Ilmiöt

Sekarotuinen web-osastomme istuskeli konalalaisessa ravintolassa kossuvissyjä siemaillen, kun geneerisen hissimusiikin keskeytti tuttu mies. "Hi, this is Jonathan from Spotify." Kotona eeppisen konseptialbumin (esim. CMX:n Talvikuningas) keskeyttävä Jonathan olisi yhtä toivottu vieras kuin yllätysvisiitille tunkeva kyselyikäinen lapsi, mutta ravintolan pöydässä Jonathan aiheutti spontaanin kossuvissyn purskahtelun paperipöytäliinalle.

Kun ensimmäisen kerran tutustuin Jonathaniin MuroBBS:stä löytämälläni Spotify-kutsulla, sormeni napautti nopeasti F3-nappia, joka parempien ihmisten käyttöjärjestelmässä mykistää äänet. Yllätyksekseni Jonathan osasi keskeyttää tarinansa taukoni ajaksi. Mitä kidutusta! Kyllä minulla pitäisi olla oikeus kuunnella musiikkia ilman bannereita, Jonathania ja Robertaa!

Suomessa maksetaankin enemmän tai vähemmän naama mutrussa kaikesta paitsi Internetin tarjonnasta. Sen pitäisi olla maksutonta, mainoksetonta, laadukasta - ja vielä todellistakin. Materiasta maksaminen on tuttua ja normaalia, Internetin palvelut ovat ilmeisesti materialisoituneet valkoisesta aukosta ihmisten iloksi. Kolme tuntia päivässä blogilleen uhrautuva muotibloggaaja on ahne paska, jonka joutaa poistaa omalta blogilistaltaan, jos blogin reunaan tulee pari Google-mainosta. Jonathanin viharyhmissä on varmasti yhtä paljon ihmisiä kuin Spotifyssä "just 9,99 per month" maksaneita käyttäjiä.

Toinen talouteni Mac-käyttäjä ei luovu Safari-selaimestaan, joten laiskuuttani joskus avaan hänen selaimensa ja tutustun mainosten evoluutioon. Maailma on todellakin erilainen adblockittomalla selaimella. Mainosten tarjoamat aistiärsykkeet riittäisivät pitämään pahasta ADHD:sta kärsivän lapsen pari päivää tyytyväisenä. Olen voittanut lotossa, animoitu banneri sykkii. Jossain kilkattaa kellot sekoittuen Jonathanin mielipuoliseen rauhallisuuteen. MacBook Pron tuulettimet huutavat kaiken flash-tuskan alla.

Hieman inhimillisyyttä! Kyllä ymmärrän, että ilman mainoksia Internet olisi autio okapallojen täyttämä paikka, mutta nykymenolla pidän adblockini. Mainostajatkin ovat heränneet siihen, että suuri osa käyttäjistä suodattaa mainokset pois ja viettää liian helppoa elämää. Saamme sörkkiä tyylitiedostoja ja jäämme paitsi kaikesta hämmentävästä, eli hakusanamainonnasta. Käytännön esimerkki: Iltapäivälehdessä oli kerran artikkeli, jossa kerrottiin risteilyllä tapahtuneesta raiskauksesta. Alla komeili laivafirman mainos, jossa luvattiin unohtumattomia elämyksiä merellä.

Kai tällä Visa Electronilla on ihan hyvä maksaa yksitellen näitä viiden euron lasillisia? Eikä sitä tippiä anneta, kun ei ole tähänkään asti annettu. Saahan ne palkkaa.

Baarialan työntekijöiltä kuulee usein kertomuksia asiakkaiden tökeröstä baarikäyttäytymisestä. Juottolaan saapuessaan jotkut ihmiset alkavat vaatia uskomattomia suorituksia tiskin takana työskenteleviltä, eivätkä ole valmiita palkitsemaan erityisen hyvästä palvelusta. Ajattelin koota
tähän 6 yleisintä mokaa baarissa, ja neuvot, miten ne voi välttää. Lisätkää, jos olen unohtanut jotain!

1) Ei tippiä. Vaikka baarityöntekijöille palkkaa maksetaankin, kuuluu hyviin tapoihin antaa tunnustusta hyvästä palvelusta. Anna vaihtorahoista pari euroa baarimikolle, tai kortilla maksaessasi pyydä pyöristämään hieman ylöspäin.

