskaa viettää aikaa pienten rintojesi seurassa! Iloista kevättä Zipkins ja Kati!

Vartalohoitajanne Walter


Hei, täällä vartalohoitajanne!  17

Tuoreimpaan Säärihoitajanne tiedottaa! -blogimerkintään on tullut viesti, jossa turkulainen lukijani Zipkins pyytää minua hoitamaan rintojaan! Ihanaa! Ottakaa vielä huomioon, että Susi78 on myöskin Turusta. Turkulaiset naiset ovat luottamassa koko bodynsa minun huostaani! Aurajoella ymmärretään! Tässä Zipkinsin, 31, viesti:

"Hei. Kun olet ollut noin avulias susi78-lle hänen sukkahousutiedusteluissa, mietin pystyisitkö olemaan yhtä avulias alusvaatteiden kanssa? Toki niitä alusvaatteita on paremmin tarjolla kuin sukkahousuja, mutta olen suht pienirintainen (A-kuppi) ja en oikein tahdo löytää pienirintaisille naisille sopivan naisellisia rintsikoita (olikohan tossa nyt mitään järkeä?). Eli, en halua jonkun teinin H&M aloitusrintsikoita, vaan jotain tyylikästä, naisellista ja upeaa. Jotain jota haluaisit nähdä/kuvitella naisen käyttävän noiden upeiden sukkahousujen kanssa."

Nyt joudun lähtemään tunnustuksen linjalle. Olen jo pidemmän aikaa salaa miettinyt, pitäisikö minun laajentaa naisnäkökulmaani sääristä koko vartaloon. Tällä tarkoitan, että pitäisikö minun säärten verhoamisen lisäksi ryhtyä verhoamaan - alusvaatteilla - myös naisten vartaloa? Mikäänhän ei olisi mukavampaa. Pähkäilyäni on vain pitkittänyt se, että alusvaatteita ja niiden valmistajia on suunnattomat määrät. Olen nähnyt itseni kyyristyneenä kaiket yöt netin ääreen tutkimaan naisten alusvaatetarjontaa. Se olisi hauskaa, mutta olisi mukava olla päivälläkin hereillä...

Sinun viestisi, Zipkins, ratkaisi asian. Totta kai ryhdyn tästä lähin hoitamaan teidän naisten vartaloakin. Te ette enää ole vartalonne kanssa yksin. Turun ulkopuolellakaan. Ensimmäiseksi hoidan Zipkinsin pikkuiset, taatusti über-suloiset rinnat kevätkuntoon!

Zipkins, vietän lähiyöt sinun pikku palleroisesi mielessäni. Verhoan rintasi ensi viikolla. Siihen asti, hyvästi yöunet!

Vartalohoitajanne Walter


John Gallianon uusi alusvaatekokoelma  5

John Gallianon alusvaatekokoelma syksy/talvi 2011/12 tuli julkisuuteen käsittääkseni eilen. Jos olet työtön syrjäytyjä, lohduttaudu sillä, että myös aikamme nerokkain vaatesuunnittelija - John Galliano - on työtön syrjäytyjä. Sai viime keväänä potkut Diorilta sekoiltuaan känni- & lääkeaineissaan liikaa.

Tämän alusvaatekokoelman John Galliano lienee siis suunnitellut ennen potkujaan. Miltä näyttää?

John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12
John Gallianon alusvaatteita syksy/talvi 11/12

PS Käytin koko viime kesän - okei, about koko kesän - vaatemuotia koskevien tietojeni kartuttamiseen. Please, lähettäkää kysymyksiä vaatteista ja vaatemuodista Sisäpiiri-palstalle. Siis esimerkiksi: "Mitkä housut/hameen mä nyt vedän jalkaan" tai "Voinko saada munani pysymään pystyssä Alexander McQueenin vanhoilla henkseleillä".

Olisi kiva saada kynttilänsä sytytetyksi!