Ilmiöt

Näytetään kirjoitukset marraskuulta 2010.
Seuraava

Too drunk to tweet  4

Olen ehdottomasti ihminen, joka ajattelee mitä sanoo, jopa ärsyttävyyteen asti. Turhautan keskustelukumppanit puolen minuutin tauoilla ja jätän suuni avaamatta, mikäli en saa muotoiltua ajatustani tarpeeksi korrektiksi. Samaa linjaa olen yrittänyt pitää netissäkin, tietysti pieni Internet-rohkaisu miinustettuna. Sain kokea kuutisen vuotta sitten ajattelemattoman ihmisen kohtalon, kun pienellä irkkikanavalla kertomani asia postattiin IRCQuotes-sivustolle, josta löytyy höpö kokoelma hauskoja tarinoita. Kohtaloni ei tosin johtunut niinkään omasta, vaan jonkun urpon irkkikaverin ajattelemattomuudesta. Kuulen intiimistä avautumisesta kuittailua vieläkin, vaikka pitkän vääntämisen jälkeen sain tekstin poistatettua sivulta. Vielä jos voisi puhdistaa ihmisten muistit.

Niille, joiden nettihäpeä johtuu omasta toiminnasta, on julkaistu sosiaalisen median alkolukko. Jenkkimäiseen tyyliin alkolukko toimii tekemällä erilaisia tarkkuutta ja koordinaatiota vaativia tehtäviä. Erittäin huono meille, jotka pystymme kolmen promillen jälkeenkin kävelemään nuoralla Dostojevskin koko tuotanto pään päällä. En henkilökohtaisesti lähtenyt hommaa testaamaan eilen neljältä, olisi ensin pitänyt varmaan tehdä Facebook-tunnus. Koko alkolukko haisee yhtiön tietoturvasoftan myynninedistämiseltä, mutta idea pani ajattelemaan syviä möläytyksistä ja aamuhäpeämisistä.

Naamakkain tapahtuvien bakkanaalien jälkeen saa hävetä kuvia, joissa naama punakkana ja fleda oluessa vääntelee naamaansa. Tekstimateriaalia kukaan ei ole vielä innostunut meidän juhlissa tallentamaan viiden sekunnin videoklippejä lukuunottamatta. Että vaikka kuvissa näyttää totaaliselta känniääliöltä, saatettiin naamanvääntelyn ohessa keskustella magnetosfäärin seksikkyydestä. Aamulla keskustelut on unohdettu parin minuutin morkkiskelailun jälkeen. Sitten puhelin käteen ja lähetettyjen viestien tarkistus, helpotuksen tunne. Mikäli alkolukko on toiminut oikein, ei sosiaalisessa mediassakaan pitäisi olla perseilyä. Jos on, ainakin kolme avuliasta kaveria on ottanut kaikista kuvankaappaukset.

Suomen paras vastuuton kännifacebookaaja on yksimielisesti Tuksu, jonka kirjoittelusta voisi julkaista pian paksuhkon pokkarin. Tuksu on ilmoittanut itsemurha-aikeistaan, p***unsa hinnan ja moottoripyöräkerhon tarpeensa statuspäivityksessään. Ihailtavaa rohkeutta ja avoimuutta! Facebookissa saa jakaa yksityiselämänsä yksityiskohdat, itse en siihen pysty. Joku pystyy ja fine. Vedetään vastuun raja kuitenkin muiden yksityiselämän levittelyyn. Että terveisiä vain sille kanavalla roikkuneelle kaverille, joka syvästä kurkustaan pulputteli pienen piirin tarinoita kansan näkyville. Hanki USB-alkolukko ja snadi harkintakyky.


Vip-ilta  9

Viime perjantaina kutsu kävi Vero Modan, Onlyn ja Jack&Jonesin kutsuvierasiltaan. Ennen en moisissa tilaisuuksissa juossut, mutta nyt kun kävimme ystäväni kanssa niin hauskaapa oli. Ensi viikolla on myös 17 pv Vilan ilta ja pakko mennä päivittämään pikkujoulumekkojen tilanne.

Ensimmäisenä kun menimme sisään, annettiin kädet täyteen skumppaa ja henkilökunta kohteli kuin kuninkaallisia. Aivan mahtava meiniki oli ja hyvä bilemusiikkikin antoi kuulua itsestään :)

Mietittiin kaverin kanssa, että kuinkakohan paljon se vaikuttaa ihmisten ostopäätöksiin kun on alkoholitarjoilu. Itse ainakin jos vaan rahatilanne sallisi niin tilanne riistäytyisi täysin käsistä.

Tällä kertaa tarjolla ei ollut vip-hintoja sen suuremmin, mutta ensi viikolla vila kutsuu ja meille tuotteet on upeisiin hintoihin.

