Walter de Camp

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2010.

Uusarkaainen Arki  1

Olen tänä syksynä käynyt monta kertaa tosi hyvissä bileissä, joita on järjestänyt Uusarkaainen Arki.

En ole aikaisemmin elämäni aikana joutunut kovinkaan usein ylittämään Lauttasaaren siltaa. Bilepaikka on kaiken huipuksi sijainnut Nahkahousuntie 3:ssa. En tiennytkään, että lauttasaarelaisilla on niin voimakas nahkahousufetissi, että he ovat oikein nimenneet yhden katunsa Nahkahousuntieksi (saksaksi Lederhosenstrasse).

Uusarkaainen Arki -kollektiivin "tanssit" - niin kuin he sanovat - ovat aina alkoholittomia. Kun näissä selvien pippaloissa on pyörinyt, on pakko myöntää, että se on juhlaa.

Uusarkaaiset bileet ovat olleet lauantai-iltaisin, ja ensimmäisellä kerralla poistuin sieltä seuralaiseni kanssa hieman puolen yön jälkeen. Harhailimme Lauttasaaren katuja ja tulimme jonkin ravintolan luo mielestäni jossain Wavulinintien tienoilla. Sieltä kuului mieletön kännisten ihmisten huuto syyskuiseen yöhön. Jokainen humalainen yritti huutaa lujempaa kuin muut saadakseen merkittävän sanottavansa kuuluville.

Jos joku haluaa kokea alkoholittomat bileet, niin Uuusarkaainen Arki järjestää viimeiset varsinaiset tanssit Nahkahousuntiellä 4.12. klo 19 alkaen. Teemana on Persian Night. Pääsylipun hintaan (15,-) sisältyy ohjelman lisäksi iranilaista ruokaa ja sauna.

Talo suljetaan vuodenvaihteessa. Se puretaan ja tilalle rakennetaan asuinrakennus. Uusarkaainen Arki ry:n tämän vuoden päätöstapahtuma on 11.12. klo 20 pidettävä hyväntekeväisyyskonsertti Luonnonhelma-päiväkodin tueksi. Siellä esiintyy mm. Tuima-yhtye.

Tuima perustettiin kesällä 2010. Kuvasin bändin yhden biisin, kun he esiintyivät Uusarkaaisen Arki ry:n bileissä syyskuussa. Loistava bändi.

PS Uusarkaainen Arki etsii uutta paikka, jossa bileitä voitaisiin jatkaa. Jos tiedätte jonkin hyvän mestan, lähettäkää vinkki osoitteeseen 1001tanssisali@gmail.com


Rakkauden ammattilaiset  1

Juuri äsken viisi naista tarjoutui rakastelemaan kanssani tänä yönä. Ja nyt jätkä istuu tietokoneen ääressä! Torjui tarjoukset. Vaikka neljä naisista oli oikein kauniita ja kivan tuntuisia. Viides näytti kolealta.

Valtava kysyntäni naismaailmassa selittyy sillä, että kävelin vähän ennen puolta yötä noin 150 metriä Eerikinkatua Helsingin keskustassa. Naisia oli vain viisi, koska oli maanantai-yö.

Eerikinkadusta on tullut Helsingin johtava huorakatu. Aleksis Kivenkadulla Kalliossa ei ole liikahtanut lehtikään enää ainakaan kymmeneen vuoteen. Prostituutio on palannut keskustaan, missä sitä vanhoina aikoina aina harrastettiin.

Eerikinkatu ei toki ole ainoa katu, jolla prostituoidut Helsingin keskustassa päivystävät. Eräänä yönä kun olin kulkemassa Vanhan ylioppilastalon ohitse Mannerheimintiellä, kuulin olkani takaa naisen ilahtuneen äänen: "Hei!". Käännyin katsomaan. Minua moikannut pienikokoinen nainen oli hyvin kaunis ja ihanan tuntuinen. Pikana sydämeen uppoava. Ehdin miettiä, että missä olemmekaan mahdollisesti tavanneet. Sitten nainen sanoi: "Haluatko rakastella kanssani."