2) Tiskin yli-taktiikka. Kyllä sut huomataan, vaikket röhnöttäisikään puoli vartaloa tiskin päällä. Ja se huitominen vain ärsyttää.

3) Arpominen. Mieti juoma valmiiksi ennen tilausta, jos vain suinkin mahdollista. Varsinkin ruuhkaisena aikana mikään ei ole ärsyttävämpää kuin arpominen.” Eiku ääh, emmä tiiä.. Otan vodkabatteryn. Eiku! Vadelmamargarita sittenkin.”

4) Visa Electron. Ja ne kahden euron shotit, joita sillä maksetaan yksitellen. Electron on yksi hitaimmista korteista, eivätkä ne muutkaan mitään salamia ole. Facebook-ryhmää lainatakseni: ”Käteisellä olisit jo kännissä.”

5) Oon niin vip-asenne. Kymmenenkään käyntikertaa samassa baarissa ei välttämättä tarkoita, että sinut muistettaisiin, ja, että saisit erityiskohtelua. Kannattaa myös muistaa, että suuressa maailmassa vipit ovat niitä jotka todella polttavat rahaa, eivätkä niitä, jotka odottavat silmät kiiluen ilmaisia juomia.

6) Notkuminen. Tämä tarkoittaa sitä, kun seurue on vallannut paikan parhaan pöydän, ja nyt viettää toista tuntia yhden ihmisen oluttuopin ympärillä. Jos olet mennyt baariin, niin tue sen toimintaa, eli osta. Jos olet lähtenyt vain lasilliselle, älä valtaa alaa ylenpalttisen pitkään, jos pöytiin on tunkua.

Olen seurannut kansanedustajien eläkekohua hieman huvittuneena. Sitä, joka alkoi vihreiden kansanedustajasta Janina Anderssonista. Pähkinänkuoressa niille, jotka eivät seuranneet kohua: 1. Janina Andersson ilmoitti, että ei aio hakea ensi kaudella kansanedustajaksi ”perhesyistä” ja 2. Eri lehdet rupesivat kilpaa pohtimaan, kuinka paljon Janina saa kansanedustajan sopeutumiseläkettä, kun ei enää ole eduskunnassa. Kenellekään ei tullut mieleen, että ehkei Janina aiokaan nostaa eläkettä jäädessään ”tauolle”. Janina itse ei kieltänyt eikä vahvistanut eläkkeen nostamista.

Koko ”kansanedustajien eläkesopassa” minussa kiehtoo eniten Janinan rooli. Hän on naureskellut joutuneensa ”eläke-mannekiiniksi”, muttei kuitenkaan vaikuta tuohtuneelta. Miksei Janinaa häiritse, että hänet on leimattu tietynlaiseksi ”systeemin hyväksikäyttäjäksi”. Viime viikon Maria!-tv-ohjelmassakin Janina vaikutti lähinnä huvittuneelta koko kohusta. Hän suorastaan säteili. Tämä oli mielestäni omituista, sillä olen tuntenut Janinan pitkään. Kansanedustaja oli yläasteella jumppamaikkani ja olen itse äänestänyt häntä Turussa asuessan. Hän on rehellinen, elämäniloinen ja ahkera kansanedustaja, ei sellainen, joka välttämättä ottaisi sapattivapaata ja rupeaisi nostamaan eläkettä nelikymppisenä.

Ennen kuin koko kohu Janinan ympärillä edes alkoi, näin eräänä aamuna kuvan Janinasta ja Tuija Braxista Hufvudstadsbladetissa. Tokaisin miehelleni: ”Eikös Janinan masu näytä tuossa kuvassa jotenkin hieman söpösti pyöristyneeltä”. Sitten tuli Janinan ilmoitus, että hän ei ensi kaudella hae kansanedustajaksi. Tämä on tietenkin kaukaa haettu, mutta tuli mieleeni, että voisiko Janina olla pieniin päin eikä suinkaan eläkkeelle menossa? Eduskunnassahan on menossa vauvabuumi juuri nyt. Ja Janinahan on lapsirakas, ja tämä olisi viimeisiä hetkiä hankkia vielä yksi pienokainen. Voihan toki olla, ettei Janina ole raskaana vaan haluaa vain vaihteeksi keskittyä perheeseensä ja olla Turussa, kotikaupungissaan ja, että hassu pohdintani meni aivan metsään. Jos näin on, toivon, ettei Janina ota nokkiinsa kirjoituksestani. Hauskaa silti leikkiä eri ajatuksilla :).