Oli todella mukava tavata mm. Todella suosittu muotibloggaaja joka sai minut löytämään ihan uusia puolia itsestäni. Sain sovitattevakseni. Vaatteita mitä en ikinä itse olisi viitsinyt edes pöydältä nostaa. Kunpa minullekkin muotoutuisi pikkuhiljaa selkeä oma maku ja tietäisin täsmälleen tyylini.

Loppujen lopuksi skumppa vei voiton ja me skumpan ystävät kaverini kanssa ryystimme vaatteiden sovittamisen sijaan jopa pukukopeissa itsemme mukavalle kikatteluasteelle.

Kantisiltaa varten oli järjestetty myös jatkot Tigerissa ja ilta olikin taas maitsematta jättämisen arvoinen :)

En vieläkään tiedä mitä ravintolan poke sillä tarkoitti, kun kysyi seuraavan kerran kun sinne mentiin, että onko kajaalit kunnossa tänään etteivät valu tällä kertaa. No jaa. Jätän sen mieluummin itsekin arvoitukseksi :)


Provosoinnille punaista

Ammattilaisjääkiekkoliiga NHL:n johtajat kokoontuvat tänään tiistaina Torontossa pitämään palaveria ajankohtaisista aiheista ja mahdollisista sääntömuutoksista. TSN-sivuston toimittaja Darren Dregerin mukaan palaverin muistioissa käytäisiin muun muassa provosoinnin paikkaa NHL-kiekossa. Parhaassa tapauksessa sääntö voisi siis vähentää jarkkoruutumaisilta pelaajilta töitä huomattavasti.

Jääkiekon siistimisoperaation voisi kuvitella olevan koripallosarja NBA:n esimerkin perässä kulkemista. NBA:ssa kun tuli täksi kaudeksi voimaan sääntö, jonka mukaan kaikenlainen tuomioille protestointi johtaa suoraan tekniseen virheeseen eli eräänlaiseen varoitukseen.

Saa nähdä milloin Suomen palloilulajikulttuurissa pyritään samaan suuntaan? Toissaviikkoinen Futsal-liigan ottelu esimerkiksi oli hyvä esimerkki suomalaisesta provosoinnin ja tuomarille keskustelun kulttuurista. Joka ikinen vihellys aiheutti huutoa ja kirosanoja, välillä vastustajaan käytiin fyysisesti käsiksi ja kävipä yksi katsojakin kentällä kertomassa mielipiteensä tuomarille ja kotijoukkueen pelaajille. Kaiken huipuksi katsoja oli vierasjoukkueen edustaja.

Kun katsomossa on kourallinen ihmisiä, meno kentällä tuntui entistä absurdimmalta. Eikä v-sanojen ilotulituksessa myös tarvinnut kauaa ihmetellä, miksi katsomossa on vain kourallinen ihmisiä.


Keikka pilven päällä  5

Blue1 ja Nrj järjestivät Taivaallisen keikan lennolla Helsingistä Kittilään. Keikan tähti oli Laura Närhi, joka lauloi reilun tunnin lennolla kolmen biisin setin. Paras meininki oli Jää mun luo-biisin kohdalla.

http://www.city.fi/antitv/klippi/26862/

Taivaallinen keikka oli tarkoitus järjestää jo viime keväänä Anna Abreun kanssa, mutta tuhkapilvi tuli tielle. Nyt Laura vitsaili asiasta. "Annahan on sen verran lyhyt, että ei olisi edes näkynyt täältä penkkien välistä. Mä olen parempi, kun olen 170 cm pitkä."

Laura Närhi esiintyi Nrj:n ja Blue1'in Taivaallisella keikalla.
Laura Närhi esiintyi Nrj:n ja Blue1'in Taivaallisella keikalla.

Koneeseen oli asennettu äänentoistojärjestelmät, jotka oli säädetty sopimaan lentokoneen haastavaan ympäristöön (humina yms). Turvallisuusmääräykset vaikuttivat myös esimerkiksi johtojen teippaamiseen. Niitä, tai muita laitteita ei saanut olla hätäuloskäyntien lähellä. Koko komeus täytyi myös hyväksyttää viranomaisilla, jotka olivat kuulemma aluksi suhtautuneet ideaan epäillen.

Nrj:n ja Blue1'in Taivaallinen keikka.
Nrj:n ja Blue1'in Taivaallinen keikka.

Keikka sujui kuitenkin hyvin, ja Lauran ääni kuului kauniisti. Biletunnelmaa lentokoneeseen oli kuitenkin hankala saada.

Laura Närhi esitti Taivaallisella keikalla mm. kappaleensa Tämä on totta.
Laura Närhi esitti Taivaallisella keikalla mm. kappaleensa Tämä on totta.