Olisi epärehellistä väittää, etten olisi halunnut. Jatkoin kuitenkin urheasti matkaa yksin yöhön silmämunat utuisina.

Tietenkin minusta tuntuu aika omituiselta, että minulle niin tutusta, tuhansia kertoja koluamastani Eeikinkadusta on tullut ilotyttöjen katu. Työpaikkani oli aikoinaan jonkin aikaa Eerikinkadulla. (Minäkin olen ollut töissä, joskin erittäin väljästi.) Jonain toisena aikana asuin Kalevankadun ja Fredan kulmassa. Niihin aikoihin Eerikinkadulla ei liikkunut ainuttakaan prostituoitua.

Tilanteen dramaattisesta muuttumisesta ottanevat syyn omaan piikkiinsä presidentti Tarja Halonen ja muut johtavat poliitikot, jotka ovat niin kiihkeästi ajaneet EU:n laajentumista.

Mitään ei anyway enää ole tehtävissä. Niillä poliiseilla oli luultavasti ihan kiva iltapuhde, jotka kuukausi pari sitten kävivät neljässä keskustan seksiravintolassa tarkistamassa siellä olevien prostituoitujen henkilöllisyyspapereita. Muistaakseni kolme prostituoitua onnistuttiin ratsian tuloksena poistamaan maasta.


Ilmaseksin SM-kisat  3

Lopettakaa ilmakitaran rämpytys. Nyt tulee ilmaseksi.

"Yllättävintä ilmaseksissä on se ettei sitä keksitty Suomessa. Tässä alkujaan japanilaisessa ja Yhdysvaltain kautta Suomeen saapuneessa lajissa harrastetaan kiihkeän eläimellistä, simuloitua seksiä näkymättömän kumppanin kanssa. Kyseessä on eroottinen versio ilmakitaran soitosta.

Nyt laji on kuitenkin saapunut henkiseen kotimaahansa Suomeen", näin kirjoitetaan sEXHIBITION-erotiikkamessujen sivuilla. Messut ovat 26-27.11. Helsingin jäähallissa.

Minua on pyydetty ilmaseksikilpailun tuomaristoon!!!

Se ei voi mitenkään onnistua, koska treenaan parhaillaan voidakseni mahdollisesti itse osallistua kilpailuun. Ottaen huomioon sen valtavan kokemuksen mitä minulla on nimenomaan simuloidusta seksistä, voisin hyvinkin lyödä muut kilpailijat laudalta.

Minun mielestäni kilpailija voisi keskittyä pelkästään laukeamisen simulointiin. Joku vapinatautinen hullu voisi olla etulyöntiasemassa. Tai jos joku todella rankkaa epilepsiaa poteva pystyisi saamaan halutessaan epilepsiakohtauksen... Kilpailijalla on kolme minuuttia aikaa. Jos sinä aikana saisi epilepsiakohtauksen, kaatuisi kouristelemaan lavalle ja vajoaisi tajuttomuuteen, pääsisi taatusti ainakin palkinnoille.

Mä taidan ottaa yhteyttä paikalliseen pehmustettujen huoneiden hotelliin ja sponsoroida sieltä pari potilasta iltalomalle.

Tässä ovat säännöt:

"YLEISTÄ:

Kilpailija voi osallistua joko perjantaina 26.11. kello 20-22, tai lauantaina 27.11. kello 18-20 järjestettäviin karsintoihin. Karsinnoista jatkoon päässeet kilpailijat kutsutaan takaisin lauantaina 27.11. kello 21.30-22.30 järjestettävään finaaliin.

Ilmaseksin Suomenmestaruudesta kilpaillaan jäähallin kolmannessa kerroksessa sijaitsevan Puuharavintolan esiintymislavalla.

Ennakkoon voi ilmoittautua osoitteessa www.sexhibition.fi

Paikan päällä voi kisaan ilmoittautua sen alkamiseen asti, tai sen aikana, niin kauan kuin kilpailijoita mukaan mahtuu. Ilmoitautuminen tapahtuu sisääntuloaulassa sijaitsevassa Info-pisteessä.