Eilen Berliinissä juhlittiin MTV:n(Music Television) European Music Awardseja. Paikalla olivat muun muassa Bono ja Beyoncé (joka kahmi kolme pystiä mukaansa). Helsingissä, The Circuksessa, juhlittiin myös, ja paikalla olivat muun muassa Anna Abreu ja Kim Herold. En huomannut kummankaan kahmivan erityisemmin mitään. Ilmaisia bissejä ei lasketa; niitähän kaikki hamstraavat.

Muitakin eroja Berliinin ja Helsingin juhlissa oli. Berliinissä juhlittiin, ja Helsingissä katsottiin isoilta ruuduilta kun muut juhlivat. Sinänsä ihan kiva idea, mutta kun baarissa katsotaan kaksi tuntia telkkaria, niin väki lamaantuu pakostakin. Ellei kyseessä ole jalkapallo-ottelun seuraaminen.

Illassa oli kuitenkin myös paljon hyvää. Unibet, joka toimi MTV:n yhteistyökumppanina, oli järjestänyt alkuillaksi maittavaa tarjoilua (kanavartaat olivat mielestäni parhaimman makuisia), ja tuttuja oli paikalla runsaasti. Alkuillasta pelattiin myös hyväntekeväisyyspokeriturnaus, jossa voiton vei pokeritähti Jens Kyllönen. Ennen kuin alettiin varsinaisten EMA-juhlien katselu, oli siis mahdollisuus katsoa muiden pokeripeliä.

Puoli yhden aikaan alkoivat sitten varsinaiset bileet The Circuksessa. Harmi vain, että oli torstai, ja suuri osa ihmisistä oli jo lähtenyt kotiin nukkumaan.

On taas se aika vuodesta. Verotiedot ovat taas täällä, ja suurin osa suomalaisista ahmii tietoja siitä, miten paljon julkkikset ja korkeissa viroissa olevat tienaavat. Selasin iltapäivälehtien nettisivuja enkä voinut välttyä huomaamasta, että juontaja Vappu Pimiä on saanut 5 374 euron mätkyt. Minua ei oikeastaan jaksa kiinnostaa, kuinka paljon joku tienaa, mutta Vapun kommentti mätkyistä Iltalehdelle sai hymyn huulilleni. Vappu sanoi, ”ettei hän joudu tonnikalakuurille”, vaikka mätkyjä tulikin. Kuulostaa niin ihanasti Vapulta. Selitän miksi.

Vapun ollessa Tanssii Tähtien Kanssa -kisassa säkenöivä nainen laihtui ja kiinteytyi, koska tanssi monta tuntia päivässä. Tietenkin kuka tahansa laihtuu, jos liikkuu koko ajan. Suurin osa mediasta huomasi Vapun laihtumisen ja halusi häneltä kommentteja ”uudesta hyvästä olosta” ja tietoja kiloista. Vappu ei kuitenkaan suostunut puhumaan asiasta. Syykin oli mielestäni todella hyvä: Vappu oli aidosti oikeasti huolissaan naisten hyvinvoinnista eikä halunnut, että suomalaistytöt ja naiset lukevat ”julkkisnaisen laihduttamisesta”, koska hän ei ollut laihduttanut vaan olosuhteiden takia laihtunut. Siinä on vissi ero.

Vappu oli siis todella huolissaan naisten ulkonäköpaineista ja syömishäiriöistä eikä halunnut edistää niitä. Se on ihailtavaa ja jos voisin, antaisinkin Vapulle ”vuoden vartalo” -tittelin. Vappu kun on aivan ihastuttavan näköinen Big Brotherissakin. Hän on normaalikokoinen eikä ole suostunut laihduttamaan siksi, että on juontaja ja julkkis. Vaalealle juontajalle tärkeää on urheilu ja elämästä nauttiminen, sen hän on kertonut monessa haastattelussa. Olen iloinen, että kerrankin meillä Suomessa joku julkkis ei ihannoi anorektista laihuutta. Eikä minua haittaa yhtään, että BB-juontaja on avoimesti tunnustanut välillä ottavansa vähän enemmän alkoholia tai saaneensa parkkisakot. Vappu on ihanan inhimillinen, ei sellainen vahanukke, jonka elämä on täydellistä ja jonka tasolle kukaan tavallinen pulliainen ei yllä. Lisäksi Vappu on ehkä maailman positiivisin ihminen. Hei kuka oikeasti jaksaa nauraa, kun on juuri saanut yli viiden tonnin mätkyt. Vappu jaksaa :). Aion löytää oman sisäisen Vappuni tänä talvena ja nauttia elämästä.