Tyylikkäästi ajoissa  4

Finlandia-talo oli eilen täynnä muotiväkeä, kun NRJ Fashion Awards esitteli muotia ja nuoria suunnittelijoita. Tapahtuma on todella mukava poikkeus kaikkien kemujen keskellä, koska tänne ihmiset tulevat todella kutsuttuun aikaan (tai ainakin melkein), eivätkä "tyylikkäästi" myöhässä.

Aikaisempina vuosina tapahtuma on järjestetty Kaapelitehtaalla. Tämän vuoden juhlassa oli osittain juuri ympäristön vuoksi arvokas tunnelma, mutta ainakin itse jäin kaipaamaan Kaapelitehtaan hämyisen klubimaista tunnelmaa. Tosin, tällä kertaa muotinäytös pääsi paremmin oikeuksiinsa.

Mutta mitä mieltä olette suomalaisesta muodista näiden kuvien perusteella? Minua jäi mietityttämään se, miksi näytökseen valitut miesten vaatteet olivat paljon tyylikkäämmän ja käyttökelpoisemman oloisia kuin naisten viritykset?

Voittajatyö kantoi nimeä Sao Paolo/St. Petersburg. (kaksi viimeistä kuvaa)

NRJ Fashion Awards 2010 juontajat
NRJ Fashion Awards 2010 juontajat
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 sponsorinäytös
NRJ Fashion Awards 2010 voittaja-asut
NRJ Fashion Awards 2010 voittaja-asut
NRJ Fashion Awards 2010 voittaja
NRJ Fashion Awards 2010 voittaja

Missä vain, milloin vain  2

"Mennään nettiin!", hihkuttiin viime vuosituhannella. Silloin tapahtuma oli harvinaisen sosiaalinen ja kauan aikaa suunniteltu tapahtuma. Keräännyttiin näytön eteen ja annettiin modeemin raksuttaa. Tänään firmojen kahvihuoneissa istutaan hiljaa puhelin kourassa. Nettiin ei mennä, siellä ollaan. Kotona, sporassa, kauppamatkalla, leffateatterissa.

Laskin tänä aamuna sporan puhelinräplääjät - kymmenestä vaunukaverista kuusi räpläsi iPhonejaan. Kaksi matkustajista oli vielä rattaissa. Sama trendi jatkui duunin kaffihuoneessa. Hiljaisuutta säesti lasiin osuvan sormen ääni. Firmat eivät voi parhaimmillakaan palomuureilla estää konttorirottien Naamakirja-addiktiota, kun jokaisen taskusta se löytyy jo.

Joku on heittänyt ilmoille varovaisen arvauksen, että nettiä käytetään jopa enemmän mobiililaitteilla kuin perinteisesti tietokoneilla. Saattaa pitää paikkansa, mikäli töissä vietettyjä tunteja ei lasketa mukaan. Henkilökohtaisesti käyttöni painottuu klassiseen tietokonesurffailuun, etenkin työmatkan typistyessä tunnista varttiin. En pysty samaan kuin kaverini, selaamaan viihdemielessä kauppamatkoilla nettiä. Tarkastan aikatauluja, aukioloaikoja ja osoitteita.

Eniten mobiili netikäyttö on vaikuttanut syömistottumuksiini. Kun suunnitelma A on feilannut ravintolan ollessa täysi, en ole luovuttanut ja siirtynyt puputtamaan euron juustelia, vaan etsinyt lähistöltä gurmeemman paikan (viimeksi jäi hitaasta palvelusta kertovat arvostelut lukematta ja melkein myöhästyttyä laivasta). Mobiili netinkäyttö on tuonut viihdearvoa elämääni; vapaapäivinä on voinut päiväkävelyllään navigoida leffateatterin sivuille ja panna suunnitelmat uusiksi.

Eniten tylsää hyötyä netistä olisi ollut eräänä lokakuisena yönä napapiirin pohjoispuolella, kun erästä mökkiä ei löytynytkään kovin helposti. Eniten vitutti välillä vilahtava 3G. Onko Suomessa liian hyvä mobiiliverkko, kun voi eksyä lappalaiseen metsään jossa kuuluu 3G? Nyt Everestiltäkin voi soittaa kotiin. Antakaa eksyä rauhassa! Kaukana puhelimista!


Nyt juhlitaan  7

Eli nyt se kauan suunniteltu juttu on totta, nimittäin me lähdemme Nikon alias bb Nikon (Saarinen) kanssa vihdoin keikkailemaan yhdessä.

Suunnittelimme tätä jo viime vuosina, mutta se jäi silloin vain valitettavasti myöskin sille suunnitteluasteelle. Nyt me toteutamme kiertueen vihdoin ja ensimmäinen keikka onkin jo lyöty lukkoon. Nimittäin Laihialle.