ESIINTYMINEN:

Kilpailija esiintyy yksin, esityksensä henkeen sopivalla taiteilijanimellään, eikä hänellä ole lupa mahdollisen esiintymisasunsa lisäksi käyttää muuta rekvisiittaa. Niin halutessaan kilpailija saa esiintyä alasti. Huomioitavaa on kuitenkin se, ettei tästä jaeta lisäpisteitä.

Kilpailunumeroon on toivottavaa sisällyttää esileikin ja itse aktin lisäksi myös kuvitteellisen partnerin kohtaaminen ja viettely. Esityksen on päätyttävä simuloituun orgasmiin.

Kilpailija voi niin halutessaan jättää pois jonkun tai useamman yllämainituista osista – kliimaksi poislukien. Poisjäteyt osuudet huomioidaan suorituksen arvostelussa, joten kilpailijan on tällöin erotuttava muilla keinoin pisteitä kerätäkseen.

AIKA JA MUSIIKKI:

Aikaa esiintymiselle on yhden vapaavalintaisen kappaleen verran. Kilpailija voi toimittaa itse oman soundtrackinsa tai valita sen järjestävän seuran valikoimista. Mikäli kilpailija valitsee musiikkinsa paikan päällä, on huomioitava että valittavana on rajallinen määrä kutakin tyylisuuntaa edustavia kappaleita.

Aikaraja esiintymiselle on kolme minuuttia. Mikäli kilpailijan valitseman kappaleen kesto kuitenkin on yli kolme minuuttia, feidataan se tuon aikarajan täyttyessä.

ARVOSTELUPERIAATTEET:

Kilpailusuoritus arvostellaan esisijaisesti kokonaisuutena. Tähän vaikuttavat kilpailijan panostus niin tyyliin, huumoriin kuin uskottavuuteen. Mikäli kilpailija jättää esim. viettelyn välistä, on hänen pantava parastaan korvatakseen poisjätetyn osan. Näillä perustein arvioidaan kilpailijaa sekä teknisesti että taiteellisesti.

Mitä vahvemmin kilpailija esiintymiseensä eläytyy ja mitä aidomman oloiseen orgasmiin hän esityksensä päättää, ovat ne tekijät joilla tuomaristo vakuutetaan, eli nyt vedetään täysillä.

Korostamme tässä kilpailijan itselleen luoman esiintymishahmon tärkeyttä. Mitä paremmin musiikki, nimi, asu, tarina ja tyyli ovat synkassa, sitä enemmän pisteitä ropisee.

MUUTA HUOMIOITAVAA:

Esiintymisasun vaihtoa varten kilpailijoilla on pukuhuone käytettävissään.

Kisaan osallistuneille kilpailijoille hyvitetään pääsylipun hinta. Perjantain karsinnoista selviytyneet saavat sEXHIBITION-vapaalipun lauantain finaalia varten."

Tällä videolla on näytteitä ilmaseksikilpailusta rapakon takaa. Eiköhän tämä taso pystytä ylittämään suomalaisvoimin?!


Pelle Miljoonan Kreuzberg  1

Pelle Miljoona on 29 vuotta mietittyään matkustanut Berliiniin, ja kirjoittanut siellä romaanin Kreuzberg.

Olen lukenut Kreuzbergin ja se on tautisen hyvä kirja. Ihan parasta Pelleä ikinä. Olen itse ollut Berliinissä hyvin paljon, tunnen paikat, ja varsinkin Kreuzbergin, enkä voi ymmärtää, miten joku pystyy naputtamaan kahdessa kuukaudessa kasaan näin huikean sepitteen siitä todellisuudesta ja siellä luikkivista hahmoista. Otan Istanbulista ostamani lippalakin päästäni ja kumarran kunnioituksesta mestarin edessä.

Kuvasin tämän videon Tavastian 40-vuotisjuhlilla. Pelle Miljoona kertoo parin kuukauden mittaisesta matkastaan Berliiniin, Kreuzbergin kaupunginosaan, ja siitä miten hän kirjoitti siellä uuden romaaninsa istuskellessaan kahviloissa.

Siis tajutkaa nyt, miten typerää on hinkata jotain kässäriä vuosikaupalla.