Eräänä synkkänä ja myrskyisenä yönä yritin sytyttää saunan pesää vanhoilla lehdillä huonoin tuloksin. Lehtien lukeminen kun on huomattavasti niiden ruttaamista ja sytyttelyä mukavampaa puuhaa. Jonkun lehden lopussa oli palsta, jossa kansalaiset purkivat sydäntään kysyen samalla apua ongelmiinsa. Noinko tunnustaminen ja salaisuuksien kertominen tehtiin ennen Internetiä? Raapustettiin vessan seinään rakkaudentunnustus Irmalle? Juotiin halkopinoon jemmattu kossu ja huudettiin karukkokankaalla ulos salaisuudet ja pelot?

Marylandilaisilla postinkantajilla on varmasti mantereen sosiaalipornoin työ. He kantavat päivittäin yhteen postilaatikkoon postikortteja, julisteita, pahvimukeja ja valokuvia, joissa lukee jokin salaisuus, vika tai toive. Sunnuntaina oma sydänverestä vuodatettu tekele saattaa päätyä PostSecret-sivustolle.

Korttien joukossa on hymyilyttäviä pieniä pullonpyörityksessä kerrottavia salaisuuksia, kuten "Ajattelen kenkiä kirkossa" tai Starbucks-mukin kylkeen kirjoitettu "Annan ilkeille asiakkaille kofeiinitonta kahvia". Tunnustuksien lukeminen ei kuitenkaan ole pelkkää rentoa sunnuntaipuhdetta, vaan ahdistava matka niihin asioihin, jotka ovat olemassa, mutta joista vaietaan. Ja siinä ne ovat, kortilla, paperilla, omakätisesti kirjoitetut asiat, joiden takia on raivottu, hävetty ja yritetty itsemurhaa. "Äitini tukehdutti minua tyynyllä, jotta olisin hiljaa. En enää itke ääneen." Kuvassa kirjoittaja lapsena kukkahameessa, kasvot peitettynä, kommenttilaatikossa kolme kohtalotoveria.

Sivuston perustaja Frank Warren pitää postisalaisuuksia terapiana, sekä muille että itselleen. Warrenin mielestä salaisuuksien jakaminen on spiritualistinen kokemus, jotain mikä lähentää ihmisiä. Frank, sinulla on kaunis ajatus. Kun ei tiedä edes parhaan kaverinsa tai puolisonsa salaisuuksia, tulee yllättävän läheiseksi tuntemattoman kortin tekijän kanssa. PostSecret on kirjaimellisesti taideterapiaa, ryhmätaideterapiaa.

En tavoittanut PostSecretin ylläpitäjiä kysyäkseni heiltä, voisinko lainata jonkun salaisuuden kuvaa blogiini. Sen sijaan aion tehdä oman digitaalisen "taideteokseni", jonka salaisuus ei tietenkään ole se synkin. And I'm keepin' my secrets mine.

Lauantaina alkoi uusi huippuhyvä telkkariohjelma Ylen ykköseltä nimeltä Miitta-täti, jossa näyttelijä Miitta Sorvali on julkkisten psykologi Miitta Ala-kapee Peenish Gulligseen. Ensimmäisenä hänen terapeutin vastaanotolle pääsivät Simo Frangén ja Johanna Tukiainen, alias Tuksu. Olen harvoin nauranut niin makeasti kuin Ala-kapee Peenish Gulligseenin sessioille. Varsinkin Tuksun terapia-istunto oli hulvaton. Niin hauska, että päässäni on soinut jo pari päivää Miitan laulu: Pieni Tuksu puksuttaa, tuk tuk tuk tuk tuk…