Myöhemmin näätte meidän keikkakalenterin, mistä tietää missä paikoissa sitten vierailemme. Eli me kaksi lähdemme nyt reissuun tässä loppuvuoden aikana ja luvassa on paljon menoa ja meininkiä, sillä vietämme ihmisten kanssa ravintoloissa koko illan, ja pidämme huolta siitä, että meininki on katossa. Meille on myös tulossa upeat joulukuvaukset keikkoihin liittyen.

Ravintolakeikoista onkin jo tovi aikaa, kun olemme Nikon kanssa niitä tehneet, sillä virallista bb-kiertuetta koko porukalla, tai mitään kiertäviä bb-tähtiä ole enää. Mekin olemme hommanneet keikkamme ihan itse, ja ihmisten toiveista miettineet sopivia paikkoja ja kaupunkeja.

On hauska pitkästä aikaa yhdistää samalla työ ja huvi, sillä se on kuitenkin, vaikkei luulisi, niin mukavaa kun uudet ihmiset tulevat juttelemaan ja ovat aidosti kiinnostuneita sinusta ja paikan päällä soi mahtava musiikki ja ihmiset nauttii ja juhlii. Niin aiomme tehdä mekin, Tosin emme siinä mittakaavassa että menisi ihan vaan biletyksen puolelle. Keikka hoidetaan kunnialla loppuun ja viihdytetään ihmisiä loppuun asti.

Parasta keikoissa on ehdottomasti se kun aina saapuu johonkin uuteen paikkaan ja kaikki tuntuu uudelta ja erilaiselta. Ihmiset ovat erilaisia niinkuin myös baarit. Ihanaa kun pääsee kaverin kanssa yhdessä reissaamaan ja kiertämään, ja mehän olemme mahdottomia bilehileitä. Keikoilla jaamme myös palkintoja, jotka olemme teille valinneet ja kaikkea muutakin on luvassa. Kerromme niistä myöhemmin lisää ;) Nähdään kohta. Toivottavasti saamme buukattua keikat jokaiseen Suomen mahdolliseen paikkaan :)


Sormien välistä  2

Yksi joukkueurheilulajien suola tuntuu olevan tuomaritoiminnan arvostelu. Hieman pidemmälle kun asiaa miettii, niin ihmetyttää muutamat pinttyneet sääntötulkinnat ja sormien läpi katsomiset, jotka hiertävät yleisimmin tiukoissa sekä pelaajia, että katsojia.

5. Viime hetken virheet

Ehkä yleisin urputuksen aihe, mutta erottaa samalla myös hyvät tuomarit huonoista. Liian usein erotuomari päättää ottelun ratkaisevalla hetkellä pistää pillin taskuun, ja tuomarilinjasta tulee liian salliva. Kokeneet pelaajat osaavat käyttää häikäilemättömästi hyväkseen nämä hetket.

4. Liikkuva sivuraja tai vapaapotku

Jalkapallossa sivurajat ja vapaapotkut ovat hyvin tulkinnanvaraisia tilanteita. Etenkin miesten puolelta sivurajaheitto ei luultavasti ole koskaan lähtenyt siitä kohtaa, mistä pallo meni ulos, vaan heittäjä steppaa sivuaskeleita joskus kymmenenkin metriä.

Vapaapotkuissa muurin paikka on myös häilyvä käsite. Tuomari yrittää mitata oikean matkan, asettaa pelaajamuurin, mutta kyseiset miehet sipsuttava balettitanssijan lailla eteenpäin heti kun silmä välttää.

3. Pitkä kiekko

Euroopan pelikentillä tätä sääntöä tulkitaan pääasiallisesti kirjan mukaan, mutta Pohjois-Amerikassa punaviivan raja on täysin veteen piirretty. Pitkää kiekkoa ei yleensä vihelletä, jos avauksen antajalla oli edes hetken mielessä syötön antaminen. Tässä hyvin räikeä esimerkki YouTuben kätköistä.

2. Paitsio

Jalkapallon paitsiosääntö tuo kiistanalaisia tilanteita pelistä toiseen. Linjatuomareiden työ on vaikeaa, kun hyökkäys- ja puolustuslinja kirmaavat toisiaan vastaan saman aikaisesti, ja pitäisi pystyä näkemään hyökkäävien pelaajien asema syöttöhetkellä. Tilanteita ei yhtään helpota niin sanottu aktiivisuus-pykälä, jonka mukaan paitsiossa saa seisoskella, jollei osallistu peliin.

1. Askeleet

Jo koulun liikuntatunneilta tuttu sääntö koripallosta. Koripallon sääntökirjasta ei löydy pykälää NBA-askeleet, mutta sellainen siellä pitäisi olla. Etenkin läpiajotilanteissa miljonääripalloilijoilta unohtuvat perussäänöt, kuten tässä Andre Milleriltä.


Seuraava