Ala-kapee kysyi myös Tuksulta, miltä tuntuu stripata. Olin haltioissani, sillä minusta on loistavaa, että näinkin pienellä maalla on oma stripparijulkkis. Oivalsin, että Tuksuhan on Suomen oma Dita von Teese, joten toivon saavani lähitulevaisuudessa nähdä Tuksunkin strippaavan suuressa samppanjalasissa, suuren maailman tyyliin Ditan kaltaisesti. Voitteko kuvitella miltä se näyttäisi? Paikkana voisi toimia vaikka Helsingfors Svenska Teatern (nyt joku suomenruottalainen tosikko vetää takuuvarmasti hernukan nenuun ideastani) tai jopa Helsingin kaupunginteatteri. Ja eturivissä kuumaa esitystä katsomassa istuisimme Miitta ja minä. Tosin minä voisin kyllä antaa paikkani jollekulle muullekin, koska olen jo saanut nauttia Tuksun seurasta erinäisissä baareissa ja hänen omassa kodissaan. Uskonkin näkemäni perusteella, että Dita-tyylinen show luonnistuisi Johannalta helposti, sillä vaalea neitokainen on itse asiassa hyvinkin taiteellinen. Hän muun muassa soittaa pianoa ja osaa asetella suuria valkoisia liljoja kukkamaljakoihin esteettisesti. Olen itse nähnyt. Kysyn vaan, että kuka strippari muka on niin esteetikko kuin Johanna? Patsi ehkä Dita. Minä kutsun siksi Johannaa vastedes burleski-taiteilijaksi, en strippariksi. Go, Tuksu!

Ps. Niitä joita kiinostaa nähdä Tuksu Miitta Ala-kapee Peenish Gulligsenin kanssa: yle.fi/areena ja hakusanaksi Miitta-täti.

Krapula. Käsi ylös hep, jos tuo veijarimainen olotila on seuralaisenanne juuri nyt. Viime yön menoa seuranneena, voisin veikata monen käden nousevan.

Eilen avattiin uusi, uljas yökerho Fabric, entisen KY:n tilalle. Tarkoituksena on tarjota nuoremmille juhlijoille tyylikäs ”pikku Tiger”. SK on edelleen puikoissa, ja remontti kesti vain viikon. Oli kuitenkin mukava huomata muunkin kuin verhojen ja koristetyynyjen muuttuneen. Tilaa oli muotoiltu uudestaan. Black, White ja Hip Hop tarjoavat kaikki erityylistä juhlatilaa ja musiikkia. Kummastusta herättää Sauna. Siis mitä ihmettä; kuka tyylikästä iltaa viettävä haluaa hengailla Jussi-paitaisten baarimikkojen keskellä savupirttiä muistuttavassa huoneessa (josta löytyy myös lauteet)??

Fiilikseltään avajaiset olivat ihan ok, mutta miinusta paikan hitaasta täyttymisestä. Jos tilaisuus alkaa klo 21, ei ole hyvä, että vielä yhdentoista aikaankin klubi on puolityhjä. Toivotaan kuitenkin, että paikka saa tuulta alleen. Muuten kohtalona on ikärajan alentaminen (nyt k-20), ja muuttuminen teinihelvetiksi, jossa oikeilla papereilla 18-vuotiaat alkavat olla vanhimmasta päästä.

Muualla yössä riitti myös meininkiä. Halloweenin kunniaksi yksi jos toinenkin oli laittanut kauheinta päälleen ja meikit poskille. Vastaan tuli ainakin muumio, ampiainen ja ah, niin klassinen zombie (teema, joka kantanee vielä tänäkin aamuna). En tiedä, oliko syy tässä spesiaalissa pukeutumisjuhlassa, vai missä, mutta ihmiset vaikuttivat vetäneensä ”pellin kiinni” oikein kunnolla. Esimerkkinä voisin mainita korttipelien ammattilaisen, joka oli lähtenyt viettämään iltaa poikien kanssa. Baaritiskillä komeili parikymmentä shottia ja muita juomia, joita miehet kiskoivat urakalla. Ei tarvitse olla suurikaan nero arvatakseen, mitä seuraavaksi tapahtui. Kyllä, pääsin todistamaan kuinka ”pitkä lima” lentää Punavuoressa. Nam. Voiko iltaa nimittää hauskaksi, jos siitä ei muista puoliakaan, ja toisen puolen haluaisi unohtaa?